Loppuvuotta

No niin, edellisestä postauksesta on taas kulunut aikaa, joten yritetään mahduttaa loppuvuoden kuulumiset tämän otsikon alle.

Ensinnäkin syntymäpäivät. Nuutti täytti marraskuussa jo peräti 9 vuotta! Nyrkin kokoinen tuholaisongelma on jo siis seniori-ikäinen, eikä ole enää nyrkinkokoinen eikä tuholaisongelma. En vaan käsitä tätä vuosien vierimistä...

Vajaa viikko Nuutin syntymäpäivistä Kerttu-Kyllikki meni ja täytti 6 vuotta. Ja ihan vastahan minä sen kasvattajalta hain, vieläkin muistan miten se kotimatkalla kuolasi koko hihan kun hällä oli hieman huono olo.

Loppuvuodesta myös Wäinö vietti synttäreitään. Wäinö täytti 13 vuotta. Pikkuseniori. Ikäisekseen Wäinö on edelleen hyvässä kunnossa, mutta kyllähän se sydäntä raastaa nähdä ensi merkit vanhenemisesta. Wäinöllä nimittäin alkaa vähän lihaskunto heiketä, ja tassut lipsuu liukkaalla lattialla. Synttärilahjaksi Wäinö saikin Rimadyl-kuurin Pomppa-takin lisäksi. Wäinöllähän on yskiminen ollut jo pari vuotta ongelmana, mutta nyt näytti Rimadyl-kuurin aikana yskiminenkin vähentyvän. Kipulääkkeet hommasin sille siitä syystä, kun Wäinö ei enää hyppinyt sohvalle tai sänkyyn. Olisihan se ihme jos tuon ikäisellä ei jotain nivelvaivaa olisi, ja muutaman päivän lääkekuurin jälkeen Wäinökin taas löytyi sohvalta. Muuten tyyppi on ihan voimissaan, lenkkeilee monen kilometrin lenkit ja on suureen ääneen ilmoittamassa että hänkin on paikalla, jos meinaan Nuutin kanssa vähän temppuja tehdä. Lisäksi Hannun Wäinö pitää niin hyvässä kurissa, ettei niitä voi samassa huoneessa pitää ollenkaan. Mutta kovasti toivon että Wäinön syntymäpäiviä vietetään vielä vuodenkin päästä. Inhottaa ajatuskin että hitaasti mutta varmasti lähenee sekin päivä kun Wäinöä ei enää ole.

Hän on muka jo 13-vuotias

Aussiet on päässeet vähän treenailemaan pitkin syksyä. Hannu kävi Lentsun opeissa ja molemmat kävivät Kantoluodon koulutuksessa. Hannu on kyllä outo tapaus. Se on jotenkin tosi lukossa ja jännittynyt treeneissä, aivan kun se olettaisi että se tekee väärin. Mikä siis on tosi outoa, koska Hannua on aina treenattu positiivisen kautta, lukuunottamatta yhtä kautta jolloin vein sen kentän reunalle ääntelystä. Se on siis ihan touhussaan kun se pääsee treenaamaan, se tykkää hirveästi, mutta sillä menee ikuisuus ennen kun se pystyy luottamaan siihen että se osaa jonkun asian, vaikka se ei olisi siinä virhettä ikinä tehnytkään. Tämä näkyy kaikista selvimmin liikkeissä, missä Hannu pitää lähettää jonnekin. Se lähtee aina epävarmasti, eikä ikinä täysillä. Tosi outo tyyppi, saa nähdä tuleeko tästä ikinä kisakoiraa. Toisaalta kun en tiedä haluanko itsekään kisata, niin ei mua varmaan haittaa vaikkei tulisikaan.


Keten kanssa käytiin Kantoluodon semmassa ja todettiin, että edelleen ahdistaa jos jotain tapahtuu. Kerttu ei anna ensin kovin selkeitä singaaleita, vähän korvaansa heilauttaa, mutta sitten kun se toimintakyky loppuu niin se loppuu. Kysymysmerkillä on Kertunkin kisauran jatkuminen. Itsellä on jo niin suuri kynnys viedä se kehään, kun tiedän että jos se siellä ahdistuu niin se on vähän niinkuin siinä. Koiralla loppuu elinikä ennen kun ollaan saatu ne ahdistukset purettua pois. Ei se siitä palkattomuudesta ahdistu, ollaan tehty kahdestaan aika paljon palkatonta ja koira tekee hyvällä fiiliksellä, mutta sitten kun menee vähän kisamaisemmaksi tilanne niin alkaa seuraaminen hajota ja korvat mennä luimuun. Se kuitenkin syksyllä SM:issä ahdistui, niin jotenkin on vaikea uskoa että se pystyy vetämään kisasuorituksen. Harmi, koska se on NIIN taitava.

Kertun kanssa ollaan treenattu aika paljon nyt kuuntelujuttuja ja hiottu taitoja. Ollaan tehty paljon esim. merkin ja ruudun erottelujuttuja, eteenmenoon haettu häiriöitä niin tunnareista kuin merkkitötteröistä ja Kete on vetänyt hienosti. Nyt kun tehtiin sellainen treeni, että eteenmenon ympyrä oli tunnareilla merkattu ja ensin tehtiin eteenmeno, sitten tunnari, niin näytti Kertulla hieman liikkaa nousevan kierrokset ja alkoi napsimaan satunnaisia kapuloita. Ajattelin treenata Kertulle nyt sitten tunnarin sille mallille, että se malttaa etsiä myös kovassa vireessä.

Aussieiden kanssa vietettiin joulu ja uusivuosi porukoiden luona. Hannulla oli vaikeaa. Se suhtautui jostain syystä tosi huonosti ympäristön vaihdokseen, ja oli koko ajan pinna kireällä. Lisäksi se ei tule yhtään mun pikkuveljen kanssa toimeen, joten niiden kahden erotuomarina joutui välillä olemaan. Mun pikkuveli ei ole koiraihmisiä eikä ymmärrä koirien elekieltä, joten käyttäytyy koiran näkökulmasta aika uhkaavasti, vaikka ei sitä tarkoitakaan. Muut näistä koirista on siihen tottuneet ja tietävät, että mitään hätää ei ole, mutta Hannupa ei tiedäkään.

Muutaman päivän jälkeen Hanski vähän rauhoittui, varsinkin kun veli lähti kotiinsa, mutta Hannulla oli silti koko ajan valmiustila päällä ja se reagoi jokaiseen risaukseen. Se ei edes nukkunut öitään hyvin, vaan vaihteli paikkaansa jatkuvasti. Mietin jo että varaan sille ajan lääkäriin ja kuvautan sen (tarkoitus olisi kuvauttaa maaliskuussa) siltä varalta että se on kipeä, koska en yhtään tunnistanut Hannua siitä käytöksestä, mutta kun toin sen kotiin niin se palasi ihan omaksi kiltiksi ja söpöksi itsekseen. Olenkin aina sanonut, että Hannu on minun pieni autistipoika, kun välillä siihen on todella vaikea saada mitään kontaktia, se ei pysty käsittelemään mielentilaansa tai tunteita yhtään eikä se sopeudu muutoksiin, mutta sitten kun ollaan kotona ja eletään perusarkea niin se on niin suloinen ja kiltti poika kun mikä. Mutta onhan se haastava koira, ja sen ehkä jopa hieman arvaamaton luonne on yksi syy, miksi sen kanssa ei kiirehditä kisoihin. Se on kuitenkin niin terävä, että se reagoi paljon ennen kuin ajattelee. On se paljon rauhoittunut, mutta todennäköisesti se suhtautuu aika huonosti mun jännittämiseen.

Niin söpö ja viaton

Hannu on ilmotettu uudelle tokokurssille nyt keväälle. Se on ALO-AVO-kisoihin tähtääville. Hannun kanssa pitäisi tehdä paljon kisanomaista treeniä, että sitä ei kisatilanteet juuri hetkauta. Toki sama juttu Kertunkin kanssa.

Edelliselle vuodelle ei asetettu mitään konkreettisia tavotteita, eikä aseteta tulevallekaan vuodelle. Mulla on vähän huonon puolen jalka alkanut vaivaamaan, joten asetettakoon tavoitteeksi se, että saan pidettyä jalan kunnossa ja vielä vuodenkin päästä pystyn kömyämään koirien kanssa pitkät metsälenkit.