torstai 8. syyskuuta 2016

Sydänultrassa

Eilen tuli eteen se jännittävä päivä, kun oli aika viedä Wäinö sydäntutkimuksiin. Wäinöllä oireilu alkoi kesän lopulla, ja äiti mulle puhelimessa kertoikin että Wäinöä on alkanut yskittää aina välillä. Muuten oli kuulemma reipas poika, kävi pitkiä n. 10 kilometrin lenkkejä eikä lämpimästäkään hyytynyt. En siis ihan hirveästi huolestunut, ennen kuin elokuun puolessa välissä menin Wäinöä ja Nuuttia katsomaan. Wäinö tietenkin innostui minut nähdessään, ja yski ja köhi varmaan puoli tuntia. Yskä oli niin kovaa, että Wäinön piti laittaa lattialle makaamaan, että sai yskittyä kunnolla. Mitään limaysköksiä ei kuitenkaan ulos tullut.

Heti alkuviikosta Wäinö pääsi lääkäriin, kun aloin epäillä että yskimisen takana voi olla sydänvaivaa tai ongelmaa jossain nielun seudulla. Wäinö vietiin kunnalliselle, joka ei juuri mitään muuta sydäntutkimusta voi tehdä kuin kuuntelun, mutta pystyy kuitenkin nielun tsekkaamaan. Omasta mielestä yskä kuulosti siltä, että siellä voisi olla tulehdusta. Nielu oli kuitenkin puhdas, ja lääkäri suositteli tarkempaa sydäntutkimusta. Varasin siis ajan entiseen Akuuttiin, nykyiseen Evidensiaan, Niemelän Outille joka on Wäinön sydämen ennenkin ultrannut.

Kolmisen viikkoa jouduttiin aikaa odottelemaan. Välillä mietittiin koko ajan perumista, koska yskiminen selvästi vähentyi, mutta tulin kuitenkin siihen päätökseen, että parempi se on omankin mielenterveyden kannalta tutkia. Ja hyvä että tutkittiin.

Ensin kuunneltiin sydänäänet, ja sivuäänihän sieltä kuului, voimakkuudelta 3/6. Pulssi oli 80, syke tasainen. Wäinö pistettiin kyljelleen, ja sydäntä ultrattiin. Olin kyllä tosi tyytyväinen että Wäinöstä on ultra otettu aiemminkin, koska nyt oli niin helppo verrata näitä tuloksia kolmen vuoden takaisiin. Selvästi muutosta on tullut, vasen kammio on turhan iso ja vasemman puolen eteis-kammioläpät ei toimi ihan kunnolla. Vasemman kammion läpimitta diastolessa oli nyt 32 mm, kun edellisellä kerralla se oli 27. Systolessa vasen kammio oli läpimitaltaan 20 mm, kun kolmen vuoden takainen luku oli 17 mm. Sydämen vasen eteinen on siis suurentunut. Aortan läpimitta oli pysynyt kohtalaisen samana (nyt 14 mm, viimeksi 13,5 mm). Vasemman eteisen ja aortan suhde oli nyt 1,65, kun terveellä koiralla se on maksimissaan 1,5. Yleensä se on kuitenkin jo paljon suurempi (tyyliin 1,9) siinä vaiheessa, kun sairaus todetaan.  Diagnoosina mitraaliläpän endokardoosi. Sairaus löydettiin aikaisessa vaiheessa, mutta päätettiin kuitenkin aloittaa sydänlääkityksenä Medvedin. Nestekertymiä ei löytynyt, joten nesteenpoistolääkitystä ei tarvitse ainakaan vielä aloittaa.

Seuraneidillä oli tylsää, kun kerrankin ei ollut huomion keskipisteenä
Ja sydämen oikea puoli toimii kuten pitääkin. Sillä puolen kaikki läpät toimii, eikä läppävuotoja löytynyt. Mutta niinhän se läppävian kanssa yleensä meneekin, että vasen puoli reistaa ensin. Sillä on kuitenkin raskaampi työtaakka.

Lääkäri oli kuitenkin vähän sitä mieltä, ettei Wäinön oireet ihan selity tällä, joten napattiin thorax-röntgen. Henkitorvi oli yhdestä kohtaa vähän matalampi, mutta ei kuitenkaan mitään minkä pitäisi aiheuttaa ongelmia. Se mikä mua näissä kuvissa huolestuttaa, oli yhdessä kuvassa sydämen päällä näkyvä vaalea laikku. Periaatteessa voi olla ettei se ole mitään. Voi olla jotain kuvausteknistä, tai voi olla jotain arpikudosta. Yksi mahdollisuus oli myös pneumoniamuutos, ja sen takia otettiin CRP ja PVK. Arvot oli kuitenkin kaikki ihan kohdillaan. Huonoin vaihtoehtohan olisi kasvain keuhkoissa. Kuukauden päästä otetaan kontrollikuvat, samalla hoidetaan hampaat kuntoon siinä tapauksessa, ettei se tiivistymä ole kasvain. Wäinöstä otettiin yhteensä neljä kuvaa, joista vaan yhdessä näkyi tuo muutos. Toivottavasti on siis vaan jotain harmitonta.

Wäinöhän on sitä mieltä että hän on varsin terve nuori mies. Mustakin tuntui vähän hassulta, kun lääkäri puhui Wäinöstä vanhana koirana, kun itse en sitä vanhukseksi miellä ollenkaan. Se on kuitenkin se, jota aina luullaan porukan nuorimmaksi. Täysi kakara, vaikka ikää on yli 10 vuotta.

Nuutti on sitä mieltä, että onneksi on edes maailman paras isoveli, kun on maailman
raivostuttavin pikkusiskokin.


Nyt Wäinö saa kuitenkin rauhassa nauttia syksystä. Se tykkää kamalasti, kun pääsevät Nuutin kanssa joka päivä moneksi tunniksi metsään. Nuuttikin on tyytyväinen, kun on taas syksy ja saa syödä vaikka kuinka paljon marjoja. Itse olen tyytyväinen, että ne molemmat saavat viettää rauhallisia eläkepäiviä siellä jossain keskellä ei-mitään. Ei niistä kaupunkikoiriksi ole.

On ne molemmat (tai siis kaikki kolme) vaan semmosia kullanmurusia. Onhan niissä kaikissa omat puutteensa, mutta hirveän onnellinen olen että juuri nämä kolme ääliötä satuin itselleni ostamaan.


lauantai 3. syyskuuta 2016

Kertun ensimmäiset agikilpailut ja loppukesän kuulumiset

Alotellaan ensin muilla kuulumisilla. Melkeen pari kuukautta on taas ehtinyt vierähtää edellisestä päivityksestä. Laiskoja ollaan oltu, mutta vähän on kuitenkin ehtinyt tapahtua ja ihan pikkusen on tullut myös treenattua.

Toko:
Ihan luvattoman laiska olen ollut tokon suhteen. Ensinnäkin kesällä ei juuri tullut treenattua kun Kerttu ei lämmintä ilmaa kestä, ja nyt loppukesäkin ollaan pidetty taukoa. Elokuussa treenattiin kerran, mutta jos vaikka laatu korvaisi määrän? Vähän piti merkin kiertoa muistella, mutta muuten tosi hyvät treenit, ja mielettömän hyvä vire. Talveksi on tokopaikka, joten otan itseäni niskasta kiinni ja palataan treenikentille. Nuorten koirien tokoringistäkin kasvettiin yli, kun elokuussa valittiin uudet koirat rinkiin. Niin se kaksi vuotta meni nopeasti, ja Kertustakin tuli entinen nuori.

Rally-toko:
RT on ollut sellainen laji, jota ollaan läpi kesän treenattu. Ei kylläkään kovin useasti, maksimissaan sen kerran viikossa. Mutta Kerttu on tehnyt tosi hyvää työtä, vire pysyy ja meillä on ihan kivaa. Viime talvena homma maistui vähän puulta, mutta nyt ollaan opittu ehkä jopa tykkäämään lajista. Talvelle on ryhmäpaikka, vaikka meneekin vähän päällekäin agilityn kanssa.

Agility:
Agilityssä Kerttu sai heinäkuussa itselleen uuden ohjaajan, kun mut laitettiin juoksukieltoon. Uuden ohjaajan kanssa kävivät mölleistä juoksemassa nollaradan, kävivät toisissa mölleissä juoksemassa pari hylkyä ja kävivät jopa virallisissa kisoissakin. Agilityradalta hakivat hylyn, mutta hyppyradalta komeasti nollavoitto! Ei huono alku kisauralle. Hyppyradalla Kerttu oli jo selkeesti väsynyt, kun hänen oli pitänyt pari tuntia kisapaikalla odotella ja ympäristöään tarkkailla. Vauhti oli siis jo aika laiskanpuoleista, mutta ne nopeamman radan juosseet pudottelivat rimoja, joten vauhti riitti voittoon. Nyt sitten niitä aginollia metsästämään. :)

Ja ei se agiratakaan huono ollut, mutta pari rimaa tuli alas, keppejen sijasta mentiin putkeen ja renkaalle ponnisti huonosti, joten meni väärästä välistä.

Videoitakin löytyy, tässä se möllin nollarata:


Ja tässä se virallinen nolla:


Ja sitten se agiratakin:


PK:
Tokon sijaan tehtiin tottista (vähän). Opittiin uutta, ja Kerttu menee esteet ihan kivasti jo. Vähän pitää vielä auttaa, että muistetaan A tulla takaisinkin eikä kierretä. Suurin vaikeus taitaa olla oma huono heittokäsi, mulla aina pelottaa että nakkaan kapulan A:n kautta koiran päähän. Mutta Kepe tykkää tosi paljon varsinkin näistä esteistä, eikä edes ottanut itseensä kun kerran kaatoi hypyn kun hyppäsi niin huonosti. Normaalistihan tuo juoksee toiseen huoneeseen jos kotona kaadan/pudotan jotain, joten oletin että Kerttu ei enää ikinä hyppää mitään esteen kaatumisen jälkeen. Tyttöpä ei ollut millänsäkään, ja hyppäsi heti perään uudestaan ja tällä kertaa paremmin. On myös menty henkilöryhmää (ei ongelmaa), eteenmenoa (jestas miten se pinkoo kun on ruokaa tiedossa...) ja on ammuttu seuratessa (ei ongelmaa). Ihan harmittaa, kun ei kisoihin tähdätä, koska tälle saisi tosi hyvät tottikset.

Nuutti:
Nuutista ei mitään uutta sanottavaa. Hyvin voi ja viettää edelleen eläkepäiviään. Se on mulle ehkä vähän möksähtänyt, ei tule tervehtimään pitkään aikaan kun menen käymään siellä. Pitkävihainen pikkukoira, se silloin mun Saksan reissun jälkeen mulle suuttui, eikä ole vieläkään leppynyt.

Wäinö:
Wäinöä on vähän yskittänyt viime aikoina, joten lähdemme ensi viikolla sydänultraan. Toivottavasti sieltä ei mitään löydy. Muuten Wäinö on erittäin pirteä tyyppi, mutta innostuessaan rupeaa kakomaan.

Ja tämmöinen otus on etälaumaamme liittynyt:




Vuodesta -94 on meidän perheessä ollut koiria, nyt tuli ensimmäinen joka ei ole paimen. Hän on Kirppu, siskon uusi galgo (tai no on vielä koeajalla, mutta todennäköisesti se niille jää). Kirppu on nuori, 1½-vuotias kastroitu uros. Oikea herrasmies, mitä nyt kotiaan vahtii. Kerttu on käynyt Kirppua leikittämässä koirapuistossa, vähän muka ujostelee kun yhdessä juoksevat, koska Kirppu on sen verran isompi, mutta sitten jos Kirppu ei Kerttuun kiinnitä huomiota niin Kerttu menee ja tökkii Kirppua nenällään niin kauan, että taas juostaan. Sheltitkin on ottaneet kohtalaisen hyvin uuden tulokkaan vastaan. Vähän jännittää, kun toinen on niin iso ja vauhdikas, mutta varsinkin sisätiloissa tuo menee osana laumaa niin kuin väärä raha.

Kuva: Sari Eskelinen
Kuva: Sari Eskelinen
Kuva: Sari Eskelinen
Kuva: Sari Eskelinen

Kuva: Sari Eskelinen