perjantai 29. joulukuuta 2017

Wäinö 12 vuotta!

Taas juhlitaan Wäinön syntymäpäiviä, nyt tulee täyteen 12 vuotta. Hurjaa vauhtia kyllä vuodet vierivät. Wäinö on edelleen hyvissä voinneissa. Se jaksaa kymmenen kilometrin lenkit, häntä heiluttaa koiraa, se leikkii paljon leluilla ja se pitää nuorison kurissa. Erittäin iloinen ja pirteä pappa, jos sitä ei yskittäisi niin luulisin sitä kymmenen vuotta nuoremmaksi. Toki sillä on ikää jo sen verran, ettei ikinä tiedä milloin vointi romahtaa, mutta ainakin nyt Wäinö viettää onnellisia eläkepäiviä eikä tiedäkään että vanhemmiten vauhti normaalisti hidastuu. Muistiongelmia ei näytä olevan, valikoiva kuulo sillä on aina ollut, mutta rapisevan pussin se kuulee joten eiköhän ne korvatkin toimi. Silmät on vähän sumeat, mutta lääkärin mukaan ei niissä sinällään vikaa ole ja niillä pitäisi nähdäkin vielä. Jästipäisyys tuntuu vaan lisääntyvän iän myötä, ehkä osittain syystä että Wäinö saa tehdä melkeen mitä haluaa, ei sille enää oikein rajoja pidetä. Joulun aikaan jouduin sille sanomaan Hannun kohtelusta, kun Wäinö Hannun otti silmätikukseen, ja Wäinö sai jonkun kiukkupuuskan ja huusi niin, että Kirppukin huolestui. Ensin itsekin luulin että nyt Wäinöön sattuu, kun se siihen malliin kiljui, mutta ei siitä mitään kipukohtaa löytynyt ja heti kun muut koirat oli lukittu aidan taakse, alkoi taas Wäinön häntä heilua niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. On se semmoinen rakas pieni papparainen, toivottavasti vietetään vielä monia syntymäpäiviä.


Hannu puolestaan on yltänyt hurjaan yhdeksän kuukauden ikään. Nyt alkaa Hannun kanssa tuntua siltä, että alkaa yhteinen sävel löytymään. Edelleen se terävyydellään aiheuttaa harmaita hiuksia, mutta muuten se on melkoinen mussukka. Ja treenikentillä on nyt tehnyt ihan hiljaa töitä. Tai siis ei ihan hiljaa, aina välillä pääsee pieni piippaus, mutta se ei nyt ole mitään verrattuna syksyyn. Musta tuntuu että se auttoi paljon tämän ääntelyn kanssa, kun luovuin nollatoleranssista ja lopetin reagoimisen epävarmuusääntelyyn. Ihan loogista toki, että kun Hannu on epävarma, se piippaa, minä reagoin, Hannun epävarmuus lisääntyy, ja sitä kautta sen ääntelykin lisääntyy. Nyt jos Hannu piippaa epävarmuuttaan, olen kuin en huomaisikaan. Muuhun ääntelyyn edelleen puutun, mutta sitä muutakin ääntelyä tulee nykyään aika vähän.

Ja nyt kun tämä ääntely ei niin tuota päänvaivaa, niin Hannu on kyllä huippu treenikaveri. Se tykkää tosi paljon tekemisestä, ja sinällään helppo se on myös motivoida kun lelusta se kiipeää vaikka puuhun ja namitkin kelpaa. Se ei ole samanlainen perfektionisti mitä Kerttu, mikä toisaalta on ehkä hyväkin juttu. Kerttu kun tuppaa ottamaan itseensä jos tekee virheen, niin ei haittaa vaikka Hannu suhtautuukin virheisiin vähän kevyemmin, ainakin nyt.

Hannulla on edelleen pöhinätaipumusta, kun on siunaantunut terävyyttä, puolustustahtoa ja toimintakykyä. Mutta sitä en ymmärrä, että kun se huutaa vaikka hallia vahtiessa ihmiselle siihen sävyyn, että askelkin eteenpäin ja kuolema tulee, niin kuitenkin sitten kun se ihminen on kosketusetäisyydellä, niin Hannu vaan tahtoo pussailla ja halia ja vastaanottaa rapsutuksia. Outo tyyppi. Jospa se tuosta iän myötä tasoittuu. Muistan kun Kertun kanssa aikanaan painittiin saman jutun kanssa (paitsi että Kerttu ei halunnut halia ja pussailla), mutta iän myötähän Kepestä on tullut tosi kiltti ja tasainen tapaus.

Kertulle kuuluu myös hyvää. Ollaan senkin kanssa vähän treenailtu, mutta se meidän treenailu on ennemmin puuhailua. Tänään esim. otettiin vähän ruudun paikkaa alustalla, merkin kiertoa, seuraamista, tunnaria ja eteentuloa. Eteentulossa on nimittäin se ongelma, että se ennakoi sivulletulon. Yritän nyt siirtää loputkin noudot suoraa sivulle, mutta varalta pitää opettaa se siihenkin että edessä pitäisi malttaa olla vähän kauemmin mitä liikkurin käskyyn saakka.







lauantai 2. joulukuuta 2017

Kerttu 5 vuotta ja muita kuulumisia

Tämä ajankulku on kyllä ihan käsittämätöntä. Muistan hyvin tarkasti sen, kun puhelimeen kilahti viesti, että nyt ne on syntyneet ja narttuja tuli kolme, joista yksi voisi muuttaa meille. Ja viikko sitten se narttu meni ja täytti jo viisi vuotta.



Paljon on viiden vuoden aikana opittu, myös kantapään kautta. Alkuun Kerttu oli tosi varautunut vieraita kohtaan, murisi ja pärisi ja vielä ensimmäisessä EVL-kokeessakin meinasi tuomarin syödä, mutta niin siitä vaan kasvoi älyttömän kiltti ja helppo ja herttainen koira. Nykyään kun hän heittäytyy epävarmaksi ihmisiä kohtaan, niin Kee reagoi mielistelyllä, eli yrittää hypätä vasten ja kerjätä rapsuja ja olla niin söpö, ettei kukaan häntä vaan söisi. Iso työ tähän on tehty, mutta nyt mulla on erittäin mutkaton, helppo ja luotettava koira arjessa. Onhan Kertulla omat vinkeensä (esim. resurssien puolustus, lapsien ja narttujen kanssa toimeentulemattomuus) mutta niihin on niin tottunut, että ne eivät tuota mitään ongelmaa arkeen, koska ne tilanteet on helppo ennakoida. Eikä se niitä lapsia enää aktiivisesti yritä tappaa, niin kauan kun lapsi ei Kerttuun kiinnitä huomiota, niin se saa Kertunkin puolesta elää, vaikka ihan Kertun lähelläkin. En ehkä kuitenkaan sitä mihinkään lastentarhaan veisi...

On Kertussa huonotkin puolensa. Kerttu on tosi pehmeä, se paineistuu herkästi ja sen toimintakyky ei riitä. Arjessahan nämä ei niinkään vaikuta, mutta harrastuskentillä vaikuttaa. Tällä hetkellä painitaan Kertun paikkaistumisen kanssa, koska treenikaveri komensi jokunen viikko sitten omaa koiraansa Kerttu veti siitä herneen nenäänsä ja meni epävarmaksi, kun Kepehän oli sitä mieltä että hän teki ihan oikeen ja silti komennetaan. Jää nyt sitten se joulukuunkin koe väliin, kun en sitä kehtaa kisakehään paineistumaan viedä... Musta tuntuu että tämä mun pitkä sairausloma ei ole tehnyt Kertulle hyvää. Ollaan oltu keväästä asti joka päivä yhdessä, ja Kerttu ei enää seiso ollenkaan omalla neljällä tassullaan vaan nojaa liikaa minuun ja vaatii tosi paljon tukea. Yritän päivittäin jättää koiria yksin edes hetkeksi, mutta kyllä musta vähän tuntuu että Kertusta on tullut ihan mamman tyttö tämän vuoden aikana. Miinuspuolistaan huolimatta Kerttu on joka tapauksessa maailman paras Kerttu, ja hirveän tärkeä mulle. En sitä pois vaihtaisi vaikka minkälaisen kisatykin saisin tilalle.


Mutta on tässä blogihiljaisuuden aikana tapahtunut vähän muutakin. Syntymäpäiviään on viettänyt myös Nuutti, jolle tuli pari viikkoa sitten täyteen hurjat 8 vuotta. Veteraani-iässä siis hänkin.

Wäinö on käynyt lääkärillä sydänkontrollissa. Sivuääni vahvistunut, vuosi sitten oli 3/6 ja nyt 4/6, mutta muuten erittäin pirteä ja hyväkuntoinen. Keuhkoissa ollut samentumakin oli kadonnut uusissa kuvissa, joten nyt sen keuhkosyövänkin saa sulkea oikeasti pois eikä tarvii enää stressata. Yskä johtuu trakean kollapsista, ja siihen Wäinö sai lääkettäkin, jonka nimeä en nyt muista. Nestettä ei kerry, lihaskunto hyvä ja painokin on pudonnut normaalin tasolle, joten hyvin menee. Hampaat pitäisi vielä putsata, joten sitä sitten jännitetään seuraavaksi.



Siskon 13-vuotias Papi-sheltti kävi myös sydänultrassa, ja sekin oli oikeen hyväkuntoinen seniori.

Hannulle tuli ikää 8 kuukautta. Murkkuilu alkaa tasoittumaan, vaikka kyllä tuo edelleen osaa hankalaksi heittäytyä halutessaan. Nyt se on kuitenkin suurimman osan ajasta älyttömän herttainen pikkupoika. Tosi helppo se on ainakin käsitellä, leikkasin tänään sen kynnet ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen (liikutaan sen verran että ne on tähän asti kulunut), eikä tuo ukko sanonut yhtään vastaan.

Muutenkin arki alkaa olla helpompaa. Vähän se vielä pähähtelee, mutta musta tuntuu että sille on tehnyt hyvää että treenikaveritkin sitä komentaa. Välillä Hannu on maailman sosiaalisin pikkutyyppi joka pyrkii jokaiseen syliin ja yrittää pussata kaikkia lähialueen ihmisiä, välillä se taas pöhisee tukka pystyssä. Pöhinät kuitenkin tuntuu koko ajan vähenevän (siis silloin kun ei tarvii vahtia/puolustaa), eli taitaa saada murkkuilun piikkiin laittaa ne. Ja jos erikseen ulkoilutan Hannun ja Kertun, niin kumpikin on niin hienosti käyttäytyvää koiraa kun vaan osaavat. Ne on vähän sellainen "joukossa tyhmyys tiivistyy" -parivaljakko, eli kun toinen vähän höristää korvaansa niin toinen alkaa jo huutamaan, ja kumpikaan ei tiedä että mihin tässä reagoidaan.

Hannu on kova puolustamaan ja vahtimaan, mutta mun mielestä on tosi jännä ettei se kotona vahdi juurikaan, rappukäytävän ääniin ei edes reagoi. Hallilla taas on ihan täysillä vahtimassa, ja esim. siskon luona pöhisee kaikelle mitä rapusta kuuluu. Jännä tyyppi. Ilmeisesti se on sitä mieltä, että riittää kun Kerttu vahtii kotona.

Harrastuskentällä edelleen painitaan ääntelyn kanssa. Se ei rallyssä ääntele, mutta tokossa sitten taas piippaa. Musta tuntuu että kun rallyssä se saa kulkea hihnassa, enkä edes pyydä sitä seuraamaan, niin sillä ei vire ole korkea eikä sen tarvii ollakaan. Rallyssä tehdään nyt puolikasta rataa, kaikki alokasluokan kyltit menee ihan kivasti. Tokossa treenataan ylempien luokkien juttuja. Harjoitellaan ohjattua noutoa, ruutuja, kaukoja ja kiertoja ja tunnareita sun muita. Liikkeestä jäävät se erottelee kohtuudella, seisominen on vaikein ja istuminen helpoin. Nouto on mennyt eteenpäin! Se noutaa, muttei osaa palauttaa, eikä kapulan pitotreenit tunnu menevän eteenpäin. Seuraamisessa sillä pitäisi tosi hyvin paikka, mutta ääntää melkeen heti lähdössä. Kaukojumppa menee ihan kivasti. Jos me tuo ääntely saataisiin kuriin niin hirveän hyvä siitä tulee. Ollaan yritetty nyt patoamista, mutta jos tuntuu ettei auta niin pitää lähteä laskemaan virettä. En haluaisi Hannusta mitään matkalaukkua, kun sillä tuntuu olevan moottoria vaikka muille jakaa, mutta ei se voi äännelläkään jos se tokokoiraksi aikoo tulla.

Kerttu on käynyt parissa koulutuksessa tässä kuukauden aikana. Ensin rally-tokoa, sitten hyppytekniikkaa. Rallyssä ei oikeen saatu sitä ongelmaa esille, kun se ongelmahan on vireessä, Kerttu teki oikeen hienosti ja kouluttaja vaan kehui kun on niin teknisesti taitava koira. Ollaan Kertun kanssa nyt pyritty parantamaan ylipäänsä oikealla tekemistä, ja peruutuksia edessä ja oikealla. Vasemmalla peruuttaminen on kohtuu helppoa Kepelle, koska vasemmalla peruutetaan tokossakin.

Hyppytekniikkakoulutuksessa saatiin paljon vinkkejä tulevaisuuden treeneihin. Kertun ongelmana on se, että se hyppää pää pystyssä, ja sen takia ei juurikaan jousta laskeutuessaan. Tätä menoahan se on toki rikki koko koira, joten tuohon tekniikkaan pitäisi alkaa puuttumaan. Kerttuhan on ollut muutenkin aksasta tauolla selän takia, mutta pitäisi kyllä alkaa hyppytekniikkaa treenailemaan. En vaan tiedä millä ajalla (sanoo pitkäaikaissairauslomalainen).

torstai 19. lokakuuta 2017

Hannu 7 kuukautta

Aika kuluu ja teinikoira kasvaa, ja nyt herra on jo 7-kuinen. Siinä on yli 50 senttiä ja vajaa 20 kiloa murrosikäistä pikkujätkää.

Tällä hetkellä vaikuttaa että Hannu on ihan täysin Kertun vastakohta, niin hyvässä kuin pahassa. Kerttu oli epävarma heti pennusta lähtien, Hannu ei. Kerttu on terävähkö, Hannu on ihan järkyttävän terävä. Kerttu oli pentuna epäsosiaalinen, Hannu taas yleensä tykkää ihmisistä. Kerttu vahtii, Hannulla puolustaminen on paljon vahvempi (liiankin vahva). Kerttu kaipaa multa tukea lähes kaikkeen, Hannulla on toimintakykyä vaikka muille jakaa. Kertun leikkimistä kaivettiin esiin varmaan pari-kolme vuotta, Hannu taas on älyttömän hyvä leikkimään. Kerttu ei ikinä käyttänyt paljoa hampaitaan, Hannu hammastelee edelleen. Kertulle riittää jos sitä katsoo pahasti, Hannulle on tosi vaikea saada menemään kieltoja läpi ja se kokeilee aina uudelleen ja uudelleen että onko tämä edelleen kiellettyä. Kertulle ei ihan hirveästi tarvinnut pentuajan jälkeen pitää kuria, Hannulla pitää olla natsikuri. Kerttu oli pienestä pitäen tosi pikkuvanha ja pedantti tekijä, Hannu on edelleen täysi kakara. Seitsemänkuisena Kerttu teki ALO-luokkaa liikkuroituna, Hannu opettelee perusasentoa. Hannu on selkeesti vilkkaampi, ja sen hermorakenne on huonompi mitä Kertulla. Ei sillä siis ole mitenkään erityisen heikko hermorakenne, mutta Kerttu on aika tasapäinen koira, Hannu taas ei niinkään. Lähes kaikessa ne on ihan erilaisia, joten Hannun kanssa on ollut melkoinen opetteleminen, ja on edelleen. Molemmat ovat kyllä perusluonteeltaan tosi kilttejä tyyppejä. Hannu ei ole mikään helpoin tapaus (terävä, herkästi puolustava ja toimintakykyinen on hitusen haastava yhdistelmä), mutta ei ollut Kerttukaan pienenä ja siitä on kasvanut niin loistava koira ettei toista. Hannu muistuttaa jollain tavalla Nuuttia. Molemmat on vilkkaita ja teräviä. Nuutilla vaan ei ole toimintakykyä, sosiaalisuutta eikä hermoja.


Hannusta näkee selvästi, että sen kanssa on tehty vähän. Siitä näkee, että se on tullut mulle vähän huonoon aikaan. Silloin kun päätin Hannun ottaa, mulla ei käynyt mielessäkään että olisin edelleen sairaana vielä Hannun täyttäessä 7 kk, mutta niin vaan kävi. Tästä syystä mulla on vähän ollut jaksaminen kortilla tämän pennun kanssa. Tuntuu toisaalta niin tyhmältä, kun on ollut itse melkein 8 kuukautta kotona, ja silti ei ole tehty pennun kanssa tarpeeksi pohjia edes arkikäytökseen, kun tässä olen kuitenkin viimeiset vuodet valittanut että vuorotyö vie kaiken ajan. Tänä vuonna olisi ollut aikaa tehdä vaikka mitä, mutta ollaan tehty kummankin koiran kanssa tosi vähän treeniä, huomattavasti vähemmän mitä normaalisti. Aikanaan kun Kerttu oli 7 kk, niin se oli jo melkein valmis alokasluokkaan. Hannu treenaa perusasentoja. Toisaalta Hannu kypsyy tosi hitaasti, joten ehkä sille on ihan hyväksi tämmöinen vähän hitaampi tahti. Eikä meillä mihinkään kiire ole.

Hannu on siis hyvästi jo murrosiässä. Pari viikkoa sitten alkoi ihan kunnon murkkuilu, ja siitä lähtien ollaan sitten säännöllisesti juteltu että mikä on sallittua ja mikä ei. Samoista asioistahan me jutellaan paljon, niin kuin jo aiemmin mainitsin, niin Hannu testailee aina että onko asia X edelleen kielletty. Välillä on erittäin suloinen ja herttainen pikkupoika, välillä taas ihan älyttömän ärsyttävä petoeläin. Mutta edelleen olen sitä mieltä, että kunhan tuo aikuiseksi kasvaa, saa jostain aivot päähänsä ja lopettaa turhan possuilun, niin siinä on mahdollisuudet vaikka kuinka hienoon koiraan. Harmi, että siihen voi mennä hetki jos toinenkin.

Treeneissä se on pääasiassa tosi hyvä, mutta häiriöherkkä. Se on mielettömän hyvä leikkimään, enää tarvii vaan mun opetella että miten sitä koiraa palkataan lelulla. Ollaan tehty lähinnä jotain ruutua, tunnaria ja sen tyyppistä, missä saan vaan lähettää koiran pois, eikä tarvii pureutua niihin vaikeisiin juttuihin. Ruutu on Hannulla tosi hyvä. Lähetän sen lelulle, joten vauhtia on paljon. Oon nyt alkanut pysäyttämään sitä ruutuun, ja tosi hyvin reagoi pysäytyskäskyyn. Aina ei välttämättä ihan ruudun sisälle mahdu, mutta eipä tuo vielä ole vakavaa.

Tunnari on myös hyvä. Tarkkaa työtä tekee kapuloilla, ja tietää mitä sieltä etsii. Itse noutoa ei olla harjoiteltu, koska se kapulan pitokin tökkii.

Merkin kiertoa ollaan tehty vähän sheippaamalla. Jonkinlaista ajatustyötä Hannu tekee senkin kanssa, koska kiertää kyllä kun lähellä ollaan.


Meidän pitäisi oikeasti alkaa treenaamaan sitä perusasentoa, koska nyt koira on niin namissa kiinni. Ajattelin kainalopalkkaa ajaa sille läpi, että jos sen sillä saa namista irti. Rallyssähän se on seurannut muutaman kyltin ratoja, mutta se on lähinnä "mennään"-käskyllä, eli en vaadi mitään kummempaa seuruuta.

Kerttukin on treenannut ja tekee tosi tarkkaa työtä. Ensi viikolla pitää soittaa fyssarille ja päättää jatkot. Kertun parin viikon takainen rally-tokorata löytyy täältä.

Wäinölläkin on lääkäriaika edessä. Piti soittaa lääkäriin ja uusia sydänlääkkeen resepti, niin tilasin samalla sydänkontrollin. Wäinö edelleen yskii paljon, mutta mun mielestä välillä kuulostaa siltä että se yskii ysköksiä, joten pitää tarkistaa että onko nesteenpoistolääkitys ajankohtainen. Lisäksi toivoisin että se saa jonkun  astmapiipun tuohon yskään, kun se välillä kuulostaa niin kurjalta.



sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Rally-tokoa

Eilen oli rally-tokon kotikisat, ja kun me ei Kertun kanssa ilmottauduttu kisaamaan, niin lupauduin MES-luokan nollakoirakoksi. Pikkasen toki alkuun meinasi jännittää, kun Kepe ei ole edes voittajassa kisannut, mutta onneksi ei mitään haittaa vaikka nollakoirakko vähän mokaileekin.

Ensimmäisellä radalla oli jokunen kohta, jotka tiesin jo etukäteen meille vaikeaksi. Liikkeestä istumisen jälkeen koiran kutsuminen oli justiin putkea kohti (siinä ei lopulta ollut ongelmia), ja oikeastaan koko loppu rata oikealla oli sellaisia kylttejä mitä ei oikealla olla pahemmin harjoiteltu. Eikä hypyn jälkeen edessä puolenvaihto ole Kertulle mikään helppo homma (onnistui yllättävän hyvin), 270 oikealle koira oikealla ei myöskään, peruutusta ei olla tehty varmaan ollenkaan oikealla, eikä neidin takajalat meinaa taipua oikealla täyskäännökseen. Suurin osa perusasennoista oikealla oli vinoja, ja peruuttaminen ei onnistunut. Se kyllä yksittäisenä tehtävänä radan ulkopuolella onnistui, mutta olin jo päättänyt että mitään ei uusita, aivan sama miten kävi (koska Kertulle ei kerrota jos joku ei onnistu), eli otettiin vain askel peruutusta ja jatkettiin matkaa. Käytösruudussa oli seisominen edessä, ja Kerttu sai kokeilla sitä kahdesti, kun yksi koira keskeytti radan. Molemmilla kerroilla meni paremmin mitä tiistain treeneissä, mutta kummallakaan kerralla ei koko aikaa pysynyt seisomassa.

Toinen rata oli sitten meille sopivampi. Käytösruudussa oli istuminen edessä, mikä on ehkä helpoin meille. Siinä ei sen kummempia. Radalla liikkeestä istumisesta tuli -3 (koira oli oikealla, joten varmistelin turhan paljon), puolenvaihdosta jalkojen välistä -1, yhdestä käännöksestä -3 (en hoksannut odottaa Kerttua) ja spiraalista -1, koska jouduin hetken miettimään että kumpaan suuntaan mennään. Yhteensä siis 92 pistettä. Ihan hirveän kaukana ei siis olla 95 pisteen suorituksista, mutta ensin meidän vissiin pitäisi korkata se voittajaluokka...


Ensimmäiselle radalla otin Kertun niin, että temputin sitä ennen suoritusta ja kävin läpi vaikeita kylttejä. Suorituksen aikana sitten vire oli huono. Toiselle radalle otin Kertun suoraan seinästä, ja se rata menikin paremmin. Tästä lähtien siis Kerttu saa odottaa omaa vuoroaan kentän laidalla, ja pitää vaan luottaa siihen että kyllä se ne kyltit osaa.

Korjaussarjaa haettiin, ja se myös saatiin. Ylipäänsä oikealla tekemistä pitää petrata ja koira pitää saada suoraksi. Pakitukset pitää saada kuntoon. Mun pitää pystyä rauhottamaan tilanne paremmin kylttien välissä, että saan pakan koottua ennen seuraavaa tehtävää. Myös käytösruutua pitää treenata vielä. Ja vaikka seisomista tai oikealla puolella oloa ei vielä voittajassa tulekaan, niin haluan saada koiran samalla myös MES-valmiiksi, että käyn vaan sitten kisaamassa molemmat ylemmät luokat sumpussa. Ja jos tuplakisoissakin käydään, ja ekalta radalta tulee RTK3 niin olisihan se kiva käydä samalla se MES-ratakin tekemässä.

Hannukin pääsi kisapaikalle, mutta joutui viettämään aikansa häkissä. Hienosti se jaksoi odottaa, ja kohtuullisen hiljaakin oli.

Tänään oli sitten taas Hannun vuoro treenata rallya. Otettiin temponmuutoksia, spiraalia ja pujottelua. Hitaassa kävelyssä Hannun takapuoli meinaa painua alas, mutta muuten pysyy hyvin mukana kunhan on nami kädessä. Nyt pitäisi saada se nami häivytettyä pois. Treeneissä oli myös juoksunarttu, joka Hannua vähän kiinnosti, mutta hyvin teki töitä silloin kun työvuoro oli ja nuuskutteli narttuun päin silloin kun oli vapaalla.

Kertulla oli tänään tokotreenit. Tehtiin ensin L-liike (maahan, seiso) ja seisomisen jälkeen jatkoin matkaa ja luoksetulo. Luoksetulopaikalta sitten lähetin Kertun kiertämään L:n kulmassa olevan merkin, jonka se hyvin bongasi. Meidän hallin pohja on uusittu, ja pito on nyt parempi, joten toivoin että se vähän hillitsisi Kertun kaarratusta, mutta ei. Seuraavana tehtiin paikallaolot (ei kummempia, Kerttu vähän luimistelee liikkurille takana mutta ei lähde karkuun) ja sitten eteenmenoa. Kertun eteenmenot alkaa olla ihan hyvällä mallilla. Ei vielä mitenkään 100 prosenttisen varmaa menoa, mutta edistystä kuitenkin tapahtunut. Loppuun tehtiin vielä jäävät, kaikki kolme putkeen, ja ne osuivat kaikki kohdilleen. Oikeen pätevä tyttönen se oli taas tänään.


Hannun kanssa ollaan kotona treenattu merkin kiertoa ja noutoa. Nykyään se noutaa kapulaa, mutta se pitäminen on edelleen tuskaista. Parempaan päin sekin mennyt, mutta hidas prosessi tuntuu tämäkin olevan.

On se vaan söpö kun se nukkuu

Tämmönen hoitolainen oli meillä tänään




keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Shelttienkin kuulumisia

Viime viikolla tiistaina ja keskiviikkona Wäinö oli vähän huonona. Se yski paljon, niin paljon että äiti mietti että jokohan se on Wäinön aika tullut. Torstaina menin itse paikalle, ja yllättäen perillä odottelikin erittäin virkeä ja hyväkuntoinen shelttivanhus. Jos en olisi tiennyt että pari edellistä päivää poika oli heikommassa hapessa, niin en olisi yhtään osannut sellaista arvatakaan. Olin siellä pari yötä, ja Wäinö oli koko ajan virkeänä ja yski melko vähän.

Wäinölle pitäisi nyt syksyn aikana tilata sydänkontrolli, ja samalla pitäisi miettiä että mitä tuon yskän kanssa tehdään. Pitää kysyä lääkäriltä että auttaisiko siihen esim. astmalääke tai joku. Wäinö on muuten niin pirtsakka että en haluaisi sitä yskän takia viedä piikillekään. Vuosi sitten thorax-röntgenissä löytyi keuhkoista joku valkoinen tiivistymä, mutta en tiedä että haluanko kuvata Wäinön keuhkoja enää uudelleen. En halua tietää, jos se tiivistymä on kasvanut. Mielummin menisin ihan vaan oireiden perusteella. Toisaalta tässä helpottaisi tieto siitä, että tiivistymä on pysynyt samankokoisena eikä siellä olisi mitään etenevää keuhkosairautta, mutta fakta on se että joku tuon yskimisen aiheuttaa. Tässä kuukauden aikana varmaan on pakko se lääkäri varata Wäinölle, pitää sitten keskustella asiasta. Wäinö täyttää pian 12, joten ikää on jonkun verran. Wäinö ei kuitenkaan missään nimessä muistuta vanhaa koiraa. Se on tosi virkeä ja jatkuvasti iloinen, se kulkee kevyesti kymmenen kilometrin lenkit ja muutenkin menee nuorempien mukana ilman mitään ongelmaa. Sydänkin on oireeton, enkä usko että sydänvika on tässä vuoden aikana pahentunut. Ainoa ongelma on tuo yskiminen, mikä voi olla välillä aika rajuakin ja sen voi laukaista melkeen mikä vaan.


Nuutin eläkepäivät sujuvat leppoisasti. Niitä ei häiritse mikään muu kuin se, että välillä tuon nuo kaksi aussiekakaraa Nuuttia kiusaamaan. Jännää miten Wäinöllä ja Nuutilla on sillain osat vaihtuneet, että kun Kerttu tuli, niin Wäinö piti Kertun kurissa ja nuhteessa ja jos oltiin samassa huoneessakaan niin hampaat oli esillä. Nuutti taas otti Kertun hyvin vastaan, heti adoptoi sen pikkusiskokseen. Nyt taas Nuutti on se, joka on äkäinen Hannulle. Hannu kävelee ohi, niin Nuutti jo murisee. Wäinö puolestaan ei hirveästi kiinnitä Hannuun huomiota. Kertunkin Wäinö nykyään hyväksyy, mutta Kerttu puolestaan on välillä vaikea Wäinöä kohtaan. Jos kierrokset menee yli, niin se herkästi tekee hyökkäyksen Wäinön päälle, ja Wäinöhän tästä järkyttyy syvästi ja rupeaa pakonomaisesti hoitamaan leluja. Eli nyt kun ei tarvii enää Wäinöä vahtia Kertun läheisyydessä, niin pitää vahtia Kerttua Wäinön läheisyydessä.

Molempien shelttejen kanssa tehtiin vähän tokoa. Tekniikka ei ehkä ole kovin hyvää (eikä sen tarviikaan), mutta hirveän innolla ne olivat mukana.

Parin viikon treenitauon jälkeen aussietkin pääsivät treenaamaan. Kertun kanssa tehtiin ensin rally-tokorataa. MES-luokan rata, jossa koira koko ajan vasemmalla. Käytösruudussa edessä seisominen, joka on vielä vaikeaa. Kertun rally-treenien jälkeen tehtiin Hannun kanssa tokoa. Otettiin ruutuun lähetys ja siellä seisominen, vähän seuraamispätkää, luoksari ja jääviä. Muut onnistui kivasti, mutta yhdessä ruutuun lähettämisessä karkasi ääntä. Hannun treenin jälkeen otin taas Kertun tokoa treenaamaan. Tehtiin ensin kiertohärdelliä. Asennoista istuminen oli alkuun vähän vaikea, ja Kerttu bongasi heti vasemman kapulan, mutta lähti kyllä oikealle ihan hyvin. Sitten tehtiin kokonainen ruutu. Ruudun jälkeen treenattiin eteenmenoja. Tehtiin eteenmenoja myös ruudun viereen. Pari kertaa Kerttu karkasi ruutuun, mutta tajusi aika nopeasti että nyt ei treenattukaan ruutua. Loppuun vielä tehtiin kuuntelutreeniä niin, että merkki oli muutaman metrin päästä ruudusta, ja lähetin Kertun kiertämään. Sen jälkeen lähetin Kertun eteen merkin ja ruudun väliin, ja viimeisenä vielä ruutuun. Pitäisi seuraavalla kerralla toisin päin, että ensin ruutuun ja sitten eteen ruudun viereen.


Kepe oli tosi hyvällä fiiliksellä mukana. Joka toisto ei onnistunut, mutta ilmeisesti minä onnistuin kertomaan Kertulle ettei epäonnistuminen haittaa, koska Kerttu ei ottanut yhtään itseensä, vaan seuraavankin toiston teki ihan yhtä innolla.

Kisat on Kertun osalta nyt tälle vuotta kisattu. Mun oli tarkoitus viedä se marraskuussa tokon KV-kokeeseen, mutta siihen on enää kuukausi aikaa eikä Kertun selkä ole vieläkään kunnossa, joten jää välistä. Rallykokeet olisivat lauantaina, mutta ilmottautumisaikaan Kerttu oli niin jumissa että jätin ilmottamatta. Lupauduttiin kuitenkin MES-luokan nollakoirakoksi. Agilityynkään en uskalla Kepeä viedä ennen kuin selkä on kunnossa. Jumpatessa huomaa selvästi, miten venytykset oikealle on vaikeita. Vasemmalle venyy hyvin, mutta oikealle venytellessä meinaa joko istahtaa, tai sitten takajalat lähtee liikkeelle. Loppukuusta katsotaan että onko jumppailu yhtään auttanut, vai mennäänkö tarkempiin tutkimuksiin. Ensi vuoden kisojakin tulee mietittyä vähän tarkemmin lisenssin takia. Jos Kertulla on vikaa selässä ja Hannu ei ole kisakunnossa, niin ei sitten kisata koko vuonna. Jos Hannu on kisakunnossa, niin sitten voisi lisenssinkin ehkä ostaa. Musta tuntuu että Hannu tulee olemaan myös sellainen koira, jota ei kannata turhan useasti kilpailuttaa, joten saa nähdä miten tuo lisenssin osto meidän kisauraan vaikuttaa.


Hannun kanssa käytiin tänään tottistreeneissä. Vähän terapeuttisiakin nuo treenit, kun saa porukalla miettiä että mitä tämän piippauksen kanssa tekee. Tänään huomattiin että Hannu on jumissa namikädessä. Ilman namia se ei raukka osaa tulla edes sivulle. Pitää oikeesti alkaa irrottamaan sitä kädestä. Hannu teki myös luoksetuloa ja leikki tosi kivasti. Kivahan se on muutenkin, tuommonen mamman mussukka.







maanantai 25. syyskuuta 2017

Hannu 6 kk ja Kertun fyssari

Niin se aika menee ja lapset kasvaa. Hannullekin tuli viime tiistaina ikää jo puoli vuotta. Puolivuotias Hannu on korkeudeltaan jotain 46-47 cm ja painoa on 17,7 kiloa. Hannu on siis Kerttua vähän korkeampi, ja painokin alkaa olla kohta samoissa lukemissa. Luonteeltaan Hannu on tosi söpö ja kiltti, mutta kovasti on terävyyttä. Ääntä käytetään edelleen aika kirjavasti, ja vahtiviettiäkin löytyy. Pentuna se ei viihtynyt sylissä ollenkaan, mutta nykyään kun istun sohvalle tai lattialle Hannu tyyrää aika nopeasti takapuolensa syliin. Melko pehmeältä Hannu tuntuu myös, ja tuntuu aika herkästi myös keräävän painetta. En sitten tiedä että pitääkö alkaa jo katsomaan peiliin, kun tuntuu ettei mun koirat hirveesti painetta kestä. Itsehän yritän olla hirveän positiivinen koiraa kouluttaessa ja pyrin kouluttamaan koirani kentällä niin, ettei niille tarvii antaa negatiivista palautetta, mutta Hannun kanssa se on välillä vähän vaikeaa. Se, mikä tästä hommasta niin vaikeaa tekee on Hannun ääntely. Hyvänä päivänä se ei edes ääntele pahasti, voi olla että treenin aikana kuuluu kerran piippaus. Huonona päivänä sitten ääntä tulee joka tilanteessa.




Varsinkin nouto on ongelmallinen, koska siinä tulee niin herkästi piippausta. Ja kun sitä piippausta tulee, mulla kiristyy hermot, ja vaikka kuinka yritän olla tyynenä niin kyllähän paimen huomaa kun äiskä ei ole tyytyväinen. Noudon kanssa mulla on muutenkin huono suhde. Ainoa koira, jolle onnistuin opettamaan noudon kohtalaisen helposti ilman muiden ihmisten apua oli Wäinö, ja sekin oli vahinko ja siitä on yli kymmenen vuotta aikaa. Nuutin kanssa ajattelin että ehkä se nouto on niin vaikea opettaa koska koiralla on peitsihampaat. Kertun kohdalla olin jo hyväksynyt että se on niin vaikea opettaa koska en vaan osaa. Ja sitten tuli Hannu. Kaiken järjen mukaan Hannulle pitäisi olla helppo opettaa melkeen mitä vain, koska se on älyttömän ahne, se tykkää leikkiä ja tykkää kantaa tavaroita, mutta ei. Tilanne on pahimmillaan se, että tarjoan Hannulle kapulaa, Hannu alkaa ottamaan kapulaa mutta piippaa samalla, otan kapulan pois, Hannu paineistuu. Sitten kun tarjoan Hannulle uudestaan kapulaa, niin se ei ota sitä. Se raukka ei taida itse tajuta tuota piipaamistaan, eikä se siis tajua että mitä hän teki väärin kun ei saanutkaan kapulaa. Tosi turhauttava tilanne meille molemmille. Joka treeni ei ole yhtä katastrofi kuitenkaan. Se ei aina piippaa, ja silloin se tekee tosi hyvällä fiiliksellä ja selkeesti haluaa kapulan. Ja olen tehnyt hallilla sitä, että nappaan Hannua pannasta, heitän kapulan, päästän Hannun noutamaan ja sinne se hyvin lähtee ja ottaa kapulan. Se, että tuleeko se takaisin on sitten tuurista kiinni.

Ääntelyn kanssa siis painitaan, koska en halua opettaa Hannulle myöskään sitä, että piipaaminen on sallittua, koska sitten en ainakaan saa sitä ikinä hiljaiseksi. Tuo piipaaminen on tosi inhottava, koska jos Hannu olisi hiljainen, niin se olisi aika lähellä täydellistä treenikaveria. Kai sitä pitää jotain haastetta olla, ettei vaan menisi liian helpoksi tämä harrastelu.



Muuten Hannun treenit menee ihan kivasti. Liikkeestä istumista ollaan tehty jo ihan seuraamisesta, ja hyvin istuu. Muita jääviä tehdään vielä edestä, ja niissä on käsimerkit. Seuraamisesta pitää häivyttää kättä, ettei se opi kättä seuraamaan. Nyt kuitenkin seuraa innokkaasti ja hyvällä paikalla. Ruutu on jo kohtalaisen selvä, ja monesti kun Hannu on taisteluleikin voittanut se juoksee lelun kanssa ruutuun. Edelleen toki ruudussa on joku targetti tai lelu silloin kun sitä treenataan. Luoksetulo on vauhdikas, mutta ei olla otettu loppuun asti. Alo-luokan kaukot menee, ja myös seisomista ollaan treenattu hyppytaktiikalla. Merkin kiertoa vielä sheippaillaan. Paikallaanoloissa on ruvennut pysymään ihan kivasti. Paikkamakuuta ei kyllä juuri tehdä, koska pentu pyörähtää niin helposti lonkalleen, joten ollaan tehty istuen. Eteenmenoja ollaan tehty loppupalkalle.



Nyt kun talvikausi on alkanut, niin Hannu on alkanut treenaamaan myös pk-tottista ja rally-tokoa. Tottiksessa ollaan lähinnä leikitty, ja viimeksi katsottiin tuota noutoa. Tehtiin niin että nami alustalle, pennulle kapula nenän eteen, ja kun pentu nappaa kapulasta kiinni niin se pääsi namille. Hannulla oli huono vire (ääntä siis tuli), ja myös oli vähän paineessa eikä mennyt namille luvan saatuaan. Saa siis nähdä että toimiiko tämäkään taktiikka, mutta ajattelin että kotona voisi olla kuitenkin hyvä tehdä enemmän luopumistreeniä ja katsoa sitten että yhdistetäänkö kapulaa siihen.



Rallyssä ollaan käyty läpi alo-luokan kylttejä. Täyskäännös vasempaan on vähän vaikea kun se takapuoli meinaa hakeutua maahan, mutta muuten Hannu tekee hirveän hienoa työtä. Ei me olla kaikkia alo-kylttejä ehditty käydä läpi, esim. kaikki koiran kiertämiset on kokeilematta, samoin kun pujottelut ja spiraalit, eikä Hannu osaa seurata vielä juosten tai hitaasti.

Kerttukin on parissa ryhmässä nyt talvikaudella. Tokon ohjatut jatkuivat. Ensimmäisellä kerralla paikkaistuminen oli huonoa, ja K alkoi valua alas minuutin jälkeen. En minäkään tietenkään ajatellut että kun ei se ole kuukausiin tehnyt paikallaoloja, että pitäisi vähän helpottaa. Seuraavalla kerralla sitten ajattelin, ja kävin palkkailemassa istumisesta ja oli heti parempi. Ensimmäisellä kerralla tehtiin häiriössä jääviä, eli kolme koiraa vierekkäin ja kaikilla eri asento. Kertulla osui kaikki asennot oikein. Jännä juttu että kuitenkin zeta on viime aikoina takkuillut...

Seuraavalla viikolla tehtiin vauhtinoutoa, mutta Kerttu oli vähän kuin tervassa uitettu koira. Teki tunnollisesti, mutta vauhti puuttui. Laukallahan se tekee kaiken, mutta bortsun näköisen koiran pitäisi tehdä kuitenkin pikkasen lujemmalla laukalla. Treenin lopussa Kerttu pääsi kuitenkin loppupalkalle, ja loppupalkan jälkeen lelulle, ja sitten vasta tuntui että Kepe heräsi. Sitten se oli sitä mieltä, että ei kai me vielä täältä hallilta lähdetä, kun vasta aloitettiin.

Kerttukin on treenannut rallya. Meidän rally-koutsi on onneksi sellainen, että keksii niitä kaikkein ärsyttävimpiä ja inhottavimpia kylttiyhdistelmiä, eli tunneilla joutuu sekä koira että ohjaaja olemaan tarkkana. Näitä ansayhdistelmiä kun taas talven treenaa, niin voi olla että normaalit kisaradat tuntuvat taas helpolta. Yksissä treeneissä tehtiin spiraalia oikealle koira oikealla, ja Kerttu törmäili jatkuvasti takajaloillaan viimeiseen tolppaan, niin siinä vaiheessa sitten ajattelin että nyt ei Kertulla taida olla kaikki ihan normaalisti. Siihen kun lisätään edellisissä aksakisoissa tapahtunut riman pudottaminen ja yksissä aksatreeneissä tapahtunut renkaaseen törmääminen, niin varasin Kertulle ajan fysioterapeutille.



Tällä viikolla meidän halliin vaihdetaan uusi pohja, joten treenit on peruttu. Nyt siis oli hyvä aika lähteä kuskaamaan koiraa fyssarille, koska ei muutenkaan tulisi treenattua.

Ihan loppuun asti en miettinyt kun varastin ajan puoli neljäksi, koska ruuhkabussissahan meidän oli pakko kulkea. Onneksi mukana oli vain yksi koira. Kerttua kyllä ahdisti ruuhkabussi ihan yhtä paljon mitä omistajaakin, varsinkin kun jouduttiin seisomaan ovien lähellä, eli jatkuvasti ihmisiä meni ohi. Perille päästyämme käytiin vähän kävelemässä, että Kertullakin unohtuisi pahin stressi bussimatkasta. Fysioterapeutti oli mies, joten Kertun piti muka ensin vähän haukahtaa pari kertaa. Vähän myös epäilytti mennä matolle. Fyssari kuitenkin käsitteli Kerttua niin rauhallisesti ja määrätietoisesti, ettei siinä sitten mitään ongelmaa ollut. Kepehän on vähän semmoinen tyttö ettei se tuota kopelointia hirveästi osaa arvostaa.



Kertun koko lihaksisto oli ihan tukossa. Normaalisti Kertun ongelmapaikkoja on lantio ja takareidet, mutta nyt se oli lavoista asti ihan jumissa. Vasen puoli oli kuulemma vähän pahempi, mutta suuria puolieroja ei ollut. Rintarangasta löytyi ongelmakohta, pari tosi jäykkää nikamaa. Fyssari antoi venyttelyohjeet, ja niitä nyt sitten tehdään neljä viikkoa 3-5 kertaa viikossa. Voi olla että ranka on ottanut vähän rankempaa iskua, mutta jos ei noita nikamia saada liikkumaan venyttelyllä niin sitten taitaa olla seuraava osoite eläinlääkäri ja uudet selkäkuvat. Spondyloosi on kuitenkin yksi vaihtoehto mikä niitä nikamia jäykistää. Kerttu ei kuitenkaan kipeä ole, joten saatiin siunaus jatkaa harrastuksia ihan normaaliin tapaan. Toivottavasti selkä tulee venyttelyllä kuntoon, koska alle 5-vuotiaan koiran eläköittäminen vtuttaisi ihan urakalla. Kuitenkin tokon EVL:kin tuntuu loppupeleissä aika rankalta selkäsairaalle. Nyt olen kuitenkin sitä mieltä, että ensi vuonna Kerttu kisaa agilityä pikkumakseissa, siis siinä tapauksessa että selkä on ok. Kepe ei kuitenkaan kansainväliselle tasolle tavoittele, joten pikkuesteet sopii sille ihan hyvin.

Fyssarilla käydessä Kerttu kävi myös puntarilla. Ennen sterkkaa Kerttu söi paljon (650-800 grammaa), eikä tarvinnut paljoa rasvaprosentteja lihoista katsella. Nyt tyttönen on kuitenkin pulskistunut ihan yllättäen pari kiloa, joten Kerttu pääsee dieetille. Olen nyt ostellut koirille oikeastaan halvinta mahdollista lihaa (7 kk  sairauslomalla tuntuu jo kukkarossa, ja kun näitä suita on nyt kaksi ruokittavana), mutta ei se auta kun ostaa itselle makaroonia ja kaurapuuroa ja Kertulle vähän kalliimpia ja vähärasvaisempia lihoja. Kertun ruokamäärää olen kuitenkin pudottanut sinne 400 gramman alle, eli ei siitä voi määrällisesti enää pois ottaa. Tavoitteena olisi saada vuoden loppuun mennessä ne pari kiloa poiskin, kun ne kerta näin nopeasti tulikin. Hannu on edelleen hoikka poika, se saa syödä vähän rasvaisempia jauhelihoja.





perjantai 8. syyskuuta 2017

Raahen agikisat

Viime viikonloppuna Kerttu kävi taas kisaamassa pari starttia Raahessa, kun oli piirimestisviikonloppu. Kisapäivät oli pitkiä, koska Kertun ohjaajalla oli koira ohjattavana jokaisessa luokassa, ja pari vielä joukkueessakin. Kepe itse kisasi kuitenkin aamusta omat ratansa, ja loppupäivän sai olla turistina.

Nollia ei Kertulle tullut. Ekalta radalta meni yksi hyppy väärään suuntaan joten siitä tuli hylky, toisella radalla tippui rima ja toinen vitonen tuli keppejen aloituksesta. Kerttu oli kuitenkin taas vähän reippaampi itsensä mitä kotikisoissa, sellaista kisajännitystä ei nyt ollut ja tassutkin liikkuivat ripeään tahtiin. Ihan ei ehkä vieläkään parasta vauhtia saavutettu, mutta paremmin meni sen puolesta mitä edellisissä kisoissa. Seuraavan kerran kisataan taas kotikentällä viikon päästä, toivottavasti Kertun asenne pysyy samana mitä oli Raahessakin.

Ja koska Raahessa oltiin aamusta iltaan, piti myös Hannun lähteä matkaan. Vähän piti Hannun välillä haukkua, mutta pääosin oli aika kilttiä poikaa. Häkissäkin viihtyi hiljaa. Kerttu oli myös kilttinä tyttönä. Se on kasvanut ihan älyttömän mukavaksi koiraksi, ja varmaan vielä kun vertaa pentuun niin Kertun helppous oikeen korostuu. Kisoissa kun istuin Hannun ja Kertun kanssa katsomossa, meidän viereen tuli joku ehkä 7-vuotias tyttö ja kysyi että saako koiria rapsuttaa. Sanoin että Hannua saa, mutta Kerttuun ei saa koskea koska voi olla äkäinen varsinkin lapsia kohtaan. Se lapsi jäi siihen Hannua rapsuttelemaan ja Kerttu oli ihan täysin rentona mun vieressä, ja vähän heilutti häntääkin sinne lapsen suuntaan. Muistan silloin kun Kerttu oli noin vuoden, ja lapsi kun meni ohi niin mulla oli Kerttu jalkojen välissä, toisella kädellä piti pitää pannasta ja toisella kuonosta kun se yritti aktiivisesti hyökkiä ja syödä alle teini-ikäiset ihmiset. Siitä pienestä pedosta ei ole kyllä enää jälkeäkään. En kuitenkaan varmaan ikinä sen vertaa luota Kerttuun, että antaisin kenenkään lapsen sitä rapsuttaa, mutta tosi kiva että tällainen rinnakkaiselo sujuu jo vaivattomasti. Justiinsa viime treeneissä sanoin, että jos Kerttu olisi aina ollut tämmöinen mitä se on nyt, niin mielellään siitä olisin pennun ottanut. Mutta se epävarmuus mitä vastaan ollaan jokunen vuosi taisteltu on kuitenkin sen verran herkästi periytyvää että ei kaduta sterkkaaminen.
Kertun mielestä supertylsää kaikenlainen jumppailu.

Seuraavana päivänä sitten mentiin Kertun kanssa luennolle opettelemaan että miten venyttelet koiraa oikeaoppisesti. Kerttuhan jumii herkästi, ja hierojalla sitä varsinkin talvikaudella juoksutan aika tiheästi, mutta tuo venyttely on multa täysin unohtunut. Pitää siis alkaa treenien jälkeen venyttelemään, että jos ne lihakset säilyisi paremmin vetreänä. Kerttuhan on semmonen tyttö että itse ei juurikaan venyttele.

Kerttu ei hirveästi arvosta kopelointia, ja varsinkin tylsää näytti olevan kun mentiin hallille eikä edes riehuttu. Piti kyljellään vaan maata ja olla rauhassa. Kyllä Kerttu välillä kävi hakemassa repusta lelua, että vähän pitää muutakin tehdä mitä kyljellään köllötellä. Luennon piti eläinfysioterapeutti, ja ihan hyvää asiaa tuli.

Hannun pentunappula on loppunut, ja minä en ainakaan vielä ole tilannut lisää. Nyt vähän näyttää siltä että sekin taidetaan raakaruokkia, ainakin toistaiseksi. Aika paljon kyllä uppoaa lihaa ja rasvaa kasvavaan aussiepoikaan, niin saa nähdä mitä lompakko tästä sanoo pidemmän päälle. On mulla varaksi pussi Hauhauta, jos tuntuu että pitää nappulaa antaa. Ja jos palataan nappulavoittoiseen ruokintaan niin eihän se ole kuin tilata uusi pussi.

Talvikausikin on alkanut, mutta siitä sitten myöhemmin lisää.




Kävin fyssarilla. Takasintullessa koirat olivat sitä mieltä, että mihinkään ei
enää ole asiaa ilman heitä.