sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Taas tokoa (ja vähän muitakin lajeja)

Marraskuun kisat alkaa tulla kovaa vauhtia lähemmäksi, enkä ole vieläkään varma että onko Kerttu kisavalmis. Musta tuntuu että ollaan jouduttu niin paljon treenaamaan yksittäisiä treenejä, että palkattomuus on jäänyt taas harjoittelematta. Ja jostain syystä olen niin saamaton tilaamaan koiralle hierojaa, että koiran lihasjumitkin estää treenaamista tosi paljon (esim. seuraaminen, kaukot ja zeta on ihan mahdottomat treenata jumiutuneella koiralla, ja ylläri vaan ne kaikki on sellaiset liikkeet, mitä meidän pitäisi treenata). Tai no, olen sentään saanut aikaseksi soittaa hierojalle, mutta hieroja onkin saikulla. Nyt pitäisi sitten keksiä jostain uusi hieroja, ja vielä sellainen jolle ei jouduttaisi viikkokaupalla odottelemaan aikoja. Siihen asti Kerttu joutuu pitämään öiden yli BoT-loimea.

"Vitsit että treeneissä onkin kivaa!"
Uusista liikkeistä olen yrittänyt treenata nyt ruudun merkitöntä merkkiä. Koko hommasta on nopeesti tulossa mun inhokki, koska se ympyrään osuminen on ihan puhdasta tuuripeliä. Kepekin lähtee hyvin, etenee kohtuu suoraan, mutta sitten pysähtymiskäskystä tekee niin laajan käännöksen, että onkin ympyrän ulkopuolella. Äääh, melkeen mielummin ottaisin metallihyppynoudonkin takaisin, sen onnistuminen ei sentään ole tuurista kiinni. Ehkäpä tuota käännöstä saisi hiottua pienemmäksi apparin avulla, pitää ainakin kokeilla. Mutta jos se ykkönen jää siitä kiinni, ettei koira osu ympyrään koska tekee pysähtyessään liian ison käännöksen, niin voin sanoa että turhauttaa ja kovasti.

Onneksi sentään toinen uusi liike, se kiertonouto, menee Kepen kanssa hyvin. Istuminen on vaan vielä treenauksen alla.
Kertun uusi heijastinpanta. Nuutille tein samanlaisen, paitsi sini-mustan.

Luoksarin stoppia ollaan nyt treenattu paremmaksi peruuttamalla. Treeniä vaatii edelleen, mutta suunta voisi olla oikea.

Ohjatussa Kepe menee aina hyvin kapulalle, mutta on alkanut arpoa että ottaako vierasta kapulaa suuhunsa. Tunnari on hyvä. Kaukoja, zetaa ja seuraamista ei tosiaan ole pahemmin otettu.

Ollaan me vähän rally-tokoakin treenattu, tai siis yksissä treeneissä käyty. Treenin aiheena oli käännökset, mitkä ei Kepen kanssa vaikeuksia tuottaneet. Kertun mielestä oli huippua, kun palkka tuli aina niin helposta jutusta. Seuraavat treenit jää taas töiden takia pois välistä.

Aksassakin ollaan käyty vaikka polvi on edelleen paskana. Tehtiin perjantaina ihan vaan keppikulmia ja muutaman esteen ratoja. Jostain syystä Kepe meinasi lopettaa useampaan otteeseen kepit kesken, eli pitää vissiin niitäkin muistutella. Keppikulmat meni ihan hyvin, paitsi ihan avoin kulma on sille vaikea. Huomasin myös ilmottautuneeni ratatreeniin viikon päästä, enkä yhtään tiedä miten siitä tuon jalan kanssa selvitään. Huonosti, luultavasti.

Nuutti on edelleen hoidossa, ja on alun jälkeen ollut kuulemma hyvinkin tyytyväinen elämäänsä. Oikeestihan sille tuommonen paikka keskellä ei-mitään olisi justiin omiaan, kun ei tarvii mitään pelätä, ei tarvii olla yksin ikinä ja saa ulkoilla niin paljon kun jaksaa. Kovasti se yrittää olla Wäinön kaverina, ja Wäinökin on melko kivasti sen hyväksynyt taas omaan porukkaan kuuluvaksi. Vähän on vielä kysymysmerkillä että tuleeko Nuutti kotiin lokakuuksi. Pysyvästi se ei tänne tule ainakaan ennen kun pystyn sitä lenkittämään, mutta lokakuuksi porukoille on tulossa myös mun siskon koirat, ja Nuutti on ollut välillä vähän ärripurrina niille. Tämä yhden koiran kanssa eläminen on kyllä ollut älyttömän helppoa ja vaivatonta. Stressitaso on tippunut ainakin puoleen, ja Kerttu on elämäänsä tyytyväinen vaikka liikunnan määrä onkin nollassa (kunhan pääsee juoksemaan irti ja treeneihin). Onhan Nuutti toki aina tervetullut takaisin kotiin, mutta kyllä mulla on sellanen fiilis, että se pärjää paremmin maalla mitä kaupungissa.

perjantai 18. syyskuuta 2015

Yhden koiran arkea

Tällä viikolla tehtiin sellainen päätös, että jonkin aikaa jatketaan meidän arkea ilman Nuuttia. Nuutti lähti hermolomalle vanhemmilleni Wäinön seuraksi, ja Kerttu jäi tänne mun kaveriksi.

Tätä päätöstä ollaan kypsytelty aika kauan. Tiesin jo edellisten vuosien perusteella, että taas syksyllä kun pimenee, niin elämä Nuutin kanssa hankaloituu. Näin se on mennyt joka vuosi, koska Nuutti pelkää (among other things) pimeää. Myös Nuutin yksinolot menivät huonompaan suuntaan, ja multa loppuivat keinot kesken senkin suhteen. Tuntuu ettei mikään toimi: jos jätän Nuutille jotain syötävää/aktivointilelua, se syö sen ja sitten syö kaiken irtaimiston, jos en jätä Nuutille syötävää, se syö suoraan irtaimiston, ja jos telkeän Nuutin häkkiin, niin se huutaa. Jos "väsytän" sen ennen yksinoloa, sillä on jo valmiiksi kierrokset katossa. Jos en väsytä sitä, sillä on energiaa tuhota. Tähän on yritetty keksiä ratkaisua, mutta sitä ei ole löytynyt. Olen sitten pitänyt Nuuttia mahdollisimman vähän yksin kotona, mutta koska Nuutti on Nuutti, niin en voi sitä kaikkialle ottaa mukaankaan. Nuutista oikeen huomaa, että se lähtee nostattamaan kierroksia heti kun huomaa jäävänsä yksin. Ja ne kierroksethan ei laske, vaan se tuuskaa sen pari-kolme tuntia sen jälkeen kun olen tullut kotiin ennen kun se pystyy rauhottumaan. Yleensä jotain on tuhottu ihan roskapussinvientireissun aikana.


Rikoin oman polveni töissä elokuun lopulla, mikä tarkoittaa sitä että koirien liikunnan määrä on tippunut huomattavasti. Kertun kanssa voin kompensoida vähäistä liikuntaa treeneillä, ja voin päästää sen irti juoksemaan, mutta Nuutin kanssa en voi tehdä kumpaakaan. Treeneissä sen kierrokset ja stressitaso nousee taas liian ylös ja alkaa sama tuuskaaminen mitä yksinolojen jälkeen, ja jos päästän sen kaupungissa irti, niin säikähdettyään se ottaa ritolat. Ja sehän voi säikähtää parinsadan metrin päässä olevaa ihmistä ennen kuin olen itse sen huomannut. Koirapuistot tuon ärriäisen kanssa on poissuljettu ratkaisu (kun se ei tosiaan tule läheskään kaikkien kanssa toimeen), enkä voi ajokortittomana edes lähteä lenkittämään koiria kunnolla metsään (plus mun polvella ei epätasaisella alustalla pahemmin kävellä). Tuloksena on siis hirveän turhautunut sheltti.

Varsinkin nyt kun alkaa hämärtää, on lenkitkin Nuutin kanssa stressaavia. Se on ihan älyttömän reaktiivinen. Se reagoi ihan kaikkeen, vaikka sitten jossain sadan metrin päässä olevan kerrostalon parvekkeella olevaan ihmiseen. Se ei rentoudu hetkeksikään, vaan jatkuvasti tarkkailee ja etsii jotain, mikä voisi olla uhka. Ja Nuutin koulutus on melkosen haasteellista, ja välillä tuntuu ettei se etene ollenkaan. Nuutin keskittymiskyky on hirveän puutteellista, ja itsehillintä olematonta. Jos se jotain haluaa tehdä niin se tekee, ei se välitä seurauksista. Se tietää kyllä mitä siltä sallitaan ja mitä ei, ja tekee siitä huolimatta jotain kiellettyä.

Nuutin jatkuva touhottaminen ja rauhattomuus ja stressaaminen alkoi ottaa jo omillekin hermoille. Siihen kun lisää oman työstressin (viiden viikon aikana ollut viisi vapaapäivää, eikä tämä mun työ ole siitä kevyimmästä päästä), niin sukset alkoi olla Nuutin kanssa jo aika ikävästi ristissä. Pieni hengähdystauko tekee varmaan hyvää molemmin puolin, ennen kuin aletaan miettimään että mitä sitä sitten tehdään. Onneksi on vanhemmat jotka lupasivat ottaa adhd-Nuutin hoitoon tarvittaessa pidemmäksikin ajaksi (ovat oikeastaa jo kauan mankuneet Nuuttia niille). Ne asuvat tosiaan Jumalan selän takana, missä ei juuri muuta elämää ole. Ihan täydellinen paikka siis Nuutille, kun ei oikeasti ole mitään ärsykkeitä ympäristössä. Naapureita näkee ehkä kerran kahteen viikkoon, ja yksinoloja ei ole ollenkaan. Ja Nuuttikin on vähän semmoinen tapaus, että sillä ei ole mitään väliä kenen ihmisen kanssa se on, kunhan se ihminen on tuttu ja turvallinen. Jos vaikka verrataan Wäinöön tai Kerttuun, niin ei Nuutti ole läheskään yhtä "mun koira". Wäinö on asunut kohta kolme vuotta porukoilla, ja silti joka kerta kun me nähdään, se ei ole pysyä nahoissaan. Se on aina mun jaloissa, jos Kerttu on vähänkin kauempana. Ja Kerttuhan on ihan yhden ihmisen koira.


Että sellainen ongelmasheltti se. Nuutin lähdettyä arki on kyllä tosissaan helpottanut. Enää ei tarvii katsella ovensilmästä, että ei kai naapureita osu rappukäytävään meidän kanssa yhtä aikaa. Lenkit sujuu rennosti, kun Kerttu vaan lönkyttää vieressä, kun Nuutti sinkoili pitkin poikin ja ärisi päälle. Jos Kepe meinaa jollekin puhista, niin hiljenee kyllä kun pyydän (ja sille tosiaan ihan pyyntö riittää useimmissa tapauksissa). Häkkiä ei tarvii raahata hallille, kun ei ole mukana koiraa joka muussa tapauksessa huutaa koko treeniajan, oli se varttitunti tai kaksi tuntia. Asuntoa ei ole tuhottu kun tulen kotiin, vaan tavarat on pääosin siellä minne ne jätin. Jos ruokapöydälle olisikin jäänyt astioita, ne odottaa siinä eikä ole lattialla kun ei ole shelttiä joka kiipeilee pöydille. Ja nyt mulla on aikaa keskittyä myös Kertun ongelmakohtiin. Normaalisti Nuutti vie kaiken huomion.

Kerttu on kuitenkin sitä mieltä, että oli muuten maailman huonoin idea viedä leikkikaveri pois. Ensimmäisen illan Kepe oli ihan hukassa, ja yksinolot on tosi tylsiä nyt. Naapurit ei ole ainakaan valittaneet äänistä, mutta varsinkin ensimmäisen yksinolon jälkeen sain heti syliini 15 kiloa aussieta. Kuitenkin näyttää nyt siltä, että Kerttukin alkaa tottumaan ainoana koirana olemiseen. Vähän se on huomionkipeämpi mitä normaalisti, mutta muuten oma itsensä.


Siitä ei ole vielä tietoa, että kuinka kauan Kerttu on ainoa koira. Tarkotus ei ole kuitenkaan luopua Nuutista pysyvästi (koska se on oikeesti aika ihana, miinuspuolistaan huolimatta), vaan koittaa ratkoa ongelmakohtia sitten, kun mulla on siihen kunnolla aikaa ja varsinkin hermoja. Yhdistelmä, missä hermot puuttuu niin koiralta kuin omistajaltakin on oikeesti aika huono.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Tilannekatsaus tokon suhteen

Vaikka blogissa onkin ollut viime aikoina hiljaista, niin ollaan kuitenkin kohtalaisen ahkerasti käyty tokokentillä varsinkin Kertun kanssa, viimeksi tänään tokoringin kanssa. Tarkotus on kuitenkin vielä tänä vuonna kisata, mikä tarkottaa sitä että ahkerasti pitää treenata. Kohta taitaa alkaa kisoihin ilmoaikakin.

Ongelma meillä on ollut Kertun mielentila. Nyt voisin kuitenkin jo sanoa, että parempaan päin ollaan menty. Kerttu on hyvin treeneissä mukana, tekee iloisesti ja häntä heiluu. Ollaan myös ahkerasti ajettu sosiaalista palkkaa läpi, ja selvästi paremmin Kerttu siitä palkkaantuukin. Työtä tuo vielä vaatii, mutta suunta on oikea.

Liikkeet ei sinänsä ole tuottaneet ongelmia, jos vaan koiran mielentila on kohdillaan. Kyllä se osaa, eri asia että tekeekö. Uusi EVL on nykyään tällä mallilla:

Paikallaolot: Ollaan tehty aika vähän. Treeneissä onnistuu, vaikka selkeesti ottaa liikkurista painetta. Toisaalta ainahan se on treeneissä pysynytkin, kisoissa sitten ei välttämättä.

Seuraaminen: Osaa teknisesti kaikki osa-alueet, myös pitkän peruuttamisen käännöksellä, mutta poikittaa (on taas jumissa). Vireen kanssa saa vielä tehdä töitä. Itseni pitäisi opetella kävelemään.

Luoksari: Eka stoppi valuu, toka ihan hyvä. Tätä pitäisi muistaa treenata.

Kaukot: Ollaan pilkutettu nyt sitä seiso-istu-vaihtoa, ja vielä sen eteen pitää töitä tehdä. Ei mitenkään huono, mutta vähän liikkuu. Nyt toki koira on jumissa, mutta kunhan lihakset aukeaa niin tähänkin pitää kiinnittää huomiota.

Kiertonouto: Ihan jees. Merkin voisi kiertää tiiviimmin, ja palautukset tulee varsinkin oikealta vinoon. Merkin kiertoa toki saisi vahvistaa, ettei lähtisi ekana haihattelemaan esteelle tai kapuloille.

Ohjattu nouto: Hyvä.

Tunnari: Hyvä.

Zeta: Tekee joo, mutta paineistuu. Itsekin saatan koiraa paineistaa vahingossa. Parempi kuitenkin mitä keväällä.

Ruutu: Merkitön merkki on vielä vähän kesken. Lähtee hyvin, mutta pysähtyy monesti ennen kun annan käskyn. Muut osat ihan jees.

Eli sinänsä liikkeissä ei mitään kummempia mitä ei pieni treeni paranna. Kaikissa liikkeissä on kuitenkin selvät sävelet miten lähden niitä hiomaan. Samalla joka treenissä treenataan myös sosiaalista palkkaa, ja viikottain otetaan joitain liikkeitä kisanomaisesti. Luokkatreenejä pyritään pitämään suunnilleen kolmesti kuukaudessa kunhan muut treenit antaa myöten, että luokan läpivetäminen ei ole Kertulle enää iso ja pelottava juttu. Liikkurista on tehtävä kiva. Ja sitten vaan peukut pystyyn että kisakehässä suhtautuminen tuomariin on sen verran hyvä, ettei heti isketä punaista korttia pöytään.

Hitto, kyllä tuosta koirasta vielä valio leivotaan.

(FB muistutti, että tasan vuosi sitten Kerttu sai TK2:n. Niin se aika vaan menee.)