tiistai 20. helmikuuta 2018

Kerttu luustokuvissa


Maanantaina tuli se jännä päivä eteen, että Kertulla oli lääkäriaika selkäoireiden vuoksi. Selkäoireet ei Kertulla ole sinänsä pahoja olleet (hyppii sängylle, sohvalle, autoon yms., painii ja leikkii Hannun kanssa  kuin nuoret tytöt ja niin pois päin), mutta kuitenkin sen verran se on sitä selkäänsä oireillut, että on minut onnistunut huolestuttamaan. Ja kun fyssari ja osteopaattikin olivat sitä mieltä, että ei ihan normaali ole, niin ei muuta kun aikaa varaamaan.

Ensin Kerttu kopeloitiin hereillä. Kopeloinnissa aristi ristiselkää, oikeaa polvea ja jäykkä oli vähän kyynäristäkin. Sovittiin, että kuvataan selän lisäksi myös lonkat, kyynäret ja polvet. Lonkat, kyynäret ja polvet oli kaikki siistejä. Tai no, kyllähän niissä lonkissa ja kyynärissä näkyi käytön jäljet, mutta kai ne näkyy jo kaikilla tuon ikäisillä aktiivisilla käyttökoirilla. Lääkäri vähän varoitteli että todennäköisesti kehittää jossain vaiheessa rikkoa kyynäriin, mutta siitäkään en huolestunut, koska hyvin monella vanhalla koiralla on rikkoa vähän siellä sun täällä. Jos Kertulla alkaa vaivata etupää joskus vanhemmiten, niin eipä sille mitään voi. Nivelaineita annan sille tästä lähtien joka päivä, kun ennen se on saanut niitä aina silloin tällöin.

























Sitten se selkä. Itsehän pelkäsin eniten spondyloosia, mutta sitä ei onneksi löytynyt. Oikein sieviä nikamia oli. Ristiselästä löytyi muutosta, mikä voisi selittää oireilun ja ristiselän kipuilun. Kertullahan on kuvattu LTV1, se "harmiton ja vaaraton" muutos. Kertulta siis puuttuu ristiselän harjannetta pätkä. Lisäksi samalla alueella on SI-nivelissä epäsymmetrisyyttä. Nämä muutokset nyt ilmeisesti vaikuttaa Kertun selän käyttämiseen, ja siihen miksi se jatkuvasti jumiutuu. Epäsymmetrisyys selässä on aina aika ikävä juttu, ja se tietää helposti lihasjumeja (terveisin skolioosipotilas). Toinen vaihtoehto on välilevytyrä, joka ei näy röntgenissä, mutta näkyisi magneetissa. Magneettiin Kerttu ei kuitenkaan pääse, jos selkä ei enempäänsä vaivaa. Jos sille jotain äkillistä huononemista tulee, niin sittenhän se on kuvattava.



Kerttu sai mukaansa parin viikon lääkekuurin ja vuosisadan krapulan. Nyt syötellään kipulääkkeet pois ja sen jälkeen varaillaan taas aikaa fyssarille. Kyllä taas tili tyhjenee mukavasti... Jatkoista lääkäri sanoi että toko olisi nyt fiksumpi harrastus mitä agility. Agilityäkin saa tehdä, mutta järki pitää pysyä päässä eikä Kertun kanssa kannata edes yrittää tähdätä mihinkään SM:iin. Alaselän rasitusta pitää välttää. Ei sitä tarvitse kuitenkaan pumpuliin kääriä ja hyllylle nostaa, saa jatkaa rymyleikkejä Hannun kanssa ja muutenkin elellä elämäänsä onnellisena eteenpäin. Agilityä max. kerta viikkoon, ja rinnalle hyppytekniikkatreeniä. Kertulla on tällä hetkellä niin huono hyppytyyli, että varmasti sekin rasittaa. Onneksi tuli pikkumaksiluokka, koska oikeita maksiesteitä en enää Kertulle uskalla laittaa. Myöskään tottishyppyä ei enää hypätä.


Mutta Kertulle kymmenen pistettä ja papukaijamerkki käytöksestä! Se oli taas niin kilttiä tyttöä, vaikka kopelointi olikin vähän kurjaa. Rtg-pöydällä se oli vähän nostanut päätään vaikka rauhoitettu olikin, mutta oli heti jatkanut unia kun oli kehoitettu niin tekemään. Kuulin odotustilaan, kun lääkäri puhui hoitajalle, että on tämä vaan tosi kiltti koira, ja niinhän se Kerttu onkin. Ihana tyttö siitä pienestä ärripurrista kasvoi. Kehuja tuli myös Kertun lihaskunnosta, vaikka itsestä tuntuu että sterkan jälkeen on lihakset vähentyneet. Mutta kuulemma selkä ja takaosa on oikeenkin hyvässä lihassa. Hyvä niin. Muuten tuntuu että joka kerta kun vien Kertun puntarille, se näyttää aina enemmän kun edellisellä kerralla. Nyt painoa oli 21, kun sitä voisi olla mun mielestä 18 kiloa. Toisaalta lääkäri ei kyllä maininnut mitään että olisi liian lihava, ettei se vielä mikään syöttöporsas ole ja ne kylkiluut kuitenkin tuntuu. Mutta paljon se on vuoden aikana lihonut, ei siitä pääse mihinkään.

Monesti olen taas viime aikana huokaillut että onneksi mulla on Kerttu. Hannu nimittäin taas on ollut niin teinimulk... murkkua kun vaan nuori uros voi olla. Sitten kun joudun sitä arjessa komentamaan, niin se näkyy myös treenikentällä kun Hannu ei halua tulla mun lähellekään. Mun on sitä kuitenkin arjessa pakko komentaa, koska en vaan ehdi ennakoida kaikkeen ennen Hannua. Välillä Hannun kanssa kaikki sujuu tosi mukavasti ja Hannu on maailman herttaisin pieni poika, välillä taas tuntuu etten ymmärrä tuota koiraa yhtään. Esim. viikonloppuna tuntui ettei tuosta koirasta tule yhtään mitään, ja nyt se on taas sitten äärettömän söpö ja herttainen. Kantoluodon seminaaria odotan kyllä kovasti, jospa sieltä saisi vinkkiä että miten tuon kanssa kannattaa jatkaa. En esim. tiedä että kannattaisko mun jättää kaikki treenit pois silloin kun tuo possuilee ihan urakalla, koska ei voi tehdä hyvää sekään että se ei treeneissä halua mun lähellekään. Että jos sitä veisi vaan hallille leikkimään silloin kun tuntuu että nyt on taas napit vastakkain.

Hannu löysi itselleen oman lajin. Ilmoitin sen agilityn alkeiskurssille, ja Hannun mielestä se oli parasta ikinä. Tarkoitus tuolla kurssilla on tehdä pohjat hyvin irtoavalle koiralle, eli tavoitteena olisi siis saada koira joka ei roiku lahkeessa kiinni (Hannun tapauksessa hampaillaan...). Rallytreeneissä puolestaan Hannu haahuili, joten joutui nopeasti kentän laidalle.


Kertun kanssa ollaan vähän treenailtu. Tokossa tehdään Kertun kanssa nykyään niin, että joka viikko kokeenomaisesti pari liikettä liikkuroituna ja palkatta. Nyt tehtiin luoksari ja kaukot. Luoksarin maahanmeno oli hidas, kaukoissa liikautti takajalkaansa i-s-vaihdossa. Muuten hyvä.

Rallyssä tehtiin tämmöistä rataa:



Kertulla ei ollut juuri ongelmia tuon kanssa, pari vinoa sieltä tuli. Tosi hyvällä fiiliksellä oli mukana ja teki tarkkaa työtä. Käytiin aamulla jokunen tunti juoksemassa merenjäällä, mutta ei väsy painanut. Mietin että onko nyt kipulääkkeellä vaikutusta asiaan, vai oliko Kertulla vaan hyvä päivä.

Ja Hannu on muuten jo 11 kuukautta vanha! Iso pentu. Ensi kuussa vietetään ensimmäisiä syntymäpäiviä. Nopeasti mennyt kyllä aika.




2 kommenttia:

  1. Oletteko osteopaatilla käyneet? Mie olen selkävammaisen koiran kanssa saanut ihan elämää suuremman avun sieltä.

    VastaaPoista
  2. Joo, ollaan käyty. Harmi vaan ettei meillä täällä ole ketään osteopaattia joka ottaisi säännöllisesti vastaan, vaan pelkästään vieraileva osteopaatti. Eli kovin säännöllisesti ei pystytä käymään, mikä on vähän harmi koska mun mielestä Kertun liikkuminen oli parempaa osteopatian jälkeen.

    VastaaPoista