Edellisen postauksen ja Kertun valioitumisen jälkeen on koirarintamalla ollut hiljaista. Helmikuussa Hannu sairastui kennelyskään, ja itse sairastuin samoihin aikoihin. Kun kennelyskäkaranteeni oli ohi, niin aussiet lähti pitämään shelteille seuraa ja itse lähdin sairaalaan. Oma parantuminen on ollut hidasta, ja olenkin saanut tottua koirattomaan elämään tämän kevään aikana. Koirat ovat siis koko kevään ja alkukesän asuneet mun vanhemmilla, mutta huomenna olisi tarkoitus ottaa Hannu vihdoinkin takaisin kotiin. Kerttu jatkaa maalaiselämää vielä pari viikkoa ennen kun tulee kaupunkiin.
Koirilla on mennyt hoidossa yllättävän hyvin. Hannu on ollut kiltti (mutta äänekäs, ja vähän harrastellut parkouria), ja Kerttu nyt ei juuri muuta kun kiltti osaa ollakaan. Hannun ja Wäinön välit on huonot, ja mulla olikin tosi huono omatunto siitä, että Wäinö ja Nuutti joutuu olemaan portin takana omassa kodissaan. Kuitenkin sheltit on olleet ihan hyvillä fiiliksillä, eikä stressissä ollenkaan. Shelteillä on tapana vähän stressaantua aina kun käydään kylässä, mutta ilmeisesti nyt pitkän visiitin aikana ne ovat tottuneet siihen että aussiet nyt vaan on siellä. Toki Wäinö käy heti Hannun päälle jos saa mahdollisuuden, joten samassa tilassa ei voida olla.
Hannu ja Kerttu on oppineet hyvin oman tontin rajat. Naapurin hirvikoira ajetaan omalle puolelleen, mutta naapurin puolelle ei mennä. Jos tiellä menee koira ohi, niin Hannu saattaa lähteä pihatielle räksyttämään muttei mene tielle asti. Lenkillä käyttäytyvät kiltisti niin kauan, kun vieraat menevät ohi eivätkä jää puhuttelemaan, koska Hannun mielestä puhuttelu on arveluttavaa käytöstä. Muuten siellä on onneksi mennyt hyvin.
Nyt tosiaan olisi tarkoitus ottaa Hannu hetkeksi kotiin, ja katsoa mitä se sanoo taas kaupungista. Se on kuitenkin asunut lähes 4 kuukautta maalla, ja on varmaan täysin metsittynyt. Kerttu ei vielä tule kotiin, jotta saan vähän totuttaa Hannua taas kaupunkiolosuhteisiin. Jännittää kyllä vähän että sopeutuuko se takaisin tänne. Äiti on niin tykästynyt Hannuun ettei raaskisi antaa sitä takaisin, joten jos Hannu ei meinaa enää kaupunkiin suostua muuttamaan, niin on kuitenkin varakoti tarjolla. Toki tässä yhden koiran ottamisessa on takana myös se, että näen että olenko vielä siinä kunnossa että pystyn koiria pitämään. Kertun kanssa elo olisi helpompaa, kun Kerttu on niin kiltti ja sitä on helppo pitää irti jos en pysty lenkkeilemään. Hannua ei voi irti päästää, joten sen kanssa on vähän vaikeampaa. Hallille kuitenkin päästään, joten voidaan edes vähän treenata vaikkei liikkuminen sujuisikaan.
Kertun menin ilmottamaan ruotsin rally-tokon kurssille, joten Ketekin pitää ottaa parin viikon sisällä kotiin. Kisakalenteriakin on vähän rally-tokon puolelta katseltu, ja pisteiden pitäisi riittää myös SM-kisoihin, joten toivottavasti syksyn aikana päästään normaalisti touhuamaan.
Sheltit on molemmat vielä menossa mukana. Wäinölle tuli ikää 14 vuotta ja 6 kuukautta, joten ei sitä enää nuoreksi pojaksi viitsi sanoa. Wäinöllä todettiin shelteille tyypillinen mukocele, joten sitä nyt lääkitään ja toivotaan parasta, koska tämän ikäistä ei lähdetä enää leikkaamaan. Verikokeissa oli maksa- ja munuaisarvoissa vähän sanomista, joten hammaslääkärin jouduin siltä perumaan kun nyt ei uskalla nukuttaa sitä. Muuten Wäinö on vielä pirteä vanhus, se lenkkeilee useamman kilometrin lenkit (liikkuu siis paremmin mitä omistajansa) ja leikkii leluilla ja touhuaa mielellään temppuja ja tokojuttuja. Nuutti on myös hyvässä kunnossa, ja nuortuu noin kymmenen vuotta kun pääsee vähän touhuamaan. Molemmat jaksoivat hellejakson hyvin, ja ovat ikäisekseen hyväkuntoisia. Jännityksellä odotellaan Wäinön sapen kontrolliultraa, toivottavasti lääkitys pitää taudin kurissa.
Kesä on mennyt nopeasti. Paljon ollaan koirien kanssa touhuttu, mutta lähinnä treenirintamalla. Kerttu kävi kuitenkin kesäkuussa korkkaamassa rally-tokon MES-luokan 84 pisteellä. Kerttu teki hyvin, kaikki pistevähennykset lähti ihan mun omista toilailuista. Jostain syystä hidastin liikkeestä istumisen, josta lähti -3, ja yhden kyltin uusin turhaan ja uusin väärin, joten siitä -13. Seuraavana kisataan piirimestiksissä, joten nyt pitäisi mun ottaa sääntökirja käteen ja opetella laji, etten ihan noin pahasti kämmäile seuraavissa kisoissa. Olin ehkä vähän liian treenimoodissa, enkä ihan keskittynyt radalla.
Toiset viralliset "kisat" tälle kesälle oli Kertun näyttelyt. Kerttu kävi Kemin näyttelyissä pyörähtämässä. Käytiin parit nätöharkat ja yritin opetella seisottamaan Kerttua niin, ettei takakorkeus pistä kovin vahvasti silmään. Myös turkin kanssa tehtiin viikon verran töitä, että saatiin kaikki kiharat takapuolen päältä siliämään. Mutta hyvä siitä tuli, ja Ketekin sai sen harrastus-H:n plakkariin. :) Itse esitin koiraa kehässä ensimmäistä kertaa, mutta ei se niin paha nakki ollutkaan mitä pelkäsin. Tuomarina oli Jari Partanen. Kerttu käyttäytyi niin kiltisti kun vaan koira pystyy, ja kun odoteltiin kentän laidalla niin Kerttu köllötteli koivet taivasta kohti. Kyllä vaan hyväpäisen koiran kanssa kaikki on helppoa. :)
Arvostelu oli tällainen: "Hyvä kokonaisuus. Varsin hyvät pään mittasuhteet. Hyvä ilme, ruusukorvat, hyvä kuono-osa, riittävän vahva kaula, hyvä eturinta, riittävä raajavahvuus, löysät välikämmenet, hyvä rungon tilavuus, tiivis lanne, liian jyrkkä lantio. Väri vaikea arvioida. Viitteitä merle-väriin päässä ja muutamia pisteitä rungossa. Kokomusta runko, valkoiset tassut. Hyvä askelpituus."
Mietin että olisi varmaan pitänyt sittenkin esittää Kerttu "sinisempi" puoli tuomariin päin, sillä taitaa toisella puolella olla yksi sininen läntti enemmän, mutta eipä tuolla käytännön merkitystä olisi ollut. H:ta lähdettiin hakemaan ja se myös saatiin. Tuomari oli mukava ja käsitteli koiraa nätisti. Kertun ei siis enää näyttelyihin tarvii mennä. :)
Nyt Kertulla on loppukuusta tokokisat, syyskuussa rallyn piirimestikset ja lokakuussa taas tokoillaan.
Hannun meinasin ilmoittaa myös rally-tokokisoihin, mutta päätin odottaa sittenkin hallikautta. Olisihan Hannu tietenkin hihnassa, mutta ehkä parempi että ensimmäisissä kisoissa saan keskittyä pelkästään Hannuun eikä tarvii olla silmät selässä että mihinkähän Hannu voisi reagoida.
Hannun kanssa käytiin yksi kurssi rally-tokoa, ja Hannu oli hirveän pätevä. Kohtalaisen hiljaakin se pysyy, kun sitä saa kehua. Hannulle seuraaminen on melkein lempihommaa ja rallyn alemmat luokat on käytännössä pelkkää seuraamista, joten Hannun mielestä rally on kivaa.
Tokossakin Hannu on kehittynyt. Nyt alkaa olla voittajaluokan yksilöliikkeet kasassa, ja EVL:stäkin se osaa paljon.
Tulevalle talvikaudelle otin molemmille koirille vain tokopaikat. Piti ajatella vähän rahaakin, ja rallya kuitenkin pystyy itsekseenkin treenaamaan. Agilityyn minusta ei enää ole, ja Kerttuakaan en enää niin uskalla hyppyyttää.
Terveysongelmaa on ollut niin Kertulla kuin Wäinölläkin. Kerttu heräsi kesän aikana pari kertaa jalattomana. Kertullahan on ollut kulumaa kyynärissä jo pian kaksi vuotta, joten sen kuluman muuttuminen rikoksi oli kauhukuvana. Lähdettiin siis lääkäriin ja lääkäri oli sitä mieltä, että ongelma on selässä. Mentiin sen jälkeen fyssarille ja fyssari oli taas sitä mieltä, ettei selän jäykkyys tuota aiheuta, ja löysikin vian hauisjänteestä. Nyt on taas Kerttu liikkunut hyvin, joten toivottavasti tämä ongelma on takana.
Wäinöllä lisääntyi yskiminen lyhyen hellejakson jälkeen, joten vanha herra pääsi lääkäriin. Keuhkoista löytyi nestettä, joten aloitettiin nesteenpoistolääke ja verenpainelääke. Ennestäänhän Wäinöllä on mennyt jo yksi sydänlääke vajaatoiminnan takia. Wäinö pärjäsi sillä lääkkeellä kolme vuotta, ja nyt toivotaan että vielä olisi vuosia jäljellä näillä lääkkeillä. Wäinö täyttää loppuvuonna 14, mutta on pirteä koira ja ikäisekseen hyvässä kunnossa, joten toivottavasti elo jatkuu samanlaisena.
Suruakin on ollut, kun lauman vanhin, siskon 14½-vuotias shelttivanhus Papi jouduttiin lopettamaan kuun alussa. Papilla alkoi liikkuminen mennä huonoksi, ja muutakin vaivaa oli jo ikä ehtinyt tuomaan.
Papi, ikää 14 v 6 kk
Papi oli hauska persoona. Toisaalta hyvin kovapäinen, ja teki mitä halusi, toisaalta taas kiltein koira ikinä. Mua Papi ei totellut oikeastaan koskaan. Pari viikkoa ennen Papin lopetusta yritin ottaa yhteiskuvaa meidän shelteistä. Papi ei enää kuullut mitään, niin yritin sille viittoa että pysyhän nyt paikallaan niin otetaan kuva. Papi kääntää katseensa pois käsimerkistä, koska jos et näe niin et voi totella, ja tulee mun luokse häntää heiluttaen.
Viimeiseksi jäänyt kuva tästä porukasta
Papi tuli siskolle silloin kun oltiin kaikki vielä nuoria, kun meidän ensimmäinen Ryyni-sheltti vietti viimeistä kevättään. Ja olihan Papi ärsyttävä pentu, ja kun yritettiin laittaa Ryyni hetkeksi turvaan kiusaavalta pennulta portin taakse, niin Papi meni portin välistä härkkimään Ryyniä, ja juoksi äkkiä portin toiselle puolelle turvaan ettei Ryyni ehtisi antaa takaisin.
Ryyni lopetettiin, ja tilalle tuli Wäinö. Wäinö sitten taas otti luulot pois Papilta heti ensimmäisenä. Ikinä en ole nähnyt niin vihaista pentua, mitä Wäinö silloin puolivuotiaana kun se Papin päälle kävi. Kumma kyllä, nopeasti niistä tuli kaverit. Uno muutti siskon luokse, mutta Unosta ja Papista ei meinannut tulla kavereita ollenkaan, joten Uno vaihtoi kotia ja muutti äidille. Juliukselle ja Kirpulle Papi oli hirveän hyvä isoveli. Aikanaan Kirppu tuli ihan siitä syystä, ettei Julius jäisi yksin kun Papi lähtee.
Kolme jäljellä.
Nopeasti kuluivat vuodet. Vaikka koiran lopetus ei ikinä kivaa olekaan, niin toivoisin kuitenkin että muutkin meidän koirat yltää samaan ikään mitä Papi.
Jestas miten blogi laahaa jäljessä. Edellisestä päivityksestä on vierähtänyt pari kuukautta, ja onhan tässä nyt jotain tapahtunutkin. Instaan yleensä päivittyy tuoreemmat kuulumiset.
Ensin terveysjuttuja. Kertulle kasvoi toiseenkin etujalkaan patti, juuri ranteen kohdalle. Patti on vaalea, kiinteän oloinen eikä haittaa koiraa. Kokoa sillä on alle 5 mm. Semmoinen rauhallisen näköinen, tasainen pinta. Kuitenkin, koska ihokasvaimet voivat näyttää melkeen miltä vain, niin kovin kauaa ei oma hermo pitänyt tarkkailulinjalla, vaan kuskasin neitisen lääkäriin. Kerttu ei kovin arvostanut, ilmeisesti viime käynnin korvien sörkkiminen oli jäänyt mieleen (Kertulla on norsun muisti näissä asioissa...), ja Kete oli kovasti sitä mieltä, että häneen ei tarvii koskea. Yksikätinen omistaja sai tehdä ihan tosissaan töitä että sain Kertun pidettyä pöydällä. Patista napattiin ohutneulanäyte, ja tultiin siihen tulokseen että harmiton on. Nyt se patti saa olla ranteessa, otetaan se pois kyllä jos alkaa Kerttua häiritsemään.
Nuuttikin sairasti keväällä haimatulehduksen. Nuu oli tosi kipeä, ja porukat ehtivät jo miettiä että onko se Nuutin aika nyt tullut. Lääkkeillä kuitenkin olo parani nopeasti, ja kun itse ehdin muutaman päivän jälkeen Nuuttia katsomaan, niin vastassa oli jo ihan normaali Nuutti, josta ei hirveästi kyllä uskonut että oli ollut niinkin kipeä. Nuu ei ole vielä kontrollissa käynyt, mutta vointi on ihan sitä mitä pitää ollakin.
Papilla on kohta ikää 14½ vuotta. Vanhuuden vaivat ja jonkin asteinen dementia vaivaa, mutta toivottavasti Papi tämän kesän vielä näkee.
Wäinölle puolestaan on vaikea löytää sopivaa kipulääkettä, kun sillä maha menee niistä sekaisin. Onneksi Wäinö ei kipeä ole, mutta välillä sille joutuu parin päivän kuurin varmuudeksi antamaan. Onhan sillä ikää kohta 13½ vuotta, eli varmasti joitain kolotuksia välillä on. Wäinökin kävi senioritarkastuksessa, ja lääkäri oli sitä mieltä että harvoin näkee näin hyväkuntoisia tähän ikään ehtineitä koiria. Onni on pirteä vanhus. :)
Hannun vointi on ollut ihan hyvä. Sitä ei ole vieläkään luustokuvattu. Tätä se vähän on kun ei pysty autoa ajamaan, ja kun ei rauhoitettua Hannun kokoista eläintä oikeen bussissakaan voi kuljettaa. Pitää siis sumplia edelleen aikatauluja, että saataisiin Hannukin läpivalaistua. Eihän tuo ole kuin 26-kuinen, että ei sinällään paha, kun alle 2-vuotiaana en kuvaa. Ja kun ei tuo agilityeläin ole, niin ei sillä niin kiire ole.
Ja treenipäivitystäkin.
Talvikausi loppui ja kesäkausi alkoi. Hannulle en ottanut kesäkaudelle yhtään paikkaa, Kertulle vain yhden. Halvaksi tulee. :D
Hannuhan kävi tässä keväällä ensimmäisissä tokoepiksissäänkin. Olin ilmoittanut Kertun EVL:ään, joten ilmoitin Hannun ALO:on. Aikataulutusten vuoksi paikanpäällä siirsin kuitenkin Hannun avoimeen. Ja Hannuhan voitti luokkansa. Otti paljon häiriötä liikkurista, mutta teki silti mitä sanottiin. Plussana vielä että oltiin ihan ekaa kertaa kyseisessä hallissa.
Kerttukin voitti EVL:n, kun oli ainoa koira luokassaan. Ihan täysin tyytyväinen en ollut Keten suoritukseen, mutta ehkä ne epikset tulivat liian pian virallisten jälkeen.
Treeneissä Kete on vetänyt kuitenkin hyvin. Se on pirteä, tekee hyvällä vireellä ja joka kerta se pitää melkein väkisin raahata kotiin. Hässäkässä keittää yli, joten se on siinä ja siinä että saadaanko kisoissa pisteitä. Muuten Kepe tekee tasaisella vireellä.
Myös rallya ollaan jatkettu. Yritän nyt häivyttää Kertulta kaikki käsimerkit, koska se saattaa sormen heilahduksesta jo päätellä että mikä kyltti on kyseessä, ja yleensä Kerttu arvaa väärin. Ilman käsimerkkejä sen on pakko kuunnella. Radan ulkopuolella onnistuu jo kohtuudella, mutta radalla välillä Kerttu ennakoi. Pitäisi saada itseltäkin kaikki sormen nytkähdykset pois. Takapään käyttö on kehittynyt. Viimeksi oli rata lähes kokonaan oikealla, ja olin tosi tyytyväinen takapään käyttöön. Muutenkin Kepe on kiva rally-koira, tekee kyllä tarkasti kunhan malttaa kuunnella. Pitäisi sekin kisoihin kuskata, mutta niitä kisoja on täällä tos vähän.
Hannu se vaan kehittyy. Tokossa voittajan liikkeet alkaa olla hanskassa myös kisamatkoilla. Myös EVL:n liikkeet onnistuu kohtuudella, paitsi ohjattu, mitä en opeta näillä säännöillä ollenkaan. Todennäköisesti Hannu ei kuitenkaan ehdi EVL:ään ennen sääntömuutosta, ja jos ehtiikin, niin merkki on helppo opettaa. Kuitenkin näistä vanhenevista säännöistä esim. zetan olen opettanut, vaikka todennäköisesti Hannun ei tarvii sitä ikinä kokeessa tehdä. Myös luoksaria olen opettanut näiden sääntöjen mukaisesti. Pitää kuitenkin ehkä odottaa uusien sääntöjen virallista julkaisua ennen kun niitä alkaa opettamaan.
Hannu on myös hiljentynyt paljon, vaikka välillä sitä ääntä vuotaakin. Valitettavasti se ottaa häiriötä ympäristöstä niin paljon, ettei sen kanssa kokeeseen ole pitkään aikaan asiaa. Hannu on semmoinen hitaasti kypsyvä yksilö, Kerttu kun nousi tuossa iässä EVL:ään. Hannun kanssa ei kuitenkaan tehdä sitä virhettä, että liian aikaisin mennään kisaamaan, mielummin vaikka sitten ei kisata ollenkaan.
Arjessa Hannu on edelleen haastava. Se on impulsiivinen, terävä koira, joka ei hirveän hyvin muutoksiin suhtaudu. Kuitenkin meidän perusarki rullaa mukavasti, niin kauan kun ollaan täällä kaupungissa niin siinä se Hannu menee missä Kerttukin. Helppo se ei ole, muttei missään nimessä mahdotonkaan. Mua vähän jännittää että miten käy, jos tämän sairauden takia menetän jalan. Mulla on toinen jalka aika huono, kyllä sillä kävelee ja vähän hölkkääkin, mutta refleksit on ylivilkkaat, ei se ihan hallinnassa ole ja tasapaino meinaa heittää. Kertun kanssahan pärjää vaikka päällään seisten, ja olen miettinyt että Ketestä voisi tarvittaessa avustajakoirankin kouluttaa. Hannun kanssa kuitenkin voi mennä arki vaikeaksi. Sillä kuitenkin mennään mitä on, ja Hannusta en meinaa luopuakaan. Eiköhän me jotain sumplita, ja voihan se olla ettei jalka tuosta huononekaan.
Hannun treenivideoita, kun siitä on tullut niin pätevä poika:
Tämä vuosi on jo pitkällä, joten jotain pitäisi varmaan muistiinkin kirjoittaa. Aloitetaan vaikka tokoilla.
Hannun kanssa ollaan itseasiassa edistytty. Välillä toki mennään taakse päin, kun Hannu jostain syystä hermostuu. Ohjatuista treeneistä Hannu ei tykkää yhtään, yleensä siellä ottaa hirveästi häiriötä. En tiedä onko sen mielestä silloin liikaa porukkaa kentällä vai mikä on. Ollaan Hannun kanssa käyty normitreenien lisäksi myös kurssilla, siellä Hannu ei mun mielestä ole yhtä hermostunut mitä viikkotreeneissä. Mutta sitten taas kun käydään omalla porukalla treeneissä, Hannu on melko rento ja vapautunut.
Seuraaminen on Hannulla ihan siistiä. Häiriönkestoa pitää parantaa, mutta muuten ei suurempaa vikaa. Liikkeellelähdötkin ollaan saatu hiljaiseksi. Takajalatkin alkaa löytymään.
Jäävät on muuten ok, mutta välillä istuminen ja seisominen menee sekaisin. Hannu saattaa tehdä ensin ihan hyvin jääviä, ja yhtäkkiä unohtaa mitä istuminen tarkoittaa. Pitäisi ehkä tehdä kuurina istumista enemmän.
Luoksetulossa välillä tekee turhan pitkän lenkin sivulle tullessa. Vauhti on kuitenkin hyvä eikä himmaile. Stopit on pääasiassa ihan hyviä, mutta tehdään edelleen niitä naminheitolla.
Kapulanpito on vähän ongelma. Hannu nostaa itsensä turhan korkeaan vireeseen, ja sitten kapula pyörii. Treenaillaan tätä ruokakupin ääressä, ja silloin kyllä onnistuu, mutta treenikentällä pääosin on vielä liian korkea vire nättiin pitoon.
Kaukoissa alokkaan ja avoimen kaukot sujuvat ihan hyvin. Seisominen on vielä kesken. Mietin että pitäisikö ottaa joku takajalkatargetti avuksi.
Hypyn kanssa ei ole mitään ongelmaa.
Kierto on muuten OK, mutta lähdössä tulee ääni. Mitenkään täysillä Hannu ei mene, mutta kuitenkin ihan hyvää vauhtia, ja Hannu on oppinut tykkäämään kierrosta. Hannullehan nämä irtoamiset on olleet vaikeita. Jos kierron takana odottaa lelu, niin Hannu lähtee hiljaisesti. Mun mielestä tuo kertoo siitä, että vaikka Hannu osaa, niin se ei luota osaavansa.
Ruutuun lähtö on yleensä vähän hiljaisempi, ehkä siksi että siellä on targetti. Stoppi ei meinaa pelata, vaan Hannu lähtee valumaan. Pitää miettiä että hinkataanko stoppi kuntoon vai mennäänkö suoraa maahan.
Nouto on parantunut huomattavasti. Siinä ei oikein ole mitään kummempaa ongelmaa. Saisi toki olla nopeampi, mutta laukalla menee ja tulee ja tuo kapulan nätisti viereen.
Voittajan ohjattu alkaa olla valmis. Hannu kaipaa vielä varmuutta, mutta pystyy tekemään kokonaisena ja oikeilla matkoilla. EVL:n merkkiä ollaan aloiteltu.
Tunnari on hyvä. Vähän pyörittelee kapulaa palauttaessa, muuten ei mitään.
Hyppynoutoa ollaan tehty lähinnä puukapulalla, eikä siinä ole ongelmaa. Pitäisi alkaa ottamaan noutoa myös metallilla.
EVL:n liikkeistä ollaan treenailtu eteenmenoa ja hässäkkää. Eteenmenoa pitäisi treenata paljon enemmän, mutta on Hannulla jo joku käry hommasta. Hässäkässä palautukset on OK, ja ollaan kierron pysäytyksiä alettu treenailemaan. Pitkällä matkallahan ne ei onnistu, mutta lyhyellä matkalla menee ihan hyvin. Pitää vaan muistaa ottaa myös läpijuoksuja, ettei ala ennakoimaan.
Koirat olivat useamman viikon sairauslomalla kennelyskän takia. Kerttu ei ole oikein ollut omalla tasollaan sairausloman jälkeen. Saikun jälkeen on tullut yllättävän paljon virheitä. Jopa eteenmenot on epäonnistuneet, vaikka ne on yleensä olleet Kertun bravuureita. Käytiin kuitenkin epiksissä tarkistamassa tasoa, kun tuohon kävelyetäisyydelle avattiin uusi halli. Jokainen sai valita kuusi liikettä mitä tekee, ja Kertulle valkkasin seuraamisen, ruudun, hässäkän, kaukot, tunnarin ja ohjatun.
Yksilöliikkeet alkoivat hässäkästä. Menin lähetyspaikalle ja kysyin Kertulta ett missä merkki, ja Kerttu oli lähdössä saman tien. Luvan saatuaan lähti kuin tykin suusta, kaarros meni tosi pitkäksi (Kete ei varmaan oikeen osannut arvioida alustan pitoa), vasta kolmannella käskyllä maahan, mutta nätisti lähti ihan oikealle esteelle (sehän välillä ennakoi).
Seuraava osio alkoi ruudulla. Siinä ei oikeen ollut mitään vikaa. Hyvä eteenmeno, hyvin meni ruutuun, vähän tahmea maahanmeno ja loppuliike hyvä. Ruudun jälkeen seuraaminen. Se oli semmoinen Kertun perusseuraaminen, ei huono muttei kyllä hyväkään. Välillä erkaantui, välillä oikealle käännösten jälkeen kontakti tippui ja niin pois päin. Ei huonointa Kerttua, semmoinen perusesitys tästä liikkeestä. Mun mielestä on niin jännää, että Hannu seuraa noin miljoona kertaa paremmin mitä Keetu. Seuraamisen jälkeen kaukot. Ensimmäinen maahanmeno kaksoiskäskyllä (TAAS! Eikö me päästä ikinä tästä ongelmasta eroon? Tätä se teki ensimmäisen kerran kokeessa muistaakseni kolme vuotta sitten.) mutta muuten meni tosi hyvin, ei hievahtanut takajalat. Loppuun vielä tunnari. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä, ihan taattua Kerttu-laatua. :)
Viimeiseen osioon jäi vain ohjattu. Sekin meni ihan kuten piti. Loppuun liikkuroitiin Kertulle vielä yksi sivulta maahanmeno, jossa sitten autoin paljon että sain sen ekasta maahan. Sitten loppupalkalle.
Hyvin siis meni, ja voitto tuli kotiin. Keten vire oli koko ajan sitä, mitä sen pitää ollakin. Se oli rento ja tyytyväinen kehässä, se tiesi osaavansa ja oli tosi hyvällä tuulella. Ainoa miinus oli se kaksoiskäsky maahanmenoon, muuten teki niin kuin treeneissä yleensäkin. Kisailmo virallisiin alkaa maanantaina, joten tässä on nyt pähkäiltävää, että ilmottaakko vai ei. Kertun kanssa harrastamisessa ehdottomasti turhauttavinta on juuri tämä, että kun se ei jää osaamisesta kiinni. Toisaalta vähän veikkaisin, että jos itse pystyisin kisakehässä rentoutumaan, niin niin pystyisi Kerttukin, ainakin vähän.
Rally-tokon kisoihin sen sijaan jo ilmoitin. Käytiin epiksissä hakemassa 87 pistettä. Kerttu lähti huonosti radalle, joten piti heti ensimmäinen pysäyttävä kyltti uusia. Siitä se lähti Kerttukin rentoutumaan ja teki loppuradan hienosti, mutta itse nappasin sieltä kympin kun en askelia osannut oikein laskea.
Kertun kanssa ollaan treeneissä panostettu lähinnä kuunteluhommiin. Se nimittäin välillä meinaa tehdä itse päätökset, eikä meinaa odotella että minä kerron mitä tehdään seuraavana.
Wäinö kävi viime viikolla lääkärissä. Ihan tämmöinen lääkelakilääkärikäynti, eli piti vain käydä näyttäytymässä että elossa ollaan että saadaan lisää sydänlääkettä. Vaihdettiin myös kipulääke, kun Rimadylistä tulee maha kipeäksi. Kaikki oli tarkastuksessa hyvin. Viimeksi sivuääni oli 4/6, nyt 3-4/6 eli eipä ole ainakaan pahentunut. :)
No niin, edellisestä postauksesta on taas kulunut aikaa, joten yritetään mahduttaa loppuvuoden kuulumiset tämän otsikon alle.
Ensinnäkin syntymäpäivät. Nuutti täytti marraskuussa jo peräti 9 vuotta! Nyrkin kokoinen tuholaisongelma on jo siis seniori-ikäinen, eikä ole enää nyrkinkokoinen eikä tuholaisongelma. En vaan käsitä tätä vuosien vierimistä...
Vajaa viikko Nuutin syntymäpäivistä Kerttu-Kyllikki meni ja täytti 6 vuotta. Ja ihan vastahan minä sen kasvattajalta hain, vieläkin muistan miten se kotimatkalla kuolasi koko hihan kun hällä oli hieman huono olo.
Loppuvuodesta myös Wäinö vietti synttäreitään. Wäinö täytti 13 vuotta. Pikkuseniori. Ikäisekseen Wäinö on edelleen hyvässä kunnossa, mutta kyllähän se sydäntä raastaa nähdä ensi merkit vanhenemisesta. Wäinöllä nimittäin alkaa vähän lihaskunto heiketä, ja tassut lipsuu liukkaalla lattialla. Synttärilahjaksi Wäinö saikin Rimadyl-kuurin Pomppa-takin lisäksi. Wäinöllähän on yskiminen ollut jo pari vuotta ongelmana, mutta nyt näytti Rimadyl-kuurin aikana yskiminenkin vähentyvän. Kipulääkkeet hommasin sille siitä syystä, kun Wäinö ei enää hyppinyt sohvalle tai sänkyyn. Olisihan se ihme jos tuon ikäisellä ei jotain nivelvaivaa olisi, ja muutaman päivän lääkekuurin jälkeen Wäinökin taas löytyi sohvalta. Muuten tyyppi on ihan voimissaan, lenkkeilee monen kilometrin lenkit ja on suureen ääneen ilmoittamassa että hänkin on paikalla, jos meinaan Nuutin kanssa vähän temppuja tehdä. Lisäksi Hannun Wäinö pitää niin hyvässä kurissa, ettei niitä voi samassa huoneessa pitää ollenkaan. Mutta kovasti toivon että Wäinön syntymäpäiviä vietetään vielä vuodenkin päästä. Inhottaa ajatuskin että hitaasti mutta varmasti lähenee sekin päivä kun Wäinöä ei enää ole.
Hän on muka jo 13-vuotias
Aussiet on päässeet vähän treenailemaan pitkin syksyä. Hannu kävi Lentsun opeissa ja molemmat kävivät Kantoluodon koulutuksessa. Hannu on kyllä outo tapaus. Se on jotenkin tosi lukossa ja jännittynyt treeneissä, aivan kun se olettaisi että se tekee väärin. Mikä siis on tosi outoa, koska Hannua on aina treenattu positiivisen kautta, lukuunottamatta yhtä kautta jolloin vein sen kentän reunalle ääntelystä. Se on siis ihan touhussaan kun se pääsee treenaamaan, se tykkää hirveästi, mutta sillä menee ikuisuus ennen kun se pystyy luottamaan siihen että se osaa jonkun asian, vaikka se ei olisi siinä virhettä ikinä tehnytkään. Tämä näkyy kaikista selvimmin liikkeissä, missä Hannu pitää lähettää jonnekin. Se lähtee aina epävarmasti, eikä ikinä täysillä. Tosi outo tyyppi, saa nähdä tuleeko tästä ikinä kisakoiraa. Toisaalta kun en tiedä haluanko itsekään kisata, niin ei mua varmaan haittaa vaikkei tulisikaan.
Keten kanssa käytiin Kantoluodon semmassa ja todettiin, että edelleen ahdistaa jos jotain tapahtuu. Kerttu ei anna ensin kovin selkeitä singaaleita, vähän korvaansa heilauttaa, mutta sitten kun se toimintakyky loppuu niin se loppuu. Kysymysmerkillä on Kertunkin kisauran jatkuminen. Itsellä on jo niin suuri kynnys viedä se kehään, kun tiedän että jos se siellä ahdistuu niin se on vähän niinkuin siinä. Koiralla loppuu elinikä ennen kun ollaan saatu ne ahdistukset purettua pois. Ei se siitä palkattomuudesta ahdistu, ollaan tehty kahdestaan aika paljon palkatonta ja koira tekee hyvällä fiiliksellä, mutta sitten kun menee vähän kisamaisemmaksi tilanne niin alkaa seuraaminen hajota ja korvat mennä luimuun. Se kuitenkin syksyllä SM:issä ahdistui, niin jotenkin on vaikea uskoa että se pystyy vetämään kisasuorituksen. Harmi, koska se on NIIN taitava.
Kertun kanssa ollaan treenattu aika paljon nyt kuuntelujuttuja ja hiottu taitoja. Ollaan tehty paljon esim. merkin ja ruudun erottelujuttuja, eteenmenoon haettu häiriöitä niin tunnareista kuin merkkitötteröistä ja Kete on vetänyt hienosti. Nyt kun tehtiin sellainen treeni, että eteenmenon ympyrä oli tunnareilla merkattu ja ensin tehtiin eteenmeno, sitten tunnari, niin näytti Kertulla hieman liikkaa nousevan kierrokset ja alkoi napsimaan satunnaisia kapuloita. Ajattelin treenata Kertulle nyt sitten tunnarin sille mallille, että se malttaa etsiä myös kovassa vireessä.
Aussieiden kanssa vietettiin joulu ja uusivuosi porukoiden luona. Hannulla oli vaikeaa. Se suhtautui jostain syystä tosi huonosti ympäristön vaihdokseen, ja oli koko ajan pinna kireällä. Lisäksi se ei tule yhtään mun pikkuveljen kanssa toimeen, joten niiden kahden erotuomarina joutui välillä olemaan. Mun pikkuveli ei ole koiraihmisiä eikä ymmärrä koirien elekieltä, joten käyttäytyy koiran näkökulmasta aika uhkaavasti, vaikka ei sitä tarkoitakaan. Muut näistä koirista on siihen tottuneet ja tietävät, että mitään hätää ei ole, mutta Hannupa ei tiedäkään.
Muutaman päivän jälkeen Hanski vähän rauhoittui, varsinkin kun veli lähti kotiinsa, mutta Hannulla oli silti koko ajan valmiustila päällä ja se reagoi jokaiseen risaukseen. Se ei edes nukkunut öitään hyvin, vaan vaihteli paikkaansa jatkuvasti. Mietin jo että varaan sille ajan lääkäriin ja kuvautan sen (tarkoitus olisi kuvauttaa maaliskuussa) siltä varalta että se on kipeä, koska en yhtään tunnistanut Hannua siitä käytöksestä, mutta kun toin sen kotiin niin se palasi ihan omaksi kiltiksi ja söpöksi itsekseen. Olenkin aina sanonut, että Hannu on minun pieni autistipoika, kun välillä siihen on todella vaikea saada mitään kontaktia, se ei pysty käsittelemään mielentilaansa tai tunteita yhtään eikä se sopeudu muutoksiin, mutta sitten kun ollaan kotona ja eletään perusarkea niin se on niin suloinen ja kiltti poika kun mikä. Mutta onhan se haastava koira, ja sen ehkä jopa hieman arvaamaton luonne on yksi syy, miksi sen kanssa ei kiirehditä kisoihin. Se on kuitenkin niin terävä, että se reagoi paljon ennen kuin ajattelee. On se paljon rauhoittunut, mutta todennäköisesti se suhtautuu aika huonosti mun jännittämiseen.
Niin söpö ja viaton
Hannu on ilmotettu uudelle tokokurssille nyt keväälle. Se on ALO-AVO-kisoihin tähtääville. Hannun kanssa pitäisi tehdä paljon kisanomaista treeniä, että sitä ei kisatilanteet juuri hetkauta. Toki sama juttu Kertunkin kanssa.
Edelliselle vuodelle ei asetettu mitään konkreettisia tavotteita, eikä aseteta tulevallekaan vuodelle. Mulla on vähän huonon puolen jalka alkanut vaivaamaan, joten asetettakoon tavoitteeksi se, että saan pidettyä jalan kunnossa ja vielä vuodenkin päästä pystyn kömyämään koirien kanssa pitkät metsälenkit.