Pitkästä aikaa kisajuttuja

Kertun ja mun kisatauko kesti aika tasan 2 vuotta. Itselläni ei huvittanut kisata ja kun Kertullakin on ollut omat ongelmansa, niin ei sitten kisattu. Viikko sitten kuitenkin tuli kisatauko päätökseen, kun ilmoitin Kertun korkkaamaan rally-tokon voittajaluokan tuplakisoissa.

Palkintopossu. :) Lelu kyllä kuoli jo samana iltana

Tietenkin ensimmäiset kisat kahteen vuoteen jännitti, mutta ihan turhaan. Kepe veti hienosti. Itse vähemmän hienosti.

Ensimmäisellä radalla tehtiin molemmat kaikki oikein, saatiin 100 pistettä ja TP. Tuomari on ennenkin tykännyt Kertun tekemisestä, ja aikanaan nollakoirana Kee on saanut samalta tuomarilta MES-radalta 99 pistettä. Nytkin tuomari sanoi että Kertun tekemistä voisi katsella koko päivän. Palautteeksi oli lappuseen kirjoittanut, että "Aivan mahtava! Herttainen pari, ilo katsoa. :)" Itseänihän jännitti ihan kunnolla, siis polvet tärräsivät joka pysähdyksessä, mutta Kepe veti kyllä homman kotiin.


Seuraavalle radalle Kerttu lähti taas sillä fiiliksellä, että tehdään toinen puhdas rata. Valitettavasti itse olin vähän pihalla, ja lähdin kiertämään spiraalia väärään suuntaan. Huomasin kuitenkin että hetkonen, rataantutustumisessa en tähän suuntaan kävellyt, joten uusittiin se. Muuten sitten virheetöntä menoa, joten 97 pistettä siltä radalta. Harmitti, koska olisihan se ollut hienoa korkata voittaja kahdella 100 pisteen radalla. Toisaalta se harmitus on jo vähän väistynyt, koska omasta kämmistä huolimatta olihan tuo siistiä tekemistä, ja se on se pääasia. Toisesta radasta tuomari kommentoi että "Nätti ohjaajankierto ja eteentulo. Nätti seuruu kummallakin puolen, hieno peruutus". Kiva saada positiivista palautetta seuraamisesta, koska se on aina ollut Kertulle vaikeaa. Nyt sitten vielä kolmatta tulosta hakemaan, ja sitten Keetu pääseekin isojen tyttöjen luokkaan. :)

Tokokisat olivat tänään. Menin tienkin itse saamaan alkuviikosta sairauskohtauksen, ja puhuminen on taas vähän epäselvää. Kävin siis alkuviikosta vähän treenailemassa, ja katsomassa miten epäselvä puhe vaikuttaa koiriin. Eipä tuo juuri vaikuttanut, joten en lähtenyt kisaa perumaan. Ketehän piti kyllä mua viimeiseen asti jännityksessä, kun edellispäivänä haisteli 3-4 kertaa omaa tunnaria ja toi sitten väärän. Ei ole ihan tuo hajuaisti palautunut kennelyskän jälkeen.

Mutta itse kisat meni näppärästi. Paikkiksista 9½ ja 9. Istuessa oli kerran nuuskassut maata. Kerttu meni vähän korppiasentoon ennen maahan-käskyä, kun sitä jännittää se liikkuri siellä takana. Vähän hidas maahanmeno, muttei siinä tainnut muuta olla.

Ruudulla aloitettiin yksilöliikkeet. Hyvä eteenmeno, hyvin meni ruutuun, mutta siellä pikkuisen haisteli. Hyvin maahan, hyvin sivulle, siitä 9.

Seuraamisessa samaa ongelmaa mitä aina, eli poikittamista. Hidas oli hyvä. Siitä tuli aluksi seiska, mutta nostettiin myöhemmin kasiin.

Seuraavana ohjattu, siinä ei ollut kummempaa. Aluksi 9, nostettiin 10:iin.

Tunnari oli ensimmäisen kehän viimeinen liike. Perusasento vino, siitä ensin 8, mutta sekin nousi 9:iin.

Seuraava kehä alkoi kaukoilla. Kaksoiskäsky s-i -välillä, siitä siis 8. Muuten hyvä, mutta yksi seisominen oli vähän vajaa.

Inhokkimme zeta oli seuraavana. Ei istunut, ennakoi mukaanlähdöt ja viimeinen perusasento oli siinä ja siinä että lasketaanko sitä edes perusasennoksi. Omasta mielestäni ei oltaisi ansaittu siitä yhtään pistettä, mutta tuomari oli kiva ja antoi 7.

Kiertonoudossa Kerttu taas koomasi maahanmenon, siitä siis 8.

Luoksetulossa stoppi vähän valui, ja taas koomattiin maahanmeno, eli pisteitä tuli hurjat 6.

Loppupalautteessa tuomari sanoi, että mun vasen käsi häiritsi, ja sen takia lähti pisteitä. Sanoin sitten että kun se käsi on osittain halvaantunut, että en oikein asialle voi mitään, joten sen takia tuomari päätti että kädestä ei voi rokottaa, ja nosti ne kolme numeroa. Ilman sitäkin pisteet olisivat riittäneet ykköseen, mutta pisteiden noston seurauksena tuli vielä luokkavoitto.

Mutta kyllähän tuo käsi tätä hommaa vähän vaikeuttaa. Seuraamisessa se tuntuu olevan aina huonosti, ja Kerttu tietenkin luulee että siellä on nami kun sormet on koukussa. Lisäksi se näyttää siltä että imutan. Jokainen kapulan otto on vaikeaa, ja on ihan tuuristaan kiinni tippuuko se kapula. Varsinkin tunnari on vaikea saada pudottamatta, kun siinä ei edes ole laippaa. Mutta näillä mennään, ja tuomari oli sitä mieltä että kunhan muistaa kertoa tästä tuomarille ennen kehää, niin tuomarin on pakko ottaa se arvostelussa huomioon.

Kerttu teki aika omalla tasollaan hommia. Paljon oli hyvää, mutta toki niitä parannuskohteitakin löytyi. Zetaa ja luoksaria pitää treenata ihan extrapaljon, että saadaan ne toimimaan. Maahanmenon koomauksille pitää keksiä jotain. Muuten Kee teki niin kivasti, että ei siltä parempaa voi vaatia. Ja tämä taso riittää valioitumiseen, ja Kertun tavoitteet ei sitä korkeammalla ole. Kerttu teki pirtsakkana töitä, eikä kisaaminen ahdistanut. Kerttu myös sai noin 400 grammaa nakkia, kolme kissanruokapussia ja yhden hampurilaisen palkaksi, että se jaksaisi vielä yhden samanlaisen suorituksen jossain vaiheessa. Vielä en tiedä, että yritetäänkö sitä viimeistä ykköstä tänä keväänä vai jätetäänkö syksyyn, Kerttu kuitenkin tarvii aikaa palautua.

Mutta kaikin puolin hieno lopetus pitkälle kisatauolle, kun ensin tuli tosi hyvät pisteet rallykisoista ja sitten vielä EVL1. Joskus tauko tekee hyvää, ja Kertulle tauko teki tosi hyvää.

Muut kuulumiset sitten eriin postaukseen, ettei tästä tule ihan kilometrin mittaista.

Rane-veli sai myös ykköstuloksen, ja tuli toiseksi

Hannu 2 vuotta!

Niin se vaan aika menee, ja meidän pikku-Hanttukin täytti jo kaksi. Hannu on edelleen hyvin lapsellinen tapaus, että ei siinä hirveästi ole aikuistumisen merkkejä, mutta kyllä tuo kaksivuotias Hannu on kivempi mitä vuosikas Hannu. Arki Hannun kanssa on alkanut olemaan helpompaa, tiedä sitten että johtuuko siitä että Hannu olisi alkanut tasaantumaan vai siitä, että pystyn jo kohtuudella ennakoimaan Hannun käytöstä.

Hannuhan on edelleen vähän tuommoinen erityislapsi. Jos se olisi ihminen, niin se varmaan olisi autismin kirjolla. Se alkaa pikkuhiljaa pystyä jonkinlaiseen itsehillintään kotona, esim. ulos lähtemiset on rauhoittuneet paljon. Kotona se on oikeastaan melkeen kuin normaali eläin. Vieraassa paikassa se meno on sitten vähän toista, kun Hannulla pyörähtää kierrokset kattoon. Kun me mennään esim. mun vanhempieni luo, mun on pakko ottaa Hannu syliin rauhoittumaan ensimmäiseksi puoleksi tunniksi.

Treeneihin ostin namimaton, jota tutkimalla Hannu saa aloittaa treenit. Tarkotus on siis se, että se nenää käyttämällä rauhoittaa itsensä. Idea lähti siitä, että vaikka sillä muuten menee tosi herkästi yli treeneissä, niin tunnarin se on aina tehnyt nätisti. Nenän käyttö onkin auttanut, koska nykyään ollaan saatu jo ihan hiljaisia lähtöjä kierrolle, ruutuun ja seuraamaan. Namimatto onkin auttanut, ja lyhyessä ajassa ollaan saatu hommaa edistymään tosi paljon.

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin jos silloin pari vuotta sitten joku olisi mulle sanonut, että millainen Hannusta kasvaa, niin olisin jättänyt ottamatta, sanonut että liian vaikea, helpommallakin pääsee. Mutta vaikka välillä on tehnyt mieli googlettaa, että paljonko maksaa parinkymmenen kilon paketin lähetys jonnekin Tiibetiin, niin pakko sanoa että en minä tuota pikkutihulaista vaihtaisi enää pois. Se on ihan todella hauska ja hellyyttävä tyyppi, aina se on valmis touhuamaan. Oikea mussukka, vaikka onkin vähän omalaatuinen. Ei se Kerttukaan tässä iässä kovin mukava ollut, mutta siitä kasvoi maailman helpoin koira, joten katsotaan mitä Hannusta kasvaa.

Nyt alkaa näyttää siltä, että Hannusta voi ehkä sittenkin tulla mulle kisakoira, vaikka kauan olin sitä mieltä, että kisoihin ei tämän kanssa lähdetä. Hannu on kuitenkin rentoutunut paljon, ja stressitaso on paljon alempana mitä alkuvuodesta. Tämän vuoden se saa vielä olla lapsonen, ja ensi vuonna katsotaan niitä kisahommia. Jos jostain asiasta olen varma, niin siitä, että kiirehtiminen Hannun kanssa on ehdoton no-no.

Hannulla on vielä arjessa asioita, missä on parantamisen varaa. Se herkästi alkaa räyhäämään lenkillä koirille, jollen ota sitä ihan viereeni. Joskus kyllä räykkää siltikin. Jos ollaan Hannun kanssa kahdestaan, niin on rennompi mitä Kertun kanssa, ja ohituksetkin on helpompia. Hannua ei myöskään voi pitää irti täällä kaupunkialueella, ei edes noissa meidän metsiköissä. Kun se näkee jotain, niin se lähtee eikä tule kutsusta takaisin. Talvella ollaankin ahkerasti käyty merellä, missä Hannu pysyy lähellä. Hannu myös räyhää ihmisille. Ei aggressiivisesti, vaan tyyliin "jumalauta rapsuta mua NYT!". Sen vieminen autoon on vaikeaa, koska päästään kivaan paikkaan ja Hannu ei voi hillitä itseään. Se on vielä aika villi tapaus, mutta koko ajan mulla vahvistuu se tunne, että tästä kasvaa kyllä ihan oikea koira. Koko ajan mennään oikeaan suuntaan.

Kaksivuotias Hannu on siis edelleen hieman haastava kaikkien vinkeidensä kanssa, mutta niin herttainen poikalapsi kun vaan olla voi. Mielenkiinnolla odotan, että mimmoinen poika tästä kasvaa, kunhan se malttaa aikuistua.

Kakkua odotellessa

Kakku (eli kissanruoka) oli hyvää, mutta sitä oli liian vähän

Aivan liian vähän

Hannun voivottelut

Koska Hannun avoimen luokan liikkeet sujuvat hyvin, testailtiin että missä vaiheessa ne voittajan liikkeet onkaan. Melkeen yllätyin, kuinka hyvään kuntoon ne on vahingossa päässeet. Toki viilattavaa riittää ihan jokaisessa liikkeessä.

Perusseuraaminenhan Hannulla on aika hyvällä mallilla. Paikka on vahva, ja Hannu tykkää kun saa olla äiskän vieressä. Pysähtymiset (tai liikkeellelähdöt oikeastaan) tuottaa edelleen ääntä, ja käännöksissä saattaa vuotaa. Juostessa saattaa vähän hyppiä, ja juoksukäännökset ei vielä oikein suju. Peruuttaessa takapää seilaa puolelta toiselle.

Jäävät on pääasiassa aika hyvät, ja ollaan alettu L:ää harjoittelema
an. Istu-seiso on sellainen yhdistelmä mikä ei oikein vielä onnistu. Tarvii palkkaa ensimmäisen jäävän jälkeen, vaikka otankin sen kehusanalla mukaan.

Luoksarin stoppia ei olla tehty koko matkalla. Terävyyttähän siinä saisi olla enemmän.

Ruutu on aika kiva. Pysäytys saisi tässäkin olla terävempi, mutta muuten hyvä. Ruutu löytyy vaikkei ole targettia, ja ääntä ei tule lähtiessä. Pysyy maassa ja tulee nätisti seuraamaan.

Ohjattu noutokin alkaa onnistumaan kokonaisena. Paitsi jos tehdään ensin hässäkkää, sitten on pikkupojan pää sekaisin kun ei oikeen tiedä mistä se kapula pitää hakea.

Tunnari onnistuu myös liikkuroituna. Alun ohjaajan kääntymistä pitää vielä treenata, ja palautuksessa saattaa kapula pyörähtää suussa.

Kaukot on eniten kesken. Jotenkin tosi työlästä lähteä hakemaan niihin matkaa.


Metallihyppynouto on myös kesken. Hannu kyllä tekee hyppynoutoa puukapulalla hyvin, ja hake myös vinot, mutta metallikapula vähän ällöttää. Ollaankin siis opeteltu metallin pitoa ja kuljettamista ruokakuppipalkalla.

Ei siis ihan hirveän paha. Todennäköisesti siinä vaiheessa, kun kaukot on kunnossa, niin on kaikki muukin. Vahvistustahan kaikki liikkeet vielä kaipaa, kun Hannu nyt on vähän sellainen epävarmuuteen taipuvainen eläin.

Kerttuhan on ilmoitettu ekaa kertaa kahteen vuoteen kisoihin, niin tokoon kun rallyyn. Jännää, miten se tuntuu ihan tosi pätevältä silloin, kun ei ole kisailmoa laitettu menemään, mutta heti kun on kisat näköpiirissä niin sen virheisiin suhtautuu ihan erillä tavalla. Nyt huomaa miten kapulan palautukset on huonoja, hässäkässä Kerttu tekee mitä tykkää, luoksarissa maahanmeno tarvii tuplakäskyn jne. Mutta eipä me jakseta näistä stressiä vetää, Kete saa nyt tulevissa kokeissa tehdä mitä haluaa, jos vaan saan sen vireen pysymään hyvänä. JOS nyt sattuu että Kepe vetää hyvällä asenteella, niin mietitään sitten sitä kuriinpalautusta, että saisin tytön kuuntelemaan myös siellä kisakehässä että mitä tehdään. Tässä tapauksessa kuitenkaan pääasia ei ole voitto, eikä edes ykköstulos, vaan se että Kertun kanssa voi kisata vielä myöhemminkin.

Käytiin myös shelttejä katsomassa. Wäinö ja sen pirteys jaksaa joka kerta hämmästyttää. Sillä on ikää yli 13 vuotta, mutta missään se ei näy. Nuuttikin on ihan yhtäkkiä ikääntynyt, jotenkin outoa ajatella että se täyttää tänä vuonna 10. Sisätiloissa Nuu on tosi rauhallinen, mutta narupallon saatuaan on ihan samanlainen pomppupallo mitä nuorenakin. Olen vähän suunnitellut että Nuu joutuisi senioritarkistukseen. Itse kun en ole Nuuttia joka päivä näkemässä, ja en ihan täysin luota vanhempiini siinä asiassa, että ne huomaisivat jos Nuuttia joku vaivaa, joten ajattelin että jos se lääkäriin pääsee kopeloitavaksi, kuunnellaan sydän ja otetaan perusveriarvot. Samalla voisi Wäinöltä ultrata sapen. Olen kuullut että jotkut sheltit on oireilleet mucocelea pelkällä yskimisellä, joten vähän mietin että pitäisikö se Wäinöltäkin sulkea pois, kun vähän epäilen että aikanaan Uno siihen meni (jännää että kukaan lääkäri ei ehdottanut ultraa, vaikka oli erikoisesti oireileva sheltti). Toki jos sieltä jotain löytyy, niin sitten pitää miettiä uudestaan että leikatakko näin iäkästä sydänvaivaista koiraa, vaikka se hyvässä kunnossa onkin.

Onhan se vähän haikeaa ajatella, että jokunen vuosi sitten meillä oli yhteensä viisi nuorta shelttiä, ja nyt on neljä vanhaa. Tietenkin hienoa että on vielä nämä neljä, varsinkin kun porukan vanhin, 14-vuotias Papi on välillä ollut siinä kunnossa, että on jo hyvästejä sanottu. Nyt kuitenkin on Papillakin lääkitys kohillaan, ja iästä on pudonnut puolet pois. Tai no, kuuloahan tuokaan lääkitys ei takasin tuo, mutta sekin pappa on nykyään pirteä ja kävelee paremmat lenkit mitä vuosi sitten. Kuvista puuttuu Papi kokonaan, koska sitä ei viitsi isossa porukassa viedä ulos, kun se niin herkästi lähtee vaeltamaan eikä kuule kun sitä kutsutaan takaisin.

Tältä tämä porukka näytti viisi vuotta sitten. Nuoria poikia ja narttupentu

Alkuvuotta

Tämä vuosi on jo pitkällä, joten jotain pitäisi varmaan muistiinkin kirjoittaa. Aloitetaan vaikka tokoilla.

Hannun kanssa ollaan itseasiassa edistytty. Välillä toki mennään taakse päin, kun Hannu jostain syystä hermostuu. Ohjatuista treeneistä Hannu ei tykkää yhtään, yleensä siellä ottaa hirveästi häiriötä. En tiedä onko sen mielestä silloin liikaa porukkaa kentällä vai mikä on. Ollaan Hannun kanssa käyty normitreenien lisäksi myös kurssilla, siellä Hannu ei mun mielestä ole yhtä hermostunut mitä viikkotreeneissä. Mutta sitten taas kun käydään omalla porukalla treeneissä, Hannu on melko rento ja vapautunut.

Seuraaminen on Hannulla ihan siistiä. Häiriönkestoa pitää parantaa, mutta muuten ei suurempaa vikaa. Liikkeellelähdötkin ollaan saatu hiljaiseksi. Takajalatkin alkaa löytymään.

Jäävät on muuten ok, mutta välillä istuminen ja seisominen menee sekaisin. Hannu saattaa tehdä ensin ihan hyvin jääviä, ja yhtäkkiä unohtaa mitä istuminen tarkoittaa. Pitäisi ehkä tehdä kuurina istumista enemmän.

Luoksetulossa välillä tekee turhan pitkän lenkin sivulle tullessa. Vauhti on kuitenkin hyvä eikä himmaile. Stopit on pääasiassa ihan hyviä, mutta tehdään edelleen niitä naminheitolla.

Kapulanpito on vähän ongelma. Hannu nostaa itsensä turhan korkeaan vireeseen, ja sitten kapula pyörii. Treenaillaan tätä ruokakupin ääressä, ja silloin kyllä onnistuu, mutta treenikentällä pääosin on vielä liian korkea vire nättiin pitoon.

Kaukoissa alokkaan ja avoimen kaukot sujuvat ihan hyvin. Seisominen on vielä kesken. Mietin että pitäisikö ottaa joku takajalkatargetti avuksi.

Hypyn kanssa ei ole mitään ongelmaa.

Kierto on muuten OK, mutta lähdössä tulee ääni. Mitenkään täysillä Hannu ei mene, mutta kuitenkin ihan hyvää vauhtia, ja Hannu on oppinut tykkäämään kierrosta. Hannullehan nämä irtoamiset on olleet vaikeita. Jos kierron takana odottaa lelu, niin Hannu lähtee hiljaisesti. Mun mielestä tuo kertoo siitä, että vaikka Hannu osaa, niin se ei luota osaavansa.

Ruutuun lähtö on yleensä vähän hiljaisempi, ehkä siksi että siellä on targetti. Stoppi ei meinaa pelata, vaan Hannu lähtee valumaan. Pitää miettiä että hinkataanko stoppi kuntoon vai mennäänkö suoraa maahan.

Nouto on parantunut huomattavasti. Siinä ei oikein ole mitään kummempaa ongelmaa. Saisi toki olla nopeampi, mutta laukalla menee ja tulee ja tuo kapulan nätisti viereen.

Voittajan ohjattu alkaa olla valmis. Hannu kaipaa vielä varmuutta, mutta pystyy tekemään kokonaisena ja oikeilla matkoilla. EVL:n merkkiä ollaan aloiteltu.

Tunnari on hyvä. Vähän pyörittelee kapulaa palauttaessa, muuten ei mitään.

Hyppynoutoa ollaan tehty lähinnä puukapulalla, eikä siinä ole ongelmaa. Pitäisi alkaa ottamaan noutoa myös metallilla.

EVL:n liikkeistä ollaan treenailtu eteenmenoa ja hässäkkää. Eteenmenoa pitäisi treenata paljon enemmän, mutta on Hannulla jo joku käry hommasta. Hässäkässä palautukset on OK, ja ollaan kierron pysäytyksiä alettu treenailemaan. Pitkällä matkallahan ne ei onnistu, mutta lyhyellä matkalla menee ihan hyvin. Pitää vaan muistaa ottaa myös läpijuoksuja, ettei ala ennakoimaan.

Koirat olivat useamman viikon sairauslomalla kennelyskän takia. Kerttu ei ole oikein ollut omalla tasollaan sairausloman jälkeen. Saikun jälkeen on tullut yllättävän paljon virheitä. Jopa eteenmenot on epäonnistuneet, vaikka ne on yleensä olleet Kertun bravuureita. Käytiin kuitenkin epiksissä tarkistamassa tasoa, kun tuohon kävelyetäisyydelle avattiin uusi halli. Jokainen sai valita kuusi liikettä mitä tekee, ja Kertulle valkkasin seuraamisen, ruudun, hässäkän, kaukot, tunnarin ja ohjatun.

Yksilöliikkeet alkoivat hässäkästä. Menin lähetyspaikalle ja kysyin Kertulta ett missä merkki, ja Kerttu oli lähdössä saman tien. Luvan saatuaan lähti kuin tykin suusta, kaarros meni tosi pitkäksi (Kete ei varmaan oikeen osannut arvioida alustan pitoa), vasta kolmannella käskyllä maahan, mutta nätisti lähti ihan oikealle esteelle (sehän välillä ennakoi).

Seuraava osio alkoi ruudulla. Siinä ei oikeen ollut mitään vikaa. Hyvä eteenmeno, hyvin meni ruutuun, vähän tahmea maahanmeno ja loppuliike hyvä. Ruudun jälkeen seuraaminen. Se oli semmoinen Kertun perusseuraaminen, ei huono muttei kyllä hyväkään. Välillä erkaantui, välillä oikealle käännösten jälkeen kontakti tippui ja niin pois päin. Ei huonointa Kerttua, semmoinen perusesitys tästä liikkeestä. Mun mielestä on niin jännää, että Hannu seuraa noin miljoona kertaa paremmin mitä Keetu. Seuraamisen jälkeen kaukot. Ensimmäinen maahanmeno kaksoiskäskyllä (TAAS! Eikö me päästä ikinä tästä ongelmasta eroon? Tätä se teki ensimmäisen kerran kokeessa muistaakseni kolme vuotta sitten.) mutta muuten meni tosi hyvin, ei hievahtanut takajalat. Loppuun vielä tunnari. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä, ihan taattua Kerttu-laatua. :)

Viimeiseen osioon jäi vain ohjattu. Sekin meni ihan kuten piti. Loppuun liikkuroitiin Kertulle vielä yksi sivulta maahanmeno, jossa sitten autoin paljon että sain sen ekasta maahan. Sitten loppupalkalle.

Hyvin siis meni, ja voitto tuli kotiin. Keten vire oli koko ajan sitä, mitä sen pitää ollakin. Se oli rento ja tyytyväinen kehässä, se tiesi osaavansa ja oli tosi hyvällä tuulella. Ainoa miinus oli se kaksoiskäsky maahanmenoon, muuten teki niin kuin treeneissä yleensäkin. Kisailmo virallisiin alkaa maanantaina, joten tässä on nyt pähkäiltävää, että ilmottaakko vai ei. Kertun kanssa harrastamisessa ehdottomasti turhauttavinta on juuri tämä, että kun se ei jää osaamisesta kiinni. Toisaalta vähän veikkaisin, että jos itse pystyisin kisakehässä rentoutumaan, niin niin pystyisi Kerttukin, ainakin vähän.

Rally-tokon kisoihin sen sijaan jo ilmoitin. Käytiin epiksissä hakemassa 87 pistettä. Kerttu lähti huonosti radalle, joten piti heti ensimmäinen pysäyttävä kyltti uusia. Siitä se lähti Kerttukin rentoutumaan ja teki loppuradan hienosti, mutta itse nappasin sieltä kympin kun en askelia osannut oikein laskea.

Kertun kanssa ollaan treeneissä panostettu lähinnä kuunteluhommiin. Se nimittäin välillä meinaa tehdä itse päätökset, eikä meinaa odotella että minä kerron mitä tehdään seuraavana.

Wäinö kävi viime viikolla lääkärissä. Ihan tämmöinen lääkelakilääkärikäynti, eli piti vain käydä näyttäytymässä että elossa ollaan että saadaan lisää sydänlääkettä. Vaihdettiin myös kipulääke, kun Rimadylistä tulee maha kipeäksi. Kaikki oli tarkastuksessa hyvin. Viimeksi sivuääni oli 4/6, nyt 3-4/6 eli eipä ole ainakaan pahentunut. :)