Näytetään tekstit, joissa on tunniste pk. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pk. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Kerttu ostepaatilla

Kertun kanssa käytiin lauantaina pyörähtämässä osteopaatilla. Kertullahan on ollut selän kanssa ongelmaa jo aika kauan. Se lähti ihan vaan siitä, että jumiutui tosi nopeesti hieronnan jälkeen, ja nyt sitten syksyllä Kete hyppäsi agilityssä renkaaseen, fyssarilla ei saatu selkärankaan liikkuvuutta ja Kerttu venyttelee tosi paljon, ja makoilee sammakkoasennossa niin että takapää on etupäätä korkeammalla. Nyt on sitten pari kertaa tokotreeneissä päässyt ärähdykset. Ensimmäisellä kerralla Kee ärähti treenikaverin miehelle, mikä nyt ei ole ihan uutta Kerttua, vaikka edellisestä kerrasta onkin vuosia aikaa. Toisella kerralla se kuitenkin ärähti treenien vetäjälle, jonka Kerttu on tuntenut jo kauan, eikä Kepe ole ikinä ollut aggressiivinen tutuille ihmisille. Jotain siis siellä selässä on vialla, mutta sitten että onko se luustossa vai missä niin se selviää keväämmällä kun mennään kuviin. Kerttu on parivuotiaana kuvattu selästään puhtaaksi, mutta voihan siellä jo tässä iässä spondaria olla.

Joten varasin ajan osteopaatille. Osteopaatti käsitteli rankaa ja availi lukkoja, ja sanoi että hän on kyllä sitä mieltä, että kannattaa uusintakuvata. Periaatteessa koko ranka oli ihan tukossa. Kun kysyin Kertun painosta, niin se sanoi myös että voi olla että Kerttu on ihan sopivassa painossa, mutta se "läski" on kerääntynyttä nestettä, kun mikään ei virtaa. Osteopaatti myös ehdotti että jos ei selästä löydy vikaa, niin voisi olla hyvä tsekata aineenvaihduntasairaudet että jos se vika löytyisi sieltä.

Nyt kuitenkin Kerttu on vähän aikaa levossa. Ei riehuntaa Hannun kanssa, mutta on saanut käydä rallytreeneissä ja lenkkeillä ilman hihnaa. Liikkuminen näyttää jo aika hyvältä, ja kovasti olisi menohaluja. Hannun kanssahan ne saattaa sisällä painia, mutta onneksi eivät sisätiloissa saa vauhtia leikkeihin. Hierontaan se pitäisi viedä pian, ja lääkäriaikaa varaan varmaan ensi viikolla että kuvataan selkä. Varmaan tassujakin pitää vähän katsoa, Kertulla kun on nykyään ollut tapana ärähtää mulle kun kynsiä leikkaan. Ihan siis uusi tapa tämäkin. Muuten on kuitenkin Kerttu ollut oma itsensä ja hyväntuulinen tapaus.

Ollaan me treenattukin. Hannulla on mennyt treenit pääasiassa ihan kivasti. Viime viikolla vaan itseltäni taas halvaantui puolet kasvoista, minkä takia puhe on hieman epäselvää. Muutaman päivän pidin sairauslomaa treeneistä, mutta eilen sitten otin Hannun ja lähdin treenaamaan. Ei olisi kannattanut. Hannu ei kirjaimellisesti tehnyt mitään oikein, mutta äänteli sitten senkin edestä. Toki itsekin turhauduin, mikä taas lisäsi Hannun epävarmuusääntelyä, mikä taas lisäsi omaa turhautumista. Yritin vielä loppuun helppoa merkin kiertoa, mutta kun sekään ei onnistunut niin lähdettiin kotiin, ja molemmilla jäi yhtä huonot fiilikset treeneistä. Mietin, että kävikö tässä sitten niin, että Hannu ei yksinkertaisesti saanut selvää mun käskyistä. Että se ei ihan oikeasti tiennyt että mitä siltä haetaan, ja itse vaan vaadin sitä tekemään jotain mikä mun mielestä olisi pitänyt olla Hannulle ihan itsestäänselvyys. Ihmekään jos piipityttää, kun äiskä on tosi epäselvä ja vaativa.

Tänään oli ohjatut tottistreenit, ja mietin hetken että lähdetäänkö me ollenkaan, kannattaako mun treenata tuota eläintä jos se ei yhtään tiedä mitä yritän sille sanoa. Päätin kuitenkin että jotenkin nuo eiliset treenit on nollattava, ja lähdettiin treenaamaan ihan vaan leikkimistä. Ja Hannulla oli ehkä parhaat tottistreenit ikinä. Se oli aivan vallattomalla tuulella, kun sai vaan leikkiä ja mitään ei vaadittu. Kävi halimassa vähän treenikavereitakin ja annoin sen olla vähän löysemmässä kurissa tänään. Ja mikä nyt oli tosi isona edistyksenä, että meidän kentälle tuli pari ihmistä ja yksi koira sen jälkeen kun aloin Hannua leikittämään, mutta Hannu ei luopunut lelustaan että olisi lähtenyt huutamaan ja vahtimaan, vaan jatkoi leikkiä. Vähän saattoi silmäkulmastaan vilkaista, mutta sitten puri uudelleen leluun.

Mutta siis treenithän nuo oli, ja tultiin siihen mielipiteeseen että Hannulle pitäisi vahvistaa huomattavasti saalista. Se taistelee lelusta tosi hyvin, mutta ei saalista. Tai siis jos hetsaan lelulla niin lähtee hyvin saalistamaan, ja sitten jos nappaan pannasta kiinni ja nakkaan lelun, niin se saalis ei enää niin kiinnostakaan. Joten pitää nyt alkaa saalisleikkiinkin kiinnittämään huomiota. Nyt siis tiedän mitä tehdään Hannun kanssa niin kauan, että alkaa taas puhuminen kuulostamaan normaalilta. Kaikki muu treeni jätetään pois, ja me vaan leikitään. Saa nähdä mennäänkö sunnuntaina ollenkaan rallytreeniin vai jätetäänkö kokonaan välistä, koska siellä kylttejen keskellä on vähän vaikeaa leikkiä.

Kerttua ei sen sijaan haittaa vaikka äiskän puhe vähän sammaltaakin, mutta toki Kertulla on paljon enemmän kokemusta mitä Hannulla. Kertun kanssa käytiin rally-tokotreeneissä, ja Kertulla oli tosi kivaa. Jätettiin nimittäin Hannu kotiin, kun normaalisti treenaan Hannun Kertun jälkeen. Treenit oli vähän vapaammat mitä normaalisti, pari radanpätkää joita sai suorittaa omaa tahtia. Kertulla tämmöiset treenit sopii hyvin, ja se teki tosi hyvällä fiiliksellä. Eka merkille lähetys oli vähän huono, Kepe yritti mennä eteen sen sijaan että olisi lähtenyt viistoon, mutta muisti sitten että kumpi laji tässä olikaan kyseessä ja teki sitten hienoa merkkiä. Toisella radalla oli käännöksiä, jotka onnistui kivasti molemmin puolin. Käytösruudussa tehtiin vasemmalla seisomista, ja siitä Kepe pääsi palkalle.

Arjessa meillä on ollut nyt pientä muutosta, kun olen alkanut päiväsellään lenkittämään koirat erikseen. Meillä on remontti rappukäytävässä, ja Kerttu suojelee muuten Hannua niin paljon, että on vaikea päästä remppamiehien ohi. Jos mulla on vaan yksi koira, niin ei mitään ongelmaa, kummallakaan. Ja nyt kun lenkitetään koira kerrallaan, niin olen myös alkanut työstää Hannun irtipito-ongelmaa. Aloitettiin metsässä, missä ei ole häiriöitä, pelkästään minä ja Hannu ja karkkia kasa. Aina kun Hannu tulee vapaaehtoisesti mun luokse, se saa karkkia. Aina kun Hannu lähtee kauas, lähden karkuun. Eli ihan näitä perusasioita. Nyt ollaan päästy jo hakemaan vähän häiriötä. Meillä on tuossa lähellä kenttä, missä treenaan koirien kanssa kesäisin. Se on tien vieressä, mutta siinä on verkkoaita tienpuoleisella sivulla. Siitä kuitenkin hyvin näkee tielle ja kävelytielle. Ollaan nyt sitten siellä käyty harjoittelemassa eikä Hannu mitään uhkia ole bongaillut, eikä suuremmin kiinnitä huomiota ohi käveleviin ihmisiin. Ongelmahan on se, kun mulla on molemmat koirat vapaana, niin Hannu alkaa heti hakea jotain mihin reagoida. Jotain miltä meitä voi puolustaa, ja jotain mille saa räyhätä. Ja Hannun korvat kokee jonkun äkkikuoleman, eikä äiskän olemassaolo kiinnosta enää tippaakaan. Mutta kun ollaan Hannun kanssa kahdestaan, niin tuosta käytöksestä ei ole mitään näkyvissä. Se keskittyy minuun eikä mihinkään muuhun. Hihnassakin ottaa halukkaasti minuun kontaktia ohitustilanteissa, ja muutenkin on niin kilttiä poikaa kun vaan ikinä pystyy.

Myös Kertun kanssa elämä on helppoa kun kuljetan sitä yksin lenkillä. Ei sinällään yllätä, koska Kerttu oli kauan ainoana koirana ennen Hannua, eikä sen kanssa ollut mitään ongelmaa. Kerttu tulee kiltisti ohituksissa kävelemään vasemmalle puolelle, Kerttu ei vahdi rappukäytävää yksin, Kerttua on helppo pitää irti kun se tekee kaiken mitä siltä pyytää. Ainoa ongelma on Kertun nemesis, meidän kadulla asuva bordercollie. Sen Kerttu mielellään teurastaisi, oli se sitten yksin tai oli sillä taustatukea Hannusta. Muutenkin molemmat koirat lenkkeille rennommin yksin, ja toki helpottaa myös yksikätisen taluttajan asemaa. Lisäksi varsinkin Hannulle tekee hyvää olla ihan yksin kotona. Ainoa miinuspuoli on se, että väkisinkin koirien lenkkimäärä pienenee.

Shelttejä käytiin katsomassa loppuviikosta. Wäinö on ihan mahdoton. Se on niin onnellinen pieni eläin ettei mitään rajaa. Mietin jo että onko sillä joku dementia, kun kaikki on niin mahdottoman ihanaa sen mielestä (paitsi Hannu), mutta hyvähän se on että vanhus on pirteä. Nuutti ei ole ihan yhtä iloista luonteenlaatua, mutta hyvin silläkin menee. Huomasin että sekin on alkanut harmaantumaan, vaikka ikää on vasta 8 vuotta.



torstai 19. lokakuuta 2017

Hannu 7 kuukautta

Aika kuluu ja teinikoira kasvaa, ja nyt herra on jo 7-kuinen. Siinä on yli 50 senttiä ja vajaa 20 kiloa murrosikäistä pikkujätkää.

Tällä hetkellä vaikuttaa että Hannu on ihan täysin Kertun vastakohta, niin hyvässä kuin pahassa. Kerttu oli epävarma heti pennusta lähtien, Hannu ei. Kerttu on terävähkö, Hannu on ihan järkyttävän terävä. Kerttu oli pentuna epäsosiaalinen, Hannu taas yleensä tykkää ihmisistä. Kerttu vahtii, Hannulla puolustaminen on paljon vahvempi (liiankin vahva). Kerttu kaipaa multa tukea lähes kaikkeen, Hannulla on toimintakykyä vaikka muille jakaa. Kertun leikkimistä kaivettiin esiin varmaan pari-kolme vuotta, Hannu taas on älyttömän hyvä leikkimään. Kerttu ei ikinä käyttänyt paljoa hampaitaan, Hannu hammastelee edelleen. Kertulle riittää jos sitä katsoo pahasti, Hannulle on tosi vaikea saada menemään kieltoja läpi ja se kokeilee aina uudelleen ja uudelleen että onko tämä edelleen kiellettyä. Kertulle ei ihan hirveästi tarvinnut pentuajan jälkeen pitää kuria, Hannulla pitää olla natsikuri. Kerttu oli pienestä pitäen tosi pikkuvanha ja pedantti tekijä, Hannu on edelleen täysi kakara. Seitsemänkuisena Kerttu teki ALO-luokkaa liikkuroituna, Hannu opettelee perusasentoa. Hannu on selkeesti vilkkaampi, ja sen hermorakenne on huonompi mitä Kertulla. Ei sillä siis ole mitenkään erityisen heikko hermorakenne, mutta Kerttu on aika tasapäinen koira, Hannu taas ei niinkään. Lähes kaikessa ne on ihan erilaisia, joten Hannun kanssa on ollut melkoinen opetteleminen, ja on edelleen. Molemmat ovat kyllä perusluonteeltaan tosi kilttejä tyyppejä. Hannu ei ole mikään helpoin tapaus (terävä, herkästi puolustava ja toimintakykyinen on hitusen haastava yhdistelmä), mutta ei ollut Kerttukaan pienenä ja siitä on kasvanut niin loistava koira ettei toista. Hannu muistuttaa jollain tavalla Nuuttia. Molemmat on vilkkaita ja teräviä. Nuutilla vaan ei ole toimintakykyä, sosiaalisuutta eikä hermoja.


Hannusta näkee selvästi, että sen kanssa on tehty vähän. Siitä näkee, että se on tullut mulle vähän huonoon aikaan. Silloin kun päätin Hannun ottaa, mulla ei käynyt mielessäkään että olisin edelleen sairaana vielä Hannun täyttäessä 7 kk, mutta niin vaan kävi. Tästä syystä mulla on vähän ollut jaksaminen kortilla tämän pennun kanssa. Tuntuu toisaalta niin tyhmältä, kun on ollut itse melkein 8 kuukautta kotona, ja silti ei ole tehty pennun kanssa tarpeeksi pohjia edes arkikäytökseen, kun tässä olen kuitenkin viimeiset vuodet valittanut että vuorotyö vie kaiken ajan. Tänä vuonna olisi ollut aikaa tehdä vaikka mitä, mutta ollaan tehty kummankin koiran kanssa tosi vähän treeniä, huomattavasti vähemmän mitä normaalisti. Aikanaan kun Kerttu oli 7 kk, niin se oli jo melkein valmis alokasluokkaan. Hannu treenaa perusasentoja. Toisaalta Hannu kypsyy tosi hitaasti, joten ehkä sille on ihan hyväksi tämmöinen vähän hitaampi tahti. Eikä meillä mihinkään kiire ole.

Hannu on siis hyvästi jo murrosiässä. Pari viikkoa sitten alkoi ihan kunnon murkkuilu, ja siitä lähtien ollaan sitten säännöllisesti juteltu että mikä on sallittua ja mikä ei. Samoista asioistahan me jutellaan paljon, niin kuin jo aiemmin mainitsin, niin Hannu testailee aina että onko asia X edelleen kielletty. Välillä on erittäin suloinen ja herttainen pikkupoika, välillä taas ihan älyttömän ärsyttävä petoeläin. Mutta edelleen olen sitä mieltä, että kunhan tuo aikuiseksi kasvaa, saa jostain aivot päähänsä ja lopettaa turhan possuilun, niin siinä on mahdollisuudet vaikka kuinka hienoon koiraan. Harmi, että siihen voi mennä hetki jos toinenkin.

Treeneissä se on pääasiassa tosi hyvä, mutta häiriöherkkä. Se on mielettömän hyvä leikkimään, enää tarvii vaan mun opetella että miten sitä koiraa palkataan lelulla. Ollaan tehty lähinnä jotain ruutua, tunnaria ja sen tyyppistä, missä saan vaan lähettää koiran pois, eikä tarvii pureutua niihin vaikeisiin juttuihin. Ruutu on Hannulla tosi hyvä. Lähetän sen lelulle, joten vauhtia on paljon. Oon nyt alkanut pysäyttämään sitä ruutuun, ja tosi hyvin reagoi pysäytyskäskyyn. Aina ei välttämättä ihan ruudun sisälle mahdu, mutta eipä tuo vielä ole vakavaa.

Tunnari on myös hyvä. Tarkkaa työtä tekee kapuloilla, ja tietää mitä sieltä etsii. Itse noutoa ei olla harjoiteltu, koska se kapulan pitokin tökkii.

Merkin kiertoa ollaan tehty vähän sheippaamalla. Jonkinlaista ajatustyötä Hannu tekee senkin kanssa, koska kiertää kyllä kun lähellä ollaan.


Meidän pitäisi oikeasti alkaa treenaamaan sitä perusasentoa, koska nyt koira on niin namissa kiinni. Ajattelin kainalopalkkaa ajaa sille läpi, että jos sen sillä saa namista irti. Rallyssähän se on seurannut muutaman kyltin ratoja, mutta se on lähinnä "mennään"-käskyllä, eli en vaadi mitään kummempaa seuruuta.

Kerttukin on treenannut ja tekee tosi tarkkaa työtä. Ensi viikolla pitää soittaa fyssarille ja päättää jatkot. Kertun parin viikon takainen rally-tokorata löytyy täältä.

Wäinölläkin on lääkäriaika edessä. Piti soittaa lääkäriin ja uusia sydänlääkkeen resepti, niin tilasin samalla sydänkontrollin. Wäinö edelleen yskii paljon, mutta mun mielestä välillä kuulostaa siltä että se yskii ysköksiä, joten pitää tarkistaa että onko nesteenpoistolääkitys ajankohtainen. Lisäksi toivoisin että se saa jonkun  astmapiipun tuohon yskään, kun se välillä kuulostaa niin kurjalta.



keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Shelttienkin kuulumisia

Viime viikolla tiistaina ja keskiviikkona Wäinö oli vähän huonona. Se yski paljon, niin paljon että äiti mietti että jokohan se on Wäinön aika tullut. Torstaina menin itse paikalle, ja yllättäen perillä odottelikin erittäin virkeä ja hyväkuntoinen shelttivanhus. Jos en olisi tiennyt että pari edellistä päivää poika oli heikommassa hapessa, niin en olisi yhtään osannut sellaista arvatakaan. Olin siellä pari yötä, ja Wäinö oli koko ajan virkeänä ja yski melko vähän.

Wäinölle pitäisi nyt syksyn aikana tilata sydänkontrolli, ja samalla pitäisi miettiä että mitä tuon yskän kanssa tehdään. Pitää kysyä lääkäriltä että auttaisiko siihen esim. astmalääke tai joku. Wäinö on muuten niin pirtsakka että en haluaisi sitä yskän takia viedä piikillekään. Vuosi sitten thorax-röntgenissä löytyi keuhkoista joku valkoinen tiivistymä, mutta en tiedä että haluanko kuvata Wäinön keuhkoja enää uudelleen. En halua tietää, jos se tiivistymä on kasvanut. Mielummin menisin ihan vaan oireiden perusteella. Toisaalta tässä helpottaisi tieto siitä, että tiivistymä on pysynyt samankokoisena eikä siellä olisi mitään etenevää keuhkosairautta, mutta fakta on se että joku tuon yskimisen aiheuttaa. Tässä kuukauden aikana varmaan on pakko se lääkäri varata Wäinölle, pitää sitten keskustella asiasta. Wäinö täyttää pian 12, joten ikää on jonkun verran. Wäinö ei kuitenkaan missään nimessä muistuta vanhaa koiraa. Se on tosi virkeä ja jatkuvasti iloinen, se kulkee kevyesti kymmenen kilometrin lenkit ja muutenkin menee nuorempien mukana ilman mitään ongelmaa. Sydänkin on oireeton, enkä usko että sydänvika on tässä vuoden aikana pahentunut. Ainoa ongelma on tuo yskiminen, mikä voi olla välillä aika rajuakin ja sen voi laukaista melkeen mikä vaan.


Nuutin eläkepäivät sujuvat leppoisasti. Niitä ei häiritse mikään muu kuin se, että välillä tuon nuo kaksi aussiekakaraa Nuuttia kiusaamaan. Jännää miten Wäinöllä ja Nuutilla on sillain osat vaihtuneet, että kun Kerttu tuli, niin Wäinö piti Kertun kurissa ja nuhteessa ja jos oltiin samassa huoneessakaan niin hampaat oli esillä. Nuutti taas otti Kertun hyvin vastaan, heti adoptoi sen pikkusiskokseen. Nyt taas Nuutti on se, joka on äkäinen Hannulle. Hannu kävelee ohi, niin Nuutti jo murisee. Wäinö puolestaan ei hirveästi kiinnitä Hannuun huomiota. Kertunkin Wäinö nykyään hyväksyy, mutta Kerttu puolestaan on välillä vaikea Wäinöä kohtaan. Jos kierrokset menee yli, niin se herkästi tekee hyökkäyksen Wäinön päälle, ja Wäinöhän tästä järkyttyy syvästi ja rupeaa pakonomaisesti hoitamaan leluja. Eli nyt kun ei tarvii enää Wäinöä vahtia Kertun läheisyydessä, niin pitää vahtia Kerttua Wäinön läheisyydessä.

Molempien shelttejen kanssa tehtiin vähän tokoa. Tekniikka ei ehkä ole kovin hyvää (eikä sen tarviikaan), mutta hirveän innolla ne olivat mukana.

Parin viikon treenitauon jälkeen aussietkin pääsivät treenaamaan. Kertun kanssa tehtiin ensin rally-tokorataa. MES-luokan rata, jossa koira koko ajan vasemmalla. Käytösruudussa edessä seisominen, joka on vielä vaikeaa. Kertun rally-treenien jälkeen tehtiin Hannun kanssa tokoa. Otettiin ruutuun lähetys ja siellä seisominen, vähän seuraamispätkää, luoksari ja jääviä. Muut onnistui kivasti, mutta yhdessä ruutuun lähettämisessä karkasi ääntä. Hannun treenin jälkeen otin taas Kertun tokoa treenaamaan. Tehtiin ensin kiertohärdelliä. Asennoista istuminen oli alkuun vähän vaikea, ja Kerttu bongasi heti vasemman kapulan, mutta lähti kyllä oikealle ihan hyvin. Sitten tehtiin kokonainen ruutu. Ruudun jälkeen treenattiin eteenmenoja. Tehtiin eteenmenoja myös ruudun viereen. Pari kertaa Kerttu karkasi ruutuun, mutta tajusi aika nopeasti että nyt ei treenattukaan ruutua. Loppuun vielä tehtiin kuuntelutreeniä niin, että merkki oli muutaman metrin päästä ruudusta, ja lähetin Kertun kiertämään. Sen jälkeen lähetin Kertun eteen merkin ja ruudun väliin, ja viimeisenä vielä ruutuun. Pitäisi seuraavalla kerralla toisin päin, että ensin ruutuun ja sitten eteen ruudun viereen.


Kepe oli tosi hyvällä fiiliksellä mukana. Joka toisto ei onnistunut, mutta ilmeisesti minä onnistuin kertomaan Kertulle ettei epäonnistuminen haittaa, koska Kerttu ei ottanut yhtään itseensä, vaan seuraavankin toiston teki ihan yhtä innolla.

Kisat on Kertun osalta nyt tälle vuotta kisattu. Mun oli tarkoitus viedä se marraskuussa tokon KV-kokeeseen, mutta siihen on enää kuukausi aikaa eikä Kertun selkä ole vieläkään kunnossa, joten jää välistä. Rallykokeet olisivat lauantaina, mutta ilmottautumisaikaan Kerttu oli niin jumissa että jätin ilmottamatta. Lupauduttiin kuitenkin MES-luokan nollakoirakoksi. Agilityynkään en uskalla Kepeä viedä ennen kuin selkä on kunnossa. Jumpatessa huomaa selvästi, miten venytykset oikealle on vaikeita. Vasemmalle venyy hyvin, mutta oikealle venytellessä meinaa joko istahtaa, tai sitten takajalat lähtee liikkeelle. Loppukuusta katsotaan että onko jumppailu yhtään auttanut, vai mennäänkö tarkempiin tutkimuksiin. Ensi vuoden kisojakin tulee mietittyä vähän tarkemmin lisenssin takia. Jos Kertulla on vikaa selässä ja Hannu ei ole kisakunnossa, niin ei sitten kisata koko vuonna. Jos Hannu on kisakunnossa, niin sitten voisi lisenssinkin ehkä ostaa. Musta tuntuu että Hannu tulee olemaan myös sellainen koira, jota ei kannata turhan useasti kilpailuttaa, joten saa nähdä miten tuo lisenssin osto meidän kisauraan vaikuttaa.


Hannun kanssa käytiin tänään tottistreeneissä. Vähän terapeuttisiakin nuo treenit, kun saa porukalla miettiä että mitä tämän piippauksen kanssa tekee. Tänään huomattiin että Hannu on jumissa namikädessä. Ilman namia se ei raukka osaa tulla edes sivulle. Pitää oikeesti alkaa irrottamaan sitä kädestä. Hannu teki myös luoksetuloa ja leikki tosi kivasti. Kivahan se on muutenkin, tuommonen mamman mussukka.







maanantai 25. syyskuuta 2017

Hannu 6 kk ja Kertun fyssari

Niin se aika menee ja lapset kasvaa. Hannullekin tuli viime tiistaina ikää jo puoli vuotta. Puolivuotias Hannu on korkeudeltaan jotain 46-47 cm ja painoa on 17,7 kiloa. Hannu on siis Kerttua vähän korkeampi, ja painokin alkaa olla kohta samoissa lukemissa. Luonteeltaan Hannu on tosi söpö ja kiltti, mutta kovasti on terävyyttä. Ääntä käytetään edelleen aika kirjavasti, ja vahtiviettiäkin löytyy. Pentuna se ei viihtynyt sylissä ollenkaan, mutta nykyään kun istun sohvalle tai lattialle Hannu tyyrää aika nopeasti takapuolensa syliin. Melko pehmeältä Hannu tuntuu myös, ja tuntuu aika herkästi myös keräävän painetta. En sitten tiedä että pitääkö alkaa jo katsomaan peiliin, kun tuntuu ettei mun koirat hirveesti painetta kestä. Itsehän yritän olla hirveän positiivinen koiraa kouluttaessa ja pyrin kouluttamaan koirani kentällä niin, ettei niille tarvii antaa negatiivista palautetta, mutta Hannun kanssa se on välillä vähän vaikeaa. Se, mikä tästä hommasta niin vaikeaa tekee on Hannun ääntely. Hyvänä päivänä se ei edes ääntele pahasti, voi olla että treenin aikana kuuluu kerran piippaus. Huonona päivänä sitten ääntä tulee joka tilanteessa.




Varsinkin nouto on ongelmallinen, koska siinä tulee niin herkästi piippausta. Ja kun sitä piippausta tulee, mulla kiristyy hermot, ja vaikka kuinka yritän olla tyynenä niin kyllähän paimen huomaa kun äiskä ei ole tyytyväinen. Noudon kanssa mulla on muutenkin huono suhde. Ainoa koira, jolle onnistuin opettamaan noudon kohtalaisen helposti ilman muiden ihmisten apua oli Wäinö, ja sekin oli vahinko ja siitä on yli kymmenen vuotta aikaa. Nuutin kanssa ajattelin että ehkä se nouto on niin vaikea opettaa koska koiralla on peitsihampaat. Kertun kohdalla olin jo hyväksynyt että se on niin vaikea opettaa koska en vaan osaa. Ja sitten tuli Hannu. Kaiken järjen mukaan Hannulle pitäisi olla helppo opettaa melkeen mitä vain, koska se on älyttömän ahne, se tykkää leikkiä ja tykkää kantaa tavaroita, mutta ei. Tilanne on pahimmillaan se, että tarjoan Hannulle kapulaa, Hannu alkaa ottamaan kapulaa mutta piippaa samalla, otan kapulan pois, Hannu paineistuu. Sitten kun tarjoan Hannulle uudestaan kapulaa, niin se ei ota sitä. Se raukka ei taida itse tajuta tuota piipaamistaan, eikä se siis tajua että mitä hän teki väärin kun ei saanutkaan kapulaa. Tosi turhauttava tilanne meille molemmille. Joka treeni ei ole yhtä katastrofi kuitenkaan. Se ei aina piippaa, ja silloin se tekee tosi hyvällä fiiliksellä ja selkeesti haluaa kapulan. Ja olen tehnyt hallilla sitä, että nappaan Hannua pannasta, heitän kapulan, päästän Hannun noutamaan ja sinne se hyvin lähtee ja ottaa kapulan. Se, että tuleeko se takaisin on sitten tuurista kiinni.

Ääntelyn kanssa siis painitaan, koska en halua opettaa Hannulle myöskään sitä, että piipaaminen on sallittua, koska sitten en ainakaan saa sitä ikinä hiljaiseksi. Tuo piipaaminen on tosi inhottava, koska jos Hannu olisi hiljainen, niin se olisi aika lähellä täydellistä treenikaveria. Kai sitä pitää jotain haastetta olla, ettei vaan menisi liian helpoksi tämä harrastelu.



Muuten Hannun treenit menee ihan kivasti. Liikkeestä istumista ollaan tehty jo ihan seuraamisesta, ja hyvin istuu. Muita jääviä tehdään vielä edestä, ja niissä on käsimerkit. Seuraamisesta pitää häivyttää kättä, ettei se opi kättä seuraamaan. Nyt kuitenkin seuraa innokkaasti ja hyvällä paikalla. Ruutu on jo kohtalaisen selvä, ja monesti kun Hannu on taisteluleikin voittanut se juoksee lelun kanssa ruutuun. Edelleen toki ruudussa on joku targetti tai lelu silloin kun sitä treenataan. Luoksetulo on vauhdikas, mutta ei olla otettu loppuun asti. Alo-luokan kaukot menee, ja myös seisomista ollaan treenattu hyppytaktiikalla. Merkin kiertoa vielä sheippaillaan. Paikallaanoloissa on ruvennut pysymään ihan kivasti. Paikkamakuuta ei kyllä juuri tehdä, koska pentu pyörähtää niin helposti lonkalleen, joten ollaan tehty istuen. Eteenmenoja ollaan tehty loppupalkalle.



Nyt kun talvikausi on alkanut, niin Hannu on alkanut treenaamaan myös pk-tottista ja rally-tokoa. Tottiksessa ollaan lähinnä leikitty, ja viimeksi katsottiin tuota noutoa. Tehtiin niin että nami alustalle, pennulle kapula nenän eteen, ja kun pentu nappaa kapulasta kiinni niin se pääsi namille. Hannulla oli huono vire (ääntä siis tuli), ja myös oli vähän paineessa eikä mennyt namille luvan saatuaan. Saa siis nähdä että toimiiko tämäkään taktiikka, mutta ajattelin että kotona voisi olla kuitenkin hyvä tehdä enemmän luopumistreeniä ja katsoa sitten että yhdistetäänkö kapulaa siihen.



Rallyssä ollaan käyty läpi alo-luokan kylttejä. Täyskäännös vasempaan on vähän vaikea kun se takapuoli meinaa hakeutua maahan, mutta muuten Hannu tekee hirveän hienoa työtä. Ei me olla kaikkia alo-kylttejä ehditty käydä läpi, esim. kaikki koiran kiertämiset on kokeilematta, samoin kun pujottelut ja spiraalit, eikä Hannu osaa seurata vielä juosten tai hitaasti.

Kerttukin on parissa ryhmässä nyt talvikaudella. Tokon ohjatut jatkuivat. Ensimmäisellä kerralla paikkaistuminen oli huonoa, ja K alkoi valua alas minuutin jälkeen. En minäkään tietenkään ajatellut että kun ei se ole kuukausiin tehnyt paikallaoloja, että pitäisi vähän helpottaa. Seuraavalla kerralla sitten ajattelin, ja kävin palkkailemassa istumisesta ja oli heti parempi. Ensimmäisellä kerralla tehtiin häiriössä jääviä, eli kolme koiraa vierekkäin ja kaikilla eri asento. Kertulla osui kaikki asennot oikein. Jännä juttu että kuitenkin zeta on viime aikoina takkuillut...

Seuraavalla viikolla tehtiin vauhtinoutoa, mutta Kerttu oli vähän kuin tervassa uitettu koira. Teki tunnollisesti, mutta vauhti puuttui. Laukallahan se tekee kaiken, mutta bortsun näköisen koiran pitäisi tehdä kuitenkin pikkasen lujemmalla laukalla. Treenin lopussa Kerttu pääsi kuitenkin loppupalkalle, ja loppupalkan jälkeen lelulle, ja sitten vasta tuntui että Kepe heräsi. Sitten se oli sitä mieltä, että ei kai me vielä täältä hallilta lähdetä, kun vasta aloitettiin.

Kerttukin on treenannut rallya. Meidän rally-koutsi on onneksi sellainen, että keksii niitä kaikkein ärsyttävimpiä ja inhottavimpia kylttiyhdistelmiä, eli tunneilla joutuu sekä koira että ohjaaja olemaan tarkkana. Näitä ansayhdistelmiä kun taas talven treenaa, niin voi olla että normaalit kisaradat tuntuvat taas helpolta. Yksissä treeneissä tehtiin spiraalia oikealle koira oikealla, ja Kerttu törmäili jatkuvasti takajaloillaan viimeiseen tolppaan, niin siinä vaiheessa sitten ajattelin että nyt ei Kertulla taida olla kaikki ihan normaalisti. Siihen kun lisätään edellisissä aksakisoissa tapahtunut riman pudottaminen ja yksissä aksatreeneissä tapahtunut renkaaseen törmääminen, niin varasin Kertulle ajan fysioterapeutille.



Tällä viikolla meidän halliin vaihdetaan uusi pohja, joten treenit on peruttu. Nyt siis oli hyvä aika lähteä kuskaamaan koiraa fyssarille, koska ei muutenkaan tulisi treenattua.

Ihan loppuun asti en miettinyt kun varastin ajan puoli neljäksi, koska ruuhkabussissahan meidän oli pakko kulkea. Onneksi mukana oli vain yksi koira. Kerttua kyllä ahdisti ruuhkabussi ihan yhtä paljon mitä omistajaakin, varsinkin kun jouduttiin seisomaan ovien lähellä, eli jatkuvasti ihmisiä meni ohi. Perille päästyämme käytiin vähän kävelemässä, että Kertullakin unohtuisi pahin stressi bussimatkasta. Fysioterapeutti oli mies, joten Kertun piti muka ensin vähän haukahtaa pari kertaa. Vähän myös epäilytti mennä matolle. Fyssari kuitenkin käsitteli Kerttua niin rauhallisesti ja määrätietoisesti, ettei siinä sitten mitään ongelmaa ollut. Kepehän on vähän semmoinen tyttö ettei se tuota kopelointia hirveästi osaa arvostaa.



Kertun koko lihaksisto oli ihan tukossa. Normaalisti Kertun ongelmapaikkoja on lantio ja takareidet, mutta nyt se oli lavoista asti ihan jumissa. Vasen puoli oli kuulemma vähän pahempi, mutta suuria puolieroja ei ollut. Rintarangasta löytyi ongelmakohta, pari tosi jäykkää nikamaa. Fyssari antoi venyttelyohjeet, ja niitä nyt sitten tehdään neljä viikkoa 3-5 kertaa viikossa. Voi olla että ranka on ottanut vähän rankempaa iskua, mutta jos ei noita nikamia saada liikkumaan venyttelyllä niin sitten taitaa olla seuraava osoite eläinlääkäri ja uudet selkäkuvat. Spondyloosi on kuitenkin yksi vaihtoehto mikä niitä nikamia jäykistää. Kerttu ei kuitenkaan kipeä ole, joten saatiin siunaus jatkaa harrastuksia ihan normaaliin tapaan. Toivottavasti selkä tulee venyttelyllä kuntoon, koska alle 5-vuotiaan koiran eläköittäminen vtuttaisi ihan urakalla. Kuitenkin tokon EVL:kin tuntuu loppupeleissä aika rankalta selkäsairaalle. Nyt olen kuitenkin sitä mieltä, että ensi vuonna Kerttu kisaa agilityä pikkumakseissa, siis siinä tapauksessa että selkä on ok. Kepe ei kuitenkaan kansainväliselle tasolle tavoittele, joten pikkuesteet sopii sille ihan hyvin.

Fyssarilla käydessä Kerttu kävi myös puntarilla. Ennen sterkkaa Kerttu söi paljon (650-800 grammaa), eikä tarvinnut paljoa rasvaprosentteja lihoista katsella. Nyt tyttönen on kuitenkin pulskistunut ihan yllättäen pari kiloa, joten Kerttu pääsee dieetille. Olen nyt ostellut koirille oikeastaan halvinta mahdollista lihaa (7 kk  sairauslomalla tuntuu jo kukkarossa, ja kun näitä suita on nyt kaksi ruokittavana), mutta ei se auta kun ostaa itselle makaroonia ja kaurapuuroa ja Kertulle vähän kalliimpia ja vähärasvaisempia lihoja. Kertun ruokamäärää olen kuitenkin pudottanut sinne 400 gramman alle, eli ei siitä voi määrällisesti enää pois ottaa. Tavoitteena olisi saada vuoden loppuun mennessä ne pari kiloa poiskin, kun ne kerta näin nopeasti tulikin. Hannu on edelleen hoikka poika, se saa syödä vähän rasvaisempia jauhelihoja.





lauantai 19. elokuuta 2017

Hannu 5 kk ja tokokatsaus

Tänään tuli Hannulle ikää 5 kk. Korkeutta kakaralla on noin 44 cm, ja painoa karvan verran alle 16 kiloa. Aika isokokoinen poika siis, vaikka veljeään huomattavasti pienempi. Yhteistyö niin kentällä kuin kentän ulkopuolella menee koko ajan parempaan suuntaan, ja se ensimmäinen adjektiivi mikä tästä tulee mieleen on hauska. Hannu on tosi kiltti perusluonteeltaan, mutta oman säväyksen tuo terävyys ja kova vahtivietti. Terävyyttä ja vahtiviettiä onkin vaikka muille jakaa, välillä tuntuu että varsinkin terävyyden kanssa Kerttu jää kakkoseksi. Edelleen Kerttu hoitaa pääasiassa vahtijutut kotona, mutta Hannu vahtii sitten hallia, kenttiä yms. mitä ei tarviisi vahtia ja mitä Kerttu ei niin vahdi. Toisaalta Kerttukin vahti niitä pienempänä,  että ehkäpä tuo Hannultakin ajan kanssa jää pois.

Hihnassa Hannu menee kivasti, kunhan se on yksin mun kanssa liikkeellä. Silloin ei räyhätä koirille eikä pahasti vedetäkään. Sitten jos on Kerttu mukana, niin ei ihan yhtä kivasti mene, kun Kerttu suojelee pentua ja Hannu ottaa mallia. Se onkin kun hermolomalle pääsisi kun ottaa vain toisen koiran mukaan ja jättää toisen kotiin. Välillä tulee ihan nättejä ohituksia kyllä molempien kanssa.

Edelleen Hannu on melko varautunut toisia koiria kohtaan. En vaan ymmärrä miten, kun sitä on niin paljon sosialistettu ja se on niin erilaisten pentujen kanssa leikkinyt eikä ikinä ole mitään sattunut. Ehkä tässä käy niin että Hannustakaan ei kasva mitenkään koirasosiaalista tyyppiä. Tai mistä sitä tietää, että onko tämä jotain varhaismurkkuilua vai mitä.

Näyttelytreeneissä käytiin toisenkin kerran. Aika kivasti se käyttäytyi, vähän tuli pörinöitä muita koiria kohtaan mutta ne jäi heti kun ruvettiin touhuamaan.

Ja se äänen käyttö. Alkuun mietin että tuleeko tästä ikinä mitään, kun se ääni kuului joka tilanteessa. Oli hirveän vaikea kuvitella että sen joskus saisi hiljaiseksi, kun tuntui että ei se edes itse huomaa sitä ääntelyään. Mutta ihme on tapahtunut, ja Hannu hiljentynyt! Ainoa että saattaa pikkasen piipata kun odottaa että saa kapulan, mutta katsellaan jos saataisiin sekin ääntäminen pois. Arjessa vähän komentaa haukkumalla.

Hannun kanssa siis ollaan treeneissä eniten kiinnitetty huomiota ääntämiseen, ja pari ekaa kuukautta treenit menikin pelkästään siihen, että ääni jäisi pois. Nyt kun tilanne on ääntämisen kannalta ihan kiva, ollaan päästy ihan oikeasti treenaamaan. Tässä siis liikkeet, ja missä me ollaan menossa:

Paikkamakuu: Ollaan tehty paikallaoloja lähinnä istuen, jolloin pentu pysyy ihan hyvin lyhyitä aikoja niin että olen reilun kymmenen metrin päässä. Makuuta ollaan tehty vain niin, että liikahdan vähän viereltä. Makuulle menossa tarvii käsiavun.

Seuraaminen: Muutamaa askelta ja käännöksiä ollaan tehty. Ilman käskyä seuraa varmaan sellaista 10-15 metriä (esim. lenkillä), mutten vielä treeneissä pyydä kuin ehkä viittä askelta. Paikka on hyvä, käännökset on hyvät ja kontakti pitää lyhyillä matkoilla. Erikseen tehdään kontaktikävelyä.

Liikkeestä maahanmeno: Tarvii käsiapua maahanmenossa. Ei olla yhdistetty seuraamiseen.

Luoksetulo: Malttaa odottaa, tulee ihan kivalla vauhdilla. Loppua ei olla tehty.

Kapulan pitäminen: Pitää ehkä sekunnin. Ääni saattaa karata. Ottaa mielellään  kapulan suuhun mutta kiireesti sen pudottaisikin.

Kaukot: Ollaan tehty ihan läheltä i-m-i-vaihtoja, mitkä on Hannusta aika helppoja. Pompputaktiikalla otettu i-s-vaihtoa ja vähän myös s-i-vaihtoja.

Estehyppy: Ei olla tehty, mutten usko että tulee ongelmaksi.

Liikkeestä istuminen: Kaikista paras Hannun jäävistä. Ei tarvii ylimääräisiä käsi-/kroppa-apuja. Ei olla vielä seuraamiseen yhditetty.

Liikkeestä seisominen: Myös ihan hyvällä mallilla, mutta tarvii käsiapua.

Merkin kiertäminen: Hyvin vähän ollaan otettu, tarvii kroppa-apua että lähtee.

Ruutu: Ensin ajattelin opettaa kosketusalustalla, mutta Hannu ei oikeen vauhdilla alustalle mene, joten vaihdettiin leluun ja namialustaan. Niillä toimii, kovaa kiirettä menee ruutuun. Jonkin verran on hahmottanut jo ruutua, koska välillä menee sinne itsekseen. Ja kaikki ääntely on jäänyt pois, vaikka kova kiire namialustalle onkin.

Tunnari: Ihan kivasti jo haistelee kapuloita, ja tietää mitä sieltä etsitään. Verkko on vielä päällä.

Siinäpä ne oli mitä Hannu on opetellut. Kovasti tykkää touhuta, ja on ihan onnessaan kun pääsee halliin. Tekisi mielellään pitkiäkin treenejä, mutta yritän muistaa laittaa kellon soimaan viiden minuutin päähän merkiksi koiran vaihdosta. Muiden koirien kanssa ollaan treenattu aika vähän, mutta ei kiinnitä huomiota toisiin koiriin jos työt on kesken. Palkkautuu namilla (ja on tosi ahne) ja leikkii myös tosi kivasti. Jos saadaan ääni pysymään pois niin siitä voi tulla ihan kiva tokokoira.



Kertulla olisi seuraava tokokoe katsottuna marraskuulle, ja se onkin sitten KV-koe. Paljon on kumminkin tehtävää ennen sitä.
Paikallaolot: Ei olla otettu koko kesänä, mutta kohta sen taas huomaa että vieläkö ahdistaa. Muutenhan tuossa ei hirveesti ongelmaa ole, mutta se ihminen siellä takana on Kertulle aina ollut vaikea, siitä lähtien kun se kolme vuotta sitten avoimen kaukoja treenatessa säikähti liikkurin äkkiliikettä. En olisi uskonut että se näin suureksi ja pitkäaikaiseksi ongelmaksi koituu, mutta niin vaan kävi, herkkä tyttö kun on. Kevään aikana on mennyt kuitenkin parempaan, joten toivoa on vielä.

Seuraaminen: Menee kokonaan uusiksi. Kontakti tippuu, poikittaa, on väljä, aukeaa oikealle käännöksissä... Ollaan nyt avustamalla otettu ihan lyhyttä pätkää.

Zeta: Jostain syystä viime treenissä tuli kolme hienoa seisomista. Ollut vähällä treenillä, pitää ottaa taas treenisuunnitelmaan.

Luoksari: Se on parantunut! Se pysähtyy! Toki voi olla että kisoissa ahdistaa eikä voi mennä ekalla maahan ja eikä malta pysähtyä kun pitää päästä mamman luo, mutta ainakin treeneissä pelaa. Ja meillä on 2½ kuukautta aikaa hioa sitä paremmaksi.

Ruutu: Vähän siinä ja siinä. Eteenmeno onnistuu välillä, välillä ei. Välillä lähtee heti ruutua kohti. Musta tuntuu että viime treeneissä sain sen miettimään ihan sitä, että mitä tässä pitääkään tehdä. Vauhti ruutuun juostessa huono, pitää juoksuttaa ruudun läpi ruualle tai lelulle.

Pikkutyttö korkeiden asteiden välissä
Ohjattu: Ei pitäisi olla mitään ihmeitä, jos malttaa kuunnella käskyn. Välillä tykkää päättää itse kumman kapulan hakee, mutta tässä ohjatussa ei ihan yhtä paljon mitä siinä toisessa.

Kiertohärdelli: Kiertoa ollaan yritetty hioa tiiviimmäksi, kun kaarrattaa melkoisesti. Stopit yleensä onnistuu, mutta tosiaan tässä päättää itse että kumman kapulan haluaa hakea.

Tunnari: Ei pitäisi olla mitään ongelmaa, paitsi että palauttaessa pitää kapulaa huonosti.

Kaukot: Nyt taas vähän on takajalat stepanneet, mutta ne saadaan varmaan ihan muistuttelulla pysymään taas paikallaan.

Kerttu kuitenkin tekee hyvällä fiiliksellä, ja se onkin se mihin pyritään.

Kerttu kävi myös tottista treenaamassa. Otettiin hyppynoutoa (n. 70 cm) lelun kanssa ja kapulalla tehtiin A:ta. Kerttu on niin tottunut että vinot heitot palautetaan hypyn kautta että oli tulossa hypyn yli kapulan kanssa. Huomasi sitten kyllä estettä lähestyessä että joo ei, tää taitaa olla pikkasen turhan korkea. Oli meillä ensimmäinen kerta tälle kesällä kun tottiksia otettiin, ja ihan hyvin oli asiat mielessä. Tarviiko sitä sitten useammin treenatakaan?





lauantai 3. syyskuuta 2016

Kertun ensimmäiset agikilpailut ja loppukesän kuulumiset

Alotellaan ensin muilla kuulumisilla. Melkeen pari kuukautta on taas ehtinyt vierähtää edellisestä päivityksestä. Laiskoja ollaan oltu, mutta vähän on kuitenkin ehtinyt tapahtua ja ihan pikkusen on tullut myös treenattua.

Toko:
Ihan luvattoman laiska olen ollut tokon suhteen. Ensinnäkin kesällä ei juuri tullut treenattua kun Kerttu ei lämmintä ilmaa kestä, ja nyt loppukesäkin ollaan pidetty taukoa. Elokuussa treenattiin kerran, mutta jos vaikka laatu korvaisi määrän? Vähän piti merkin kiertoa muistella, mutta muuten tosi hyvät treenit, ja mielettömän hyvä vire. Talveksi on tokopaikka, joten otan itseäni niskasta kiinni ja palataan treenikentille. Nuorten koirien tokoringistäkin kasvettiin yli, kun elokuussa valittiin uudet koirat rinkiin. Niin se kaksi vuotta meni nopeasti, ja Kertustakin tuli entinen nuori.

Rally-toko:
RT on ollut sellainen laji, jota ollaan läpi kesän treenattu. Ei kylläkään kovin useasti, maksimissaan sen kerran viikossa. Mutta Kerttu on tehnyt tosi hyvää työtä, vire pysyy ja meillä on ihan kivaa. Viime talvena homma maistui vähän puulta, mutta nyt ollaan opittu ehkä jopa tykkäämään lajista. Talvelle on ryhmäpaikka, vaikka meneekin vähän päällekäin agilityn kanssa.

Agility:
Agilityssä Kerttu sai heinäkuussa itselleen uuden ohjaajan, kun mut laitettiin juoksukieltoon. Uuden ohjaajan kanssa kävivät mölleistä juoksemassa nollaradan, kävivät toisissa mölleissä juoksemassa pari hylkyä ja kävivät jopa virallisissa kisoissakin. Agilityradalta hakivat hylyn, mutta hyppyradalta komeasti nollavoitto! Ei huono alku kisauralle. Hyppyradalla Kerttu oli jo selkeesti väsynyt, kun hänen oli pitänyt pari tuntia kisapaikalla odotella ja ympäristöään tarkkailla. Vauhti oli siis jo aika laiskanpuoleista, mutta ne nopeamman radan juosseet pudottelivat rimoja, joten vauhti riitti voittoon. Nyt sitten niitä aginollia metsästämään. :)

Ja ei se agiratakaan huono ollut, mutta pari rimaa tuli alas, keppejen sijasta mentiin putkeen ja renkaalle ponnisti huonosti, joten meni väärästä välistä.

Videoitakin löytyy, tässä se möllin nollarata:


Ja tässä se virallinen nolla:


Ja sitten se agiratakin:


PK:
Tokon sijaan tehtiin tottista (vähän). Opittiin uutta, ja Kerttu menee esteet ihan kivasti jo. Vähän pitää vielä auttaa, että muistetaan A tulla takaisinkin eikä kierretä. Suurin vaikeus taitaa olla oma huono heittokäsi, mulla aina pelottaa että nakkaan kapulan A:n kautta koiran päähän. Mutta Kepe tykkää tosi paljon varsinkin näistä esteistä, eikä edes ottanut itseensä kun kerran kaatoi hypyn kun hyppäsi niin huonosti. Normaalistihan tuo juoksee toiseen huoneeseen jos kotona kaadan/pudotan jotain, joten oletin että Kerttu ei enää ikinä hyppää mitään esteen kaatumisen jälkeen. Tyttöpä ei ollut millänsäkään, ja hyppäsi heti perään uudestaan ja tällä kertaa paremmin. On myös menty henkilöryhmää (ei ongelmaa), eteenmenoa (jestas miten se pinkoo kun on ruokaa tiedossa...) ja on ammuttu seuratessa (ei ongelmaa). Ihan harmittaa, kun ei kisoihin tähdätä, koska tälle saisi tosi hyvät tottikset.

Nuutti:
Nuutista ei mitään uutta sanottavaa. Hyvin voi ja viettää edelleen eläkepäiviään. Se on mulle ehkä vähän möksähtänyt, ei tule tervehtimään pitkään aikaan kun menen käymään siellä. Pitkävihainen pikkukoira, se silloin mun Saksan reissun jälkeen mulle suuttui, eikä ole vieläkään leppynyt.

Wäinö:
Wäinöä on vähän yskittänyt viime aikoina, joten lähdemme ensi viikolla sydänultraan. Toivottavasti sieltä ei mitään löydy. Muuten Wäinö on erittäin pirteä tyyppi, mutta innostuessaan rupeaa kakomaan.

Ja tämmöinen otus on etälaumaamme liittynyt:




Vuodesta -94 on meidän perheessä ollut koiria, nyt tuli ensimmäinen joka ei ole paimen. Hän on Kirppu, siskon uusi galgo (tai no on vielä koeajalla, mutta todennäköisesti se niille jää). Kirppu on nuori, 1½-vuotias kastroitu uros. Oikea herrasmies, mitä nyt kotiaan vahtii. Kerttu on käynyt Kirppua leikittämässä koirapuistossa, vähän muka ujostelee kun yhdessä juoksevat, koska Kirppu on sen verran isompi, mutta sitten jos Kirppu ei Kerttuun kiinnitä huomiota niin Kerttu menee ja tökkii Kirppua nenällään niin kauan, että taas juostaan. Sheltitkin on ottaneet kohtalaisen hyvin uuden tulokkaan vastaan. Vähän jännittää, kun toinen on niin iso ja vauhdikas, mutta varsinkin sisätiloissa tuo menee osana laumaa niin kuin väärä raha.

Kuva: Sari Eskelinen
Kuva: Sari Eskelinen
Kuva: Sari Eskelinen
Kuva: Sari Eskelinen

Kuva: Sari Eskelinen