tiistai 18. joulukuuta 2012

Epävirallista kisailua

Nuutin kanssa on ollut treenimotivaatio ihan pikkusen hukassa. Onneksi meillä on ohjatut treenit kolmesti viikossa, koska omin päin ei tule kauheasti tehtyä mitään. Treenit ollaan korvattu aika pitkälti canicrossilla, mikä nyt sitten ei ollut kovin hyväksi Nuutin tassuille, joista yksi päätti aueta. Reippaan viikon Nuutti sai sairaslomailla, kun mullakin osui iltavuorot treenipäiville. Haava tassussa oli onneksi häviävän pieni, eikä auennut enää uudestaan, joten Nuutti on kuitenkin pystynyt lenkkeilemään ihan normaalisti.

Ennen tassun rikkoutumista ehdittiin kuitenkin käydä mölliagilityssä. Nuutti oli kauheen hienona, vaikka meille 10 vp:tä tulikin. Se vaan on välillä agiradalla maailman kovakallosin koira, ja tekee niitä ratoja vähän oman päänsä mukaan. Nyt kuitenkin kuunteli ohjausta ihan älyttömän hyvin. Virheet tuli huonosta irtautumisesta putkelle ja siitä legendaarisesta viimesen esteen virheestä.

Muutenkin agility sujuu Nuutilla hyvin. Ainoa este tiellä tähtiin on surkea omistaja, jolla on neljä raajaa liikaa hallittavaksi. Nuutilla löytyy vauhtia, ja kaikki esteet alkaa sujumaan. Keinua ei arastella ollenkaan ja kepit sujuu kumpaankin suuntaan. Nuutti on vaan niin pirun nopea, etten pysy itse ollenkaan perässä, ja ohjaan huonosti enkä ehdi ajatella että mihin suuntaan tästä lähdetään. Ja vaikka kävisikin niin että ehtisin, unohtaisin seuraavan esteen kuitenkin. Mutta on meillä sentäs kivaa. Käydään siis kahdesti viikossa ohjatuissa treeneissä, ja sitten olisi vielä parit itsenäiset treenit, joissa kyllä käydään laiskasti. Maanantain ohjatut on melko vaikeat, harjoitellaan paljon ratoja pienryhmässä. Tiistaina on pikkusen helpommat treenit, joissa viilataan kuitenkin vähän enemmän pilkkua.

Tokoilut on melkeenpä jääneet kertaan viikossa, kun tuo agility (ja työt) syö niin paljon aikaa ja energiaa nykyisellään. Nuutilla menee kuitenkin hirveän hyvin, ehkäpä juuri laiskanpuoleisesta treenitahdista johtuen. Koira on innoissaan treeneissä, ja vire pysyy ylhäällä koko tunnin. Kävästiin myös epiksissä kokeilemassa avointa luokkaa, ja kyllähän sieltä se ykkönen tuli. Surkeaa oli ohjaajan lisäksi nouto ja luoksetulo, mitkä vielä keväällä oli semmoset varman kympin liikkeet. Nyt nouto toteutettiin kokonaan ravilla ja luoksetulo tarvitsi kaksoiskäskyt. Kuitenkin kun treeneissä tehtiin kisanomaisesti kaikki liikkeet ilman palkkaa, Nuutti teki ne lähes täydellisesti. Uskoisin että laiskan treenitahdin lisäksi Nuuttia auttaa se, etten itse enää jaksa vaatia pilkuntarkkaa suoritusta, enkä jaksa oikeen jännittääkään. Ei se enää ole niin väliksi vaikkei Nuutti koskaan enää tokon puolella kisaisikaan. Olisihan se kivaa, muttei tosiaan pakollista. Nyt meillä on molemmilla kivaa treeneissä, ei kai sitä enempää voi vaatia?

Wäinö voi edelleen hyvin (ja) paksusti. Oksentelu on loppunut lähes kokonaan, joten koitetaan siirtää sitä takaisin kuivamuonalle. Meillä on taas asunnon etsintä alkamassa, joten Wäinö ei tähän asuntoon muuta nyt ollenkaan. En usko että Wäinö tulisi yhtään toimeen murkkuikäisen cockeripojan kanssa, joka tykkää vähän vahtia omia luitaan. Ehkäpä sitten kun me saadaan vähän pysyvämpi kämppä saadaan myös koko lauma yhden katon alle.








perjantai 7. joulukuuta 2012

MUSCH Jouluiloa

Olen mukana jakamassa MUSCH Jouluiloa!

Tänä jouluna ei yhdenkään kissan tai koiran tarvitse olla nälissään. Siitä pitää huolen MUSCH, joka lahjoittaa kissan- ja koiranruokaa seitsemälle suomalaiselle hyväntekeväisyysjärjestölle, jotka asettavat etusijalle kissojemme ja koiriemme parhaan. Osallistumalla kampanjaan voit vaikuttaa siihen kuinka paljon ruokaa tänä jouluna lahjoitetaan.

MUSCH lahjoittaa jokaisesta Facebook-ryhmänsä tykkääjästä, #muschjouluiloa-hashtagin sisältävästä tweetistä sekä kampanjaan linkittävästä blogipostauksesta ja -bannerista 120 g luonnollista suomalaista MUSCH BARF® kissan- ja koiranruokaa. Kampanja on voimassa  5.–19.12.2012.

torstai 8. marraskuuta 2012

Treenejä ja lääkäreitä

Lähetään liiketeeseen siitä kivemmasta asiasta, eli treeneistä. Ollaan Nuutin kanssa nyt tokon ja agin lisäksi käyty mettässä jäljellä ja ettiskelemässä esineitä.

Toko on aika virallisesti tipahtanut meijän kakkoslajiksi. Nuutti kyllä tykkää tokosta paljon, muttei riittävän paljon. Se ottaa liikaa häiriötä (eli pelkää), jos nyt vaikka joku lapsi tai mies tai muu epämääräinen henkilö tai asia sattuu jossain lähellä tai vähän kauempana olemaan. Ollaan käyty nyt kerta viikkoon OKK:n tokotreeneissä. Voi argh mikä turhautumisen huipentuma. Nuutti olis teknisesti NIIIIN hyvä pieni tokokoira, mutta kun tarvittavat palikat puuttuu päästä niin niitä on hyvin vaikeaa rakentaa sinne. Ongelma 1: Piippaaminen. Piippaaminen jota tapahtuu aina jos Nuutti ei ole käskyn alla tai vaikka Nuutti olisikin käskyn alla, mutta jostain syystä tulee tylsää tai pelottaa tai vastaavaa. Periaatteessa siis meidän pitää koko tunti tehdä jotain, muuten alkaa piippaus ja multa menee hermot. Ongelma 2: Paikkamakuu. Se ihan oikeesti volisee siellä rivissä, vaikka ite olisin näkösällä ja lähellä. Jos se on hiljaa, niin sitten se vähintään pyörittää lonkalta toiselle joka toinen sekuntti ja on niin stressaantunut kun vaan pieni koira ikinä pystyy olemaan. Sitä ei voi välillä edes palkata, koska se ei yksinkertaisesti ole rauhassa yhtään. Ja joo, me ollaan alotettu tämä liike alusta noin miljoona kertaa, että otetaan vaan 10 sekunnin paikkamakuu ja siitä sitten lähetään pidentämään, mutta kun ei onnistu niin ei onnistu. Itelläkään ei riittäisi hermot enää alottaa kertaakaan tätä liikettä alusta. Ens kerralla sitten koitetaan laittaa palkkaa nenän eteen. Se joko stressaantuu sitä enemmän, tai sitten ei. Ongelma 3 on sama vanha tuttu, eli ihmiset, jotka ovat tosi pelottavia ja haluavat syödä Nuutin.

Mutta on siinä oikeasti hyvääkin. Se seuraa ihan pirun nätisti. Sen takapää on loistavassa kontrollissa, ja siitä se on saanutkin paljon kehua. Se edelleen reagoi joka käskyyn heti ja oikeen. Sillä ei ole missään liikkeessä juuri mitään, mitä pitäisi teknisesti parantaa (poikkeuksena noudon luovutus, mikä on omistajan suurta laiskuutta). Sen kanssa ollaan harjoteltu nyt tunnaria, ja se nostaa joka kerta oikean kapulan. Jäävät eivät sekotu oikeestaan ikinä. Sen luoksetulon pysähtyminen on ihan mielettömän loistava, se vaan napsahtaa siihen kun käsky tulee. Ohjattu noutokin onnistuu, Nuutti jopa katsoo mihin suuntaan lähetän sen. On se oikeesti ihan hyväkin, vaikka se tekee välillä kaikkensa että mie unohtaisin sen. Suurimmaksi osaksihan se kuitenkin toimii, ainoastaan paikkamakuussa ei koskaan ja välillä se muistaa että pitää pelätä. Parannusta on kuitenkin siinäkin tapahtunut, että Nuu ottaa aika hyvin kontaktia vaikka se pelkäisikin.

Agitreenit on sitten ihan toinen juttu. Vaikka siellä olisi katsomassa minkälainen lauma miehiä tai lapsia, niin Nuutti ei välitä. Se on ihan agilitykoira, se jopa kuumuu yli. Meijän Nuutti. Agilitystä. Nuutti pystyy nyt menemään 20 esteen ratoja. Kontakteille pysähtyy hyvin, mutta keinun kanssa tarvii vähän apuja. Kepit alkaa olla kohta kunnossa. Vaikeaksi homman tekee edelleen minun oikea käsi, joka ei osaa tehdä mitään ja Nuuttikin viihtyisi niin hyvin tuossa vasemmalla puolella. Mutta kivasti menee, nyt vaan pitäisi saada koira heti alusta hallintaan. :D Ehkä keväälle/kesälle katsellaan kisojakin.

 Jostain ihmeestä sain hirveän inspiksen pk-lajeja kohtaan. Vaikka maa oli jäässä, niin silti harmitti ettei enää tarviste maata kylmässä maassa muurahaisten ja hämähäkkejen seassa maalimiehenä toivoen että koira löytäisi äkkiä ja saa nousta ja aivastaa. Hakuporukkaahan meillä ei täällä ole, mutta onneksi sentään jäljen tekoon riittää yksi. Meillä on peltojäljet vaihtuneet metsäjälkiin, ja pitää kyllä sanoa että olen melkosen positiivisesti yllättynyt. Makupalat ollaan jätetty lähes kokonaan pois, niitä tulee enää alussa, kulmissa, polkujen ylityksessä ja lopussa. Vähän alkoi näyttää siltä että jos sinne on makupaloja kylvetty niin Nuutti menee pikkusen sekaisin, alkaa pyöriä ja etsii vaan nakkeja. Nyt kun ei makupaloja enää juuri tulekaan, niin Nuutti jäljestää ihan eri asenteella. Tämän päiväisellä jäljellä pituutta oli ehkä 300 metriä, kulmia löytyi kolme ja keppejä yksi (mihin kaikki mun jälkikepit on hävinneet?). Keppi nousi, kulmat ei valuneet, polkujen ylityksissä ei eksytty ja muutenkin työskentely oli tosi hyvää. Eihän se yhtä tarkkaa ole mitä pellolla, mutta ihan oikeasti, koira työskentelee kuitenkin älyttömän hyvin maastossa, missä aluskasvillisuus on koiraa korkeampaa.

Esineitä Nuutti etsi myös ihan hyvin. Ensimmäinen esine haettiin tosi hienosti, toisella ja kolmannella lähtö oli aika laiska. Kaikki kolme kuitenkin löytyi ja aika nopeastikin. On se tässäkin kyllä kehittynyt. Vajaa vuosi sitten tasoissa olin hyvin tyytyväinen kun se yhden esineen löysi.

Sitten niihin lääkärijuttuihin. Nuutti Akuutissa pissiitin takia, ja mietittiin lääkärin kanssa että voisiko stressi olla aiheuttajana. Saatiin resepti Clomicalm-lääkkeeseen yleisen ahdistuksen takia. Hampaatkin oli vähän huonommassa kunnossa, ja Nuutti pääsi hammaslääkäriinkin gingiviitin ja parodontiitin takia. Selvittiin tällä kertaa puhdistuksella, ja ohjeella pestä Nuutin hampaat päivittäin. Jos parodontiitti etenee hampaiden pesusta huolimatta, niin joudutaan poistamaan nuo vammakulmurit. Toivotaan kovasti ettei siihen tarvii mennä, koska yläkulmureiden poisto on iso ja kallis operaatio.

Wäinö viettää edelleen lomapäiviä mummolassa. Viikonloppuna käyn taas kattelemassa mitä sille kuuluu. Kuulemma se voi hyvin eikä yhtään ikävöi. Se on kyllä lihonut hirveästi, kuulemma kylkiluut ei tunnu. Nyt joutuu koira-parka dieetille. Reppanalle tulee muuten niin vaikea talvi, jos pitää huonolla selällä vielä lisäkilotkin kantaa.



Kuvista kiitos kuuluu Essille.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Pari maalaistolloa kaupungissa

Ollaan nyt sitten Nuutin kanssa muutettu kuun alussa uuteen kämppään, joka on vähän isommassa kaupungissa mitä nuo edelliset asunnot. Wäinö jäi mummolaan hetkeksi, toivottavasti se tulee tänne kuitenkin vielä tämän kuun aikana. Helpompihan se on näin, että tutustutaan uuteen kaupunkiin, kämppään ja kämppikseen koirineen yksi piski kerrallaan.

Nuutin kanssa ollaan harjoteltu lähinnä normielämää täällä, höystettynä agilityllä ja tokolla. Nuu ei todellakaan ole mikään kaupunkikoira, ja reppana on ihan kauhuissaan lenkeilläkin koska täällä on ihmisiä. Autojakin on, ja niistä voi tulla ulos ihmisiä, eli nekin on pelottavia. Nuutti onkin alkanut syömään ruokansa pihalla, ja syötän sille SereneUM:ia sopeutumista helpottamaan. Kotona ei ole mitään hätää, kämppiksen ja sen koiran kanssa Nuutti tulee hyvin toimeen, yksin osataan olla ja muutenkin ollaan sisällä ihan rauhassa. Mutta nyt on kyllä aika hyvin käynyt selväksi se, että kisatilanteessa pelottaa enemmän ne ihmiset mitä itse kisat.

Treenatessa ei yleensä pelota. Meillä on tuossa lähellä hiekkakenttä, missä käydään tokoa treenaamassa, ja siellä keskittyminen on hyvin tekemisessä eikä ihmisissä, jotka kävelevät ohi. Kertaalleen on ollut treenit, missä enemmän kiinnitettiin huomiota ihmisiin mitä tekemiseen. Agilityä käydään treenaamassa kerran viikossa tuossa vähän kauempana, Koirakoulu Vietillä. Ensimmäisellä kerralla Nuu otti häiriötä ihmisistä, ja lopetti tekemisen että saa vähän haukkua vieraita. Loppua kohden kyllä parani, ja rataa meni yllättävänkin hyvin. Toisella kerralla Nuu oli jo paljon rennompi ja teki hyvällä motivaatiolla, eikä ihmiset enää niin pelottaneetkaan. Kolmannella kerralla ei pelottanut edes katsomassa ollut lapsi, ja Nuutti oli ihan täysillä mukana tekemässä.Siitä on tullut kyllä ihan agilitysheltti ihan salaa.


Kämppikset kattomassa Star Trekkiä

Agilityssä ollaan treenattu nyt ohjauskuvioista päällejuoksua ja pakkovalssia. Suorastaan hämmästyin että molemmat onnistuivat (minulta) kohtuu nopeasti (normaalisti agilityradoilla huiskin kaikki raajat eriin suuntiin ja tyyliin kompastun jalkoihini). Nuutti oli tosi pätevänä, vauhtia riitti ja koira teki niin kuin pitikin. Ollaan treenattu myös keinua niin, että Nuutti sai pamauttaa keinun ensin etutassuilla alas. Ei se kamalasti ottanut siitä paukkeesta itseensä, ihan mielellään se aina pamautti sen alas uudestaan kun tiesi että saa makupaloja. Sitten treenattiin vauhtia keinulle, ja keinuteltiin koiraa. Nuutin mielestä tämäkin asia oli ok niin kauan kun nakkeja tuli. Vaikka keinu menee melko vapaata pudotusta alas, ei Nuu ole ainakaan vielä säikähtänyt. Kontaktiesteillä ei enää oikeen kamalasti jännitä, ja puomikin mennään nykyään laukalla. Kontakteja ollaan naksuteltu vahvemmaksi. Kepeillä Nuutti taisi eilen tajuta että mikä on homman nimi. Vasemmalla puolella ollessa se ei tarvitse ollenkaan apua, oikealla puolella tarvitaan pikkusen sitä käsiapua alussa. Oikealla puolella Nuutin on muutenkin hankala olla, koska tokossa ollaan painotettu sitä vasenta puolta. Kesällä me treenattiin tokoakin oikealle puolelle, pitää ilmeisesti taas tehdä harjoituksia väärin päin. Nuutin ongelmat agikentillä on lähinnä huonot kontaktipinnat, väärän puolen kepit ja mutkaputki, joka kääntyy minusta pois päin. Muuten se on kehittynyt ihan valtavasti. Kesällä taisin mainita miten masentava on ottaa Nuutti Wäinön jälkeen agikentälle, kun Wäinöä saa ohjata kentän keskeltä ja se irtoaa vaikka kilometrin päähän, ja Nuutin kanssa kopistellaan varpaita esteisiin. Tuohon nähden sitä eroa on tullut tosi paljon, ja ehkä suurin kehitysaskel on Nuutin valtava motivaatio. Pari vuotta sittenhän se ravasi agikentällä, ja pelkkä esteiden näkeminen aiheutti stressirapsutuksen. Nyt on sitten hirveä huuto päällä jos joku muu koira menee agia ja Nuutti joutuu katsomaan vierestä. Ja ihan oikeasti, lapsi katsomossa ja Nuu ei välitä. <3 Iso, iso askel, jota luulin ettei ikinä otettais missään lajissa tai tilanteessa.

Tokoakin päästään treenaamaan pitkästä aikaa ohjattuun ryhmään sunnuntaina, kun OKK:lla alkaa kurssi. Avo-tasoselle kurssille mennään, vaikka mielummin olisin treenannut voittajaa. Avoimen liikkeet on kuitenkin niin hyvin hallussa, että jos ikinä arkuus voitetaan, niin liikkeiden puolesta pitäisi kokeesta ykkönen tulla. Mutta koska tällä hetkellä ei tokon puolelta kisatähtäimiä ole, niin ihan hyvä vaan että päästään vähän jotakin tekemään.

Koiratanssikurssillekin tuli ilmottauduttua, mutta sieltä tuli viestiä ettei sitä järjestetäkään. Ihan hyvä niin, kolmivuorotyötä tekevän ei ole helppoa saada viikosta kolmea vakituista iltaa vapaaksi. Saa nähdä miten onnistuu edes tuo kaksi iltaa. Agilityhän meiltä loppuu ensi kuun alussa, mutta uudelle kurssille kyllä ilmottaudutaan mukaan.


Kävästiin Nuutin kanssa mutka Kannuksessa. Voi että Nuutti oli onnellinen pieni koira. Ihan tuli huono omatunto tuoda se takasin kaupunkiin. Käytiin tokoilemassa sellaisella paikalla missä tokoiltiin kesälläkin, ja voi mikä tokointo pienellä koiralla olikaan. Kyllähän se täälläkin tykkää tehdä, muttei kuitenkaan samanlailla. Muutenkin Nuu oli tosi sievästi. Nätisti leikki labbis-kavereiden kanssa, ja yön oli hienosti hiljaa vaikka joutui yksin olemaan. Ihmisiä se sielläkin pelkäsi, mutta niitä ihmisiä oli huomattavasti vähemmän mitä täällä. Tajusin siellä että onhan Nuu aina samanlailla pelännyt, mutta koska täällä ihmisiä on jatkuvasti näkyvillä tai vähintään kuuluvilla, niin täällä niitä pelätäänkin jatkuvasti.


Terveyspäivitystäkin vähäsen. Nuutti alkoi aika pian tänne muuttamisen jälkeen merkkailla, mutta sehän nyt meni ihan uusien hajujen piikkiin. Kuitenkaan se merkkailu ei loppunut, joten nappasin siitä stixin (tuommonen kämänen diabetes-stix, jossa ei näy kun glukoosi, protskut ja veri), jossa protskut ja veri oli taas plussilla. Huomiseksi päästäänkin vaihteeksi lääkärille. En minä kyllä tiedä että mitä minä edes teen sillä tiedolla että Nuutilla on vti, kun ei siihen kuitenkaan mitkään lääkkeet auta. Mutta jos tällä kertaa joku keksis jotain, mikä parantais tämän koiran?

Wäinöstä ei paljoa sanottavaa ole, kun hän viettää päiviään siellä maalla. Kuulemma hyvin pärjäävät Unon kanssa, eikä Wäinö ole oksennellut. Lenkille lähdön kanssa alkaa ilmeisesti olla haluttomuutta, mutta arvaahan tuon kun alkaa taas kylmät ilmat tulla. Senkin pitäisi saada vahvempi särkylääkekuuri, niin päästäisiin tämänkin talven yli kunnialla. Mietin kovasti että tuonko sitä tänne vai enkö. Täällä se joutuisi kuitenkin olemaan yksin, kun ollaan Nuun kanssa tekemässä jotain mihin Wäinön hermot ei riitä. Ja olisihan omakotitalo parempi vaihtoehto sille. Toisaalta täällä saisin hoidettua sen selkää paremmin, ja vähäsen eroahdistunutkin olen, että saa nyt nähdä mitä tehdään.


sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Hyvä treeni, parempi mieli

Edelleen ollaan piskien kanssa evakossa. Päivät koostuu pääasiassa koirien kanssa touhuilusta, kun en töitäkään ole täällä voinut hakea. Nuutin kanssa treenataan, kahden muun kanssa vaan lenkkeillään ja oleillaan.

Nuutin kanssa treenailut keskittyvät edelleen vahvasti tokopuolelle, ja ylempien luokkien liikkeisiin. Nyt on itelläkin kivasti motivaatiota, kun tuntuu että joka treenit menee paremmin ja koko ajan mennään eteenpäin. Nuutilla on hyvä motivaatio, ja lelupalkka nostaa sitä entisestään. Nuutti kyllä tarvii sitä egon buustausta aika reilusti, varsinkin jos liike jostain syystä tuntuu vaikealta tai Nuutti ei ole ihan varma mitä haetaan.


Ohjattu nouto menee nyt kyllä hyvin. Vasempi puoli on reilusti vahvempi, sieltä ei kapulan haku tuota mitään ongelmia. Oikea on hitusen nahkeampi, joten siltä puolelta haetaan hetken aikaa vaan namia ja lelua. Kyllähän se sieltä kapulankin hakee, mutta askellaji tippuu helposti raviin. Merkin kanssa ei ongelmia oikeastaan ole. Välillä mennään epävarmemmin sinne, välillä taas reipasta laukkaa. Pitää vaan muistaa palkita sitä pelkästä merkistäkin.

Ruutu on nyt ehkä parempi. Naksuttimella, namialustalla ja lelulla ollaan hinkattu sitä, ja ainakin eilisissä treeneissä se juoksi sinne hyvin. Pitää vaan rytmittää treenit niin, että merkkiä/ohjattua ei treenata ruudun kanssa peräkkäin. Myös siis EVL:n ruutu on treenitauolla niin kauan, että Nuutti erottaa varmasti merkin ja ruudun toisistaan.

Kuvaa hyvin meijän laumaa: Uno poseeraa sievästi ja nuo
pari ääliötä nahistelevat taustalla

Luoksetulot toimii nyt aika kivasti. Pysähdys tulee heti, mutta maahanmenossa olen antanut vähän ylimääräistä tukea. Eilen koira kuitenkin napsahti maahankin juuri merkin kohdalla. Hyvä Nuu!

Seuraaminen on välillä loistavaa, välillä vähemmän loistavaa. Eilen tuntui pikkusen edistävän, mutta katsekontakti piti aika hyvin. Tekisi vaan mieli leikata koko koira kaljuksi, tulee astuttua liian monesti karvojen päälle. Häntä on jatkuvasti vaaravyöhykkeellä, ja Nuutillahan menee aina se hetki palautua. Eihän se seuraaminen liian väljää ole, mutta kohta alkaa varmasti olla.


Jäävissä ei oikein ole mitään moitittavaa. Eilen sekottui seisomaan jääminen ja istuminen pitkästä aikaa keskenään, mutta parin toiston jälkeen lähti taas toimimaan. Idari meni myös hyvin, pysähdykset meni oikeen päin ja seuraamaan lähdettiin yhdestä käskystä. Seuraaminen oli myös hyvää, ja kontakti piti.

Tunnari on edistynyt myös. Ollaan saatu toistaiseksi otettua teipit pois kapuloista, ja Nuutti vain haistelee eikä napsi. Oikea kapula löytyy hyvin, ja kaikki kapulat haistellaan varmistukseksi. Ehkä me päästään jossain vaiheessa lisäämään se itse noutaminenkin tähän, mutta kiirettä ei pidetä kun ei haluta tehdä samaa mokaa mitä viimeksi.

Kaukot menee myös ihan kivasti. Ei olla otettu kun kolmen sarjaa jos seisominenkin on mukana, mutta aika hyvin Nuutti pysyy paikoillaan. Välillä ottaa kyllä askelta seisomisen kanssa, ja takapalkka on oltava. Mutta ei kuitenkaan pahalta näytä, varsinkaan treenimäärään nähden.

On se Nuutti kyllä ihan mielettömän fiksu elukka. Eihän sitä tarvii edes kouluttaa, ite se kaiken oppii. Melkeen tekisi mieli lähteä kisaamaan, mutta ei me ehkä haluta pilata tätä nyt. Yritetään voittaa se arkuus, ja katsellaan keväämmällä kisoja. Myös paikkamakuuta pitää treenata ennen kun kisataan, ja saada se piippaus pois. Hyvinhän se paikallaan pysyy, mutta piippaa ja vaihtelee lonkalta toiselle. Paikkamakuuta me ei olla edes treenattu, se pitäisi kyllä ottaa ohjelmaan seuraavissa treeneissä.

Tokon lisäksi ollaan otettu verijälkeä. Nuutti ajoi jäljen hyvin, vaikka pitkään aikaan ei olla verijälkeä tehtykään. Jäljelle tuli mittaa ehkä 200 metriä. Loppupalkaksi ei hirven sorkkaa ollut, mutta Nuutti oli kyllä hyvin tyytyväinen ihan vaan hirven lihaisiin luihin. 

Nuutin pissa kävi myös tutkittavana lääkärissä. Sehän ei ole oireillut, mutta koska sitä ei terveeksikään ole todistettu niin vein sen varmistukseksi tutkittavaksi. Eipä sieltä onneksi kidemurskaa kummempaa löytynyt. :) Ihan kokonaan en siis uskalla ottaa pois koiraa S/O-ruualta, mutta puolet ruuasta on nyt sitten kotiruokaa. Wäinö hän siirtyi vähän aiemmin syömään kotiruokaa vatsaongelmien takia. Mahaongelmat ovat menneet sen verran vaikeiksi, että jätettiin nappulat kokonaan pois. Joko sitä jatkuvasti närästi tai sitten se oksensi sulamattomat nappulat ulos. Katsellaan nyt hetki että miten sillä lähtee sujumaan tämä nappulaton ruoka. Ripulinhan se ehti tässä jo saada, mutta on nyt jo paljon paremmassa kunnossa. Nuuttikin sairasti ripulin seuraavana päivänä, joten mahdollisuus on siihenkin että koirilla pörrää vatsatautia.




Muuten me vietetään päivät ulkosalla metiköissä rämpien. Koko kolmikkoa yritän pitää mukana, ja pari-kolme tuntia päivästä menee. Semmonen päivän vaellus olisi kyllä kiva tehdä tälle syksylle ainakin Nuutin ja Wäinön kanssa, mutta taitaa jäädä haaveeksi. Illat sitten menee turkkeja puunaillessa. Vähän on taas yksipuoleiseksi pyörähtänyt tämä elämä, kun joka asiassa ovat taas nuo karvakorvat mukana. Eiköhän se siitä sitten helpota kun päästään takaisin sivistyksen pariin ja nähdään ihan oikeita ihmisiäkin.


Mutta jeejee, agilityä päästään treenaamaan Nuun kanssa ens viikolla! :D Jotain muutakin säännöllistä kuin tokon vääntöä, ja jotain muuta ajateltavaa mitä jatkuva tokoilu. Wäinön olisin halunnut myös agiryhmään, mutten uskaltanut enää talvea vasten sitä sinne ilmoittaa. Ei se kuitenkaan enää kohta ole siinä kunnossa että se sitä pystyisi tekemään. Ehkä keväällä katsotaan asia uudestaan, silloin meillä pitäisi olla kohtuullisen tuoreet selkäkuvatkin. Ja voi kun olisi kiva päästä pitkästä aikaa paimentamaan! Ja Wäinö pitää viedä koirauimalaankin uimaan jajaja mitä kaikkee rahanmenoa näistä vielä tulee. Nuutin kastrointi, herrajestas se tulee kalliiksi kiitos piilokiveksen. Nyt pitäisi kyllä kerätä rohkeutta ja rahaa ja viedä se leikkuriin, kun sillä ei ole tulehdusta eikä kisoja tulossa. Kuukauden päästä sitten kirotaan taas uutta pissatulehdusta ja sitä, että miksi en vienyt sitä leikkautettavaksi kun mahdollisuus oli.

Pistetään vielä posetusta kaikkien kolmen karvakorvan toimesta tämän päivän lenkiltä:




Hepuli!

 



Loppuun lähetetään synttärionnittelut sinne taivaslaitumille meidän ensimmäiselle sheltille Ryynille. Jos Ryyni olisi ollut kuolematon, olisi sille tullut edellisen vuorokauden puolella 19 ikävuotta täyteen. Kutinoiden ja huonon sydämen takia Ryyni päästettiin ikiuneen jo yli 7 vuotta sitten.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

We're not in Kansas anymore

Nyt ollaan sitten jätetty Pohjanmaa taakse ja puolet tavaroista löytyy uudelta kämpältä ja toinen puoli on minun ja koirien kanssa vanhempieni luona remontin takia. On meillä täällä kyllä niin tylsää, ettei malttaisi odottaa että päästäisiin uudelle kämpälle. Koirat taitavat kyllä olla sinällään tyytyväisiä, koska täällä ei mitään muuta tekemistä ole kuin treenata niitä (Nuuttia).


 Nuutin kanssa ollaan siis taas jälleen vaihteeksi treenattu tokoa. Kaikkien aikojen inhokkiliikettä tunnariakin ollaan väännetty. Nuutti olisi mielellään taas napannut ihan minkä tahansa kapulan, joten otin maalarinteippiä ja teippasin kapulat lattiaan kiinni, otin naksun käteen ja alettiin harjoitella. Hetki meni ennen kuin penikka tajusi mitä haetaan, se niin yritti ilmaista väärää kapulaa ensin hampailla, sitten raapimalla ja vielä pistämällä maate. Makupalaa ei kuitenkaan tullut, joten aukesi se Nuutinkin nenä ja koira alkoi ihan oikeasti töihin. Erävoitto! Seuraavalla treenikerralla taas yritti vähän napsia, joten tässä nyt muutaman kerran kokeillaan tuolla kapulat-kiinni-lattiaan-systeemillä.

Muuten meidän tokoilut on menneet ihan kivasti. Voittajan kakeja ollaan alettu treenaamaan. Ensin oli pientä ongelmaa eteenpäinliikkumisessa seisomaan noustessa, joten tähän otettiin takapalkka, joka ainakin nyt näyttäisi toimivan. Vähäsen Nuuttia haluttais ottaa askelta eteenpäin, mutta kunhan ehdin sen vapauttaa namille ennen sitä, niin hyvä. Merkki on nyt kunnossa, siinä ei ole oikeen mitään valittamista, koira juoksee sinne ja pysähtyy hyvin. Ohjattu meni ihan kivasti jopa kokonaisena liikkeenä, kunhan Nuu muisti ettei siihen keskimmäiseen kapulaan kosketa.
Ruudun kanssa Nuu oli hieman hämmentynyt, ilmeisesti nyt sen takia kun ruudun merkit oli samanlaisia mitä merkkikin, ja Nuutti ei oikeen tajunnut miten sinne ruutuun oikeen pitikään mennä. Tämä ongelma ratkesi namialustalla. Nyt pitää vaan vahvistaa kovasti tuota ruutua.
Luoksetulot oli tänään hitusen laiskoja, normaalisti ne kuitenkin ihan pelittää. Tänään muutenkin Nuutti oli ehkä pikkusen laamaeläin, kyllä se teki ja oli kohtuu vauhdikas mutta semmoinen terävyys puuttui. Kotiin kävellessä se roikkuis siellä jossain hihnan päässä, että ehkä se oikeasti oli raukka väsy.
Seuraamiset oli aika nättejä. Jos jotain valitettavaa pitää sanoa, niin täyskäännöksiin enemmän tarkkuutta. Varsinkin juostessa se jää täykkärissä jälkeen.
Noudoissa ei sinällään ole mitään muuta vikaa, mitä se mäkläys. Olisi kiva tietää että pystyykö edes noilla vammahampailla mitään pitämään normaalisti suussa. Luultavasti pystyy, mutta onhan se kiva itelleen tehdä tekosyitä miksei sitä tarvii opettaa. :D
Loppupalkkana meillä oli Berran narupallo, ja voi että se on suuressa suosiossa. Nykyisellään on jotenkin hassua muistella, miten joku aika sitten en saanut Nuuta ollenkaan leikkimään, tai edes kiinnostumaan esineistä. Nykyään ei ole ainakaan tätä ongelmaa.
 

Muuten me ollaan sitten lenkkeilty. Ollaan käyty yleensä pidempää metsälenkkiä, ja koirat ovat saaneet juosta irti. Mukana on ollut myös Unski. Kävästiin myös pitkästä aikaa lenkillä Wäinön lapsuudenystävän lhasa apso-Mintunkin kanssa. Wäinöhän oli ihan tohkeissaan, koko koira oli ihan makkaralla kun se häntä ei vaan vispannut tarpeeksi lujaa. :)

Nuutin kanssa ilmottauduttiin myös agikurssille, taso on möllit. Kai se on pakko päästä johonkin ohjattuun toimintaan, en minä tuosta omin päin saa kisakoiraa. Toivotaan että tuon kurssin avulla Nuuttikin innostuu ihan erilailla agista, olisi hirmu kivaa jos alkuvuodesta päästäisiin ajattelemaan kisoja. Hakupaperit jätettiin myös tokoryhmään, mutta ilmeisesti vasta ensi viikolla kuullaan että päästiinkö ryhmään vai ei. Ryhmätreenit olisi tässäkin lajissa älyttömän hyödyllisiä, varsinkin siksi kun se suurin ongelma on arkuus ja minä olen ihan hukassa tämän ongelman suhteen. Toivottavasti päästäisiin ryhmään ja toivottavasti sieltä tulisi hyviä neuvoja. Wäinökin olisi kiva tunkea johonkin agiryhmään, kunhan itelläni olisi aikaa ja löytyisi ryhmä missä olisi tilaa.

Mutta koirien kuvia! Ku on ne niin nättejä!

















perjantai 7. syyskuuta 2012

Kasvattajatreffejä ja tokoiluja

Pari viikkoa sitten kävästiin Nuutin kasvattajan, Susadan-kennelin kasvattajapäivillä. Mukana koirista oli Nuutin lisäksi Uno, joka on myös aikanaan tiensä meille löytänyt kyseisten kasvattajien kautta. Uno oli ihan liekeissä, kun pääsi pitkästä aikaa isoon laumaan. Herrahan ei muistanut omistajiensa olemassaoloa lainkaan. Mutta hienosti se käyttäyty, tuli kaikkien ihmisten ja eläinten kanssa hyvin toimeen. Toisin kuin Nuu, joka oli alkuun kuspää mutta kivasti sekin rauhottui. Nuuttihan oli semmoinen egoilija, oli sitä mieltä että hän hurjalla viiden kilon elopainolla oli paikan suurin uros. Onneksi se siitä tasottui ja pystyi olemaan muiden uroksien kanssa ilman ärinöitä. Molemmat koirat saivat uudet kotitrimmit, ja tulipa siellä kuunneltua ruokintaluentokin. Nuutti oli myös hirveän reipasta poikaa, kun aikuiset ihmiset, miehet tai naiset, ei pelottaneet yhtään. Lapsethan sitten on tunnetusti kamalia ja niitä ei sitten suvaittu lähelle yhtään kappaletta. Voi kun päästäisiin tästä arkuusongelmasta erilleen...

Nuutin pikkusisarlauma ja maitobaari

Kävästiin viimeisenä kesäviikonloppuna vielä kertaalleen myös uimassa koko kolmikon kanssa. Nuutti uskaltautui ensimmäistä kertaa hyppäämään laiturilta veteen, mutta hyi kun se olikin inhottava kokemus kun vettä meni nenään ja kaikkea, ettei sitten toista kertaa hypännytkään. :D Uno ja Wäinö kahlasivat reippaasti, mutta kyllä Nuutin piti kaikki lelut uimalla hakea.

Nuutin kanssa ollaan yllättävää kyllä treenattu tokoa. Eipä siinä ole mitään valittamista. Hyvällä motivaatiolla tekee tosi reippaasti ja jos vaan käskyn ymmärtää niin tottelee sillä sekunnilla. Nyt yritetään keskittyä voittajan kaukoihin, jonka jälkeen meijän on pakko ruveta treenaamaan sitä tunnaria. Sehän on minun inhokkini siitä syystä, että se oli viime syksynä oikeen hienossa kunnossa ennen kun menin sen pilaamaan ottamalla noudon aivan liian aikaisin kuvioon. Nyt sitten Nuu nappaa ensimmäisen tunnarikapulan suuhunsa. Onhan tuo mahdollista korjata, ja onhan se pakkokin korjata, mutta näissä tilanteissa sitä toivoisi ohjaajalle huomattavasti enemmän kärsivällisyyttä.

Mutta ne liikkeet mitkä meillä on mukavasti jo kasassa voittajasta on istumaan jääminen ja luoksetulo. Luoksetulossa voi olla että maahanmeno on hitusen liian hidas, koska tuolla koiralla on turhan nopea vauhti. Eilen kuitenkin tässäkin asiassa alkoi näkymään parannusta, koira tuli kyllä reippaalla laukalla muttei liian reippaalla, ja molemmat stopit onnistui kamalan kivasti. Paikkamakuuta ollaan otettu aika lyhkäsissä pätkissä ihan syystä piippaaminen. Ärsyttävä, ärsyttävä tapa. Venytetään taas aikaa pikkuhiljaa ja katotaan jääkö piippaus pois. Mutta sentäs paikallaan se eläin pysyy. Askelsarjoista peruutusta ollaan jouduttu harjoittelemaan, koska Nuutti ei ilmeisesti hirveästi tykkää siitä että tallon sen häntää peruuttaessa. Olenkin yrittänyt liimata koiraa tuohon vasempaan jalkaan kiinni niin, että saisin rauhassa astuttua oikealla taakse ilman että hännänpuuhka jää kantapään alle. Seuraaminen muuten on ihan superia. Oikea paikka, käännöksey onnistuu ja kontakti pitää. Täyskäännöksissä irtoaa vähäsen, raasu kun pelkää häntänsä puolesta. Voi typerä arkuus, ilman sitä Nuutti olisi kyllä hirmu hieno tokokoira. Toivottavasti se arkuus lähtee pikkuhiljaa helpottamaan, kunhan kaupunkiin muutetaan. Siellä on pakko nähdä niin paljon ihmisiä, että kuvittelisi ettei pieni koira jaksaisi enää kaikkia pelätä.

Wäinö on vietellyt lokoisia eläkepäiviään. Sen kanssa ei ole tehty juuri mitään muuta kuin lenkkejä. Sitten kun saadaan muuttohässäkkä pois edestä, niin päästään tuotakin koiraa treenaamaan. Olisi tosi kiva ottaa sen kanssa agilityhommia, mutta pitää nyt katsoa missä kunnossa sen selkä on. Mahaongelmaa sillä on nyt ollut sen verran kauan, että pitää yrittää muklailla sen ruokintaa.


Ja koska kamera on taas välillä ollut mukana, niin kuvaspämmiä:










Huomenna olisi sitten aika jättää Kansas taakse ja viedä kamat uuteen asuntoon. Rempan takia me ei kuitenkaan jäädä siihen vielä asustamaan, vaan mennään hetkseksi vielä pohjoseen. Kyllä taitaa vähän tulla koti-ikävä, mutta ens kuussa olisi jo tarkoitus tulla täällä taas käväisemään, niin eiköhän se siitä. :)