sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Hyvä treeni, parempi mieli

Edelleen ollaan piskien kanssa evakossa. Päivät koostuu pääasiassa koirien kanssa touhuilusta, kun en töitäkään ole täällä voinut hakea. Nuutin kanssa treenataan, kahden muun kanssa vaan lenkkeillään ja oleillaan.

Nuutin kanssa treenailut keskittyvät edelleen vahvasti tokopuolelle, ja ylempien luokkien liikkeisiin. Nyt on itelläkin kivasti motivaatiota, kun tuntuu että joka treenit menee paremmin ja koko ajan mennään eteenpäin. Nuutilla on hyvä motivaatio, ja lelupalkka nostaa sitä entisestään. Nuutti kyllä tarvii sitä egon buustausta aika reilusti, varsinkin jos liike jostain syystä tuntuu vaikealta tai Nuutti ei ole ihan varma mitä haetaan.


Ohjattu nouto menee nyt kyllä hyvin. Vasempi puoli on reilusti vahvempi, sieltä ei kapulan haku tuota mitään ongelmia. Oikea on hitusen nahkeampi, joten siltä puolelta haetaan hetken aikaa vaan namia ja lelua. Kyllähän se sieltä kapulankin hakee, mutta askellaji tippuu helposti raviin. Merkin kanssa ei ongelmia oikeastaan ole. Välillä mennään epävarmemmin sinne, välillä taas reipasta laukkaa. Pitää vaan muistaa palkita sitä pelkästä merkistäkin.

Ruutu on nyt ehkä parempi. Naksuttimella, namialustalla ja lelulla ollaan hinkattu sitä, ja ainakin eilisissä treeneissä se juoksi sinne hyvin. Pitää vaan rytmittää treenit niin, että merkkiä/ohjattua ei treenata ruudun kanssa peräkkäin. Myös siis EVL:n ruutu on treenitauolla niin kauan, että Nuutti erottaa varmasti merkin ja ruudun toisistaan.

Kuvaa hyvin meijän laumaa: Uno poseeraa sievästi ja nuo
pari ääliötä nahistelevat taustalla

Luoksetulot toimii nyt aika kivasti. Pysähdys tulee heti, mutta maahanmenossa olen antanut vähän ylimääräistä tukea. Eilen koira kuitenkin napsahti maahankin juuri merkin kohdalla. Hyvä Nuu!

Seuraaminen on välillä loistavaa, välillä vähemmän loistavaa. Eilen tuntui pikkusen edistävän, mutta katsekontakti piti aika hyvin. Tekisi vaan mieli leikata koko koira kaljuksi, tulee astuttua liian monesti karvojen päälle. Häntä on jatkuvasti vaaravyöhykkeellä, ja Nuutillahan menee aina se hetki palautua. Eihän se seuraaminen liian väljää ole, mutta kohta alkaa varmasti olla.


Jäävissä ei oikein ole mitään moitittavaa. Eilen sekottui seisomaan jääminen ja istuminen pitkästä aikaa keskenään, mutta parin toiston jälkeen lähti taas toimimaan. Idari meni myös hyvin, pysähdykset meni oikeen päin ja seuraamaan lähdettiin yhdestä käskystä. Seuraaminen oli myös hyvää, ja kontakti piti.

Tunnari on edistynyt myös. Ollaan saatu toistaiseksi otettua teipit pois kapuloista, ja Nuutti vain haistelee eikä napsi. Oikea kapula löytyy hyvin, ja kaikki kapulat haistellaan varmistukseksi. Ehkä me päästään jossain vaiheessa lisäämään se itse noutaminenkin tähän, mutta kiirettä ei pidetä kun ei haluta tehdä samaa mokaa mitä viimeksi.

Kaukot menee myös ihan kivasti. Ei olla otettu kun kolmen sarjaa jos seisominenkin on mukana, mutta aika hyvin Nuutti pysyy paikoillaan. Välillä ottaa kyllä askelta seisomisen kanssa, ja takapalkka on oltava. Mutta ei kuitenkaan pahalta näytä, varsinkaan treenimäärään nähden.

On se Nuutti kyllä ihan mielettömän fiksu elukka. Eihän sitä tarvii edes kouluttaa, ite se kaiken oppii. Melkeen tekisi mieli lähteä kisaamaan, mutta ei me ehkä haluta pilata tätä nyt. Yritetään voittaa se arkuus, ja katsellaan keväämmällä kisoja. Myös paikkamakuuta pitää treenata ennen kun kisataan, ja saada se piippaus pois. Hyvinhän se paikallaan pysyy, mutta piippaa ja vaihtelee lonkalta toiselle. Paikkamakuuta me ei olla edes treenattu, se pitäisi kyllä ottaa ohjelmaan seuraavissa treeneissä.

Tokon lisäksi ollaan otettu verijälkeä. Nuutti ajoi jäljen hyvin, vaikka pitkään aikaan ei olla verijälkeä tehtykään. Jäljelle tuli mittaa ehkä 200 metriä. Loppupalkaksi ei hirven sorkkaa ollut, mutta Nuutti oli kyllä hyvin tyytyväinen ihan vaan hirven lihaisiin luihin. 

Nuutin pissa kävi myös tutkittavana lääkärissä. Sehän ei ole oireillut, mutta koska sitä ei terveeksikään ole todistettu niin vein sen varmistukseksi tutkittavaksi. Eipä sieltä onneksi kidemurskaa kummempaa löytynyt. :) Ihan kokonaan en siis uskalla ottaa pois koiraa S/O-ruualta, mutta puolet ruuasta on nyt sitten kotiruokaa. Wäinö hän siirtyi vähän aiemmin syömään kotiruokaa vatsaongelmien takia. Mahaongelmat ovat menneet sen verran vaikeiksi, että jätettiin nappulat kokonaan pois. Joko sitä jatkuvasti närästi tai sitten se oksensi sulamattomat nappulat ulos. Katsellaan nyt hetki että miten sillä lähtee sujumaan tämä nappulaton ruoka. Ripulinhan se ehti tässä jo saada, mutta on nyt jo paljon paremmassa kunnossa. Nuuttikin sairasti ripulin seuraavana päivänä, joten mahdollisuus on siihenkin että koirilla pörrää vatsatautia.




Muuten me vietetään päivät ulkosalla metiköissä rämpien. Koko kolmikkoa yritän pitää mukana, ja pari-kolme tuntia päivästä menee. Semmonen päivän vaellus olisi kyllä kiva tehdä tälle syksylle ainakin Nuutin ja Wäinön kanssa, mutta taitaa jäädä haaveeksi. Illat sitten menee turkkeja puunaillessa. Vähän on taas yksipuoleiseksi pyörähtänyt tämä elämä, kun joka asiassa ovat taas nuo karvakorvat mukana. Eiköhän se siitä sitten helpota kun päästään takaisin sivistyksen pariin ja nähdään ihan oikeita ihmisiäkin.


Mutta jeejee, agilityä päästään treenaamaan Nuun kanssa ens viikolla! :D Jotain muutakin säännöllistä kuin tokon vääntöä, ja jotain muuta ajateltavaa mitä jatkuva tokoilu. Wäinön olisin halunnut myös agiryhmään, mutten uskaltanut enää talvea vasten sitä sinne ilmoittaa. Ei se kuitenkaan enää kohta ole siinä kunnossa että se sitä pystyisi tekemään. Ehkä keväällä katsotaan asia uudestaan, silloin meillä pitäisi olla kohtuullisen tuoreet selkäkuvatkin. Ja voi kun olisi kiva päästä pitkästä aikaa paimentamaan! Ja Wäinö pitää viedä koirauimalaankin uimaan jajaja mitä kaikkee rahanmenoa näistä vielä tulee. Nuutin kastrointi, herrajestas se tulee kalliiksi kiitos piilokiveksen. Nyt pitäisi kyllä kerätä rohkeutta ja rahaa ja viedä se leikkuriin, kun sillä ei ole tulehdusta eikä kisoja tulossa. Kuukauden päästä sitten kirotaan taas uutta pissatulehdusta ja sitä, että miksi en vienyt sitä leikkautettavaksi kun mahdollisuus oli.

Pistetään vielä posetusta kaikkien kolmen karvakorvan toimesta tämän päivän lenkiltä:




Hepuli!

 



Loppuun lähetetään synttärionnittelut sinne taivaslaitumille meidän ensimmäiselle sheltille Ryynille. Jos Ryyni olisi ollut kuolematon, olisi sille tullut edellisen vuorokauden puolella 19 ikävuotta täyteen. Kutinoiden ja huonon sydämen takia Ryyni päästettiin ikiuneen jo yli 7 vuotta sitten.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

We're not in Kansas anymore

Nyt ollaan sitten jätetty Pohjanmaa taakse ja puolet tavaroista löytyy uudelta kämpältä ja toinen puoli on minun ja koirien kanssa vanhempieni luona remontin takia. On meillä täällä kyllä niin tylsää, ettei malttaisi odottaa että päästäisiin uudelle kämpälle. Koirat taitavat kyllä olla sinällään tyytyväisiä, koska täällä ei mitään muuta tekemistä ole kuin treenata niitä (Nuuttia).


 Nuutin kanssa ollaan siis taas jälleen vaihteeksi treenattu tokoa. Kaikkien aikojen inhokkiliikettä tunnariakin ollaan väännetty. Nuutti olisi mielellään taas napannut ihan minkä tahansa kapulan, joten otin maalarinteippiä ja teippasin kapulat lattiaan kiinni, otin naksun käteen ja alettiin harjoitella. Hetki meni ennen kuin penikka tajusi mitä haetaan, se niin yritti ilmaista väärää kapulaa ensin hampailla, sitten raapimalla ja vielä pistämällä maate. Makupalaa ei kuitenkaan tullut, joten aukesi se Nuutinkin nenä ja koira alkoi ihan oikeasti töihin. Erävoitto! Seuraavalla treenikerralla taas yritti vähän napsia, joten tässä nyt muutaman kerran kokeillaan tuolla kapulat-kiinni-lattiaan-systeemillä.

Muuten meidän tokoilut on menneet ihan kivasti. Voittajan kakeja ollaan alettu treenaamaan. Ensin oli pientä ongelmaa eteenpäinliikkumisessa seisomaan noustessa, joten tähän otettiin takapalkka, joka ainakin nyt näyttäisi toimivan. Vähäsen Nuuttia haluttais ottaa askelta eteenpäin, mutta kunhan ehdin sen vapauttaa namille ennen sitä, niin hyvä. Merkki on nyt kunnossa, siinä ei ole oikeen mitään valittamista, koira juoksee sinne ja pysähtyy hyvin. Ohjattu meni ihan kivasti jopa kokonaisena liikkeenä, kunhan Nuu muisti ettei siihen keskimmäiseen kapulaan kosketa.
Ruudun kanssa Nuu oli hieman hämmentynyt, ilmeisesti nyt sen takia kun ruudun merkit oli samanlaisia mitä merkkikin, ja Nuutti ei oikeen tajunnut miten sinne ruutuun oikeen pitikään mennä. Tämä ongelma ratkesi namialustalla. Nyt pitää vaan vahvistaa kovasti tuota ruutua.
Luoksetulot oli tänään hitusen laiskoja, normaalisti ne kuitenkin ihan pelittää. Tänään muutenkin Nuutti oli ehkä pikkusen laamaeläin, kyllä se teki ja oli kohtuu vauhdikas mutta semmoinen terävyys puuttui. Kotiin kävellessä se roikkuis siellä jossain hihnan päässä, että ehkä se oikeasti oli raukka väsy.
Seuraamiset oli aika nättejä. Jos jotain valitettavaa pitää sanoa, niin täyskäännöksiin enemmän tarkkuutta. Varsinkin juostessa se jää täykkärissä jälkeen.
Noudoissa ei sinällään ole mitään muuta vikaa, mitä se mäkläys. Olisi kiva tietää että pystyykö edes noilla vammahampailla mitään pitämään normaalisti suussa. Luultavasti pystyy, mutta onhan se kiva itelleen tehdä tekosyitä miksei sitä tarvii opettaa. :D
Loppupalkkana meillä oli Berran narupallo, ja voi että se on suuressa suosiossa. Nykyisellään on jotenkin hassua muistella, miten joku aika sitten en saanut Nuuta ollenkaan leikkimään, tai edes kiinnostumaan esineistä. Nykyään ei ole ainakaan tätä ongelmaa.
 

Muuten me ollaan sitten lenkkeilty. Ollaan käyty yleensä pidempää metsälenkkiä, ja koirat ovat saaneet juosta irti. Mukana on ollut myös Unski. Kävästiin myös pitkästä aikaa lenkillä Wäinön lapsuudenystävän lhasa apso-Mintunkin kanssa. Wäinöhän oli ihan tohkeissaan, koko koira oli ihan makkaralla kun se häntä ei vaan vispannut tarpeeksi lujaa. :)

Nuutin kanssa ilmottauduttiin myös agikurssille, taso on möllit. Kai se on pakko päästä johonkin ohjattuun toimintaan, en minä tuosta omin päin saa kisakoiraa. Toivotaan että tuon kurssin avulla Nuuttikin innostuu ihan erilailla agista, olisi hirmu kivaa jos alkuvuodesta päästäisiin ajattelemaan kisoja. Hakupaperit jätettiin myös tokoryhmään, mutta ilmeisesti vasta ensi viikolla kuullaan että päästiinkö ryhmään vai ei. Ryhmätreenit olisi tässäkin lajissa älyttömän hyödyllisiä, varsinkin siksi kun se suurin ongelma on arkuus ja minä olen ihan hukassa tämän ongelman suhteen. Toivottavasti päästäisiin ryhmään ja toivottavasti sieltä tulisi hyviä neuvoja. Wäinökin olisi kiva tunkea johonkin agiryhmään, kunhan itelläni olisi aikaa ja löytyisi ryhmä missä olisi tilaa.

Mutta koirien kuvia! Ku on ne niin nättejä!

















perjantai 7. syyskuuta 2012

Kasvattajatreffejä ja tokoiluja

Pari viikkoa sitten kävästiin Nuutin kasvattajan, Susadan-kennelin kasvattajapäivillä. Mukana koirista oli Nuutin lisäksi Uno, joka on myös aikanaan tiensä meille löytänyt kyseisten kasvattajien kautta. Uno oli ihan liekeissä, kun pääsi pitkästä aikaa isoon laumaan. Herrahan ei muistanut omistajiensa olemassaoloa lainkaan. Mutta hienosti se käyttäyty, tuli kaikkien ihmisten ja eläinten kanssa hyvin toimeen. Toisin kuin Nuu, joka oli alkuun kuspää mutta kivasti sekin rauhottui. Nuuttihan oli semmoinen egoilija, oli sitä mieltä että hän hurjalla viiden kilon elopainolla oli paikan suurin uros. Onneksi se siitä tasottui ja pystyi olemaan muiden uroksien kanssa ilman ärinöitä. Molemmat koirat saivat uudet kotitrimmit, ja tulipa siellä kuunneltua ruokintaluentokin. Nuutti oli myös hirveän reipasta poikaa, kun aikuiset ihmiset, miehet tai naiset, ei pelottaneet yhtään. Lapsethan sitten on tunnetusti kamalia ja niitä ei sitten suvaittu lähelle yhtään kappaletta. Voi kun päästäisiin tästä arkuusongelmasta erilleen...

Nuutin pikkusisarlauma ja maitobaari

Kävästiin viimeisenä kesäviikonloppuna vielä kertaalleen myös uimassa koko kolmikon kanssa. Nuutti uskaltautui ensimmäistä kertaa hyppäämään laiturilta veteen, mutta hyi kun se olikin inhottava kokemus kun vettä meni nenään ja kaikkea, ettei sitten toista kertaa hypännytkään. :D Uno ja Wäinö kahlasivat reippaasti, mutta kyllä Nuutin piti kaikki lelut uimalla hakea.

Nuutin kanssa ollaan yllättävää kyllä treenattu tokoa. Eipä siinä ole mitään valittamista. Hyvällä motivaatiolla tekee tosi reippaasti ja jos vaan käskyn ymmärtää niin tottelee sillä sekunnilla. Nyt yritetään keskittyä voittajan kaukoihin, jonka jälkeen meijän on pakko ruveta treenaamaan sitä tunnaria. Sehän on minun inhokkini siitä syystä, että se oli viime syksynä oikeen hienossa kunnossa ennen kun menin sen pilaamaan ottamalla noudon aivan liian aikaisin kuvioon. Nyt sitten Nuu nappaa ensimmäisen tunnarikapulan suuhunsa. Onhan tuo mahdollista korjata, ja onhan se pakkokin korjata, mutta näissä tilanteissa sitä toivoisi ohjaajalle huomattavasti enemmän kärsivällisyyttä.

Mutta ne liikkeet mitkä meillä on mukavasti jo kasassa voittajasta on istumaan jääminen ja luoksetulo. Luoksetulossa voi olla että maahanmeno on hitusen liian hidas, koska tuolla koiralla on turhan nopea vauhti. Eilen kuitenkin tässäkin asiassa alkoi näkymään parannusta, koira tuli kyllä reippaalla laukalla muttei liian reippaalla, ja molemmat stopit onnistui kamalan kivasti. Paikkamakuuta ollaan otettu aika lyhkäsissä pätkissä ihan syystä piippaaminen. Ärsyttävä, ärsyttävä tapa. Venytetään taas aikaa pikkuhiljaa ja katotaan jääkö piippaus pois. Mutta sentäs paikallaan se eläin pysyy. Askelsarjoista peruutusta ollaan jouduttu harjoittelemaan, koska Nuutti ei ilmeisesti hirveästi tykkää siitä että tallon sen häntää peruuttaessa. Olenkin yrittänyt liimata koiraa tuohon vasempaan jalkaan kiinni niin, että saisin rauhassa astuttua oikealla taakse ilman että hännänpuuhka jää kantapään alle. Seuraaminen muuten on ihan superia. Oikea paikka, käännöksey onnistuu ja kontakti pitää. Täyskäännöksissä irtoaa vähäsen, raasu kun pelkää häntänsä puolesta. Voi typerä arkuus, ilman sitä Nuutti olisi kyllä hirmu hieno tokokoira. Toivottavasti se arkuus lähtee pikkuhiljaa helpottamaan, kunhan kaupunkiin muutetaan. Siellä on pakko nähdä niin paljon ihmisiä, että kuvittelisi ettei pieni koira jaksaisi enää kaikkia pelätä.

Wäinö on vietellyt lokoisia eläkepäiviään. Sen kanssa ei ole tehty juuri mitään muuta kuin lenkkejä. Sitten kun saadaan muuttohässäkkä pois edestä, niin päästään tuotakin koiraa treenaamaan. Olisi tosi kiva ottaa sen kanssa agilityhommia, mutta pitää nyt katsoa missä kunnossa sen selkä on. Mahaongelmaa sillä on nyt ollut sen verran kauan, että pitää yrittää muklailla sen ruokintaa.


Ja koska kamera on taas välillä ollut mukana, niin kuvaspämmiä:










Huomenna olisi sitten aika jättää Kansas taakse ja viedä kamat uuteen asuntoon. Rempan takia me ei kuitenkaan jäädä siihen vielä asustamaan, vaan mennään hetkseksi vielä pohjoseen. Kyllä taitaa vähän tulla koti-ikävä, mutta ens kuussa olisi jo tarkoitus tulla täällä taas käväisemään, niin eiköhän se siitä. :)