sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Kerttu-Kyllikki 1vee!

Meillä vietetään nyt synttäreitä oikeen urakalla. Alkuviikosta Nuutti täytti neljä, ja tänään on Kepellä ensimmäiset syntymäpäivät. Ihan uskomatonta, miten siitä voikin olla jo vuosi, kun kun tuli tekstiviestiä että penikat on syntyneet ja mulle olisi siellä yksi narttu?

Kertun uusi metallikapula
Kertun synttäreitä ollaan juhlittu tosi tylsästi. Käytiin päivälle metsälenkki pitemmän kaavan mukaan, ja ruuaksi Kepe sai maksalaatikkoa. Lahjoja ei tullut, koska maanantaina tuli haalittua koirille tavaraa jo satasen edestä. Eilen pidettiin kuitenkin I-pennuille synttäribileet, eli kasvattajan luona kokoontui tästä pentueesta 5 koiraa omistajineen. Kohtuullisen hyvin tulivat vielä penikat keskenään toimeen, vähän urosten kesken oli murrailua ja Kertun selkään hyppineet urokset löysivät itsensä hyvinkin nopeesti selältään maasta. Vähän sellasta pientä koiradominanssia on Kertussakin havaittavissa, toimeen tullaan tasan niin kauan, kun kukaan ei yritä Kerttua mitenkään alistaa. Paitsi Nuutin kanssa. Silloin kun Nuutti suutahtaa, niin Kerttu väistää nopeesti pois alta. Muuten sai olla ihan tyytyväinen Kertun käytökseen, se leikki taas tosi sosiaalista, eikä se yhtään välittänyt vaikka lapsikin oli mukana. Lampaat jätettiin käskystä rauhaan eikä hevosten jalkoihin juostu.

Harrastuksissa Kertun kanssa ollaan oltu vähän tauolla. Käydään edelleen pari kertaa viikossa ohjatuissa, mutta iteksemme ei pahemmin treenata. Kertulla on ollut vähän vireongelmia, ja muutenkin käyttäytyminen vaikuttaa siltä, että mahdollisesti juoksuja voitaisiin odotella lähitulevaisuuteen. Kerttu ei enää pysy paikkamakuussa, mikä sillä on ollut tosi varma. Sillä nenä tippuu helposti maahan kun ei ole käskyn alla, se ei tartu aina patukkaan ja narupallokin jää joskus hajujen jälkeen kakkoseksi. Lenkeillä se merkkailee ja öisin pissaa sisälle. Pissastiksin oon siltä katsonut, eikä siinä näkynyt mitään ylimääräistä, ei kyllä edes sitä verta. Voihan se toki olla että sille on iskenyt murkkuiän toinen aalto tai jotain. Ekoista juoksuista tulee kohta sen neljä kuukautta, ja voihan se olla että nuorella nartulla hormoonitoiminta ei ole vielä tasottunut.



Nuutti sen sijaan on ollut ihan supershelttiä treeneissä. Se on tokossa aivan liekeissä, ja agilitykin sujuu. Viimeksi tokossa oli aiheena häiriöt, ja Nuutille isoin häiriö on aina ollut ihmiset. Otettiin Nuun kanssa liikkuroituna seuraamista, ja neljä ihmistä häiriköi meitä siinä. Ne heittelivät ja vinguttelivat leluja ja kävelivät välillä niin lähellä, että käännöksissä meinattiin törmätä. Nuutti ei niistä välittänyt, vaan piti tosi hyvin katsekontaktia ja silloinkin kun se putosi, se putosi vain pariksi sekunniksi. Sen jälkeen otettiin noutoa niin, että nakkasin kapulan aivan toisten ihmisten jalkoihin, ja Nuutti joutui sen sieltä hakemaan. Kauheen tyytyväinen olin, koska koira pystyi toimimaan eikä paineistunut. Tietenkin ihmiset olivat vähintään puolituttuja, ja kaikki naisia, mutta silti Nuutilta loistava suoritus. Sitten Nuun kanssa tehtiin ruutua, ja siinä ei ollut mitään ongelmaa. Vaikka jouduin huutamaan sen seuraamaan oikealta puolelta (kamala melu hallissa, ei kuullut kun huusin vasemmalta), niin Nuutti silti hakeutui vasemmalle puolelle seuraamaan.

Agilityssä ollaan tehty kontaktiongelmien takia nyt niin, että joka puomin ja A:n jälkeen Nuuttia odottaa namialusta. Sillä tavalla ollaan nyt saatu kontaktit pelaamaan, Nuutti ei enää pelleile niillä. Kepeiltä harjoteltiin viimeksi oikean välin hakemista, ja kyllähän se sieltä löytyikin. Radat Nuutilta sujuu tosi hyvin, ja nyt kun ylimääräistä pelleilyä ei ole niin sitä pystyy jopa ohjaamaan.

Kertunkin mielellään haluaisin agilityryhmään, mutta pitää katsoa varaanko sille ja Nuutille Vietille paikan (kallista, mutta tehokasta) vai odottelenko kesään asti että saan Kertun OKK:lle. Hitto kun on vuorotyö, muuten otettais kyllä molemmat, mutta kun kaikkina iltoina ei ehdi harrastaa sitten millään.







maanantai 18. marraskuuta 2013

Nuutti 4 vee!

Nuutille napsahti tänään neljäs vuosi mittariin. Minun pienestä pennusta on kasvanut minun pieni melkeen-aikuinen. Jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, aivojen jälkitoimistusta ei pitäisi enää odotella kuin vuoden verran, vaikka on tuo vähän näissä neljässä vuodessa saattanut viisastua.

 Kaikista parasta tässä nyt kuitenkin on se, että Nuun terveysongelmat alkaa olla takanapäin. Nuutti taisi olla 9-kuinen, kun eläinlääkäri ei antanut enää ihan hirveästi toivoa, ja sillon näytti epävarmalta ihan ensimmäisenkään syntymäpäivän näkeminen. Nyt meidän edellisestä lääkärikäynnistä on jo puoli vuotta. Viimeinen lääkekuuri syötiin 7 kuukautta sitten, ja tulehduksia ei ole ollut vuoteen. Ei huonosti, kun ajattelee että kuinka kauan aikaa me rampattiin lääkärissä 1-2 kertaa kuussa, ja välillä vielä yön yli. Kuullessaan Nuutin synttäreistä isä mainitsikin, että kuinkahan paljon Nuutti on lopulta tullut maksamaan. Ihan helvetisti, mutta kuka niitä (tuhansia) euroja laskee? Varsinkaan nyt, kun se on vihdoinkin terve.

Nuutti on ollut melkosen monitoimisheltti. Se on raukka joutunut (tai päässyt) vähän kaikkeen mukaan. Se on harrastanut melkeen kaikkea mitä pienen sheltin kanssa voi harrastaa. Se on kisannut tokossa ja agilityssä, se on etsinyt ukkoja metsästä, sisätiloista ja raunioilta, se on jäljestänyt metsässä, pellolla ja verijälkeä, se on paimentanut, doboillut, koiratanssinut, opetellut ketteryysesteet ja niin pois päin. Sille on ostettu frisbeekin, jos minä innostuisin sitä sille nakkelemaan. Flyballia ei olla kokeiltu, eikä rally-tokoa. Rallya olis tarkotus kokeilla sitten, kun Nuutin tokoura saadaan päätökseen, tai jos mulle jostain muusta syystä sattuu siunaantumaan aikaa vielä uudelle lajille. Nuutti on kyllä ollut hirveän opettavainen koira, eikä vähiten sen takia, että sen kanssa on niin miljoona kertaa mietitty että "tämä tyyli ei sovi tälle, mitenkähän mie tän nyt opetan". Missään nimessä tämän kanssa ei ole ollut helppoa, mutta varsinkin nyt viimeisen puolivuotisen aikana on sujunut paremmin. Varmasti ison osan tekee se, että koira on nyt kivuton.

Pentukuvia Nuutista! Harmi, että edellinen läppäri söi ison osan niistä, mutta onneksi edes muutama säilyi. :)






Ja vähän aikuiskuviakin. Sievä se on edelleen. :)



Hyvää syntymäpäivää vaan pienelle kullanmurulle!

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Kertun viettitesti

Eilen Kerttu pääsi testailemaan viettejään kolmen maalimiehen avustuksella, ja kyllähän siltä niitä viettejä löytykin. Tuommoisen arvioinnin se sieltä sai.


Aluksi mentiin henkiilöryhmään, ja Kerttu meni sinne häntä heiluen. Sitten kun sitä alettiin puhuttelemaan, alkoi Kerttukin huutamaan, mutta kunhan se oli varmistanut ettei kukaan sitä tapa, se lähti tunkemaan näiden vieraiden ihmisten syliin. Se hyppi vasten ja pyöri maassa selällään että masuakin rapsutettaisiin ja oli muutenkin ihan tohkeissaan kun sai rapsutuksia. Sille on monesti vaikea paikka tuo, kun sitä puhutellaan ilman että se saa ensin tutustua. Jos siihen ei kiinnitä mitään huomiota niin se yrittää hyppiä vasten ja muutenkin kerjätä huomiota. Outo eläin.

Henkilöryhmän jälkeen oli leikin vuoro. Kerttu lähti melkeen samantien saalistamaan, muttei oikeen osannut tarttua leluun (nahkarätti, kun kotona leikitään lähinnä patukoilla, nännäreillä ja naruleluilla). Kuitenkin kun sai otetta, niin taisteli hyvin. Aluksi otti vähän painetta siitä, että leikittäjä on vieras mies, mutta kunhan vauhtiin pääsi niin hyvin se leikki.

Sen jälkeen testattiin puolustaminen. Molari oli piilossa ehkä kymmenen metrin päässä, ja tuli piilon takaa uhkaavasti käyttäytyen. Kerttu vastasi käyttäytymiseen melko nopeesti, eikä pyydellyt multa mitään apuja. Se asettu mun eteen, ja teki erittäin selväksi ettei tarvii yhtään lähemmäksi tulla. Sitten koira sai olla pitkässä liinassa, ja ammuttiin pari kertaa. Kerttu ei välittänyt laukauksista yhtään, mikä ei sinällään tullut yllätyksenä.

Eli siis vahvasti puolustava, voimakkaasti saalistava, hyvin taisteleva ja laukausvarma elukka. Ihan tyytyväinen olen testin tulokseen, varsinkin kun muistaa, että sen vietit alkoi heräilemään vasta reilu kuukausi sitten. Harmi, ettei ollut kameraa mukana. 


Nuuttikin tuli takasin kotiin. Kerttu on ihan innoissaan, kun isoveli on taas kotona. Nuutti ei taas ole ihan yhtä innoissaan. Se kyllä tykkää Kertusta, mutta nyt mun on taas pitänyt puuttua leikkeihin, kun Kerttu ei näytä muistavan että Nuun kanssa leikitään sievästi. Tämä aiheuttaa sen, että Nuu kulkee metsälenkeilläkin ihan mun jaloissa kiinni, ettei iso aussikka vaan pääse yllättämään. Nuutti on myös vähän järkyttynyt taas kaupungista, kun täällä on taas ihmisiä. Sisälle päästyään se vaan nukkuu, kun nuo ulkoilut ottaa niin voimille. Pitääkin katsella että alottaisiko sille taas kuurin Zylkeneä, vai tottuuko se taas kaupunkielämään ilmankin. 



Tältä Nuu näytti kun se ajeltiin heinäkuussa
Nuutin turkin pituus nyt


perjantai 1. marraskuuta 2013

Tämän viikon treeniä

Riimi lähti viime viikonloppuna kotiinsa, eli tämä viikko ollaan oltu Kertun kanssa kahdestaan. Tällä viikolla ollaan myös treenattu enempi, kun viime viikolta jäi treenit välistä. Tarkotus oli käydä myös jäljellä, mutta se ainakin toistaiseksi jäi. Ehkä jos sunnuntaina jaksaisi leikkiä reipasta?


Tämän viikon treenit koostuu siis suurelta osalta tokosta, mutta treenattiin me kertaalleen tottistakin. Tiistaina oli ohjatut tokot. Otettiin paikkamakuuta EVL-tyyliin, luoksetulon pysäytyksiä ja kaukoja. Otettiin AVOn kaket liikkuroituna. Ensin Kerttu oli hintsan verran hämillään, joten tein pari vaihtoa ihan läheltä, ja sitten yritettiin uudelleen kauempaa. Toisella kerralla ne meni ihan hyvin. AVOon ne kuulemma on hyvät, mutta ylempiä luokkia varten niihin pitäs saada vähän vauhtia. Ei ne hitaat nytkään ole, mutta tommoselta bortsun näköseltä odotetaan niitä bortsun suorituksia, kunhan sen saa sinne EVL:ään raahattua. Sitten otettiin ylempien luokkien kaukoja, missä ongelmaa tuottaa lähinnä seiso-istu-seiso -vaihdot. Luoksetulon pysäytykset on hyvät, mutta niitä ei kannata Kepen kanssa ottaa kun kerran-kaksi, ettei se rupea ennakoimaan. Varsinkin maahanmenoa se ennakoi jo nyt.

Keskiviikkona oli tottikset. Alotettiin Kertun kanssa paikkamakuussa samalla kun toinen koirakko teki ihan vieressä tottiksia. 7 minuuttia se siinä makasi tosi hienosti, ja kentän laidalta sanoivat ettei se edes vilkaissut toista koirakkoa. Kun viereisellä kentällä (halli on siis jaettu kahteen kenttään) koira haukkui, Kerttu käänsi päätään, mutta sen jälkeen tuijotti taas minua. Paikkamakuun jälkeen seurautin Kerttua pari kertaa henkilöryhmän läpi, ja hyvin se piti huomion minussa vaikka välillä vähän vilkuili muita. Sitten otettiin vähän hihnan kanssa seuraamista, koska Kertulle sitä on tehty tosi vähän. Se kun on aina treeneissä irti, kaikki seuraamisetkin tehdään irti. Hyvin se seurasi ilmankin hihnaa, ja myös hihnan kanssa. Itellä on vaan paha tapa paineistaa koiraa kattomalla siihen ja samalla nojaamalla sen päälle, mutta kun ite muistaa pitää katseen edessä niin hyvin se seuraa. Sitten tehtiin vielä pari liikkeestä maahanmenoa. Jostain syystä se on alkanu tarvitsemaan aika vahvan käskyn, ettei se jää himmaamaan. On se vissiin kuitenkin epävarma siitä, mitä asentoa haetaan, kun ollaan alotettu liikkeestä istumisenki harjottelu.

Torstaina oli taas tokon vuoro. Otettiin ruutua ja luoksestuloa, että koira sai vähän juostakin, sitten alotettiin ohjatun noudon opiskelu. Sitten otettiin ALO-luokan liikkeet ilman palkkaa, ja loppuun superpalkka. Kauheen rankka treeni, mutta hyvin koira veti. Tänään on ollut sitten pientä kevyttä palauttavaa treeniä isolla palkalla. Ollaan myös treenattu lisää ylempien luokkien kaukoja ja tunnaria. Kaukoja aloin opettamaan sängyssä, ja pehmeällä alustalla ne tassutkin näyttää pysyvän tosi hyvin paikallaan. Minä vaan unohtelen jatkuvasti käskysanat, ja sitten pitää keksiä uudet ja koira on satavarmasti sekaisin. Tunnaria tehdään verkon läpi, ihan vaan sen oikean kapulan ilmaisua. Kertulla haluttais hirveästi napsia niitä, sen takia verkko on kapuloiden päällä.

Siitäkin on kohta kolme viikkoa, kun kuulin omasta sairaudestani, ja näitten viikkojen aikana on sitäkin asiaa ehtinyt pyöritellä mielessä. Sen verran ajattelin höllätä, että päätin, että tämän vuoden aikana en kilpaile kummankaan koiran kanssa missään lajissa, kun se stressi ei tee kauheen hyvää. Ens vuoden alussa pitäisi tietää enemmän, ja katotaan sitten sitä kisakalenteriakin uudestaan. Kertulla on kuitenkin avoimen luokan liikkeet sen verran hyvin hallussa, että jatketaan treenaamista niin, että ensi syksyksi tähdätään voittajaan. Toki se avoimen ykkönen olisi hyvä hakea ennen kesää, että päästään kesällä voittaja-ryhmään treenaamaan, mutta katellaan sitä sitten myöhemmin. Kiirehän tässä ei ole mihinkään, koiralla kun on ikää vasta 11 kuukautta. Tuskin Kerttukaan mulle suuttuu, vaikkei vielä pääsekään kisoihin, vaan "joutuu" kasvaa ja kypsyä vielä pari kuukautta.

Ja koska mulla ei ole ollut kameraa mukana, niin kuvat on viime viikolta.