maanantai 7. tammikuuta 2019

Loppuvuotta


No niin, edellisestä postauksesta on taas kulunut aikaa, joten yritetään mahduttaa loppuvuoden kuulumiset tämän otsikon alle.


Ensinnäkin syntymäpäivät. Nuutti täytti marraskuussa jo peräti 9 vuotta! Nyrkin kokoinen tuholaisongelma on jo siis seniori-ikäinen, eikä ole enää nyrkinkokoinen eikä tuholaisongelma. En vaan käsitä tätä vuosien vierimistä...

Vajaa viikko Nuutin syntymäpäivistä Kerttu-Kyllikki meni ja täytti 6 vuotta. Ja ihan vastahan minä sen kasvattajalta hain, vieläkin muistan miten se kotimatkalla kuolasi koko hihan kun hällä oli hieman huono olo.

Loppuvuodesta myös Wäinö vietti synttäreitään. Wäinö täytti 13 vuotta. Pikkuseniori. Ikäisekseen Wäinö on edelleen hyvässä kunnossa, mutta kyllähän se sydäntä raastaa nähdä ensi merkit vanhenemisesta. Wäinöllä nimittäin alkaa vähän lihaskunto heiketä, ja tassut lipsuu liukkaalla lattialla. Synttärilahjaksi Wäinö saikin Rimadyl-kuurin Pomppa-takin lisäksi. Wäinöllähän on yskiminen ollut jo pari vuotta ongelmana, mutta nyt näytti Rimadyl-kuurin aikana yskiminenkin vähentyvän. Kipulääkkeet hommasin sille siitä syystä, kun Wäinö ei enää hyppinyt sohvalle tai sänkyyn. Olisihan se ihme jos tuon ikäisellä ei jotain nivelvaivaa olisi, ja muutaman päivän lääkekuurin jälkeen Wäinökin taas löytyi sohvalta. Muuten tyyppi on ihan voimissaan, lenkkeilee monen kilometrin lenkit ja on suureen ääneen ilmoittamassa että hänkin on paikalla, jos meinaan Nuutin kanssa vähän temppuja tehdä. Lisäksi Hannun Wäinö pitää niin hyvässä kurissa, ettei niitä voi samassa huoneessa pitää ollenkaan. Mutta kovasti toivon että Wäinön syntymäpäiviä vietetään vielä vuodenkin päästä. Inhottaa ajatuskin että hitaasti mutta varmasti lähenee sekin päivä kun Wäinöä ei enää ole.

Hän on muka jo 13-vuotias
Aussiet on päässeet vähän treenailemaan pitkin syksyä. Hannu kävi Lentsun opeissa ja molemmat kävivät Kantoluodon koulutuksessa. Hannu on kyllä outo tapaus. Se on jotenkin tosi lukossa ja jännittynyt treeneissä, aivan kun se olettaisi että se tekee väärin. Mikä siis on tosi outoa, koska Hannua on aina treenattu positiivisen kautta, lukuunottamatta yhtä kautta jolloin vein sen kentän reunalle ääntelystä. Se on siis ihan touhussaan kun se pääsee treenaamaan, se tykkää hirveästi, mutta sillä menee ikuisuus ennen kun se pystyy luottamaan siihen että se osaa jonkun asian, vaikka se ei olisi siinä virhettä ikinä tehnytkään. Tämä näkyy kaikista selvimmin liikkeissä, missä Hannu pitää lähettää jonnekin. Se lähtee aina epävarmasti, eikä ikinä täysillä. Tosi outo tyyppi, saa nähdä tuleeko tästä ikinä kisakoiraa. Toisaalta kun en tiedä haluanko itsekään kisata, niin ei mua varmaan haittaa vaikkei tulisikaan.


Keten kanssa käytiin Kantoluodon semmassa ja todettiin, että edelleen ahdistaa jos jotain tapahtuu. Kerttu ei anna ensin kovin selkeitä singaaleita, vähän korvaansa heilauttaa, mutta sitten kun se toimintakyky loppuu niin se loppuu. Kysymysmerkillä on Kertunkin kisauran jatkuminen. Itsellä on jo niin suuri kynnys viedä se kehään, kun tiedän että jos se siellä ahdistuu niin se on vähän niinkuin siinä. Koiralla loppuu elinikä ennen kun ollaan saatu ne ahdistukset purettua pois. Ei se siitä palkattomuudesta ahdistu, ollaan tehty kahdestaan aika paljon palkatonta ja koira tekee hyvällä fiiliksellä, mutta sitten kun menee vähän kisamaisemmaksi tilanne niin alkaa seuraaminen hajota ja korvat mennä luimuun. Se kuitenkin syksyllä SM:issä ahdistui, niin jotenkin on vaikea uskoa että se pystyy vetämään kisasuorituksen. Harmi, koska se on NIIN taitava.

Kertun kanssa ollaan treenattu aika paljon nyt kuuntelujuttuja ja hiottu taitoja. Ollaan tehty paljon esim. merkin ja ruudun erottelujuttuja, eteenmenoon haettu häiriöitä niin tunnareista kuin merkkitötteröistä ja Kete on vetänyt hienosti. Nyt kun tehtiin sellainen treeni, että eteenmenon ympyrä oli tunnareilla merkattu ja ensin tehtiin eteenmeno, sitten tunnari, niin näytti Kertulla hieman liikkaa nousevan kierrokset ja alkoi napsimaan satunnaisia kapuloita. Ajattelin treenata Kertulle nyt sitten tunnarin sille mallille, että se malttaa etsiä myös kovassa vireessä.

Aussieiden kanssa vietettiin joulu ja uusivuosi porukoiden luona. Hannulla oli vaikeaa. Se suhtautui jostain syystä tosi huonosti ympäristön vaihdokseen, ja oli koko ajan pinna kireällä. Lisäksi se ei tule yhtään mun pikkuveljen kanssa toimeen, joten niiden kahden erotuomarina joutui välillä olemaan. Mun pikkuveli ei ole koiraihmisiä eikä ymmärrä koirien elekieltä, joten käyttäytyy koiran näkökulmasta aika uhkaavasti, vaikka ei sitä tarkoitakaan. Muut näistä koirista on siihen tottuneet ja tietävät, että mitään hätää ei ole, mutta Hannupa ei tiedäkään.

Muutaman päivän jälkeen Hanski vähän rauhoittui, varsinkin kun veli lähti kotiinsa, mutta Hannulla oli silti koko ajan valmiustila päällä ja se reagoi jokaiseen risaukseen. Se ei edes nukkunut öitään hyvin, vaan vaihteli paikkaansa jatkuvasti. Mietin jo että varaan sille ajan lääkäriin ja kuvautan sen (tarkoitus olisi kuvauttaa maaliskuussa) siltä varalta että se on kipeä, koska en yhtään tunnistanut Hannua siitä käytöksestä, mutta kun toin sen kotiin niin se palasi ihan omaksi kiltiksi ja söpöksi itsekseen. Olenkin aina sanonut, että Hannu on minun pieni autistipoika, kun välillä siihen on todella vaikea saada mitään kontaktia, se ei pysty käsittelemään mielentilaansa tai tunteita yhtään eikä se sopeudu muutoksiin, mutta sitten kun ollaan kotona ja eletään perusarkea niin se on niin suloinen ja kiltti poika kun mikä. Mutta onhan se haastava koira, ja sen ehkä jopa hieman arvaamaton luonne on yksi syy, miksi sen kanssa ei kiirehditä kisoihin. Se on kuitenkin niin terävä, että se reagoi paljon ennen kuin ajattelee. On se paljon rauhoittunut, mutta todennäköisesti se suhtautuu aika huonosti mun jännittämiseen.

Niin söpö ja viaton


Hannu on ilmotettu uudelle tokokurssille nyt keväälle. Se on ALO-AVO-kisoihin tähtääville. Hannun kanssa pitäisi tehdä paljon kisanomaista treeniä, että sitä ei kisatilanteet juuri hetkauta. Toki sama juttu Kertunkin kanssa.

Edelliselle vuodelle ei asetettu mitään konkreettisia tavotteita, eikä aseteta tulevallekaan vuodelle. Mulla on vähän huonon puolen jalka alkanut vaivaamaan, joten asetettakoon tavoitteeksi se, että saan pidettyä jalan kunnossa ja vielä vuodenkin päästä pystyn kömyämään koirien kanssa pitkät metsälenkit.







keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Hannun treenipostaus ja terveyspäivitystä

Vaikka blogi on viettänytkin hiljaiseloa, niin ollaan me kuitenkin touhuttu. Kerttu on jatkanut treenejään tokossa, agissa ja rallyssa, ja Hannu on tokoillut.

Mutta ensin pikaisesti terveysjutut. Kertun jalka on nykyään ihan hyvä. Patti jalassa ei ollut mitään vakavaa, vaan joku ihon pinnan ongelma. Jalka on nyt siisti, ihossa ei näy enää yhtään jälkeäkään mistään. Välillä Kerttu nuolee jalkaansa, mutta mutta pattia siinä ei näy eikä tunnu. Edelleen seuraillaan, mutta eiköhän tästä nyt selvitty säikähdyksellä. Kerttu nimittäin voi paremmin mitä ikinä, ja on ihan vitipää. Se leikittää Hannun väsyksiin ja menee uudelleen tökkimään Hannua että ei kai se vielä väsynyt. Treeneissä vetää täysillä ja jos lenkki kestää alle kolme tuntia, se on Kertun mielestä ihan liian lyhyt. Sillon kun Hannu on hihnassa, Kerttu kantaa keppiä jos vaan jostain sellaisen löytää. Tämä kepin kantaminen oli Kertulla tapana silloin kun oli ainoa koira, mutta Hannun ostamisen jälkeen jäi kepeillä leikkiminen, kunnes sitten tänä syksynä alkoi uudestaam. Ei varmaan ikinä ole Kertulla ollut näin paljon virtaa, Hannun kanssa ollaan kohta ihan helisemässä tuon tytön kanssa.

Hannu joutui myös vähän sairauslomailemaan tällä viikolla. Maanantaina koirat kävivät painimassa metsässä, ja iltasella sitten olikin Hannulla kuono turvoksissa. Nyt on vielä kuonossa sellainen puolikkaan herneen kokoinen kova patti, mutta ehkä jo huomenna käydään vähän treenaamassa. Hannu on ollut koko ajan oma itsensä, eikä vaikuta kipeältä, mutta ajattelin että kun on kerran saanut kolauksen kuonoon niin lelupalkkaan syöksyminen voi pikkuisen kirpaista. Hannu syö, juo ja leikkii Kertun kanssa normaalisti, on tuhonnut ja teurastanut leluja ja muutenkin ollut pirtsakka, joten uskon että mitään kolahdusta vakavampaa siinä ei ole. Ensin toki kävi mielessä kaikki hammasjuuripaiseet, kulmurin hajoaminen yms. kalliit vaivat.

Ja niitä treenejä. Hannun tokot, Kertun treenit tulee erilliseen postaukseen:

Paikkamakuu: Tarvii vielä treeniä siihen, ettei mene kaverin käskystä maahan. Pysyy hyvin maassa, mutta tarvii edelleen sen yhden välipalkan, ettei ala piippaamaan. Lopussa, kun tulen vierelle, saattaa piipata.

Paikkaistuminen: Pitäisi tehdä enemmän, on vielä vähän epävarma.

Seuraaminen: Perusseuraaminen on ihan hyvää, mitä nyt välillä meinaa keulia. Juoksemiseen on saatu joku järki, vielä pari viikkoa sitten Hannu herkästi rupesi pomppimaan. Hitaasti seuraaminenkin on parantunut, siinä oli ääntelyongelmaa. Takajalkojen käyttö on huonoa. Hannu osaa kyllä käyttää niitä, mutta seuraamisessa se tuntuu unohtuvan. Putkiaivo kun on, niin ei pysty tekemään kahta asiaa yhtä aikaa. Askelsarjoja ollaan alettu tekemään. Oikealle menee näppärästi, vasen on aika vaikea. Peruutus vaatii paljon työtä, mutta joku idea sillä on.

Jäävät: Pääasiassa tosi hyviä. Välillä kuitenkin sekoittelee, joten enemmän varmuutta vielä tarvitaan ennen kuin aletaan L:ää tai zetaa enemmän harjoittelemaan.

Luoksari: Alempien luoksarit hyviä. Pysäytystä ollaan alettu harjoittelemaan, pysähtyy hyvin mutta herkästi ennakoi.

Hyppy: Hyvin onnistuu.

Kapulan pito: Hyvä.

Kaukot: Alempien kaukot ihan ok, ylempien kaukoissa liikeradat alkaa olemaan ok. Matkaa ei vielä voi kovasti kasvattaa jos tehdään seisomista, max. puoli metriä.


Ruutu: Ollaan treenattu lisämotivaatiota ruutuun, mikä on vähän riistäytynyt käsistä, kun nyt syöksyy ruutuun tuli lupaa tai ei. Ruudun paikkaa pitää vielä treenata, mutta noin yleisesti ainakin tutussa hallissa onnistuu sekä avoimen että voittajan ruutu. Toki välillä lähtee ääni lähetettäessä. Eteenmenoa alettu harjoittelemaan.


Merkin kierto: Ääni lähtee melkeen joka kerta. Vaikka kuinka rauhassa odottelee vierellä, niin käskysanan jälkeen tulee piippaus. Jos Hannu ei ole perusasennossa, niin ääntä ei välttämättä kuulu.

Nouto: Meidän ongelma, jossa nyt kuitenkin on vähän valoa tunnelin päässä. Jos vien kapulan kauas, niin hakee hiljaisesti ja laukalla, mutta jos heitän, niin tulee ääntä ja askellaji on ravi. Eiköhän tämä tästä. Palautuspaikka on parempi, ja uskon että kun saa varmuutta siihen, mitä sille kapulalle tehdään, niin noutokin paranee.

Ohjattu: Ei tehdä kapuloilla, kun se kapuloiden kanssa säätäminen on Hannulla vielä epävarmaa. Suunnat kuitenkin pikkuhiljaa varmistuu, mutta vielä en vie alustoja kymmeneen metriin. Ei olla otettu vielä EVL:n merkkiä.

Tunnari: Nenätyö on hyvää. Ollaan tehty häiriössä yli sadalla kapulalla, eikä Hannulla ole ongelmia. Mutta se kapulan palautus... Hannu pistää tunnarikapulat palasiksi, joten en ole vielä edes alkanut ottamaan palautuksen kanssa. Harjoitellaan kotona matalassa vireessä sitä kapulan nostoa ja palautusta, vielä on työtä edessä.



Metallihyppynouto: Ollaan otettu erikseen metallikapulan pitoa ja hyppynoutoa puukapulalla. Hyppynouto sujuu paremmin mitä tasamaan nouto, Hannu tykkää kun saa hyppiä. Metallikapulan pitoa ollaan tehty ruokakuppipalkalla, eikä siinä näytä ongelmia olevan. Ei kuitenkaan varmaan aleta näitä yhdistämään kun vasta joskus AVO1:sen jälkeen.

Kiertohässäkkä: Palautukset toimii molemmilta puolilta, tässäkään ei kapulan kanssa ole mitään ongelmaa kun saa hypätä. Lisäksi olen palkannut Hannua lelulla heti hypyn jälkeen, joten sen ei ole tarvinnut miettiä että mitä tekisi kapulalle. Merkin kierto koko matkalta onnistuu joinain päivinä, mutta pääasiassa käytän vielä lelua tötsän takana, että saa lisävarmuutta. Ei olla vielä pysäytyksiä alettu tekemään.

Alo ja avo alkaa siis likkeiltään olla valmiit, mutta kaikki muu sitten kusee. Kentälle meno pitäisi saada hallitummaksi, kun nyt olen antanut sen vähän purkaa itseään kunniakierroksilla. Hannu ei luonnostaan hyvin palkkaudu sosiaalisella palkalla, joten se pitää opetella. Liikkeiden välit pitää saada hiljaisiksi. Ensi kuussa mennään Kantoluodon semmaan tähän ongelmaan hakemaan apuja. Mutta siis kisakentät ei meitä vielä hetkeen kutsu.

Hannuhan sai paikan nuorten koirien tokorinkiin. En tiedä että oliko fiksua hakea paikkaa saatika ottaa sitä vastaan, kun en oikein tiedä tekeekö Hannulle hyvää tiukasti aikataulutetut kimppatreenit. Kun pitäisi rauhassa saada vähän purkaa ennen kun aletaan hommiin, että se ääni ei tule niin helposti. Ja ringissähän on vähän sitä kisapainetta, että pitäisi kisata mikäli meinaa paikkansa säilyttää, ja tämän kanssa ei kisakentille kannata kiirehtiä. Mutta katsellaan, ainahan sitä saa ottaa ja lähteä jos siltä tuntuu. Yhdet treenit meillä on ollut, toiset olisi nyt lauantaina mikäli Hannu on treenikunnossa.

Hannun kanssa ollaan nyt tehty treenien suhteen se, että treenipäiviä ollaan vähennetty reilusti. Hannu treenaa 2-3 kertaa viikossa, ja jos se siitä nousee, niin tulee enemmän ääntäkin. Pyritään pitämään aina vapaapäivä treenien jälkeen, eikä treenata useampaa päivää putkeen.

Arjessa Hannu alkaa pelittämään aika kivasti. Me ollaan vaan saatu viime aikoina useampikin irtokoira perskarvoihin, joten Hannun luotto irtokoiriin tai fleksissä oleviin koiriin on miinuksen puolella, ja silloin räyhätään. Rappukäytävää edelleen vahditaan, mutta sitten taas kotiin päästetään vierailijat ihan hyvin. Hallin vahtiminen on vähentynyt, mutta monesti halliin mennessä pitää Hannun ilmoittaa, että Hän tuli nyt paikalle. Irtipito onnistuu edelleen yhtä huonosti. Ja Kertun jättäminen sisälle on yhdenlainen show, eli meidän pitää oikeasti Hannun kanssa treenata kahdestaan ulos lähtemistä (koska ääni. Kova ääni). Mutta muuten normiarjessa ei ole mitään ongelmaa. Terävyydenkin kanssa olen oppinut pelaamaan, vaikka edelleen olen sitä mieltä, ettei terävät koirat oikeen sovi mun käteen. Hannu on kuitenkin muuten oikein kiva ja herttainen tyyppi. Hannusta on kasvanut sellainen sylikoira, että on melkeen Kerttuakin pahempi. Melkeen aina kun sohvalle istahtaa, niin saa reilut 20 kiloa aussieta syliin, ja Kerttu katsoo paheksuen omalta paikaltaan. Sitten puolestaan öisin se on Kerttu joka tunkee kainaloon nukkumaan.

lauantai 22. syyskuuta 2018

Edellisen kuukauden kuulumisia

Taas on kuukausi päässyt vierähtämään edellisestä päivityksestä, joten olisi jo pikapäivityksen aika. Kuukaudessa on ehtinyt sattua ja tapahtua, mutta aloitetaan vaikka tokon SM:istä.

Tänä vuonna tokon SM:t olivat kotikisat, joten olin lupautunut talkoilemaan. Hannu alkoi olla ALO-valmis, mutta olen tosi tyytyväinen että tein sen päätöksen, etten tänä vuonna kisaa sen kanssa. Muutenhan oltaisiin haluttu SM:iin, olisi tullut kiire, ohjaaja olisi turhautunut ja koira ahdistunut ja piipannut. Kerttu ei ole kisannut tokossa puoleentoista vuoteen, joten kun kumpaakaan koiraani en vienyt kisoihin, niin päätin sitten talkoilla lauantain ja sunnuntain. Koirille hommasin hoitopaikan, koska tiesin että päivät voi venyä pitkiksi. 

Perjantai-iltana kuitenkin puhelin kilahti, että meillä ei ole paikkiskaveria juoksunartulle. Kertullahan on ahdistanut paikkikset, joten sanoin että jos ketään muuta ei saa, ja itse saan olla näkösällä, niin Kerttu voi tulla, mutten ota sitä riskiä että menen piiloon. Tämä sopi, joten Hannu joutui yksin hoitoon ja Kerttu lähti mukaan Liminkaan. 

Kerttu teki tosi kiltisti paikkikset, mitä nyt maahanmenoon tarvitsi toisen käskyn. Treenailtiin vähän kehien loputtua eteenmenoja, jotka Kerttu teki kivasti.

Ennen kun ehdittiin kotiin karata, nollakoiran ohjaaja kysyi että voiko Kerttu tehdä finaalissa puolet liikkeistä, varsinaisella nollakoiralla kun alkaa olla ikää ja lämmin sää vähän huolestutti. Kepe oli ollut hyvinkin reippaana kehässä, ja kun Kerttu piti joka tapauksessa ottaa sunnuntainakin mukaan, niin suostuin.



Seuraavana päivänä siis Kerttu joutui aloittamaan finaalin, ja Kerttua jännitti kyllä kovasti vaikkei ohjaajaa jännittänytkään. Oltiin jaettu liikkeet, Kertulle tuli ruutu, ohjattu, kaukot, hässäkkä ja tunnari. Tunnari ja kaukot menivät kivasti, niissä ei mitään ongelmaa. Ruutu oli vaikea, kun lähetyspaikalta et juuri ruutua nähnyt, mutta voittaja-kehän kirkkaan keltainen ruutu näkyi erittäin selvästi. Kertulla hyvä eteenmeno, mutta oli lähdössä voittajan ruutuun, joten pyysin takaisin. Ohjatussa arvottiin vasen, mikä oli yleisön vieressä. Merkille Kerttu meni hyvin, mutta kapulalle jouduin pyytämään varmaan kolmesti. Kyllä se sitten sen uskalsi hakea. Kierto oli myös yleisöä päin, ja sinne Kerttu ei enää uskaltanut mennä. Saatiinpa treenilista, mikä sisältää siis paljon yleisöä kohti menoa. Kentän laidalla vielä lähettelin Kerttua eteen yleisöön alustalle, ja toki se alustalle meni hyvin. Loppuun vielä paikkikset. Kerttu alkoi olemaan jo aika väsynyt, vähän rähähtelikin juuri ennen kehään menoa, joten päätin olla taas näkyvillä. Tuplakäsky maahanmenoon taas, muuten istui tosi ryhdikkäänä.

Semmoinen oli Kertun ensimmäinen ja viimeinen kerta SM-finaalissa. Ehkä tuo kuitenkin omaa kynnystä laski arvokisoissa kisaamista ajatellen, jos nyt Hannusta kasvaa koira jonka arvokisoihin pystyy viemään. Mutta Kepe oli hieno koko viikonlopun, se on kyllä niin uskomaton eläin kun sen voi viedä mihin vaan ja aina se on fiksu kun mikä. Semmoinen minun luottopakki. :)


Kuukauden sisällä on myös kesäkausi loppunut ja talvikausi alkanut. Kerttu treenaa rallya MES-ryhmässä ja tokoa EVL:ssä. Hannu on tokon mölli-ALO-ryhmässä, ja molemmille on jaettu paikka agilityryhmässä. 

Kertulla on alkanut treenit hyvin. Se vetää hienosti joka lajissa, jopa tokon paikkikset on tehnyt nyt tosi kivassa mielentilassa. Agilityssä se on ihan hurjan nopea, muttei se ohjaajalle anna yhtään virhettä anteeksi. Tosi taitava tyttö kuitenkin. Päätin että Kerttu treenaa agilityt, Hannu kuumuu niin älyttömästi että se saa keskittyä ihan vaan tokoon.


Ja se tekee tokoa tosi hienosti. Seuraamisessa meinaa vähän keulia, välillä jääviin kaivattaisiin vähän enemmän täpäkkyyttä, mutta muuten menee kivasti. Ollaan treenattu myös ylempien luokkien liikkeitä, esim. hässäkän palautusta ja ohjattua, jotka onnistuu kivasti. Ohjattu on vielä sen verran epävarma että Hannu tekee sen ravissa, mutta kyllä se vauhti tulee kun saa vähän itseluottamusta. Hyvin fiksu nuori mies, siis harrastuksissa. :)



Arjessa tämä 18-kuukautinen teinimulk... murkku on taas vähän, no, raskas. Tällä hetkellä se on älyttömän epävarma ihmisiä kohtaan, siis tuttujakin. Se väistää kosketusta ja väistää ihan katsettakin. En aina ihan ymmärrä tämän pojan ajatuksia, mutta välillä tekisi mieli laskea päiviä että millonka tämä meinaa aikuistua. Välillä taas se on niin söpö ja herttainen pikkujätkä, ettei söpömmästä väliä.

Hannu on ollut välillä vähän haluton leikkimään Kertun kanssa. Sinällään ei mikään ihme, koska Kerttu on tosi raju leikkijä, mutta ihan varmuudeksi varasin viime viikolle hierojan molemmille. Ensin hierottiin Kerttu, sitten Hannu. Hannukin saatiin hierottua ihan hyvin, vaikka aluksi Hannun mielestä homma oli tosi epäilyttävää. Kertun jalasta hieroja löysi pienen patin.

Viime lauantaina käytiin antamassa näytteet aineenvaihduntatutkimukseen. Kertun jalka oli vähän ärtynyt. Verinäytteen jälkeen molemmilla ärtyi ihot aika ikävästi. Varasin Kertulle lääkärin sen patin takia.

Perjantaina käytiin lääkärissä. Valitettavasti uutiset oli sitä mitä pelkäsinkin, eli neidin jalassa on kasvain. Kyllähän oikeastaan tiesin sen jo aikaa varatessa, muuten en edes olisi sitä lääkäriin vienyt. Verestävä patti, joten harvemmin ne on hyviä uutisia, vaikka toki toivoin jonkun ötökän puremaa. Mulla on jotenkin hirveän huono omatunto nyt koko asiasta, tulee paljon mietittyä että mitä olisin voinut tehdä erilailla. Olisin esim. voinut varata lääkärin heti patin huomattuani, enkä vasta viikon päästä (vaikka tuskin sillä on hirveästi väliä). Lisäksi vähän hirvittää, kun syöpäkoiriahan ei saisi hieroa, ettei syöpäsolut lähde liikkeelle. Toisaalta tarkistaako kukaan ennen hieronta-ajan varaamista, että ei kai nyt varmasti tässä koirassa ole mitään patteja mitkä voisi olla syöpää? Ja jos Kerttua ei olisi hierottu, sitä pattia ei varmaan olisi vieläkään huomattu. Se on niin pieni, nuppineulan pään kokoinen, ja piilossa.


Kasvaimen poistoaika on reilun parin viikon päästä. Ensin pitää hoitaa ihotulehdus siitä vierestä, ja samalla käynnillä hoidetaan myös hampaat. Poiston jälkeen kasvain lähtee patologille, joka sitten kertoo että onko kyseessä syöpä vai ei. Ajattelin myös että samalla käynnillä tarkastetaan imusolmukkeet ja keuhkot ihan metastaasien takia. Jos etäpesäkkeitä löytyy, niin järjellä ajateltuna fiksuintahan olisi jättää koira herättämättä. Kertun emällä oli myös aikanaan kasvain jalassa. Se oli pahanlaatuinen, aggressiivinen ja herkästi uusivaa tyyppiä, mutta se saatiin kokonaan pois. En tiedä sitten onko niin perinnöllistä, että Kertulla olisi sama juttu. Oli mitä oli, niin toivon kovasti että Kerttu tästä selviää. Kyllä Kerttu on niin iso osa meidän laumaa, että en tiedä miten me Hannun kanssa ilman Kerttua pärjättäisiin.