Kertun treeniä

Koska Hannun treenit sai ihan oman postauksen, niin pitäähän niitä Kertunkin treenejä vähän tarkemmin katsella.

Kertulla on nyt ollut tosi kiva draivi tekemisessä. Sillä on selkeesti tosi hauskaa treeneissä, eikä sitä haittaa mitkään ulkoiset tekijät tai palkan puuttuminen, pääasia että pääsee tekemään. Tämmöisenä kun sen saisi pidettyä, niin jopa olisi harrastaminen helppoa.

Kertun kanssa ollaan treenattu kohtalaisen paljon rallya viime aikoina. Tai siis rallyn ratatreenejä. Muistaakseni viime kuussa (tai helmikuussa) käytiin pitkästä aikaa epiksissä, Kerttu voittajassa. Sillon Kerttu teki tosi huonossa vireessä, ja jouduin sitä sitten radalla herättelemään. Pisteitä radalta jäi surkeat 69, osan pisteistä itse sain sabotoitua, mutta osa meni puhtaasti Kertun piikkiin. Saatiin sentään TP.

Kertun kanssa rallattelua. Voi itku tuota sen häntää. 😍😍😍 #australianpaimenkoira #aussie #australianshepherd #aussiesofig #rallyobedience #rallytoko #rallyobediencetraining #lifewithaussie #instadog #dog #dogsofinstagram

Henkilön Heidi Lukkarila (@heidilu_) jakama julkaisu Huhti 17, 2018 kello 11.43 PDT

Ilmoitin sitten Kertun sekä ratatreeniin että seuraaviin epiksiin, tällä kertaa nollakoiran rooliin niin voittajaan kuin mestariinkin. Ratatreenissä Kerttu oli jo paremmalla fiiliksellä. Yksi tempovirhe, kun Kerttu jäi katsomaan kouluttajaa ja itse ehdin jo lähteä liikkeelle, muuten puhdas rata.

Epiksissä meni sitten jo ihan mukavasti, varsinkin ensimmäisellä radalla. Voittajan radalla Kerttu ei tehnyt yhtään virhettä, enkä minäkään, joten täydet 100 pistettä ja TP. Mestarissa Kerttu oli jo selkeästi aika väsynyt ja jäykkä. Oikean puolen käännökset oli tosi työläitä, ja peruuttaminen oikealla oli aika huonoa. Pisteitä tuli kuitenkin 89.

Myös treeneissä Kerttu toimi mukavasti. En kuitenkaan sitä vielä kisoihin ilmoittanut, mutta lupauduin taas nollakoirakoksi voittajaan ja mestariin. Voittajaluokassa Kerttu heti ensimmäisessä pujottelussa oli huonosti mukana, ja tuplasaksalaisessa Kerttu tulkitsi että tää on nyt se puolenvaihto jalkojen välistä ja törmäsi mun jalkoihin. Pisteitä radalta jäi kätösiin 92, tuomarin kommentti radasta oli että "tyylikäs ohjaus, kuuliainen koira". Kuuliainenhan tuo tyttö kyllä on. Käytösruudussa istui kiltisti.

Pitkän päivän viimeinen rata oli sitten Kertun MES-rata. Kerttu oli välillä häkissä lepäämässä, välillä kävi mun kanssa vähän jumppailemassa että olisi mahdollisimman levännyt, mutta silti vetreä. Itse kuitenkin vähän ennen radan suorittamista mietin, että mitenköhän tämä onnistuu, koska mun huono käsi alkoi olla jo tosi väsynyt. Sormia en tuntenut enää ollenkaan, ja kaikki käden liikuttelu vaati lisäapuja selästä asti, ja koko käsi ei tuntunut edes kädeltä vaan tuntui lähinnä siltä, että olkapäästä roikkui kymmenen kiloinen puupalkki johon ei saa mitään kontrollia. Mietin että mitähän Kerttu sanoo herkkänä tyttönä siihen, että omistaja taas ohjaa vähän oudosti. Katsoin kuitenkin radan läpi, ja siellä ei ollut juuri mitään mitä olisi vasemmalla kädellä pitänyt ohjata, joten ajattelin että ehkä tämä sittenkin onnistuu. Ja onnistuihan se. Kerttu oli heti alusta tosi hyvin mukana. Rata tuntui sujuvan helposti, ja kun oltiin maalissa, niin hetken mietin että olinkohan eksynyt radalla kun se tuntui niin helpolta ja nopealta. Ainoa virhe radalla oli yksi vino (-1), joten pisteitä jäi aika hienot 99, ja tuomarin sanojen mukaan päivän paras rata. Tuomarin kommentti oli "upea ohjaus, ihana koira" ja vielä sydän päälle. Vielä kun oltiin kotiin lähdössä, niin tuomari tuli kehumaan kuinka oli ollut hyvää ohjausta ja miten hieno koira mulla onkin ja kyseli että onko se jo valioitunut. Mua vähän nauratti nuo kehut tuosta ohjauksesta, koska en tosiaankaan pystynyt liikuttamaan vasenta kättä ollenkaan. Ehkä juuri siksi ohjaus oli onnistunutta, koska en pystynyt huitomaan kädellä ja sekoittamaan koiraa. Ja vähäeleistä ohjaaminen oli kyllä pakostakin. Mutta Kepe oli kyllä tosi hienon tuntuinen ohjata, ja näköjään se on jo tottunut siihen, että mulla ei välttämättä ihan joka raaja toimi.

Tokojenkin suhteen Kertulla menee mukavasti. Kertulla on yksittäiset liikkeet vahvat, ja niiden treenaaminen tuntuu vähän turhalta koska kyllähän se ne osaa, joten ollaan otettu nyt enemmän palkattomuutta. Pitkää seuraamispätkää palkatta, tai muutamaa liikettä putkeen. Ilman liikkuria on sujunut ihan mukavasti, liikkuroituna tulee vielä vähän tyhmiä virheitä. Kertulle erityisen vaikeaa on, jos seuraamisen jälkeen tehdään heti zeta (niin kuin monesti kisoissa tehdään), ja silloin saattaa ensimmäinen jäävä jäädä suorittamatta. Näin kävi myös sunnuntaina.

Aloitettiin seuraamisella. Kepellä seuraaminen oli Kertuksi tosi hyvää, olin kyllä näkevinäni muutaman oikealle käännöksen jälkeen hieman poikittamista. Tosi hyvä vire, hyvä paikka ja kontakti ei tippunut kertaakaan. Seuraamisesta tehtiin zeta, järjestys i-s-m. Istuminen jäi taas tekemättä, mutta otin sen siitä iloisella äänensävyllä mukaan, ja seisominen ja maahanmeno onnistui.

Zetasta seuraavana ohjattu. Kertulla ehti siinä sivulla istuessaan huomio jo herpaantua, ja tarvitsi kaksi käskyä merkille. Siitä lähetin oikealle kapulalle, lähti oikealle mutta näki keskimmäisen, ja alkoi mennä sitä kohti. Pysäytin ja lähetin uudelleen oikealle, ja siitä teki ihan normaalisti loppuun. Tämäkin on sellainen normaalisti kympin liike, mutta nyt taas näkyi että ei olla pitkään aikaan ohjattua treenattu ja tuli ihan typeriä virheitä. Virheistä huolimatta Kerttu sai ison sosiaalisen palkan, ja valmistauduttiin ruutuun.

Ruutu oli nyt kyllä ihan kympin liike. Tosi hieno eteenmeno, siitä ruutuun, pysähtyi hyvin, maahan ekalla käskyllä, tuli hyvin seuraamaan. Siitä sitten pääsi palkalle.

Otettiin vielä toinen lyhyt pätkä. Ensin kaukot, sitten luoksari niin, että stopista palkalle. Kaukot ihan ok, vähän takajalkoja korjasi s-i-vaihdossa. Luoksarin stoppi hyvä.

Koko ajan oli vire hyvä, yhtään ei ahdistanut missään vaiheessa. Tai no ehkä vähän saattoi ahdistaa, kun tuli vähän niitä typeriä virheitä, mutta ei näkynyt vireessä tai koiran ilmeessä yhtään.

Nyt kun alkaa ulkokausi, niin pitää oikeasti panostaa noihin matkoihin. Pitää tehdä luoksaria tosi pitkällä matkalla, ja ruutua ja eteenmenoa myös. Kertulla ei ole kesäksi ryhmäpaikkaa tokoon, joten treenataan keskenämme. Jos näyttää siltä, että syksyllä ei paikkikset niin ahdista, niin sitten olisi Kertunkin aika jo kisata tokossa ja kokeilla, että joko ne viimeiset ykköset sieltä tipahtaisivat. Kesän aikana keskitymme myös palkattomaan tekemiseen, tehdään siitä Kertulle niin normi juttu että se ei enää sitä hetkauta. Mutta tällä hetkellä voisin sanoa että ollaan ihan oikealla tiellä Kertun kanssa. Sillä on ihan älyttömän kivaa treeneissä, ja se saattaa jopa vähän possuilla (mikä on Kertulle vaan hyvä). Tätä mielentilaa olen hakenut sille edelliset kolme vuotta, nyt vaan toivotaan ettei se yhtäkkiä päätä ahdistua jostain.

Kerttu kävi myös pitkästä aikaa aksaamassa reilu viikko sitten. Kovaa kiirettä piti, kun oli niin kiva päästä esteille pitkästä aikaa. Minihyppyjä se hyppi, ei uskaltanut nostaa yhtään isommaksi kun ei tiennyt että mitä sen selkä sanoo. Selkä ei sanonut mitään, joten kävin sen kanssa perjantainakin vähän ottamassa tokotreenien jälkeen aksaa vielä matalammilla hypyillä. Hyvinhän se vetää. En kuitenkaan innostunut sille kesäksi ottamaan aksapaikkaa, kurja maksaa siitä jos Kertun selkä ei kuitenkaan kestäisi säännöllistä treeniä. Mietin että jos syksylle ottaisi koirille yhteisen paikan, mutta saa nähdä miten käy. Hannulla kun tuntuu olevan vähän liian kivaa radalla.

Kertulle pitäisi varata fyssari näin kesäkauden alkuun, että uskaltaisi sitten kunnolla treenata. Myös Hannun selkä tuntuu omaan käteen siltä, että sitä pitäisi käsitellä. Saa nähdä, kuka sitä saa kopeloitua sen verran että saadaan lihakset rennoiksi. Se kun ei ole mitenkään tottunut käsittelyyn.

Hannun tokokatsaus

Koirien kanssa ollaan treenailtu vähäsen. Yritän kohtalaisen usein käydä niiden kanssa jotain tekemässä, mutta välillä tuntuu ettei tehdä mitään järkevää, kunhan hööntsäillään. Silti varsinkin Hannun kanssa edistystäkin on tullut.

Hannun tokoliikkeet on tällä mallilla:

Paikallamakuu:
- On ollut ihan hyvä. Paljon sitä toki pitää sinne palkata, mutta ei ole noussut. Välillä vähän haastava saada pysymään hyvässä vireessä (=hiljaa) sen aikaa, kun odotellaan liikkuria. Pitää palkkailla paljon jo siinä istuskellessa.

Seuraaminen:
- Ollaan tehty aika lyhyttä pätkää. Takajalkojen käyttö on vielä aika heikkoa. Tekee aika rauhallisessa moodissa, mutta en uskalla hakea siihen yhtään korkeampaa virettä, ettei ala ääntelemään. Tekee sievästi, säilyttää paikkansa ja ei ota häiriötä.

Liikkeestä maahanmeno:
- Hyvä.

Liikkeestä seisominen:
- Itse seisominen hyvä, mutta vierelle siirtyminen on vähän vaikeaa. Pitää taas paljon palkata että Hannu malttaa olla paikallaan.

Liikkeestä istuminen:
- Kaikista vaikein jäävistä tällä hetkellä, vaikka syksyllä oli se vahvin. Tarvii vielä vahvistusta.

Luoksetulo:
- Hyvä. Ei olla tosiaan mitään pysäytyksiä otettu.

Kapulan pito:
- Hyvä.

Nouto:
- Ei malta oikeen istua sivulla kun kapulaa heitetään. Tehdään lähinnä vauhtinoutona, jos otan loppuun asti niin heti näkyy vauhdissa. Palautuksia otetaan sitten erikseen läheltä. Tarvii vielä kokemusta ja varmuutta, mutta hyvällä mallilla.

Hannun tokoa. Alussa vielä ollaan, mutta kyllä sillä jo joku ajatus hommasta on. ☺ Aika rauhallista viretasoa joutuu tämän kanssa hakemaan, kun muuten sieltä pukkaa sitä ääntä. Nätistihän se nykyään tekee, vähän vielä kokemusta lisää niin hyvä siitä tulee. ❤ #australianpaimenkoira #aussie #australianshepherd #aussiesofig #toko #obedience #obediencetraining #obediencedog #dogsport #tokokoira #tokoaussie #workingaussie #mydogiscutest #dogsofinstagram #dog

Henkilön Heidi Lukkarila (@heidilu_) jakama julkaisu Huhti 19, 2018 kello 6.35 PDT

Kaukot:
- Alo-luokan kaukot hyvät. Ylempien kaukoja tehdään vielä tyyny takasten alla, koska takaset meinaa vähän liikkua s-m-s-vaihdoissa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että helpompi nämä kaukot oli Hannulle opettaa mitä Kertulle.

Este:
- Hyvä.

Kierto:
- Vähän on vielä epävarmuutta. Tarvitaan vielä kokemusta, ja sitä kautta vauhtia. Tässä myös riski ääntelyyn. Ollaan tehty myös hyppyjen välistä lähettämistä kierrolle, vähän alkeita kiertohässäkkää varten.

Ruutu:
- Ollut ihan hyvä. Menee alustalle, pysähtyy käskystä ja menee maahan. Vähän vielä tarvii tähänkin varmuutta, ennen kuin lähdetään ottamaan alustaa pois. Eteenmenon alkeet alkaa olla hallussa.

Ohjattu nouto:
- Ollaan otettu vähän vauvaversiota, mikä tuntuu onnistuvan. Suuntia pitäisi vielä vähän treenata ennen kuin vaikeutetaan.

Tunnari:
- Hyvä. Ei vaan olla oikeen tehty vieraalla hajulla. Palautus on myös kesken.

Metalli:
- Metallia pitää hyvin, muttei olla sen kummemmin siihen tutustuttu.

Eli liikkeet on ihan hyvällä alulla. Kiirehän Hannun kanssa ei ole mihinkään, rauhassa ainakin tämä vuosi treenaillaan ja katsotaan aikasintaan ensi vuonna kisoja. Joitain epiksiä voisi katsella loppuvuodelle ehkä, jos tuntuu että palkattomuus saadaan kuntoon. Pääasia on kuitenkin että Hans pysyy hiljaisena eikä rupea piippaamaan. Jos me saadaan tälle vuodelle pohjat hyvään kuntoon, niin eihän se sitten ole ensi vuonna kun kisata Hannu sinne EVL:ään. En usko että liikkeiden kanssa tulee suurempaa ongelmaa, mutta vireen kanssa voi tullakin.
Rallyssä Hannu vielä vähän ylikuumenee. En ole vielä löytänyt taktiikkaa, millä saisin sitä vietyä eteenpäin. Välillä tuntuu että on hyvä olla naksu ja karkit mukana radalla, että saa palkattua mielentilasta. Välillä taas tuntuu että se namittaminen ei vie meitä mihinkään, koska kun Hannu saa namin, niin keskittymiskyky loppuu siihen. Tehtiin tänään rata kahdessa osassa, ensimmäisen puolikkaan namitin, sitten vapautin lelulle, sitten tehtiin rata loppuun ilman palkkaa. Jälkimmäinen osa meni paremmin. Otettiin vielä treenejen loppuun alkuosa radasta ilman palkkaa, ja se meni taas kivasti ja ilman ääntä. Ehkä me aletaan tekemään muutamaan kylttiä kerrallaan ilman karkkia.

Henkilön Heidi Lukkarila (@heidilu_) jakama julkaisu Huhti 17, 2018 kello 11.35 PDT

Muuten Hannun kanssa on kiva harrastaa. Meillä on nyt sellainen hyvä jakso, missä me puhutaan suunnilleen samaa kieltä, ja Hannu käyttäytyy myös arjessa kivasti. Vähän joo vahtii edelleen, ja silloin kun Hannulla on kivaa, niin ärähdykset tulee helpommin. Kuitenkin on alkanut keskittymään työntekoon eikä mulla enää niin tarvii olla silmiä selässä treenatessa. Hannu on muutenkin tosi kiva nuori mies (tällä hetkellä). Ei se edelleenkään siedä sitä, että mulle aletaan puhumaan lenkillä, ja toisten koirien ohittaminen on vaikeaa, mutta muuten on ollut myös arjessa aika kivaa. Meillä onneksi taloyhtiön remontti loppuu, ja se helpottaa hirveästi arkea näiden vahtikoirien kanssa.

Hannu on kyllä erittäin herttainen poika. Kotona on ihan sylivauvaa, ja muutenkin on hyvin kuulolla. Mun mielestä on tosi kivaa että me nykyään tullaan hyvin toimeen, koska Hannun murrosikä on ollut aika haastavaa aikaa. Kun välillä tuntui että aivan sama mitä teet, niin tuohon eläimeen ei saanut minkäänlaista otetta. Kyllä sille edelleen joutuu välillä huomauttamaan asioista, mutta esim. kuukauden takaiseen ero on jo suuri. Toki voi olla, että ensi viikolla Hannu taas muistaa kuinka kivaa olikaan olla täysi mulk... murkku, ja sulkee korvansa kaikilta käskyiltä ja yrittää eliminoida kaikki vastaantulijat ja niin pois päin, mutta pitää nyt nauttia tästä rauhasta ja hiljaisuudesta, kun Hannun kanssa menee mukavasti niin arjessa kuin harrastuksissa.

Hannun ekat synttärit ja muita kuulumisia

Blogi on ollut taas vähän hiljaiselolla omistajan sairastumisien vuoksi. Koirien kanssa on silti pyritty puuhaamaan ihan normaalisti.

Hannu meni ja täytti vuoden vajaa kuukausi sitten. Syntymäpäiviä ei juuri juhlittu, koska mun molemmat koirat olivat koko viikon kipeinä vatsataudissa. Superpöpö onnistui tartuttamaan jopa teräsvatsaisen Kertun. Vuoden ikäinen Hannu on edelleen todella lapsellinen ja pentumainen tyyppi. Hannu kävi hoidossa siskollani oman sairaalareissuni ajan, ja palauttaessa koiria kysyivät että olenko nyt ihan varma että Hannussa ei ole mäyrää tai vastaavaa ei-niin-domestikoitunutta eläinlajia seassa. Hannu ei kuulemma pysähtynyt oikeastaan hetkeksikään, koko ajan touhotti eikä juuri kuunnellut että mitä sille sanottiin.

Vuoden ikäinen Hannu on suunnilleen 55 cm korkea ja 25 kiloa painava maanvaiva. 90% ajasta se on maailman herttaisin ja hellyyttävin pieni eläin, loput kymmenen prosenttia ajasta se on ehkä raivostuttavin otus ikinä. Hannu on erittäin vilkas ja terävä, vahtiviettiä on siunaantunut vähintäänkin riittävästi. Hannu ei sinällään ole huonohermoinen, mutta tuolle vilkkaudelle ja terävyydelle ei vähän vahvempi hermorakenne pahaa tekisi. Hannu osaa olla jästipää, aina ei malta totella, mutta Hannu on myös erittäin herkkä poika joka vetää itsensä hyvin epävarmaksi jos äiskä suuttuu. Hannussa on tavallaan näkyvillä molemmat puolet aussiesta, se puoli, miksi minä tästä rodusta tykkään ja miksi minulla näitä on, mutta myös se puoli, mihin pitää henkisesti valmistautua kun aussien ottaa ja mistä uusia aussieharrastajia varoitellaan. Kun nämä eivät ole aina ihan helpoimmasta päästä. (Toisaalta Hannun veli on ehkä maailman helpoin koira. Ei tippaakaan terävyyttä, hyväntahtoinen, ei vahdi. Hannun sisko on sitten enemmän Hannun kaltainen, paitsi että ei ole yhtä sosiaalinen ja on vielä herkempi.)


Hannun kanssa siis edelleen opetellaan yhteiselämän pelisääntöjä. Arjessa elämä menee pääosin kivasti, kun lenkkeilytän koirat erikseen. Silloin Hannu lönkyttelee rentona vieressä, ei vedä eikä hösellä. Ohitustilanteissa siihen saa kontaktin, ja se on muutenkin kuten normaalit koirat. Yhdessä Kertun kanssa sitten Hannu pöljäilee huomattavasti enemmän. Kaikkeen suhtaudutaan varauksellisesti ja pöhinät ja rähinät on erittäin herkässä. Jos Kerttu edes katsoo jotain, niin Hannu lukee tilanteen niin, että siellä on uhka, ja siitä se riemu repeääkin. Itse olen pähkäillyt että tämä käytös varmaan johtaa juurensa sinne Hannun pentuaikaan, kun Kerttu käyttäytyi niin ylisuojelevaisesti Hannua kohtaan. Nykyään Kertun käytös on tasoittunut, eli se ei ylimääräisiä vahdi tai puolusta edes Hannun ollessa mukana, mutta Hannu silti on huomattavasti varauksellisempi Kertun kanssa. Ja jos Hannu saa Kertunkin haukkumaan, niin sitten Hannu taas saa vahvistusta omalle käytökselleen, koska jos Kerttukin haukkuu niin uhan on pakko olla todellinen.

Meidän taloyhtiötä on rempattu koko kevät. Ajattelin alkuvuodesta, että Kepen kanssa voi tulla ongelmia, koska Kerttu on hyvin reviiritietoinen vahtikoira. Kepe ei kuitenkaan mitään sano rappukäytävässä remontoijille, joskus jos on ylimääräistä virtaa niin saattaa pientä murinaa pitää. Joskus taas katselee remppamiehiä ja heiluttelee häntäänsä sen näköisenä, että miettii että olisikohan noista rapsuttajiksi. Hannulla on huomattavasti vaikeampi hyväksyä että rappukäytävä on täysi vieraita miehiä. Arkipäivinä siis mun pitää lenkittää koirat erikseen, muuten Hannu pitää mekkalaa. Toisaalta sitten jos remppamiehet tulee asuntoon, niin molemmat koirat käyttäytyvät kohtalaisesti. Pidän ne toki pääasiassa joko makkarissa tai häkissä että remontoijat saavat rauhassa tehdä töitä, mutta kerrankin kun Hannu oli irti, niin se kävi vaan esittelemässä lelujaan kun oli todennut remppaajan vaarattomaksi tyypiksi. Aina kun kuului kylppäristä ääni, Hannu haki Konginsa suuhun ja syöksyi häntä heiluen esittelemään miten ihana lelu hällä oli tällä kertaa tarjottavaksi.

Suurin ongelma Hannun kanssa on kuitenkin treenihallin vahtiminen. Sen kanssa treenatessa pitää olla silmät selässäkin, ettei vaan kukaan ole tulossa halliin niin, että Hannu huomaa sen ennen mua. Mun pitää varmaan alkaa laittamaan treenikavereita kävelemään halliin ja takaisin ulos että voidaan tuota treenata. Joskus leikkiessä Hannu ei niin reagoi, mutta sitten kun reagoi niin sehän on täysin valmis eliminoimaan uhan. Hannulla on siis pääasiassa liina edelleen treenatessa perässä, että saan napattua siitä kiinni jos joku on tulossa. Hannua ei myöskään voi pitää irti muualla kuin merenjäällä, jossa itse näen kauas ja pystyn ennakoimaan tilanteet. Jäällä Hannu on jo oppinut siihe, että muiden luokse ei lähdetä, ja sitä pystyy kohtuullisen huoletta pitämään irti vaikka ruuhkaa olisikin. Ainoa vaikea tilanne Hannulle on se, että joku kävelee kohti. Silloin vaan mun pitää tajuta lähteä kävelemään toiseen suuntaan, Hannu tulee mukana eikä kiinnitä sitten enää muihin huomiota. Metsässä en juurikaan uskalla pitää sitä irti, koska jos Hannu näkee jotain ennen mua, niin se lähtee. Kyllä se tilanne on tämän kevään aikana parantunut (on lähtenyt, mutta tullut kutsusta takaisin), mutta hirveää luottoa tuohon koiraan ei mulla ole.


Hannu on ihan täysi hulivili. Se on edelleen kuin 8-viikkoinen kakara, ainut vaan että se on 20 kiloa isompi. Jotenkin sillä on edelleen tämmöiset normaalit käytöstavat ihan hukassa, se esim. saattaa yöllä mun nukkuessa kävellä mun kasvojen päältä. Sen on tosi vaikea hillitä itseään minkään asian suhteen. Jos se haluaa moikata ihmistä, se ei pysty keskittymään mihinkään ennen kun se on saanut moikata kyseistä ihmistä. Se on impulssiivinen, sillä ei ole minkään vertaa pitkäjännitteisyyttä minkään asian suhteen. Se ei ajattele, vaan se reagoi ja tekee. Kaikki nämä on sellaisia asioita, joiden takia arkikäytöksen opettaminen on ollut vaikeampaa Hannulle mitä kellekään mun edellisistä koirista. Hannu edelleen hammastelee, ja leikkiessään se ottaakin monesti mun käden suuhunsa. Ja Hannu on siis todella, todella terävä, ja erittäin vahvasti vahtiva koira. Sinällään aika haastava yhdistelmä. Kyllä tuon vahtimisen kanssa pärjäisi, jos sitä terävyyttä ei olisi, ja toisaalta terävyyden kanssa pärjäisi jos se ei vahtisi niin järjettömästi. Musta aina välissä tuntuu että me ei Hannun kanssa olla ihan paras mahdollinen parivaljakko. Ollaan molemmat vähän turhan räjähdysherkkiä. Hannu tarviisi sellaisen ihmisen, jolla on kärsivällisyyttä oikeesti työstää näitä ongelmia, eikä sellaista niin kuin minä, että hermot menee heti ja sitten äristään yhdessä. Eli paljon on omistajallakin opeteltavaa.

Mutta Hannussa on sitten se toinenkin puoli. Se on äärettömän iloinen eläin, se on sosiaalinen (toki sen kova vahtivietti voittaa sosiaalisuuden 6-0, jos Hannun mielestä jossain on joku uhka), se on älyttömän kiintynyt perheeseensä ja se tekee kaiken täysillä. Se on semmoinen mamman oma kainaloinen, 55-senttinen sylivauva. Ja olen aina halunnut koiran, jolla on samanlainen draivi tekemiseen mitä Hannulla. Mulla on jatkuvasti kädet mustelmilla ja naarmuilla Hanskin takia, mutta on sitä silti kiva treenata, koska se tekee niin täysiä kaiken.



Hannu on älyttömän ihana eläin, ei siitä pääse mihinkään. Yritämme nyt vain opetella yhteiseloa, ja minä yritän pitää hermoni kasassa jotta en vaan pahenna tuota vahtimisongelmaa. Ja olihan Kertullakin nuorena tyttöjä samantyyppisiä ongelmia mitä Hannulla nyt, mutta Kepestä kyllä kasvoi niin ihana ja kiltti ja helppo tapaus etten samaksi koiraksi uskoisikaan. Toisaalta tiedän myös aussieuroksia jotka eivät ole iän myötä tasoittuneet, joten nähtäväksi jää mimmoinen tyyppi Hannusta kasvaa. Potentiaalia siinä on ihan kaikkeen, hyvässä ja pahassa.

Mutta treenipuolella menee kivasti (jos ei oteta huomioon sitä hallin vahtimista). Tokossa ollaan naksuteltu oikeaa mielentilaa, ja ollaankin hyvällä mallilla ääntelyn kanssa. Kauan meni niin, etten tehnyt mitään lajitreeniä, mutta nyt ollaan päästy jo lajitreeneissäkin hyvälle mallille.


Hannu aloitti vähän aikaa sitten tokon ALO-ryhmässä, ja hyvin siellä pärjää. Liikkeet alkaa olla hyvällä mallilla seuraamista lukuunottamatta. Paikalloloja pitää treenata just tuon vahtimisen takia. Eilen Hannu rupesi murisemaan kun treenikaveri tuli piilopaikkiksesta. Lisäksi itseäni aina jännittää että ärähtääkö se liikkurille joka kävelee siihen eteen, vaikka tähän mennessä se ei ole liikkuriin reagoinut. Häiriötreeniä kaivataan ja paljon.

Agilityssä käytiin alkeiskurssi, ja Hannu löysi kutsmuksensa. Siitä tulee ihan järjettömän nopea koira, mulla on jo nyt ohjaukset myöhässä. Toukokuussa alkaa jatkokurssi, jonne ajattelin Hannun ilmoittaa.

Rallyssä ollaan pidetty vähän taukoa ihan siitä syystä, että saadaan se ääntely voitettua. Pysäytyskylteillä aina karkasi ääntä, joten pidin vähän turhana mennä treenaamaan koko lajia ennen kuin tuo ääntely on paremmalla mallilla. Sunnuntaina olisi kuitenkin tarkoitus mennä taas rallytreeneihin ja katsoa että mitä Hannu sitten sanoo, vai sanooko mitään (toivottavasti ei sano).

Vetohommia ollaan aloiteltu. Vielä en ole kaupungissa uskaltanut Hannulle valjaita pukea, mutta maalla ollaan aloitettu juoksemisen opettelua. Hyvin se lähtikin sujumaan, varmasti tulee Hannusta hieno juoksukaveri. Jospa se ensi kesänä syrjäyttäisi Kertun, kun Kepe kuitenkin enemmän nauttii niistä lenkeistä, joilla saa nuuskutella sydämensä kyllyydestä.

Kertulle kuuluu hyvää. Sen kanssa ollaan vähäsen treenailtu, vähäsen juostu ja vähäsen köllötelty sohvallakin. Treeneissä se vetä pääasiassa hyvin. Käytiin rallyn epiksissä, joissa Kepe kuitenkin taas jäätyi. Jäätiin pistettä vaille tuloksesta, mutta Kertun puolesta pitää sanoa että suurimmat mokat meni ohjaajan huolimattomuuden piikkiin. TP sentään saatiin. Episten jälkeen mentiin ratatreeneihin. Siellä taas ei Kertun vireessä ollut mitään vikaa, ja pisteitä olisi tullut 99. Plussaa vielä siitä, että käytösruudun valvoja oli mies, eikä Kerttu sillekään mitään sanonut. Eilen tehtiin ratatreeniä treeneissä ja taaskaan ei mitään sanomista vireessä. Pari kertaa alussa tökkäsi mua käteen, muuten virheetön rata. Lupauduin menemään seuraaviin epiksiin nollakoiraksi voittajaan ja mestariin, katsotaan mitä Kerttu siitä sanoo. Lupauduin myös seuraaviin virallisiin kisoihin nollakoirakoksi. Kylteissä ei sen kanssa ole mitään ongelmia, eli jos tuo vireongelma ratkeaa niin se on helppo kisata valioksi.

Ruokintaa olen molemmilta aussielta vähän muuttanut. Nehän ovat olleet raakaruokinnalla, Kerttu 4 vuotta ja Hannukin hyvin pienestä pennusta. Lihaa siis on uponnut reilusti yli kilo per päivä (rankkana päivänä pelkästään Hannu syö sen kilon), ja näin työkyvyttömänä eläkeläisenä alkoi jo hinnat hirvittää. Nykyään siis nämä syövät 50/50-mallilla, ja ainakin toistaiseksi näyttää ruoka passaavan molemmille. Hannulle jopa paremmin mitä pelkkä raaka, nyt sen maha on musta paremmassa kunnossa mitä aiemmin. Nappulana on ollut ihan perus Hauhau, joka näyttää maistuvan ja lihan kanssa on ihan kelpo tavaraa. Lisinä menee sinkki ja d-vitamiini, Kertulle nivelaineet ja Hannulle vähän kalsiumia. Katsellaan nyt vähän aikaa tällä, että totunko itse näin koiria ruokkimaan vai vaihdetaanko takaisin raa'alle.

Shelteille kuuluu hyvää. Nuutin kanssa ollaan käyty vähän juoksemassa pitkästä aikaa. En uskaltanut käydä kun pienen lenkin, koska Nuu ei ole pitkään aikaan vetohommia tehnyt, mutta Nuutti olisi ollut sitä mieltä, että voisi käydä pidemmälläkin. Wäinö on myös hyvissä voinneissa, käy vielä kevyesti 10 kilometrin lenkit ja palautuu hyvin. Välillä yskittää ja välillä ei.