Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokinta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokinta. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Kesäkausi

Pitäähän se kerran toukokuussakin päivittää blogia.

Blogi on ollut aika hiljainen viime aikoina, johtuen siitä, että huono käsi on ollut sen verran huono, ettei koneella pahemmin huvita kirjoittaa. Kuulumiset löytyy myös instan puolelta, sitä päivittelen aktiivisemmin.


Talvikausi on loppunut ja kesäkausi alkanut. Kesäkaudella on vähän maltillisemmin treenejä mitä talvikaudella. Kerttu treenaa rally-tokon MES-ryhmässä, Hannu tokon mölli-ALO-ryhmässä ja agilitykurssilla. Itse vedän kahta rallyryhmää, molemmat osuivat samalle päivälle niin ei tarvii montaa kertaa viikossa mennä hallille (jos ei halua).

Kertun treenit menee taas mukavasti. Tokoon meidän pitäisi oikeasti tehdä joku treenisuunnitelma, nyt me vaan humputellaan menemään. Mutta hyvin Kerttu vetää. Ollaan ehkä eniten keskitytty eteenmenoon nyt kun ollaan ulkokentille päästy, ja ihan kivasti se onnistuu myös vieraammilla kentillä. Ehkä se alkaa olla kohta opittu. Vielä Kepe menee lankaan, jos jossain lähellä on häiriötötsiä, joten niitä pitäisi treenailla enemmän. Paikallaoloa otettiin viime viikolla, kun pari treenikaveria oli lähdössä kisoihin. Tehtiin vieraalla paikalla, Kerttu ei näyttänyt yhtään paineistuneelta rivissä. Ei kuitenkaan mennyt ensimmäisellä käskyllä maahan. Luoksaria otettiin tänään superpitkällä matkalla takapalkalla, hyvin pysähtyi.

Rallitkin menee Kertulla hyvin. Viimeksi tuli sellainen ongelma, että jos on mutkaputki niin, että itse joudun kiertämään putken takaa, niin menee aika vaikeaksi. Opeteltiin siihen stoppikäskyä alustan avulla, mutta tarvii vielä hiomista. Pitää olla tarkka milloin pysäyttää, että Kee on ehtinyt putkesta pois muttei ole vielä ehtinyt kääntyä. En ainakaan itse keksi tuohon muuta ratkaisua, kun jos aloin sitä putkessa hidastamaan niin Kerttu kääntyi takaisin, ja jos taas yritän kilpajuoksua niin voi arvata kumpi meistä voittaa.


Peruutukset niin edessä kuin oikeallakin alkaa onnistumaan kohtuudella. Askel vasemmalle koira oikealla tarvii vielä treeniä.


Pikku-Hannukin on tainnut vähän aikuistua. Arki sen kanssa on helpompaa, vaikkei nyt voi sanoa että ihan helppoa olisi. Rupesin miettimään kerran, että mitkä asiat meillä ei Hannun kanssa arjessa suju, eikä se lista oikeasti pitkä ole. Hannua ei voi pitää irti (mikä ärsyttää mua ihan älyttömästi), Hannu rähjää remmissä ja Hannu ylivahtii.


Yksi asia, mikä meillä helpotti paljon, oli oman suhtautumisen muuttaminen Hannun käytökseen. Mullahan oli paha tapa aina ärähtää Hannulle kun Hannu ärähti, ja aloin miettimään, että miten aion ikinä saada Hannulta rähinät pois jos en saa rähinöitä pois itseltäni. Yritin keskittyä enemmän omaan käytökseeni mitä Hannun käytökseen, ja kun sain rähinät itseltäni kuriin, niin rauhoittui Hannukin. Ei se vieläkään täydellisesti ohita, ja jotkut ohitukset on edelleen vaikeita, mutta pääasiassa Hannu pitää kuononsa ummessa kun koiria tulee vastaan. Itse yritän pitää oman äänensävyni tasaisena ja rauhallisena, koska jos sanon terävästi, niin sitten rupeaa Hannukin huutamaan. Sekin auttaa paljon, että päästään edes vähän väistämään pientareelle, ettei tarvii ihan nokakkain ohittaa. 90% ohituksista kuitenkin nyt onnistuu, ja jopa rähisevien koirien ohi mennään yleensä hiljaa.

Irtipitoa olen alkanut Hannulle opettaa liinan avulla. Liinassa Hannu käyttäytyy hyvin, joten toivottavasti jossain vaiheessa päästään siihen, että voin pudottaa liinan.

Ylivahtiminen on omasta mielestäni kytköksissä terävyyteen. Hannu reagoi niin salamannopeasti "uhkiin", että se ei ehdi ajatella että onko tässä nyt mitään reagoimisen aihetta. Kovasti toivon että tuo terävyys tasoittuu hieman iän myötä. Jotenkin tuntuu että ei se ole enää niin paha, mitä esim. alkuvuonna, joten voi olla että tasoittuukin. Mutta tuo terävyys on myös yksi syy siihen, miksi Hannua ei voi irti päästää, toinen syy on vahva saalisvietti.

Muutenhan tuo on semmoinen mamman mussukka ja sylivauva että. Ja se on ihan älyttömän hauska tapaus. Hirveän kiva treeneissä, kotona ja nykyään myös lenkillä. Siihen vaan pitää osata suhtautua oikein. Jos odotan siltä samaa käytöstä mitä Kertulta, niin odotan ihan liikoja. Hannu on käytökseltään edelleen äärimmäisen lapsellinen, ihan täysi vauva vielä. En oikeen treeneissäkään voi siltä hirveästi vaatia, kun se on niin vauva vielä, vaikka ikää on jo yli 14 kk. Kerttu oli tässä iässä jo paljon kypsempi, mutta Hannu onkin mies. Ja Kepe oli aika pikkuvanha.

Tokotreeneissä Hannulla menee hyvin. Pätevä pieni tokoilija siitä tulee. Edelleen pitää alkuun ottaa rauhoittumista, pitää naksutella ihan rentoudesta ennen kun alkaa tekemään mitään. Vähän päästää edelleen ääntä, mutta en ole enää asian kanssa yhtä epätoivoinen mitä syksyllä olin. Ehkä sen voi saada hiljaiseksi.

Seuratessa saa olla tarkkana lähdössä, ettei piippaa. Muuten on oppinut seuraamaan ihan kivasti, paitsi juostessa. Juostessa kuumuu. Takajalat on alkaneet löytymään, ei enää pomppaa vasemmalle käännöksiä. Pitää varmaan tehdä jossain vaiheessa ihan oma postaus taas Hannun tokosta ja missä me mennään.

Agilityssä Hannu kuumuu. Ihan älyttömästi. Se ei kestä sitä että juoksen, vaan alkaa hirveä haukkuminen eikä se malta keskittyä. Saa nähdä että saadaanko sitä aisoihin vai pitääkö sen vähän kasvaa ja fiksuuntua ennen kun sen kanssa voi kunnolla alkaa aksaa menemään. A:lle ollaan treenattu kehikolla juoksaria, keppejä ollaan treenattu 2x2-taktiikalla ja keinua ollaan paukuteltu.

Hannun kanssa ollaan myös canicrossattu hyvällä säällä. Jestas kuinka se juoksee. Ei me Hannunkaan kanssa vetolajeissa kisoihin tähdätä, mutta kyllä tuosta voi tulla hyvä juoksukaveri. Kovaa mennään, pitää vaan malttaa pitää matkat lyhyinä.

Hannulla oli vähän vaikea kevät mahan puolesta. Sillä oli jatkuvasti ripuleita, ilmeisesti reagoi raakaan lihaan. Kypsentämään en ala, joten olen nyt siirtänyt toistaiseksi molemmat koirat nappulalle. Toki voi olla mahdollista, että mahaongelmat johtuivat myös madoista, kun en päässyt Hannua madottamaan jatkuvien ripuleiden takia. Nyt suunnitelmana on syöttää hetken aikaa nappulaa että tilanne rauhoittuu, ja katsella sitten syksymmällä että kestääkö maha jos alan raakaa lisäilemään sekaan. En nimittäin oikein osannut yhdistää ripulointia mihinkään lihaan, tuntui että mikään liha ei sopinut. Kertunkin siirsin nappulalle, mutta nyt taas on ongelmana se että Kerttu ei juo. Pissa on ihan tummaa, ja jos se jatkaa yhtä huonosti juomista, niin sillä on taas kohta tulehdus. Vähän yritän nappuloiden sekaan lorautella vettä, ja toistaiseksi Kepe on syönyt siitä huolimatta. Voi olla kuitenkin, että Kee saattaa siirtyä takaisin lihalle tai edes 50/50-ruokinnalle. Olisi vaan niin paljon yksinkertaisempaa, jos molemmilla olisi sama ruokavalio, mutta jos toiselle ei passaa liha ja toiselle ei passaa nappula, niin pakkohan se on sitten venksalta näitä syömisiä.

Ollaan käyty jokusen kerran koirien kanssa uimassa. Tai Kerttu on uinut, Hannu ei. Hannu voitti Hurtalta pelastusliivin, joten kunhan se kotiutuu, niin päästään harjoittelemaan uintihommia kunnolla. Sheltit lähtivät lomalle Kuusamoon. Nuutti on kuulemma ihan touhussaan, kun on päässyt taas uimaan. Niin vaan siitäkin tuli melkoinen vesipeto.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Hannun ekat synttärit ja muita kuulumisia

Blogi on ollut taas vähän hiljaiselolla omistajan sairastumisien vuoksi. Koirien kanssa on silti pyritty puuhaamaan ihan normaalisti.

Hannu meni ja täytti vuoden vajaa kuukausi sitten. Syntymäpäiviä ei juuri juhlittu, koska mun molemmat koirat olivat koko viikon kipeinä vatsataudissa. Superpöpö onnistui tartuttamaan jopa teräsvatsaisen Kertun. Vuoden ikäinen Hannu on edelleen todella lapsellinen ja pentumainen tyyppi. Hannu kävi hoidossa siskollani oman sairaalareissuni ajan, ja palauttaessa koiria kysyivät että olenko nyt ihan varma että Hannussa ei ole mäyrää tai vastaavaa ei-niin-domestikoitunutta eläinlajia seassa. Hannu ei kuulemma pysähtynyt oikeastaan hetkeksikään, koko ajan touhotti eikä juuri kuunnellut että mitä sille sanottiin.

Vuoden ikäinen Hannu on suunnilleen 55 cm korkea ja 25 kiloa painava maanvaiva. 90% ajasta se on maailman herttaisin ja hellyyttävin pieni eläin, loput kymmenen prosenttia ajasta se on ehkä raivostuttavin otus ikinä. Hannu on erittäin vilkas ja terävä, vahtiviettiä on siunaantunut vähintäänkin riittävästi. Hannu ei sinällään ole huonohermoinen, mutta tuolle vilkkaudelle ja terävyydelle ei vähän vahvempi hermorakenne pahaa tekisi. Hannu osaa olla jästipää, aina ei malta totella, mutta Hannu on myös erittäin herkkä poika joka vetää itsensä hyvin epävarmaksi jos äiskä suuttuu. Hannussa on tavallaan näkyvillä molemmat puolet aussiesta, se puoli, miksi minä tästä rodusta tykkään ja miksi minulla näitä on, mutta myös se puoli, mihin pitää henkisesti valmistautua kun aussien ottaa ja mistä uusia aussieharrastajia varoitellaan. Kun nämä eivät ole aina ihan helpoimmasta päästä. (Toisaalta Hannun veli on ehkä maailman helpoin koira. Ei tippaakaan terävyyttä, hyväntahtoinen, ei vahdi. Hannun sisko on sitten enemmän Hannun kaltainen, paitsi että ei ole yhtä sosiaalinen ja on vielä herkempi.)


Hannun kanssa siis edelleen opetellaan yhteiselämän pelisääntöjä. Arjessa elämä menee pääosin kivasti, kun lenkkeilytän koirat erikseen. Silloin Hannu lönkyttelee rentona vieressä, ei vedä eikä hösellä. Ohitustilanteissa siihen saa kontaktin, ja se on muutenkin kuten normaalit koirat. Yhdessä Kertun kanssa sitten Hannu pöljäilee huomattavasti enemmän. Kaikkeen suhtaudutaan varauksellisesti ja pöhinät ja rähinät on erittäin herkässä. Jos Kerttu edes katsoo jotain, niin Hannu lukee tilanteen niin, että siellä on uhka, ja siitä se riemu repeääkin. Itse olen pähkäillyt että tämä käytös varmaan johtaa juurensa sinne Hannun pentuaikaan, kun Kerttu käyttäytyi niin ylisuojelevaisesti Hannua kohtaan. Nykyään Kertun käytös on tasoittunut, eli se ei ylimääräisiä vahdi tai puolusta edes Hannun ollessa mukana, mutta Hannu silti on huomattavasti varauksellisempi Kertun kanssa. Ja jos Hannu saa Kertunkin haukkumaan, niin sitten Hannu taas saa vahvistusta omalle käytökselleen, koska jos Kerttukin haukkuu niin uhan on pakko olla todellinen.

Meidän taloyhtiötä on rempattu koko kevät. Ajattelin alkuvuodesta, että Kepen kanssa voi tulla ongelmia, koska Kerttu on hyvin reviiritietoinen vahtikoira. Kepe ei kuitenkaan mitään sano rappukäytävässä remontoijille, joskus jos on ylimääräistä virtaa niin saattaa pientä murinaa pitää. Joskus taas katselee remppamiehiä ja heiluttelee häntäänsä sen näköisenä, että miettii että olisikohan noista rapsuttajiksi. Hannulla on huomattavasti vaikeampi hyväksyä että rappukäytävä on täysi vieraita miehiä. Arkipäivinä siis mun pitää lenkittää koirat erikseen, muuten Hannu pitää mekkalaa. Toisaalta sitten jos remppamiehet tulee asuntoon, niin molemmat koirat käyttäytyvät kohtalaisesti. Pidän ne toki pääasiassa joko makkarissa tai häkissä että remontoijat saavat rauhassa tehdä töitä, mutta kerrankin kun Hannu oli irti, niin se kävi vaan esittelemässä lelujaan kun oli todennut remppaajan vaarattomaksi tyypiksi. Aina kun kuului kylppäristä ääni, Hannu haki Konginsa suuhun ja syöksyi häntä heiluen esittelemään miten ihana lelu hällä oli tällä kertaa tarjottavaksi.

Suurin ongelma Hannun kanssa on kuitenkin treenihallin vahtiminen. Sen kanssa treenatessa pitää olla silmät selässäkin, ettei vaan kukaan ole tulossa halliin niin, että Hannu huomaa sen ennen mua. Mun pitää varmaan alkaa laittamaan treenikavereita kävelemään halliin ja takaisin ulos että voidaan tuota treenata. Joskus leikkiessä Hannu ei niin reagoi, mutta sitten kun reagoi niin sehän on täysin valmis eliminoimaan uhan. Hannulla on siis pääasiassa liina edelleen treenatessa perässä, että saan napattua siitä kiinni jos joku on tulossa. Hannua ei myöskään voi pitää irti muualla kuin merenjäällä, jossa itse näen kauas ja pystyn ennakoimaan tilanteet. Jäällä Hannu on jo oppinut siihe, että muiden luokse ei lähdetä, ja sitä pystyy kohtuullisen huoletta pitämään irti vaikka ruuhkaa olisikin. Ainoa vaikea tilanne Hannulle on se, että joku kävelee kohti. Silloin vaan mun pitää tajuta lähteä kävelemään toiseen suuntaan, Hannu tulee mukana eikä kiinnitä sitten enää muihin huomiota. Metsässä en juurikaan uskalla pitää sitä irti, koska jos Hannu näkee jotain ennen mua, niin se lähtee. Kyllä se tilanne on tämän kevään aikana parantunut (on lähtenyt, mutta tullut kutsusta takaisin), mutta hirveää luottoa tuohon koiraan ei mulla ole.


Hannu on ihan täysi hulivili. Se on edelleen kuin 8-viikkoinen kakara, ainut vaan että se on 20 kiloa isompi. Jotenkin sillä on edelleen tämmöiset normaalit käytöstavat ihan hukassa, se esim. saattaa yöllä mun nukkuessa kävellä mun kasvojen päältä. Sen on tosi vaikea hillitä itseään minkään asian suhteen. Jos se haluaa moikata ihmistä, se ei pysty keskittymään mihinkään ennen kun se on saanut moikata kyseistä ihmistä. Se on impulssiivinen, sillä ei ole minkään vertaa pitkäjännitteisyyttä minkään asian suhteen. Se ei ajattele, vaan se reagoi ja tekee. Kaikki nämä on sellaisia asioita, joiden takia arkikäytöksen opettaminen on ollut vaikeampaa Hannulle mitä kellekään mun edellisistä koirista. Hannu edelleen hammastelee, ja leikkiessään se ottaakin monesti mun käden suuhunsa. Ja Hannu on siis todella, todella terävä, ja erittäin vahvasti vahtiva koira. Sinällään aika haastava yhdistelmä. Kyllä tuon vahtimisen kanssa pärjäisi, jos sitä terävyyttä ei olisi, ja toisaalta terävyyden kanssa pärjäisi jos se ei vahtisi niin järjettömästi. Musta aina välissä tuntuu että me ei Hannun kanssa olla ihan paras mahdollinen parivaljakko. Ollaan molemmat vähän turhan räjähdysherkkiä. Hannu tarviisi sellaisen ihmisen, jolla on kärsivällisyyttä oikeesti työstää näitä ongelmia, eikä sellaista niin kuin minä, että hermot menee heti ja sitten äristään yhdessä. Eli paljon on omistajallakin opeteltavaa.

Mutta Hannussa on sitten se toinenkin puoli. Se on äärettömän iloinen eläin, se on sosiaalinen (toki sen kova vahtivietti voittaa sosiaalisuuden 6-0, jos Hannun mielestä jossain on joku uhka), se on älyttömän kiintynyt perheeseensä ja se tekee kaiken täysillä. Se on semmoinen mamman oma kainaloinen, 55-senttinen sylivauva. Ja olen aina halunnut koiran, jolla on samanlainen draivi tekemiseen mitä Hannulla. Mulla on jatkuvasti kädet mustelmilla ja naarmuilla Hanskin takia, mutta on sitä silti kiva treenata, koska se tekee niin täysiä kaiken.



Hannu on älyttömän ihana eläin, ei siitä pääse mihinkään. Yritämme nyt vain opetella yhteiseloa, ja minä yritän pitää hermoni kasassa jotta en vaan pahenna tuota vahtimisongelmaa. Ja olihan Kertullakin nuorena tyttöjä samantyyppisiä ongelmia mitä Hannulla nyt, mutta Kepestä kyllä kasvoi niin ihana ja kiltti ja helppo tapaus etten samaksi koiraksi uskoisikaan. Toisaalta tiedän myös aussieuroksia jotka eivät ole iän myötä tasoittuneet, joten nähtäväksi jää mimmoinen tyyppi Hannusta kasvaa. Potentiaalia siinä on ihan kaikkeen, hyvässä ja pahassa.

Mutta treenipuolella menee kivasti (jos ei oteta huomioon sitä hallin vahtimista). Tokossa ollaan naksuteltu oikeaa mielentilaa, ja ollaankin hyvällä mallilla ääntelyn kanssa. Kauan meni niin, etten tehnyt mitään lajitreeniä, mutta nyt ollaan päästy jo lajitreeneissäkin hyvälle mallille.


Hannu aloitti vähän aikaa sitten tokon ALO-ryhmässä, ja hyvin siellä pärjää. Liikkeet alkaa olla hyvällä mallilla seuraamista lukuunottamatta. Paikalloloja pitää treenata just tuon vahtimisen takia. Eilen Hannu rupesi murisemaan kun treenikaveri tuli piilopaikkiksesta. Lisäksi itseäni aina jännittää että ärähtääkö se liikkurille joka kävelee siihen eteen, vaikka tähän mennessä se ei ole liikkuriin reagoinut. Häiriötreeniä kaivataan ja paljon.

Agilityssä käytiin alkeiskurssi, ja Hannu löysi kutsmuksensa. Siitä tulee ihan järjettömän nopea koira, mulla on jo nyt ohjaukset myöhässä. Toukokuussa alkaa jatkokurssi, jonne ajattelin Hannun ilmoittaa.

Rallyssä ollaan pidetty vähän taukoa ihan siitä syystä, että saadaan se ääntely voitettua. Pysäytyskylteillä aina karkasi ääntä, joten pidin vähän turhana mennä treenaamaan koko lajia ennen kuin tuo ääntely on paremmalla mallilla. Sunnuntaina olisi kuitenkin tarkoitus mennä taas rallytreeneihin ja katsoa että mitä Hannu sitten sanoo, vai sanooko mitään (toivottavasti ei sano).

Vetohommia ollaan aloiteltu. Vielä en ole kaupungissa uskaltanut Hannulle valjaita pukea, mutta maalla ollaan aloitettu juoksemisen opettelua. Hyvin se lähtikin sujumaan, varmasti tulee Hannusta hieno juoksukaveri. Jospa se ensi kesänä syrjäyttäisi Kertun, kun Kepe kuitenkin enemmän nauttii niistä lenkeistä, joilla saa nuuskutella sydämensä kyllyydestä.

Kertulle kuuluu hyvää. Sen kanssa ollaan vähäsen treenailtu, vähäsen juostu ja vähäsen köllötelty sohvallakin. Treeneissä se vetä pääasiassa hyvin. Käytiin rallyn epiksissä, joissa Kepe kuitenkin taas jäätyi. Jäätiin pistettä vaille tuloksesta, mutta Kertun puolesta pitää sanoa että suurimmat mokat meni ohjaajan huolimattomuuden piikkiin. TP sentään saatiin. Episten jälkeen mentiin ratatreeneihin. Siellä taas ei Kertun vireessä ollut mitään vikaa, ja pisteitä olisi tullut 99. Plussaa vielä siitä, että käytösruudun valvoja oli mies, eikä Kerttu sillekään mitään sanonut. Eilen tehtiin ratatreeniä treeneissä ja taaskaan ei mitään sanomista vireessä. Pari kertaa alussa tökkäsi mua käteen, muuten virheetön rata. Lupauduin menemään seuraaviin epiksiin nollakoiraksi voittajaan ja mestariin, katsotaan mitä Kerttu siitä sanoo. Lupauduin myös seuraaviin virallisiin kisoihin nollakoirakoksi. Kylteissä ei sen kanssa ole mitään ongelmia, eli jos tuo vireongelma ratkeaa niin se on helppo kisata valioksi.

Ruokintaa olen molemmilta aussielta vähän muuttanut. Nehän ovat olleet raakaruokinnalla, Kerttu 4 vuotta ja Hannukin hyvin pienestä pennusta. Lihaa siis on uponnut reilusti yli kilo per päivä (rankkana päivänä pelkästään Hannu syö sen kilon), ja näin työkyvyttömänä eläkeläisenä alkoi jo hinnat hirvittää. Nykyään siis nämä syövät 50/50-mallilla, ja ainakin toistaiseksi näyttää ruoka passaavan molemmille. Hannulle jopa paremmin mitä pelkkä raaka, nyt sen maha on musta paremmassa kunnossa mitä aiemmin. Nappulana on ollut ihan perus Hauhau, joka näyttää maistuvan ja lihan kanssa on ihan kelpo tavaraa. Lisinä menee sinkki ja d-vitamiini, Kertulle nivelaineet ja Hannulle vähän kalsiumia. Katsellaan nyt vähän aikaa tällä, että totunko itse näin koiria ruokkimaan vai vaihdetaanko takaisin raa'alle.


Shelteille kuuluu hyvää. Nuutin kanssa ollaan käyty vähän juoksemassa pitkästä aikaa. En uskaltanut käydä kun pienen lenkin, koska Nuu ei ole pitkään aikaan vetohommia tehnyt, mutta Nuutti olisi ollut sitä mieltä, että voisi käydä pidemmälläkin. Wäinö on myös hyvissä voinneissa, käy vielä kevyesti 10 kilometrin lenkit ja palautuu hyvin. Välillä yskittää ja välillä ei.

maanantai 25. syyskuuta 2017

Hannu 6 kk ja Kertun fyssari

Niin se aika menee ja lapset kasvaa. Hannullekin tuli viime tiistaina ikää jo puoli vuotta. Puolivuotias Hannu on korkeudeltaan jotain 46-47 cm ja painoa on 17,7 kiloa. Hannu on siis Kerttua vähän korkeampi, ja painokin alkaa olla kohta samoissa lukemissa. Luonteeltaan Hannu on tosi söpö ja kiltti, mutta kovasti on terävyyttä. Ääntä käytetään edelleen aika kirjavasti, ja vahtiviettiäkin löytyy. Pentuna se ei viihtynyt sylissä ollenkaan, mutta nykyään kun istun sohvalle tai lattialle Hannu tyyrää aika nopeasti takapuolensa syliin. Melko pehmeältä Hannu tuntuu myös, ja tuntuu aika herkästi myös keräävän painetta. En sitten tiedä että pitääkö alkaa jo katsomaan peiliin, kun tuntuu ettei mun koirat hirveesti painetta kestä. Itsehän yritän olla hirveän positiivinen koiraa kouluttaessa ja pyrin kouluttamaan koirani kentällä niin, ettei niille tarvii antaa negatiivista palautetta, mutta Hannun kanssa se on välillä vähän vaikeaa. Se, mikä tästä hommasta niin vaikeaa tekee on Hannun ääntely. Hyvänä päivänä se ei edes ääntele pahasti, voi olla että treenin aikana kuuluu kerran piippaus. Huonona päivänä sitten ääntä tulee joka tilanteessa.




Varsinkin nouto on ongelmallinen, koska siinä tulee niin herkästi piippausta. Ja kun sitä piippausta tulee, mulla kiristyy hermot, ja vaikka kuinka yritän olla tyynenä niin kyllähän paimen huomaa kun äiskä ei ole tyytyväinen. Noudon kanssa mulla on muutenkin huono suhde. Ainoa koira, jolle onnistuin opettamaan noudon kohtalaisen helposti ilman muiden ihmisten apua oli Wäinö, ja sekin oli vahinko ja siitä on yli kymmenen vuotta aikaa. Nuutin kanssa ajattelin että ehkä se nouto on niin vaikea opettaa koska koiralla on peitsihampaat. Kertun kohdalla olin jo hyväksynyt että se on niin vaikea opettaa koska en vaan osaa. Ja sitten tuli Hannu. Kaiken järjen mukaan Hannulle pitäisi olla helppo opettaa melkeen mitä vain, koska se on älyttömän ahne, se tykkää leikkiä ja tykkää kantaa tavaroita, mutta ei. Tilanne on pahimmillaan se, että tarjoan Hannulle kapulaa, Hannu alkaa ottamaan kapulaa mutta piippaa samalla, otan kapulan pois, Hannu paineistuu. Sitten kun tarjoan Hannulle uudestaan kapulaa, niin se ei ota sitä. Se raukka ei taida itse tajuta tuota piipaamistaan, eikä se siis tajua että mitä hän teki väärin kun ei saanutkaan kapulaa. Tosi turhauttava tilanne meille molemmille. Joka treeni ei ole yhtä katastrofi kuitenkaan. Se ei aina piippaa, ja silloin se tekee tosi hyvällä fiiliksellä ja selkeesti haluaa kapulan. Ja olen tehnyt hallilla sitä, että nappaan Hannua pannasta, heitän kapulan, päästän Hannun noutamaan ja sinne se hyvin lähtee ja ottaa kapulan. Se, että tuleeko se takaisin on sitten tuurista kiinni.

Ääntelyn kanssa siis painitaan, koska en halua opettaa Hannulle myöskään sitä, että piipaaminen on sallittua, koska sitten en ainakaan saa sitä ikinä hiljaiseksi. Tuo piipaaminen on tosi inhottava, koska jos Hannu olisi hiljainen, niin se olisi aika lähellä täydellistä treenikaveria. Kai sitä pitää jotain haastetta olla, ettei vaan menisi liian helpoksi tämä harrastelu.



Muuten Hannun treenit menee ihan kivasti. Liikkeestä istumista ollaan tehty jo ihan seuraamisesta, ja hyvin istuu. Muita jääviä tehdään vielä edestä, ja niissä on käsimerkit. Seuraamisesta pitää häivyttää kättä, ettei se opi kättä seuraamaan. Nyt kuitenkin seuraa innokkaasti ja hyvällä paikalla. Ruutu on jo kohtalaisen selvä, ja monesti kun Hannu on taisteluleikin voittanut se juoksee lelun kanssa ruutuun. Edelleen toki ruudussa on joku targetti tai lelu silloin kun sitä treenataan. Luoksetulo on vauhdikas, mutta ei olla otettu loppuun asti. Alo-luokan kaukot menee, ja myös seisomista ollaan treenattu hyppytaktiikalla. Merkin kiertoa vielä sheippaillaan. Paikallaanoloissa on ruvennut pysymään ihan kivasti. Paikkamakuuta ei kyllä juuri tehdä, koska pentu pyörähtää niin helposti lonkalleen, joten ollaan tehty istuen. Eteenmenoja ollaan tehty loppupalkalle.



Nyt kun talvikausi on alkanut, niin Hannu on alkanut treenaamaan myös pk-tottista ja rally-tokoa. Tottiksessa ollaan lähinnä leikitty, ja viimeksi katsottiin tuota noutoa. Tehtiin niin että nami alustalle, pennulle kapula nenän eteen, ja kun pentu nappaa kapulasta kiinni niin se pääsi namille. Hannulla oli huono vire (ääntä siis tuli), ja myös oli vähän paineessa eikä mennyt namille luvan saatuaan. Saa siis nähdä että toimiiko tämäkään taktiikka, mutta ajattelin että kotona voisi olla kuitenkin hyvä tehdä enemmän luopumistreeniä ja katsoa sitten että yhdistetäänkö kapulaa siihen.



Rallyssä ollaan käyty läpi alo-luokan kylttejä. Täyskäännös vasempaan on vähän vaikea kun se takapuoli meinaa hakeutua maahan, mutta muuten Hannu tekee hirveän hienoa työtä. Ei me olla kaikkia alo-kylttejä ehditty käydä läpi, esim. kaikki koiran kiertämiset on kokeilematta, samoin kun pujottelut ja spiraalit, eikä Hannu osaa seurata vielä juosten tai hitaasti.

Kerttukin on parissa ryhmässä nyt talvikaudella. Tokon ohjatut jatkuivat. Ensimmäisellä kerralla paikkaistuminen oli huonoa, ja K alkoi valua alas minuutin jälkeen. En minäkään tietenkään ajatellut että kun ei se ole kuukausiin tehnyt paikallaoloja, että pitäisi vähän helpottaa. Seuraavalla kerralla sitten ajattelin, ja kävin palkkailemassa istumisesta ja oli heti parempi. Ensimmäisellä kerralla tehtiin häiriössä jääviä, eli kolme koiraa vierekkäin ja kaikilla eri asento. Kertulla osui kaikki asennot oikein. Jännä juttu että kuitenkin zeta on viime aikoina takkuillut...

Seuraavalla viikolla tehtiin vauhtinoutoa, mutta Kerttu oli vähän kuin tervassa uitettu koira. Teki tunnollisesti, mutta vauhti puuttui. Laukallahan se tekee kaiken, mutta bortsun näköisen koiran pitäisi tehdä kuitenkin pikkasen lujemmalla laukalla. Treenin lopussa Kerttu pääsi kuitenkin loppupalkalle, ja loppupalkan jälkeen lelulle, ja sitten vasta tuntui että Kepe heräsi. Sitten se oli sitä mieltä, että ei kai me vielä täältä hallilta lähdetä, kun vasta aloitettiin.

Kerttukin on treenannut rallya. Meidän rally-koutsi on onneksi sellainen, että keksii niitä kaikkein ärsyttävimpiä ja inhottavimpia kylttiyhdistelmiä, eli tunneilla joutuu sekä koira että ohjaaja olemaan tarkkana. Näitä ansayhdistelmiä kun taas talven treenaa, niin voi olla että normaalit kisaradat tuntuvat taas helpolta. Yksissä treeneissä tehtiin spiraalia oikealle koira oikealla, ja Kerttu törmäili jatkuvasti takajaloillaan viimeiseen tolppaan, niin siinä vaiheessa sitten ajattelin että nyt ei Kertulla taida olla kaikki ihan normaalisti. Siihen kun lisätään edellisissä aksakisoissa tapahtunut riman pudottaminen ja yksissä aksatreeneissä tapahtunut renkaaseen törmääminen, niin varasin Kertulle ajan fysioterapeutille.



Tällä viikolla meidän halliin vaihdetaan uusi pohja, joten treenit on peruttu. Nyt siis oli hyvä aika lähteä kuskaamaan koiraa fyssarille, koska ei muutenkaan tulisi treenattua.

Ihan loppuun asti en miettinyt kun varastin ajan puoli neljäksi, koska ruuhkabussissahan meidän oli pakko kulkea. Onneksi mukana oli vain yksi koira. Kerttua kyllä ahdisti ruuhkabussi ihan yhtä paljon mitä omistajaakin, varsinkin kun jouduttiin seisomaan ovien lähellä, eli jatkuvasti ihmisiä meni ohi. Perille päästyämme käytiin vähän kävelemässä, että Kertullakin unohtuisi pahin stressi bussimatkasta. Fysioterapeutti oli mies, joten Kertun piti muka ensin vähän haukahtaa pari kertaa. Vähän myös epäilytti mennä matolle. Fyssari kuitenkin käsitteli Kerttua niin rauhallisesti ja määrätietoisesti, ettei siinä sitten mitään ongelmaa ollut. Kepehän on vähän semmoinen tyttö ettei se tuota kopelointia hirveästi osaa arvostaa.



Kertun koko lihaksisto oli ihan tukossa. Normaalisti Kertun ongelmapaikkoja on lantio ja takareidet, mutta nyt se oli lavoista asti ihan jumissa. Vasen puoli oli kuulemma vähän pahempi, mutta suuria puolieroja ei ollut. Rintarangasta löytyi ongelmakohta, pari tosi jäykkää nikamaa. Fyssari antoi venyttelyohjeet, ja niitä nyt sitten tehdään neljä viikkoa 3-5 kertaa viikossa. Voi olla että ranka on ottanut vähän rankempaa iskua, mutta jos ei noita nikamia saada liikkumaan venyttelyllä niin sitten taitaa olla seuraava osoite eläinlääkäri ja uudet selkäkuvat. Spondyloosi on kuitenkin yksi vaihtoehto mikä niitä nikamia jäykistää. Kerttu ei kuitenkaan kipeä ole, joten saatiin siunaus jatkaa harrastuksia ihan normaaliin tapaan. Toivottavasti selkä tulee venyttelyllä kuntoon, koska alle 5-vuotiaan koiran eläköittäminen vtuttaisi ihan urakalla. Kuitenkin tokon EVL:kin tuntuu loppupeleissä aika rankalta selkäsairaalle. Nyt olen kuitenkin sitä mieltä, että ensi vuonna Kerttu kisaa agilityä pikkumakseissa, siis siinä tapauksessa että selkä on ok. Kepe ei kuitenkaan kansainväliselle tasolle tavoittele, joten pikkuesteet sopii sille ihan hyvin.

Fyssarilla käydessä Kerttu kävi myös puntarilla. Ennen sterkkaa Kerttu söi paljon (650-800 grammaa), eikä tarvinnut paljoa rasvaprosentteja lihoista katsella. Nyt tyttönen on kuitenkin pulskistunut ihan yllättäen pari kiloa, joten Kerttu pääsee dieetille. Olen nyt ostellut koirille oikeastaan halvinta mahdollista lihaa (7 kk  sairauslomalla tuntuu jo kukkarossa, ja kun näitä suita on nyt kaksi ruokittavana), mutta ei se auta kun ostaa itselle makaroonia ja kaurapuuroa ja Kertulle vähän kalliimpia ja vähärasvaisempia lihoja. Kertun ruokamäärää olen kuitenkin pudottanut sinne 400 gramman alle, eli ei siitä voi määrällisesti enää pois ottaa. Tavoitteena olisi saada vuoden loppuun mennessä ne pari kiloa poiskin, kun ne kerta näin nopeasti tulikin. Hannu on edelleen hoikka poika, se saa syödä vähän rasvaisempia jauhelihoja.





perjantai 8. syyskuuta 2017

Raahen agikisat

Viime viikonloppuna Kerttu kävi taas kisaamassa pari starttia Raahessa, kun oli piirimestisviikonloppu. Kisapäivät oli pitkiä, koska Kertun ohjaajalla oli koira ohjattavana jokaisessa luokassa, ja pari vielä joukkueessakin. Kepe itse kisasi kuitenkin aamusta omat ratansa, ja loppupäivän sai olla turistina.

Nollia ei Kertulle tullut. Ekalta radalta meni yksi hyppy väärään suuntaan joten siitä tuli hylky, toisella radalla tippui rima ja toinen vitonen tuli keppejen aloituksesta. Kerttu oli kuitenkin taas vähän reippaampi itsensä mitä kotikisoissa, sellaista kisajännitystä ei nyt ollut ja tassutkin liikkuivat ripeään tahtiin. Ihan ei ehkä vieläkään parasta vauhtia saavutettu, mutta paremmin meni sen puolesta mitä edellisissä kisoissa. Seuraavan kerran kisataan taas kotikentällä viikon päästä, toivottavasti Kertun asenne pysyy samana mitä oli Raahessakin.

Ja koska Raahessa oltiin aamusta iltaan, piti myös Hannun lähteä matkaan. Vähän piti Hannun välillä haukkua, mutta pääosin oli aika kilttiä poikaa. Häkissäkin viihtyi hiljaa. Kerttu oli myös kilttinä tyttönä. Se on kasvanut ihan älyttömän mukavaksi koiraksi, ja varmaan vielä kun vertaa pentuun niin Kertun helppous oikeen korostuu. Kisoissa kun istuin Hannun ja Kertun kanssa katsomossa, meidän viereen tuli joku ehkä 7-vuotias tyttö ja kysyi että saako koiria rapsuttaa. Sanoin että Hannua saa, mutta Kerttuun ei saa koskea koska voi olla äkäinen varsinkin lapsia kohtaan. Se lapsi jäi siihen Hannua rapsuttelemaan ja Kerttu oli ihan täysin rentona mun vieressä, ja vähän heilutti häntääkin sinne lapsen suuntaan. Muistan silloin kun Kerttu oli noin vuoden, ja lapsi kun meni ohi niin mulla oli Kerttu jalkojen välissä, toisella kädellä piti pitää pannasta ja toisella kuonosta kun se yritti aktiivisesti hyökkiä ja syödä alle teini-ikäiset ihmiset. Siitä pienestä pedosta ei ole kyllä enää jälkeäkään. En kuitenkaan varmaan ikinä sen vertaa luota Kerttuun, että antaisin kenenkään lapsen sitä rapsuttaa, mutta tosi kiva että tällainen rinnakkaiselo sujuu jo vaivattomasti. Justiinsa viime treeneissä sanoin, että jos Kerttu olisi aina ollut tämmöinen mitä se on nyt, niin mielellään siitä olisin pennun ottanut. Mutta se epävarmuus mitä vastaan ollaan jokunen vuosi taisteltu on kuitenkin sen verran herkästi periytyvää että ei kaduta sterkkaaminen.
Kertun mielestä supertylsää kaikenlainen jumppailu.

Seuraavana päivänä sitten mentiin Kertun kanssa luennolle opettelemaan että miten venyttelet koiraa oikeaoppisesti. Kerttuhan jumii herkästi, ja hierojalla sitä varsinkin talvikaudella juoksutan aika tiheästi, mutta tuo venyttely on multa täysin unohtunut. Pitää siis alkaa treenien jälkeen venyttelemään, että jos ne lihakset säilyisi paremmin vetreänä. Kerttuhan on semmonen tyttö että itse ei juurikaan venyttele.

Kerttu ei hirveästi arvosta kopelointia, ja varsinkin tylsää näytti olevan kun mentiin hallille eikä edes riehuttu. Piti kyljellään vaan maata ja olla rauhassa. Kyllä Kerttu välillä kävi hakemassa repusta lelua, että vähän pitää muutakin tehdä mitä kyljellään köllötellä. Luennon piti eläinfysioterapeutti, ja ihan hyvää asiaa tuli.

Hannun pentunappula on loppunut, ja minä en ainakaan vielä ole tilannut lisää. Nyt vähän näyttää siltä että sekin taidetaan raakaruokkia, ainakin toistaiseksi. Aika paljon kyllä uppoaa lihaa ja rasvaa kasvavaan aussiepoikaan, niin saa nähdä mitä lompakko tästä sanoo pidemmän päälle. On mulla varaksi pussi Hauhauta, jos tuntuu että pitää nappulaa antaa. Ja jos palataan nappulavoittoiseen ruokintaan niin eihän se ole kuin tilata uusi pussi.

Talvikausikin on alkanut, mutta siitä sitten myöhemmin lisää.




Kävin fyssarilla. Takasintullessa koirat olivat sitä mieltä, että mihinkään ei
enää ole asiaa ilman heitä.


torstai 6. heinäkuuta 2017

Takapakkeja toipumisessa

Ihan on minun tuuria, että niinkin rutiinitoimenpide kun sterkkaus aiheuttaa omistajalle harmaita hiuksia ja koiralle ylimääräisiä lääkekuureja. Kerttu siis sterkattiin perjantaina, ja toipuminen lähti hyvin käyntiin. Viikonlopun ajan Kerttu söi kipulääkettä ja voi pääasiassa ihan hyvin, toki vähän väsyneen oloinen oli. Maanantaina sitten päivälenkillä kiinnitin huomiota Kertun pissan väriin. Se oli tummaa, joten ajattelin että Kerttu ei varmaan ole juonut riittävästi ja että pitää laittaa iltaruokaan vettä. Iltalenkillä kuitenkin virtsa oli selkeästi veristä, joten tässä vaiheessa jo vähän säikähdin.

Kaupungilla ollaan käyty useamman kerran
viikossa
Hetken mietin että pitääkö Kerttu viedä päivystävälle, mutta kun yleisvointi oli hyvä, koira ei kuumeillut eikä siitä enää saisi sille illalle pissanäytetäkään, päätin että otan aamulla näytteen ja katson miltä se näyttää ja soitan sitten lääkäriin. Aamulla nappasin näytteen ja katsoin mitä virtsastix sanoo. Veret oli neljällä plussalla, mutta muuten ei mitään kummempaa löytynyt. PH olisi voinut olla vähän happamampi, ja proteiinit oli heikosti plussan puolella, mutta leukkarit oli normaalit. Pirautin Kertun leikanneelle lääkärille ja ne halusivat näytteen viljelyyn, joten kuskasin näytteen sinne. Jätin Kertulta kipulääkkeet pois, koska se ei niitä tuntunut tarvitsevan ja vähän pelkäsin että verivirtsaisuus voisi johtua niistä. Ruuan sekaan edelleen laitoin reippaasti vettä.
Busseilukin sujuu

Seuraavana aamuna lääkäri soitti, ja sanoi että sedimentissä oli tosi vähäiset muutokset mutta viljelyssä kasvoi kuitenkin bakteeri. Kerttu siis sai aloittaa antibioottikuurin virtsatulehdukseen.

Olen päivittäin Kertun haavaa tarkistellut, ja se onkin näyttänyt siistiltä. Keskiviikkona se kuitenkin punoitti reilusti ja oli turvonnut. Syytin aluksi itseäni ja Hannua, koska Kerttu oli ollut edellisen yön kauluri päässä mutta ilman haavapukua, joten ajattelin että Hannu on haavaa yön aikana sörkkinyt. Olin sittenkin ehkä väärässä, kun syyksi nyt epäillään lankareaktiota. Antibiootit menee joka tapauksessa suun kautta, joten nyt vaan seuraillaan ja jos ei lähde paranemaan niin taas pitää viedä koira näytille. Turvotus on kuitenkin laskenut, joten uskon että parempaan päin mennään. Haavakuvat löytyy postauksen lopusta.

Hannun kanssa ollaan värkkäilty aika paljon. Olen yrittänyt tähdätä siihen, että se olisi kotona niin väsynyt ettei jaksa Kerttua kiusata. Ollaan sen kanssa käyty paljon kaupungilla, se on joutunut mun kanssa ostamaan niin meikkejä, puhelinta ja koirille lihoja. Bussissa matkustetaan myös aika kiltisti, ja omin pienin tassuin kiivetään kyytiin. Hannu kävi myös Evidensian pentukerhossa, mutta valitettavasti Hannulle ei sieltä löytynyt sopivaa seuraa. Joko se itse jäi labbispentujen jalkoihin tai sitten pikkupennut jäi sen jalkoihin.

Hannun kanssa ollaan nyt yritetty keskittyä puremisen lopettamiseen. Alkaa nimittäin oikeesti sattua, kun se puree. Se myös puri mun hupparin hihan rikki, kun päätti rallytreeneissä leikkiä suojelukoiraa.

Tosiaan Kertulta jäi tiistaina rallytreenit väliin, joten Hannu sai sijaistaa. Hannun ekat kimppatreenit siis oli VOI-MES-ryhmässä, koska niinhän se menee että lahjattomat treenaa. Hannu myös teki tosi pätevästi. Seurauttelin sitä lelujen keskeltä, eikä se vilkuillutkaan leluja. Se ei välittänyt yhtään muista koirista treenejen aikana, mutta treenejen jälkeen säikähti treenikaverin portugalinvesikoiraa. Ei ollutkaan Hannu ennen nähnyt niin karvaista koiraa.

Hannulle ei muuta kummempaa kuulu. Tosi vilkas pentu, paljon vilkkaampi kuin Kerttu samassa iässä. Hannu käyttää tosi paljon hampaita, jatkuvasti se on jotain hajoittamassa. Jos mulla pysyy kämppä ja hermot kasassa Hannun pentuajan, niin hyvin menee. Toivotaan parasta.

Hannun ruokintaa ollaan muutettu enemmän 50/50-suuntaan. Sille on niin helppo laittaa iltaruuaksi lihaa, kun Kerttukin saa. Kertun lihoista jää kuitenkin yli, kun olen nyt aika raa'alla kädellä pudottanut Kertun ruokamäärää, koska liikunta on niin minimissä. Osan lihasta olen korvannut Kertulle puurolla, ettei ihan nälkä jäisi, se on kuitenkin ollut niin suursyömäri.

Kertun haava kuvina, olkaapa hyvät:

Alkuviikosta maha näytti tältä

Keskiviikkoaamuna punoitusta ja turvotusta


Keskiviikkoiltana turvotus on pikkuisen laskenut.

Tänään. eli punoitus on vähentynyt