lauantai 30. toukokuuta 2015

Kuulumisia ja Oulun tokokoetta

Viimesen kuukauden aikana ei ihan älyttömästi ole tullut roikuttua Bloggerin puolella, joten nyt ajattelin että nyt on ihan hyvä aika päivitää kuulumisia.

Lähdetään liikenteeseen vaikka Unosta. En ole blogin puolella varmaan maininnutkaan Unon sairastelusta, koska se lähti niinkin pienestä asiasta kun tyhjän mahan oksentelusta, joka vähitellen paheni.

Viime kuun lopulla käytiin siis Unon kanssa pari kertaa lääkärillä. Ensin mentiin Oulun Univettiin. Uno oli jo aiemmin keväällä käynyt pahoinvoinnin takia lääkärillä. Siltä putsattiin hampaat ja annettiin antibioottia siltä varalta, että jos ikenistä olisi lähtenyt tulehdus leviämään. Antibiootti hetkeksi auttoikin, mutta kun pahoinvointi ja oksentelu jatkui, niin ajattelin että se varmaan kannattaisi tutkia vähän tarkemmin ja varasin sille ajan sisätautilääkärille. Lääkäri ei kuitenkaan nähnyt mitään syytä alkaa tutkimaan sen tarkemmin, kun laaja verenkuva näytti ihan normaalilta, mitä nyt leukkarit oli alakantissa. Sanoi, että antakaa lisää Antepsinia.

Antepsin ei kuitenkaan auttanut Unon oksenteluun, joten varattiin aika Animagiin. Siellä onneksi lääkäri otti tämän sairastelun vakavammin, ja otti Unosta rtg-kuvan, haima-arvot ja sappihappotestin. Sillä hetkellä haimasairaus oli ykkösepäily, koska rtg-kuva oli muuten puhdas, vain haiman kohdalla oli jotain "suttua" (en alkanut tarkemmin kyselemään). Seuraavalla viikolla kuitenkin puhelin soi, ja lääkäri sanoi että verikokeet oli normaalit, eli haima toimi ihan kuten pitikin. Siinä vaiheessa kysyin, että onko mahdollista että se on syöpä, vaikkei kuvissa mitään näkynyt. Kuulemma oli, lääkäri sanoi että iso kasvainmassa olisi näkynyt, mutta voi olla mahdollista että siellä on levinnyt rihmastoa. Sovittiin siis seuraavalle viikolle aika tähystykseen ja ultraan. Unon pahoinvointi oli päivittäistä, syöminen oli vaikeaa ja se oli edellisenä yönä oksentanut vertakin, joten lääkäri määräsi pahoinvointilääkkeet seuraavaan lääkäriaikaan asti. Siinä vaiheessa Uno söi myös happosalpaajaa ja Antepsinia.

Siellä se nukkuu
Seuraavaa lääkäriaikaa ei kuitenkaan tullut, koska sitä edeltävänä iltana äiti soitti että Uno kouristelee eikä pysy pystyssä. Vasta siinä vaiheessa hautasin toivon siitä, että Unolla olisi vain joku mahahaava. Uno lähti siis kiireellä päivystävälle, ja sai rauhottavaa ja kipulääkettä. Sen jälkeen vähän tutkittiin, huomattiin että vasemmalla puolella ei ole refleksejä, vasen silmä ei näe, ja koira edelleen kouristelee ja on tajuissaan ja kipeä. Äiti soitti uudestaan että mitä tehdään, ja päädyttiin eutanasiaan. Tunti kouristelun alkamisesta Uno oli jo ikiunessa, joten kauaa ei tarvinnut kärsiä. Päivystävä ja Unoa hoitanut eläinlääkäri olivat molemmat sitä mieltä, että todennäköinen syy oireille oli syöpä, joka pääsi leviämään päähän asti. Ei lähetetty koiraa enää avattavaksi. Yhteensä Uno sairasti alle puoli vuotta, ja viimeisen kuukauden aikana tila meni nopeasti alaspäin.

Wäinölle Unon kuolema oli paha paikka. Ennen hautaamista Wäinö sai käydä katsomassa Unoa autotallissa, ja parin päivän ajan aina pihalle päästyään Wäinö juoksi ensimmäisenä autotallin ovelle. Ruokahalukin sillä meni, ja vieläkin jää ruuat monesti syömättä. Ennen Unon kuolemaa Wäinö söi Unonkin ruuat. Pelkäsin että sille puhkeaa eroahdistus kun jää yksin, mutta oli ilmeisesti turha pelko. Ihan nätisti se jää yksin. Ennen Nuutin tuloa Wäinö nautti päivistään ainoana koirana, joten pitää vaan toivoa että se sopeutuu.


Wäinö, Uno ja pikku-Nuu

Wäinö, Uno ja isompi Nuu

Harrastusmotivaatiotakin tuo sairastelu söi melko pahasti. Tokon puurtaminen maistui puulle, asenne oli että vittu mitä paskaa, mutta pakko koska kokeet. Yhdet kokeet olikin Oulussa helatorstaina.

Huonosti meni (muistaakseni 219,5 pistettä, EVL3), ja oma surkea asenne näkyi koirassa ja sen suorituksissa. Huonosti menneet liikkeet oli zeta (6, joku asento, muistaakseni makuu, jäi tekemättä), luoksari (5, ensimmäinen stoppi lähes läpijuoksuna) ja metalli (0, kävi vaan närppimässä kapulaa). Metalli ihmetytti eniten, koska aina se on ollut semmoinen liike, mistä ei varmasti kymppiä tule mutta pisteitä kuitenkin. Ei ole varmaan alkuvuoden jälkeen jättänyt metallia hakematta, mutta nytpä jätti. Huonosti meni myös kaikki maahanmenot, koska vaativat kaksoiskäskyt.

Kerttu 2 vuotta ja 6 kuukautta
Hyvin meni puolestaan paikkaistuminen (ainoa joka sai 10:n), ruutu ja ohjattu. Muut meni keskinkertaisesti. Hyvää oli myös se, että vaikka tuomarilla oli sateenvarjoa ja sadevaatteita, niin Kerttu ei reagoinut.

Tämän kokeen jälkeen jäätiin tauolle, ja oltiin tekemättä mitään reilun viikon ajan. Sitten palattiin paremmalla asenteella harrastuskentille, ja treenitkin on siitä lähtien menneet paremmin. Luokkatreenissä on selkeetä paineistumista, joten nyt sitten yritetään saada liikkurointia kivaksi jutuksi. Pääasiassa kuitenkin keskitytään siihen että Kertulla on hauskaa, eikä olla niin tuloshakuisia. Hyvää vauhtia olen kuitenkin pilaamassa 2½-vuotiaan koiran motivaatiota, joten pitää vähän taas laittaa jäitä hattuun. Kerttu ei kuitenkaan ole mikään harrastustykki, joka tekee hirveellä draivilla aivan sama mitä ympärillä tapahtuu, vaan se on hirveen herkkä ja epävarma, ja sen kanssa treenatessa on tärkeintä säilyttää hyvä fiilis.

Agility sentään menee mukavasti. Kertun kanssa ollaan saatu hyviä ratoja, muuten virheettömiä mutta välillä rimat tippuu. Koira on kuitenkin kuulolla, irtoaa tosi hyvin ja on nopea. Nuuttikin on mennyt tosi kivasti. Rengas näytti olevan edellisissä treeneissä ongelma, kun ei meinannut mennä renkaan läpi sitten millään. Vähän se myös paineistui päällejuoksusta kepeillä, ja sen jälkeen onkin pitänyt mennä keppejä yhtä matkaa. Sitä ohjatessa pitää olla niin älyttömän tarkka, ettei säikäytä sitä.

Kertulla on viikon päästä näyttelyt. Ollaan me treenattukin, eli siis käyty tasan yksissä näyttelytreeneissä. Ihan hyvää oppia kyllä saatiin, ja Kerttukin antoi vieraiden kopeloida (vaikka oli vähän sen näköinen, ettei kamalasti tykkää). Juoksutuksissa esitti parasta seuraamistaan, mutta muuten meni kivasti. Toivottavasti se antaa näyttelyissäkin tuomarin tutkia.

Näyttelytreenit oli pk-kentällä, joten samaan syssyyn treenattiin tottiksia. Metrinen hyppy meni ihan ilman ongelmaa, ja A:nkin meni kapula (pieni ja kevyt tokokapula) suussaan. Pitäisi pikkuhiljaa alkaa opettelemaan isonkin kapulan noutoa.



Wäinöä ei kiinnosta nuorison leikit

Tämännäkönen lauma oli kasassa tänä viikonloppuna.
Huomaa kyllä että on lauma pienentynyt, viisi koiraa on oikeestaan aika vähän.



torstai 21. toukokuuta 2015

12.6.2006-20.5.2015

Tänään meidän olisi pitänyt lähteä Unon kanssa käymään lääkärillä. Uno oli sairastellut jo jonkin aikaa, ja sen kanssa oltiin tässä viimeisen kuukauden aikana käyty pari kertaa lääkärin puheilla. Mitään ei ollut vielä löytynyt, joten tänään oli tarkoitus ultrata ja tähystää. Uno ei kuitenkaan jaksanut tähän päivään asti odottaa, joten eilen tehtiin päivystävän lääkärin kanssa päätös eutanasiasta.

Uno tasan kuukausi sitten
 Yllättävän vaikea päätös, vaikkei sille mitään vaihtoehtoja ollut. Omaismoodi iski, eli vaikka tiesi mikä lopputulos tulee olemaan, niin piti vielä miettiä että voisiko tässä vielä jotain tehdä. Siihen oltiin kyllä valmistauduttu, että voi olla ettei se tämän päivän lääkärireissulta kotiudu, koska epäilynä oli syöpä (ei haluttu pitkittää kärsimyksiä, eli päätettiin että jos ennuste on huono, jätetään koira pöydälle), mutta ei käynyt mielessäkään ettei me sinne lääkärille ehdittäisi.

Porukka viimestä kertaa yhdessä
Uno kuitenkin oli onneksi loppuun asti kohtalaisen hyvässä kunnossa. Se vielä viikonloppuna oli monta tuntia metsälenkillä, ja eilenkin juoksi lelun perässä. Syöminen oli mennyt huonoksi, mutta muuten oli hyvissä voinneissa viimeiselle tunnille asti. Toki oli sillä jo lääkityksetkin päällä, ei se olisi pärjännyt ilman pahoinvointilääkettä enää.

KoiraNettiin ilmotettiin se kuolleeksi myös. Vähän turhan lyhyeltä näyttää tuo elinikä, 8 vuotta ja 11 kuukautta.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Australianpaimenkoirien tokomestari

Kertun kanssa käytiin taas vähän kisailemassa. Jotenkin tuttuun tapaan oli matkalla semmonen fiilis että kotia voisi kääntyä, eiliset treenit ei niin hyvin menneet että olisi ollut varma olo lähteä kisaamaan, mutta onneksi ei kesken matkan käännytty.

Liikejärjestys oli sekoitettu, ja lähdettiin liikkeelle yksilöliikkeistä, eli juoksutarkastus tehtiin erillään. Itse tykkäsin tästä järjestelystä, kun koira sai olla hihnassa. Juoksutarkastus saatiin tehtyä, vaikka Kerttu olikin kovasti sitä mieltä että hän sukeltaa tuomarin syliin. Parempi toki näin päin, mitä viime kerralla.

Kerttu oli järjestyksessään kuudes, joten hetken aikaa saatiin odottaa vuoroamme.  Päivän rivi näytti tältä:

Zeta: 7
- Ensimmäisenä saatiin pois alta inhokkiliike. Järjestys oli s-i-m, ja kaikki vaihdot kyllä tuli suoritettua. Pisteet lähti huonosta seuraamisesta (haisteli merkkiä) ja todella hitaasta maahanmenosta (oli vielä puolittain menossa kun tein itse täyskäännöksen).

Ohjattu: 10
- Merkiltä oli lähdössä keskikapulalle, mutta onneksi sitten pelasti ja muisti että tuo vasenhan se olikin mikä piti hakea. Sivulle tuli etukautta.

Ruutu: 9
- Se löysi ruudun! Olin ihan varma ettei se sinne vahingossakaan eksy, mutta niin se vaan sieltä löytyi. Hajut ruudussa kiinnosti, siitä meni piste, mutta meni kuitenkin ekalla maahan ja loppuliike oli sievä.


Eka osa oli siinä. Sitten oli paikallaolojen vuoro.

Istuminen: 10
- Ei mitään ongelmaa.

Paikkamakuu: 10
- Ei tässäkään mitään häikkää. Alas ja sivulle omilla käskyillä, ei ennakointia.

Ja sitten oli vielä loput liikkeet.

Kaukot: 8
- Tyytyväinen pitää olla, että saatiin pisteitä eikä Kepe lähtenyt karkuun. Liikkuri liikkuroi koiran takaa, mikä on Kertulle tosi vastenmielistä. Koko ajan koira näytti siltä, että vittukutuotuleetuoltapäälle, mutta suoritti kaikki kaukot ilman lisäkäskyjä. Liikkui kuitenkin jonkun verran, kun yritti liikkurin alta pois.

Seuraaminen: 8
- Kepe teki hyvää työtä, ja tuomari sanoi että teknisesti oli kasia parempaa seuraamista, mutta itse kävelin niin oudosti ja koira piti kontaktin käteen, että otti siitä pois. Oli muuten pitkä kaavio.

Metalli: 8½
- Kapulan otto oli vähän väkinäistä (kylmä ilma, kylmä kapula), olisi voinut palauttaa paremmalla vauhdilla ja tulla suorempaa eteen.

Tunnari: 9½
- Kuulemma ihan esimerkillistä työtä kapuloilla, mutta palautus oli hinasen vino.

Luoksari: 6
- Molemmat stopit, varsinkin seisominen, valui. Pitäiskö meidän tätä ehkä treenataki? Itellenihän oli tässä vaiheessa aivan sama mitä tapahtui, koska pisteitä tuli ja se riitti siihen ekaan ykköseen.

Kokonaispistemäärä oli siis 271 pistettä, sijoitus 1/9. Ja koska kisattiin myös rotumestaruudesta, niin Kerttuhan on nyt myös australianpaimenkoirien tokomestari. :) Kisa oli tiukka, voitettiin Jenni ja Duke hurjalla kahdella pisteellä. Mutta niinhän se oli puhekin, että kun kerran sinne lähdetään niin tullaan kaksoisvoiton kanssa kotia. ;) Aussieita EVL:ssä oli yhteensä 6, ja kolme muun rotuistakin löytyi. Tuomarina oli Kelhälän Heli.

Olihan tuossa meidän suorituksessa kauneusvirheitä eikä se  ihan ihannesuoritus ollut, mutta silti aika huikeelta tuntuu, että tuo minun alle 2½-vuotias tuommoiseen suoritukseen pystyy. Se oli kisakehässä ihan rentona (alun jälkeen), eikä sitä näyttänyt yhtään haittaavan ettei palkkaa tipu. Tosi tyytyväinen olen kyllä koiraan, yhtään en voi valittaa. Tai no voin oikeestaan, koska hallinta kisakehässä ei vieläkään oikeen pelaa. Musta tuntuu, että se kunniakiekkojen tekeminen on Kertun tapa reagoida mun jännittämiseen. Jos vaikka itse lopettaisi jännittämisen, niin voisi olla että Keeps pysyisi lähellä. Toinen valittamisen arvoinen asia on se, että tuli aina etukautta sivulle, vaikka takakautta pyydettiin. Onneksi sentään sivulletulot oli suoria, eikä koira ollut 45 asteen kulmassa.

Edelliskerran ärräämisen jälkeen oli tämä onnistuminen ihan paikallaan. Tässä oon jo puolivakavissani meinannut, että pitääkö tämän kanssa siirtyä rally-tokoilemaan, jos murinat jatkuu. Nyt Kerttu oli kuitenkin ihan oma itsensä, kaikkia kohtaan kauhean avoin ja ystävällinen. Tosi hienosti käyttäytyi koko kokeen ajan.

Valiokellon käynnistymistä ei kuitenkaan kauaa keretä juhlia, seuraavat kisat hengittää jo niskaan. Mutta jeejee, one down, two to go!