lauantai 22. huhtikuuta 2017

Lisää treenivideoita

Kertun kanssa käytiin tänään vähän tokoa treenaamassa, ja pari videotakin piti ottaa. 

Alotettiin tekemällä kokeenomaisesti zetaa, luoksaria ja ruutua. Zetassa Kerttu ei istunut, luoksarissa soppi valui, ruutu meni ihan hyvin. Kerttu pääsi ruudusta palkalle. Toisessa erässä korjailtiin sitä mikä ensimmäisessä pätkässä meni pieleen. Tehtiin zeta, mikä nyt onnistui, ja palkkasin joka vaihdon jälkeen. Luoksarin stoppia tehtiin takapalkalla, ja saatiinkin muutama hyvä stoppi. Sitten naksuttelin ruudun eteenmenon virittelyä, eli kyselin Kertulta että missä eteen on, ja aina kun Kerttu vilkaisi eteen niin naksautin ja palkkasin. Sitten tehtiin vielä pari eteenmenoa alustalle. 

Sitten tehtiin taas ruutua kokonaisena, ja tältä se näytti:


Ihan siis tarpeeksi hyvä. Menee hyvällä vauhdilla eteen, ruutuun menee tarpeeksi perille (se vähän aikaa sitten jäi aika ruudun etureunaan) eikä tassutellut ruudussa käskyn jälkeen. Ruudun paikka vaan saisi olla vielä parempi, joten sitä sitten naksuteltiin vähän keskemmäksi. 

Sitten taas otettiin luoksetuloa. 


Tällä kertaa siis stoppi onnistui mutta maahanmeno tarvitsi toisen käskyn. Onneksi tuo maahanmenon ongelma on vain hyvin satunnainen, yleensä se toimii kun taas stoppi ei toimi ollenkaan. Mutta treenit jatkuu tämän liikkeen kanssa.

Sitten otettiin vielä kiertohyppynoutoa. 


Pitäisikö tuolle kaarrattamiselle jo tehdä jotain? Kertulla on näitä kropankokoamisongelmia, ja se kyllä näkyy tässä hirveän selvästi. Mutta jos ensin plussat: ruutu on vieressä, mutta ei ottanut häiriötä. Malttoi kuunnella että kumpi kapula haetaan, ja stopit toimii. Vauhtikin on hyvä, ja palautuksetkin kohtalaisia (pyysin tänään ensimmäistä kertaa Kerttua tuomaan myös vasemmalta haettavan kapulan mun selän takaa, ja aika nopeasti hoksasi). Mutta tuo kaarratus kiertäessä on kyllä melkoista. Ollaan tehty lyhyellä matkalla sitä että palkan suunnan takia ei voi kaarrattaa, mutta näin pitkällä matkalla tarviisin siihen apparin. Mutta seuraavana tosiaan aletaan tuohon kaareen keskittymään, jos sitä saisi vähän pienennettyä.

Treenien jälkeen Kerttu pääsi vielä tunniksi metsään, ja sen jälkeen se onkin sohvalla vetänyt hirsiä koivet kohti kattoa. Nämä olikin vasta toiset treenit tälle viikolle, kun Kerttu on sitä mahaansa parannellut. Keskiviikkona Kerttu kävi aksaamassa, ja oli sitä vauhtia vaikka muillekin jakaa, mutta keskittymiskykyä ei ollut sitten tippaakaan. Jos sen vauhdin saisi pidettyä, mutta lisättyä siihen vielä vähän keskittymiskykyä, niin voi olla että Kerttu juoksisi aika nopeita ratoja. Nyt ei malttanut himmailla edes kontakteilla, kun normaalisti ne hitaat kontaktit vähän aiheuttaa harmaita hiuksia...

Huomenna pentuja katsomaan! Toivottavasti on hirveen ällöttäviä aussievauvoja. :) Kertun sterkkaushan siirtyy nyt vähän eteenpäin, kun neiti päätti että nyt olisi hyvä hetki olla valeraskaana. Kerttu on siitä puolesta kiva tyttö, ettei sitä käytöksestä huomaisi, mutta nisistä tulee maitoa. Ja kuulemma ei kannata valeraskauden aikana sterkata, niin odottelemme nyt vähän aikaa. Jos ei ehditä toukokuun aikana leikkaukseen, niin sitten voi olla seuraava vaihtoehdo heinäkuun alku, kun sillon olen lomalla. Tai kesäkuu, jos teen kesäkuunkin puolikasta. Katsellaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti