Onpa jäänyt blogin päivittäminen vähälle. Kuitenkin aika paljon on tapahtunut. Pitää kirjoittaa jossain vaiheessa vähän muistakin aiheista, kun tämä on nyt rally-postaus. (Instasta voi kurkkia kuulumisia ajankohtaisemmin.)
Kertusta tuli rallyvalio! Tarvittiin siihen 5 MES-kisaa, joista yksi oli harmittavat 94 pistettä ja joista yhden mokasin ihan itse.
Tuolla syyskuun 94 pisteen radalla kuitenkin voitettiin piirinmestaruus viime vuonna. Rata oli haastava, koiria vajaa 40 ja alle puolet saivat tuloksen. Mysteeriksi jäi että mistä menetettiin yksi piste (houkutuksen kontr, kun itse en huomannut siinä yhtään mitään), mutta vaikkei siitä valiotulosta saatukaan niin luokkavoitolla irtosi mestaruus silti.
Seuraavana kisattiin seuranmestaruudesta marraskuussa. Olin itse tosi huono. Jotenkin jännitti ja olin liian epäselvä, ja pyörähdykseen olin lähettää liian myöhään (siitä -3tvä). Siinä kuitenkin jännitys laantui kun kämmäsin ja hyvää tulosta ei kannattanut odotella, joten sen kummemmin virheitä ei tehty. Pisteitä 96, RTK4 ja ensimmäinen valiotulos. Kisoissa jäätiin kuitenkin neljänneksi.
Joulukuussa lähdettiin ensimmäistä kertaa Tornioon kisaamaan. Tuplakisat oli tarjolla, valitettavasti toiseen kisaan jäätiin varasijalle. Kisarata meni kuitenkin mukavasti. Fiilis oli molemmilla hyvä, ja rata sujui kivasti. Yksi -1 kun tuli vähän huonosti eteen istumaan, joten 99 pistettä ja toinen valiotulos plakkariin. Harmitti että toiselle radalle ei mahduttu, koska se näytti myös sellaiselta jossa Kertulla olisi ollut hyvät mahdollisuudet pärjätä.
Valioituminen kuitenkin jäi tälle vuodelle. Kisoihin ilmottautuessa mietin, että mennäänkö riskillä ja kertalisenssillä, vai otetaanko kalliimpi lisenssi. Arverin kuitenkin että valioitumiseen on paremmat mahdollisuudet vuosilisenssillä, koska mun tuurilla kertalisenssejä olisi saanut ostaa useammankin.
Kotikisat oli kuitenkin kyseessä, tuomarin radoilla en ollut ennen käynyt joten vähän jännitti. "Vähän". Ja loppuun asti sai jännittää, kun huomasin hihnaa ottaessani että namikippo on samassa taskussa, joten tietenkin säikähdin että nyt se tippuu sieltä hihnan mukana.
Rata näytti alkuun vaikealta, mutta tutustumisessa huomasin että ei se mahdoton ole. Lämmitellessä Kerttu ei lähtenyt kiertämään mua kummaltakaan puolelta, ja molemmat kierrot olivat radalla joten niitäkin sai vähän jännittää. Kerttu oli kuitenkin radalla hieno mun jännittämisestä huolimatta, ja veti puhtaan radan. Itsekään en pisteitä menettänyt, joten 100 pistettä, luokkavoitto ja kolmas valiotulos, eli Kee on nyt sitten FI RTVA Ghosteye's Ice Fern. Tosi hieno tyttö.
Kertulla on nyt neljältä eri tuomarilta SM:iä ajatellen 389 pistettä. Neljän parhaan keskiarvo on 97,25. En tiedä että ollaanko lähdössä SM:iin koska ne on niin kaukana, mutta todennäköisesti pisteet riittää jos päätänkin lähteä. Ja onhan meillä aikaa vielä kisailla ennen SM:iä, ja pitääkin kisata kun menin sen lisenssin ostamaan. Pitää ainakin yrittää kerätä niin hyvät pisteet, että jos lähdetään, niin päästään seuran joukkueeseen.
Kesä on mennyt nopeasti. Paljon ollaan koirien kanssa touhuttu, mutta lähinnä treenirintamalla. Kerttu kävi kuitenkin kesäkuussa korkkaamassa rally-tokon MES-luokan 84 pisteellä. Kerttu teki hyvin, kaikki pistevähennykset lähti ihan mun omista toilailuista. Jostain syystä hidastin liikkeestä istumisen, josta lähti -3, ja yhden kyltin uusin turhaan ja uusin väärin, joten siitä -13. Seuraavana kisataan piirimestiksissä, joten nyt pitäisi mun ottaa sääntökirja käteen ja opetella laji, etten ihan noin pahasti kämmäile seuraavissa kisoissa. Olin ehkä vähän liian treenimoodissa, enkä ihan keskittynyt radalla.
Toiset viralliset "kisat" tälle kesälle oli Kertun näyttelyt. Kerttu kävi Kemin näyttelyissä pyörähtämässä. Käytiin parit nätöharkat ja yritin opetella seisottamaan Kerttua niin, ettei takakorkeus pistä kovin vahvasti silmään. Myös turkin kanssa tehtiin viikon verran töitä, että saatiin kaikki kiharat takapuolen päältä siliämään. Mutta hyvä siitä tuli, ja Ketekin sai sen harrastus-H:n plakkariin. :) Itse esitin koiraa kehässä ensimmäistä kertaa, mutta ei se niin paha nakki ollutkaan mitä pelkäsin. Tuomarina oli Jari Partanen. Kerttu käyttäytyi niin kiltisti kun vaan koira pystyy, ja kun odoteltiin kentän laidalla niin Kerttu köllötteli koivet taivasta kohti. Kyllä vaan hyväpäisen koiran kanssa kaikki on helppoa. :)
Arvostelu oli tällainen: "Hyvä kokonaisuus. Varsin hyvät pään mittasuhteet. Hyvä ilme, ruusukorvat, hyvä kuono-osa, riittävän vahva kaula, hyvä eturinta, riittävä raajavahvuus, löysät välikämmenet, hyvä rungon tilavuus, tiivis lanne, liian jyrkkä lantio. Väri vaikea arvioida. Viitteitä merle-väriin päässä ja muutamia pisteitä rungossa. Kokomusta runko, valkoiset tassut. Hyvä askelpituus."
Mietin että olisi varmaan pitänyt sittenkin esittää Kerttu "sinisempi" puoli tuomariin päin, sillä taitaa toisella puolella olla yksi sininen läntti enemmän, mutta eipä tuolla käytännön merkitystä olisi ollut. H:ta lähdettiin hakemaan ja se myös saatiin. Tuomari oli mukava ja käsitteli koiraa nätisti. Kertun ei siis enää näyttelyihin tarvii mennä. :)
Nyt Kertulla on loppukuusta tokokisat, syyskuussa rallyn piirimestikset ja lokakuussa taas tokoillaan.
Hannun meinasin ilmoittaa myös rally-tokokisoihin, mutta päätin odottaa sittenkin hallikautta. Olisihan Hannu tietenkin hihnassa, mutta ehkä parempi että ensimmäisissä kisoissa saan keskittyä pelkästään Hannuun eikä tarvii olla silmät selässä että mihinkähän Hannu voisi reagoida.
Hannun kanssa käytiin yksi kurssi rally-tokoa, ja Hannu oli hirveän pätevä. Kohtalaisen hiljaakin se pysyy, kun sitä saa kehua. Hannulle seuraaminen on melkein lempihommaa ja rallyn alemmat luokat on käytännössä pelkkää seuraamista, joten Hannun mielestä rally on kivaa.
Tokossakin Hannu on kehittynyt. Nyt alkaa olla voittajaluokan yksilöliikkeet kasassa, ja EVL:stäkin se osaa paljon.
Tulevalle talvikaudelle otin molemmille koirille vain tokopaikat. Piti ajatella vähän rahaakin, ja rallya kuitenkin pystyy itsekseenkin treenaamaan. Agilityyn minusta ei enää ole, ja Kerttuakaan en enää niin uskalla hyppyyttää.
Terveysongelmaa on ollut niin Kertulla kuin Wäinölläkin. Kerttu heräsi kesän aikana pari kertaa jalattomana. Kertullahan on ollut kulumaa kyynärissä jo pian kaksi vuotta, joten sen kuluman muuttuminen rikoksi oli kauhukuvana. Lähdettiin siis lääkäriin ja lääkäri oli sitä mieltä, että ongelma on selässä. Mentiin sen jälkeen fyssarille ja fyssari oli taas sitä mieltä, ettei selän jäykkyys tuota aiheuta, ja löysikin vian hauisjänteestä. Nyt on taas Kerttu liikkunut hyvin, joten toivottavasti tämä ongelma on takana.
Wäinöllä lisääntyi yskiminen lyhyen hellejakson jälkeen, joten vanha herra pääsi lääkäriin. Keuhkoista löytyi nestettä, joten aloitettiin nesteenpoistolääke ja verenpainelääke. Ennestäänhän Wäinöllä on mennyt jo yksi sydänlääke vajaatoiminnan takia. Wäinö pärjäsi sillä lääkkeellä kolme vuotta, ja nyt toivotaan että vielä olisi vuosia jäljellä näillä lääkkeillä. Wäinö täyttää loppuvuonna 14, mutta on pirteä koira ja ikäisekseen hyvässä kunnossa, joten toivottavasti elo jatkuu samanlaisena.
Suruakin on ollut, kun lauman vanhin, siskon 14½-vuotias shelttivanhus Papi jouduttiin lopettamaan kuun alussa. Papilla alkoi liikkuminen mennä huonoksi, ja muutakin vaivaa oli jo ikä ehtinyt tuomaan.
Papi, ikää 14 v 6 kk
Papi oli hauska persoona. Toisaalta hyvin kovapäinen, ja teki mitä halusi, toisaalta taas kiltein koira ikinä. Mua Papi ei totellut oikeastaan koskaan. Pari viikkoa ennen Papin lopetusta yritin ottaa yhteiskuvaa meidän shelteistä. Papi ei enää kuullut mitään, niin yritin sille viittoa että pysyhän nyt paikallaan niin otetaan kuva. Papi kääntää katseensa pois käsimerkistä, koska jos et näe niin et voi totella, ja tulee mun luokse häntää heiluttaen.
Viimeiseksi jäänyt kuva tästä porukasta
Papi tuli siskolle silloin kun oltiin kaikki vielä nuoria, kun meidän ensimmäinen Ryyni-sheltti vietti viimeistä kevättään. Ja olihan Papi ärsyttävä pentu, ja kun yritettiin laittaa Ryyni hetkeksi turvaan kiusaavalta pennulta portin taakse, niin Papi meni portin välistä härkkimään Ryyniä, ja juoksi äkkiä portin toiselle puolelle turvaan ettei Ryyni ehtisi antaa takaisin.
Ryyni lopetettiin, ja tilalle tuli Wäinö. Wäinö sitten taas otti luulot pois Papilta heti ensimmäisenä. Ikinä en ole nähnyt niin vihaista pentua, mitä Wäinö silloin puolivuotiaana kun se Papin päälle kävi. Kumma kyllä, nopeasti niistä tuli kaverit. Uno muutti siskon luokse, mutta Unosta ja Papista ei meinannut tulla kavereita ollenkaan, joten Uno vaihtoi kotia ja muutti äidille. Juliukselle ja Kirpulle Papi oli hirveän hyvä isoveli. Aikanaan Kirppu tuli ihan siitä syystä, ettei Julius jäisi yksin kun Papi lähtee.
Kolme jäljellä.
Nopeasti kuluivat vuodet. Vaikka koiran lopetus ei ikinä kivaa olekaan, niin toivoisin kuitenkin että muutkin meidän koirat yltää samaan ikään mitä Papi.
Jestas miten blogi laahaa jäljessä. Edellisestä päivityksestä on vierähtänyt pari kuukautta, ja onhan tässä nyt jotain tapahtunutkin. Instaan yleensä päivittyy tuoreemmat kuulumiset.
Ensin terveysjuttuja. Kertulle kasvoi toiseenkin etujalkaan patti, juuri ranteen kohdalle. Patti on vaalea, kiinteän oloinen eikä haittaa koiraa. Kokoa sillä on alle 5 mm. Semmoinen rauhallisen näköinen, tasainen pinta. Kuitenkin, koska ihokasvaimet voivat näyttää melkeen miltä vain, niin kovin kauaa ei oma hermo pitänyt tarkkailulinjalla, vaan kuskasin neitisen lääkäriin. Kerttu ei kovin arvostanut, ilmeisesti viime käynnin korvien sörkkiminen oli jäänyt mieleen (Kertulla on norsun muisti näissä asioissa...), ja Kete oli kovasti sitä mieltä, että häneen ei tarvii koskea. Yksikätinen omistaja sai tehdä ihan tosissaan töitä että sain Kertun pidettyä pöydällä. Patista napattiin ohutneulanäyte, ja tultiin siihen tulokseen että harmiton on. Nyt se patti saa olla ranteessa, otetaan se pois kyllä jos alkaa Kerttua häiritsemään.
Nuuttikin sairasti keväällä haimatulehduksen. Nuu oli tosi kipeä, ja porukat ehtivät jo miettiä että onko se Nuutin aika nyt tullut. Lääkkeillä kuitenkin olo parani nopeasti, ja kun itse ehdin muutaman päivän jälkeen Nuuttia katsomaan, niin vastassa oli jo ihan normaali Nuutti, josta ei hirveästi kyllä uskonut että oli ollut niinkin kipeä. Nuu ei ole vielä kontrollissa käynyt, mutta vointi on ihan sitä mitä pitää ollakin.
Papilla on kohta ikää 14½ vuotta. Vanhuuden vaivat ja jonkin asteinen dementia vaivaa, mutta toivottavasti Papi tämän kesän vielä näkee.
Wäinölle puolestaan on vaikea löytää sopivaa kipulääkettä, kun sillä maha menee niistä sekaisin. Onneksi Wäinö ei kipeä ole, mutta välillä sille joutuu parin päivän kuurin varmuudeksi antamaan. Onhan sillä ikää kohta 13½ vuotta, eli varmasti joitain kolotuksia välillä on. Wäinökin kävi senioritarkastuksessa, ja lääkäri oli sitä mieltä että harvoin näkee näin hyväkuntoisia tähän ikään ehtineitä koiria. Onni on pirteä vanhus. :)
Hannun vointi on ollut ihan hyvä. Sitä ei ole vieläkään luustokuvattu. Tätä se vähän on kun ei pysty autoa ajamaan, ja kun ei rauhoitettua Hannun kokoista eläintä oikeen bussissakaan voi kuljettaa. Pitää siis sumplia edelleen aikatauluja, että saataisiin Hannukin läpivalaistua. Eihän tuo ole kuin 26-kuinen, että ei sinällään paha, kun alle 2-vuotiaana en kuvaa. Ja kun ei tuo agilityeläin ole, niin ei sillä niin kiire ole.
Ja treenipäivitystäkin.
Talvikausi loppui ja kesäkausi alkoi. Hannulle en ottanut kesäkaudelle yhtään paikkaa, Kertulle vain yhden. Halvaksi tulee. :D
Hannuhan kävi tässä keväällä ensimmäisissä tokoepiksissäänkin. Olin ilmoittanut Kertun EVL:ään, joten ilmoitin Hannun ALO:on. Aikataulutusten vuoksi paikanpäällä siirsin kuitenkin Hannun avoimeen. Ja Hannuhan voitti luokkansa. Otti paljon häiriötä liikkurista, mutta teki silti mitä sanottiin. Plussana vielä että oltiin ihan ekaa kertaa kyseisessä hallissa.
Kerttukin voitti EVL:n, kun oli ainoa koira luokassaan. Ihan täysin tyytyväinen en ollut Keten suoritukseen, mutta ehkä ne epikset tulivat liian pian virallisten jälkeen.
Treeneissä Kete on vetänyt kuitenkin hyvin. Se on pirteä, tekee hyvällä vireellä ja joka kerta se pitää melkein väkisin raahata kotiin. Hässäkässä keittää yli, joten se on siinä ja siinä että saadaanko kisoissa pisteitä. Muuten Kepe tekee tasaisella vireellä.
Myös rallya ollaan jatkettu. Yritän nyt häivyttää Kertulta kaikki käsimerkit, koska se saattaa sormen heilahduksesta jo päätellä että mikä kyltti on kyseessä, ja yleensä Kerttu arvaa väärin. Ilman käsimerkkejä sen on pakko kuunnella. Radan ulkopuolella onnistuu jo kohtuudella, mutta radalla välillä Kerttu ennakoi. Pitäisi saada itseltäkin kaikki sormen nytkähdykset pois. Takapään käyttö on kehittynyt. Viimeksi oli rata lähes kokonaan oikealla, ja olin tosi tyytyväinen takapään käyttöön. Muutenkin Kepe on kiva rally-koira, tekee kyllä tarkasti kunhan malttaa kuunnella. Pitäisi sekin kisoihin kuskata, mutta niitä kisoja on täällä tos vähän.
Hannu se vaan kehittyy. Tokossa voittajan liikkeet alkaa olla hanskassa myös kisamatkoilla. Myös EVL:n liikkeet onnistuu kohtuudella, paitsi ohjattu, mitä en opeta näillä säännöillä ollenkaan. Todennäköisesti Hannu ei kuitenkaan ehdi EVL:ään ennen sääntömuutosta, ja jos ehtiikin, niin merkki on helppo opettaa. Kuitenkin näistä vanhenevista säännöistä esim. zetan olen opettanut, vaikka todennäköisesti Hannun ei tarvii sitä ikinä kokeessa tehdä. Myös luoksaria olen opettanut näiden sääntöjen mukaisesti. Pitää kuitenkin ehkä odottaa uusien sääntöjen virallista julkaisua ennen kun niitä alkaa opettamaan.
Hannu on myös hiljentynyt paljon, vaikka välillä sitä ääntä vuotaakin. Valitettavasti se ottaa häiriötä ympäristöstä niin paljon, ettei sen kanssa kokeeseen ole pitkään aikaan asiaa. Hannu on semmoinen hitaasti kypsyvä yksilö, Kerttu kun nousi tuossa iässä EVL:ään. Hannun kanssa ei kuitenkaan tehdä sitä virhettä, että liian aikaisin mennään kisaamaan, mielummin vaikka sitten ei kisata ollenkaan.
Arjessa Hannu on edelleen haastava. Se on impulsiivinen, terävä koira, joka ei hirveän hyvin muutoksiin suhtaudu. Kuitenkin meidän perusarki rullaa mukavasti, niin kauan kun ollaan täällä kaupungissa niin siinä se Hannu menee missä Kerttukin. Helppo se ei ole, muttei missään nimessä mahdotonkaan. Mua vähän jännittää että miten käy, jos tämän sairauden takia menetän jalan. Mulla on toinen jalka aika huono, kyllä sillä kävelee ja vähän hölkkääkin, mutta refleksit on ylivilkkaat, ei se ihan hallinnassa ole ja tasapaino meinaa heittää. Kertun kanssahan pärjää vaikka päällään seisten, ja olen miettinyt että Ketestä voisi tarvittaessa avustajakoirankin kouluttaa. Hannun kanssa kuitenkin voi mennä arki vaikeaksi. Sillä kuitenkin mennään mitä on, ja Hannusta en meinaa luopuakaan. Eiköhän me jotain sumplita, ja voihan se olla ettei jalka tuosta huononekaan.
Hannun treenivideoita, kun siitä on tullut niin pätevä poika:
Heinäkuu meni nopeasti ohi, ja elokuu on jo pian puolessa välissä. Heinäkuu oli niin lämmin, ettei mitään ihmeempää pystynyt tekemään, käytiin uimassa ja treenattiin hallissa. Nyt kun on ilman viilenneet, niin ollaan treenattu myös ulkona, mutta pitää sanoa että ehkä minusta on tullut vähän turhan mukavuudenhaluinen, mielelläni aina halliin menen jos se vaan on mahdollista. Toki pitäisi koirat opettaa treenaamaan erilaisilla kentillä ja alustoilla jajaja...
Hannun tokoliikkeet alokasluokan osalta alkaa olla kursimista vaille kasassa. Liikkeet olisivat nyt valmiit, nyt vaan liikkurointia ja pikkuhiljaa myös palkattomuutta. Olen nyt vähän yrittänyt olla ahkerampi sosiaalisen palkan sisäänajossa mitä olen ollut. Hannun kanssa olen tehnyt liian vähän liikkeitä kokonaisina, joten nyt pitää oikeasti alkaa siihen kiinnittämään huomiota.
Päätin heti alkuvuodesta, että Hannun kanssa ei edes yritetä tämän vuoden tokon SM:iin. Hyvä päätös, koska nyt olen oikeasti antanut Hannulle aikaa kypsyä ja kehittyä. Jos mulla olisi ollut takarajana SM-kisat (tai oikeastaan kesän kisat, koska ALO-luokan koirakolla pitää kuitenkin yksi tulos olla ennen SM:iä), niin olisin todennäköisesti hermostunut huhti-/toukokuussa siihen piippaukseen niin, että koko homma olisi mennyt pilalle. Nyt mulla kuitenkin on treeneissä hyvinkin hiljainen poika, enää harvoin pääsee ääntä.
Kertauksen vuoksi Hannun tokoliikkeet:
Paikkamakuu:
- Yleensä hyvä, mutta viimeksi oli jostain syystä levoton ja nousi. Voi ehkä johtua siitä, että normaalisti tehdään paikkis treenin lopussa, viimeksi oli ihan alussa.
Seuraaminen:
- Hyvä. Hannu tykkää seurata, sillä on kiva vire, tempot ja käännöksetkin onnistuu. Ei olla vielä peruutuksia tai askeleita sivuille otettu. Peruutusta harjoitellaan nyt ihan erikseen.
Liikkeestä maahanmeno:
- Hyvä, kohtalaisen varma.
Kapulan pitäminen:
- Hyvä, rauhallinen ote, ei pudota ja ottaa mielellään.
Luoksetulo:
- Nyt ollut hyvä, ei ole ennakoinut lähtöä ja tulee laukalla sivulle asti. Joskus ulkotreeneissä tullut ravilla. En tiedä johtuuko väsymyksestä/kuumuudesta vai pohjasta.
Hyppy:
- Hyvä se on ollut.
Kaukot:
- Ei näissäkään vikaa. Ei olla kyllä vielä liikkuroituna tehty, niin en tiedä ottaako häiriötä liikkurista.
Muidenkin luokkien liikkeitä ollaan aloiteltu.
Paikkaistuminen:
- Ollaan tehty tosi vähän, mutta ihan se on siinä napottanut.
Liikkeestä seisominen:
- Jäävistä epävarmin. Nyt on kuitenkin edistystä näkyvissä, ja stoppi alkaa olla oikeasti terävä.
Liikkeestä istuminen: - Ollut hyvä, istuu nopeasti.
Ruutu:
- Pääasiassa ihan OK, mutta toivoisin vähän varmempaa ruutuunmenoa. Pitäisi nyt kuurina ottaa kuolleelle lelulle, että saa vauhtia ja varmuutta.
Nouto:
- Ihan hyvä, mutta saisi toki mennä kapulalle nopeampikin. En vaan uskalla siihen hetsaamalla hakea vauhtia, kun pelottaa että sitten tulee ääntelyä. Toivotaan että varmuus ja kokemus tuo vauhtia kapulalle.
Merkki:
- Ollut hyvä, tiivis kierto.
Ohjattu:
- Aika kivasti erottelee suuntia, mutta tässäkin saisi olla vauhtia. Pitää ehkä hetkeksi taas vaihtaa kapulat leluihin.
Tunnari:
- Hannullahan oli tunnari jo alkukesästä valmis, mutta nyt sille on tullut joku epävarmuuskausi kun ei tehty tunnaria pitkään aikaan, ja nyt Hannu napsii. Vähän siis palaillaan taakse tässäkin liikkeessä ja palautellaan varmuutta oman hakemiseen.
Kaukot:
- Kaukojumppa seisomisineen onnistuu ihan hyvin. Pitäisi alkaa jo sitä etäisyyttä ottamaan, mutta kun tämä on olohuonetreeniä niin tulee aina otettua läheltä.
Metallihyppynouto:
- Metallia on kantanut aika vähän, mutta ei sitä tunnu se ällöttävän. Hyppynouto on tehty puukapulalla, ja Hannun mielestä on ehkä parasta ikinä. Siinä on myös äänen vaara. Jos piippaa kapulan heiton jälkeen, olen hiljentymisestä naksauttanut ja palkannut, mutta olen itse hakenut kapulan. Toisen heiton jälkeen on ollut hiljaa.
Hässäkkä:
- Erikseen ollaan otettu kiertoa ja palautusta. Kierrolle välillä on lelu merkin takana, että menee varmasti, välillä ei. Hannuhan ei luonnostaan irtoa hyvin, se tekisi mielummin mun vieressä töitä. Palautuksen harjoitteleminen on mennyt tosi kivasti, vaikka sitä ei kovin paljoa olla tehty.
Tarkoitushan Hannun kanssa on aloittaa kisaura alkuvuodesta, ja toive olisi että on siihen mennessä jo valmis myös avoimeen. Yhden ykkösen jälkeen noustaan avoimeen, ja silloin olisi tarkoitus että voittajan liikkeet on jossain kuosissa. Jos ennen kesää vielä saataisiin voittaja käytyä, niin sittenhän se olisi pelkkää EVL-treeniä siitä eteenpäin. Mutta jos sitten Hannu tuntuu huonolta kisatilanteissa tai jostain syystä näyttää ettei pää kestä tai huomaan yrittäväni edetä liian nopeasti, niin ei haittaa vaikkei koko ensi vuonna vielä nousta voittajaan.
Kerttu on kulkenut myös treeneissä. Kertun kanssa aina välillä yritän muistaa tehdä palkatonta, ja nykyään pysyy vire tosi kivasti. Nyt pitäisi saada sama fiilis liikkuroituun palkattomaan. Ruudussa eteenmenot on nyt olleet tosi hyviä, mutta välillä maahanmeno on takunnut. Ensi kuussa pitää taas hierottaa tyttö läpi, voi olla että jotain jumia jo on kun fyssarikäynnistä on kulunut pari kuukautta. Kertunkin kanssa olisi tarkoitus alkuvuodesta lähteä taas kisakentille, mutta pitää miettiä että kestääkö oma pää kilpailuttaa kahta koiraa samassa kokeessa. Periaatteessa olisi mahdollista jos ALO:lla alkaa ja EVL:ään loppuu (tai toisin päin), kun voisin välillä käydä kotona vaihtamassa koiran. Jos mulla olisi molemmat koirat mukana, niin en usko että saisin tarpeeksi hyvin keskityttyä virittelyyn ja jäähdyttelyyn.
Rallytreeneissä Kepe on ollut tosi hieno. Sillä vähän kyllä takkuaa oikealla istumiset, ja minä idiootti naputtelen reittä että istuhan nopeammin. Siitä reiden taputtelusta lähtee -3, joten tuosta tavasta pitää oikeasti päästä eroon. Ketu on hieno, ohjaaja siis ei niinkään.
Molemmat kävivät vähän aksaamassa lainaohjaajalla. Kerttu oli hieno ja meni lujaa, Hannukin vähän jo kehittynyt. Hannu on aika vaikea lainakoira, kun se on niin tarkka esim. katsekontaktista, että jos se sen menettää, niin kohta on koira kädessä kiinni tyyliin "Hei näetsä mua? Täällämäoon täällämäoon täällämäoon!!". Pitää saada Hannulle vielä estefokusta voimakkaammaksi.
Nyt alkaa olla taas se aika, kun pitää talvikautta alkaa miettimään. Tää on joka vuosi muka niin hirveän vaikeaa, kun on koiria ja lajeja liikaa... Olen lupautunut jo kouluttamaan rallya (luultavasti AVO-VOI-tasoa) ja tokoa (VOI-EVL). Kertulle hain tokopaikkaa EVL-ryhmään, Hannullekin pitää tokopaikka hakea. Toivottavasti Hannu ei joudu johonkin ALO-ryhmään talveksi, kun tosiaan tarkoitus olisi saada se tulevan kauden aikana VOI-valmiiksi. Kertulle yritän myös hakea rally-tokopaikkaa MES-ryhmään, Hannulle en taida rallyyn paikkaa hakea ollenkaan. Jostain on säästettävä, ja uskoisin saavani sen kisavalmiiksi ihan ilman ryhmääkin. Käydään sitten kyllä ratatreeneissä ja epiksissä. Molemmille koirille voisin hakea yhteisen agilitypaikan, kun en uskalla Kertulle omaa paikkaa ottaa jos sen selkä ei kestäkään. Tämä tarkottaisi jo kuutta tuntia hallilla viikottain, ja kaikki nuo ryhmäpaikat pitäisi saada sijoitettua niin ettei mene päällekäin. Ja lompakko tykkää. Nyt sentään ei tarvitse (ainakaan toistaiseksi) yrittää taiteilla vuorotyötäkin johonkin väliin.
Käytiin taas shelttikaksikkoa katsomassa. Nuutin kanssa vähän tokoiltiin, ja Wäinökin oli hyvin iloisena vastassa. Wäinöhän ei enää siedä Hannua silmissään, joten joudutaan erottamaan koirat porteilla. Sen sijaan siskon vinttikoira Kirppuun Wäinö on ihan rakastunut. Häntä vaan vispaa kun Wäinö kiertää Kirppua ja käy välillä vähän nuolasemassa ja läähättää ihan innoissaan. Hannu ja Kerttuhan rakastavat "mummolakäyntejä". Lupasinkin jo koirille, että heti kun lottovoitto tulee tai onnistun sijoittamaan rahat tosi hyvin, niin ostetaan meille oma lammasfarmi. Varsinkin Hannulla meinaa mennä vähän kuppi nurin (tai siis ei meinaa, vaan meneekin) kun se tietää että piha on ihan lähellä. Jos joku kehtaa lähteä pihalle ilman Hannua, niin Hannu vollottaa suureen ääneen. Kesällähän tämä karkasi tuuletusikkunasta ulos. Tosi ärsyttävää kun se käyttäytyy kun mikäkin kaheli. Nyt kun pakattiin koiria autoon, alkoi Hannu kyräillä siskoni shelttiä. En tiedä sitten että johtuiko tuo käytös ihan siitä, ettei ukko olisi halunnut kotiin ollenkaan takaisin. Normaalisti Hannu on tosi kiltti toisille koirille, mutta Hannu on kyllä juuri siinä iässä, ettei välttämättä ole kiltti kauan. Jos tuo rupeaa shelteille vaikeaksi, niin en tiedä mitä tehdään noiden vierailujen kanssa. Nyt jo joudutaan erottelemaan koiria porteilla, kun Wäinö käy Hannun kimppuun heti kun saa tilaisuuden. Hannu taas ei matalamman portin takana pysy, nytkin tuli metrisestä portista kevyesti yli. Jos Hannu päättää ruveta hankalaksi, niin voi olla että joudun hommaamaan sille hoitopaikan. Sitten jää mummolareissut Hannulta väliin. Sheltit on kuitenkin kaikki vanhoja (Nuutti on nuorin, se on kolmen kuukauden päästä 9-vuotias, ja talvella 14 vuotta täyttävä Papi on vanhin) ja pieniä, joten niiden päälle hyökkimistä en katso kyllä hetkeäkään.
Olen jo jonkun aikaa miettinyt, että pitäisi käyttää juniorikin lampailla ihan sen takia, että näkee miten se niihin suhtautuu. Mietin sen viemistä jo keväällä, mutta vähän pelkäsin että kellään muulla ei olisi hauskaa paitsi Hannulla, joten en sitten uskaltanutkaan. Jännitti lähinnä se, että jos Hannu siirtyy täysin saalisvietille, ja mulla on liina vasemmassa kädessä, niin en saa sitä pideltyä. Nyt kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni, pakkasin koirat autoon ja lahjoin meille kuskin, ja lähdettiin lampaille.
Sukunsa puolestahan Hannun pitäisi osata paimentaa. Emä on saksantuonti, käyttölinjainen koira joka kotonaan paimentaa niin nautoja, lampaita kun ankkojakin. Isä, myöskin käyttölinjainen, Amerikasta aikanaan haettu koira paimentaa ainakin lampaita. Hannu on kuitenkin luonteeltaan niin impulsiivinen ja herkästi kuumuva, ja kun sen arkihallinta ei ole niin hyvää mitä toivoisin, niin vähän valmistauduin siihen, että ei välttämättä mene hyvin. Oma mielikuva oli lähinnä se, että Hannu huutaa ja kiskoo lampailla ihan saalisvietin vallassa, ja näkee lampaat paistina ennemmin mitä paimennettavina eläiminä.
Mutta Hannupa yllätti. Ei minkäänlaista kuumumista, ei ääntelyä, ei saalistamista, jahtaamista tai muutakaan hörsköttämistä, vaan nättiä työntekoa oikeassa vireessä. Häntä ei kertaakaan noussut tötterölle, välillä nousi ehkä turhan korkealle mutta koira korjasi itse vireensä tasaisemmaksi. Hannu paimensi tosiaan aivan hiljaa, ei pihaustakaan kuulunut. Välillä meni aika lähelle lampaita, välillä piti hyvin etäisyyttä. Tosi hyvin käytti silmää, oli rauhallinen ja lammasystävällinen tapaus. Hannu oli koko ajan viiden metrin liinassa, mutta mun ei tarvinnut juuri liinalla puuttua sen työskentelyyn. Se kuskaili lampaita tosi sievästi. Kyllä taas näki että mihin työhön on herra jalostettu.
Kerttu oli myös mukana. Kertulla on takana pitkä tauko, mutta teki siitä huolimatta hyvää työtä. Kerttu on maailman kiltein eläin myös lampailla, sen kanssa ei hirveästi tarvii huolehtia. Kerttu pitää sen etäisyyden minkä pystyy, ei turhaan tule lähelle lampaita. Kaarta siltä löytyy ihan hyvin, pitäisi vaan saada vähän rohkeutta lisää, Kepe nimittäin mielellään tulee mun lähelle hakeamaan tukea. Kaikissa muissa lajeissa se tykkää irrota, joten eiköhän se ala irtoamaan lampaillakin kun saa vähän treeniä ja varmuutta alle.
Tehtiin molempien koirien kanssa pari pätkää, ja Kertun toisen pätkän alussa iski kunnon ukkoskuuro. Kerttu herkkänä tyttönä vähän säikähti, kun yhtäkkiä rämähtää kunnon vesisade päälle, mutta kokosi itsensä ja teki työt. Molemmat paimenet oli tosi hienoja, molemmissa olisi varmasti potentiaalia tähänkin hommaan. Hannuhan olisi alle parivuotias, joten sen voisi syksyllä käyttää paimentaippareissa, mutta en kyllä tiedä miten me Kuopioon asti päästään, joten voi olla että jää väliin.
Ollaan me muitakin lajeja harrasteltu. Kerttu on jatkanut rally-tokouraansa nollakoirana ja kävi yhdet epiksetkin. Epiksissä kisattiin VOI-luokassa, 97 pistettä ja luokkavoitto. Kolme pistettä meni molemmat oikeaan -käännöksessä. En ymmärrä miten ne aina radalla on ihan yhtäkkiä ihan edessä. Nuo on Kertulle sinällään helppoja käännöksiä, mutta itse olen niissä aina myöhässä. Nytkin olin, joten siitä lähti se kolmonen. Virallisissa kisoissa käytiin nollakoirana MES- ja VOI-luokat. MES-luokasta jäi käteen 85 pistettä. Olin ottanut liian ison askeleen istu, käännös oikeaan, istu -kyltillä, joten siitä -10. Sitten oli joku kukkaiskäännös jonka kanssa olin taas myöhässä ja jouduin uusimaan, lisäksi pari OV:tä, todennäköisesti siitä kun mulla on paha tapa naputtaa jalkaa kun odotan että Kee istuu. VOI-radalta pisteitä jäi 93. Istumiset niin sivulle, eteen kun oikeallekin oli vaikeita. Jotenkin ärsyttää, että kun Kerttu on oikeasti tosi taitava, ja sitten se menee kisatilanteessa kipsiin eikä yllä omalle tasolleen. Pitää vaan alkaa omassa päässä erottelemaan treeni-Kerttu ja kisa-Kerttu, ettei oli kisa-Kerttuun pettynyt kun se ei vaan yllä sinne treeni-Kertun tasolle. Mutta kuulemma nuo radat oli ulkopuolisen silmään hyvältä näyttäneet, ja tuomarikin oli sitä mieltä ettei Kerttua enää nollakoiraksi vaan kisakoiraksi tästä lähtien.
Tokoja ollaan myös treenattu. Ei mitenkään vakvasti tai suunnitelmallisesti. Tarkoitushan oli käydä kisoissa, mutta en sitten uskaltanutkaan ilmottaa Kerttua niin ei mentykään. Todennäköisesti en enää tälle vuodelle ota lisenssiä, joten ensi vuonna sitten kahden koiran kanssa.
Hannukin on tokoillut. Seuraaminen on aika kivaa, mutta välillä alkaa edistää kun kuumuu. Jäävät tekee hyvin jos saa heti vahvistuksen oikeasta asennosta, jos ei saa, niin pomppaa mun perään. Pitää alkaa siihen kiinnittämään enemmän huomiota, että saadaan liikkeet kokonaisiksi. Nouto sujuu jo ihan kivasti, ja hässäkän palautuksiakin ollaan alettu ottamaan. Ruutua ollaan treenattu, ja vähän EVL-tyyliäkin niin, että vien koiran eteenmenopaikalle ja itse lähetän sen sieltä lähtöpaikalta. Se toimii, mutta eteenmeno ja ruutuunlähettäminen peräkkäin ei vielä toimi. Eteenmeno Hannulla on hyvällä mallilla muuten.
Muuten ollaan vietetty rauhallista kesää. Pahimimpia helteitä paettiin mun vanhempieni luo, kun onhan se koirien kannalta helpompi olla maalla mitä kaupungissa, ei tarvii kun päästää koirat ovesta ulos. Ja mielelläänhän nuo ulkona ovatkin, varsinkin Hannu. Hannu itse asiassa jopa karkasi tuuletusikkunasta useampaan kertaan, kun ovet oli kiinni. Siitä se repi hyttysverkon ja kömpi ikkunasta ulos, että saa viettää nättiä kesäpäivää pihalla... Uimassa nuo ovat myös käyneet. Varsinkin merlekolmikko, Wäinö ei vettä arvosta joten se on jätetty kotiin.
Nuutti ja Wäinö voivat myös hyvin. Nuutti ui paljon, mutta sen turkin kanssa on vähän hankala kun sitä on niin paljon. Jos se asuisi mulla täällä kotona niin sitä turkkia olisi huomattavasti vähemmän... Wäinö, tuo 12,5-vuotias sydänsairas koira vetää kolmenkympin helteillä ihan kun vuosikymmenen nuoremmatkin. Viihtyy ulkona ja touhuaa, jopa vähän temppujakin tehtiin. Ei se ole yhtään nuutuneen oloinen. Hannua se ei vaan enää valitettavasti juurikaan siedä, vaan heidät pitää erottaa niin sisällä kuin ulkonakin. Wäinölle riittää että se näkee Hannun, ja se lähtee sitä jahtaamaan ja kunhan pääsee tarpeeksi lähelle niin tulee päälle. Hannu toki pelkää Wäinöä, kun Wäinö on sen päälle muistaakseni kolmisen kertaa päässyt, ja yrittää väistellä sen minkä kerkeää. Onneksi ei ole takaisin antanut vielä. Sinällään Wäinö ei muutamine hampaineen saa Hannuun minkäänlaista reikää, mutta jos Hannu päättää antaa takaisin niin Wäinöstä tulee entinen. Siispä nämä kaksi ei samassa tilassa aikaansa vietä. Harmi. Wäinö ja Nuutti olivat siis kahdestaan portin toisella puolen ja Hannu ja Kerttu toisella. Wäinö on kyllä tosi jännä, kun se ei yski juuri lainkaan silloin kun olen siellä käymässä. Nytkin olin siellä kolme yötä, eikä yhtään yskimistä. Sitten kun lähden, niin kuulemma se yskiminen alkaa. En käsitä. Ehkä sillä on niin kivaa Hannua jahdatessa ettei se muista yskiä, ja kun Hannu lähtee kotiin, niin sitten pitää yskiä urakalla.