Kerttu ostepaatilla

Kertun kanssa käytiin lauantaina pyörähtämässä osteopaatilla. Kertullahan on ollut selän kanssa ongelmaa jo aika kauan. Se lähti ihan vaan siitä, että jumiutui tosi nopeesti hieronnan jälkeen, ja nyt sitten syksyllä Kete hyppäsi agilityssä renkaaseen, fyssarilla ei saatu selkärankaan liikkuvuutta ja Kerttu venyttelee tosi paljon, ja makoilee sammakkoasennossa niin että takapää on etupäätä korkeammalla. Nyt on sitten pari kertaa tokotreeneissä päässyt ärähdykset. Ensimmäisellä kerralla Kee ärähti treenikaverin miehelle, mikä nyt ei ole ihan uutta Kerttua, vaikka edellisestä kerrasta onkin vuosia aikaa. Toisella kerralla se kuitenkin ärähti treenien vetäjälle, jonka Kerttu on tuntenut jo kauan, eikä Kepe ole ikinä ollut aggressiivinen tutuille ihmisille. Jotain siis siellä selässä on vialla, mutta sitten että onko se luustossa vai missä niin se selviää keväämmällä kun mennään kuviin. Kerttu on parivuotiaana kuvattu selästään puhtaaksi, mutta voihan siellä jo tässä iässä spondaria olla.

Joten varasin ajan osteopaatille. Osteopaatti käsitteli rankaa ja availi lukkoja, ja sanoi että hän on kyllä sitä mieltä, että kannattaa uusintakuvata. Periaatteessa koko ranka oli ihan tukossa. Kun kysyin Kertun painosta, niin se sanoi myös että voi olla että Kerttu on ihan sopivassa painossa, mutta se "läski" on kerääntynyttä nestettä, kun mikään ei virtaa. Osteopaatti myös ehdotti että jos ei selästä löydy vikaa, niin voisi olla hyvä tsekata aineenvaihduntasairaudet että jos se vika löytyisi sieltä.

Nyt kuitenkin Kerttu on vähän aikaa levossa. Ei riehuntaa Hannun kanssa, mutta on saanut käydä rallytreeneissä ja lenkkeillä ilman hihnaa. Liikkuminen näyttää jo aika hyvältä, ja kovasti olisi menohaluja. Hannun kanssahan ne saattaa sisällä painia, mutta onneksi eivät sisätiloissa saa vauhtia leikkeihin. Hierontaan se pitäisi viedä pian, ja lääkäriaikaa varaan varmaan ensi viikolla että kuvataan selkä. Varmaan tassujakin pitää vähän katsoa, Kertulla kun on nykyään ollut tapana ärähtää mulle kun kynsiä leikkaan. Ihan siis uusi tapa tämäkin. Muuten on kuitenkin Kerttu ollut oma itsensä ja hyväntuulinen tapaus.

Ollaan me treenattukin. Hannulla on mennyt treenit pääasiassa ihan kivasti. Viime viikolla vaan itseltäni taas halvaantui puolet kasvoista, minkä takia puhe on hieman epäselvää. Muutaman päivän pidin sairauslomaa treeneistä, mutta eilen sitten otin Hannun ja lähdin treenaamaan. Ei olisi kannattanut. Hannu ei kirjaimellisesti tehnyt mitään oikein, mutta äänteli sitten senkin edestä. Toki itsekin turhauduin, mikä taas lisäsi Hannun epävarmuusääntelyä, mikä taas lisäsi omaa turhautumista. Yritin vielä loppuun helppoa merkin kiertoa, mutta kun sekään ei onnistunut niin lähdettiin kotiin, ja molemmilla jäi yhtä huonot fiilikset treeneistä. Mietin, että kävikö tässä sitten niin, että Hannu ei yksinkertaisesti saanut selvää mun käskyistä. Että se ei ihan oikeasti tiennyt että mitä siltä haetaan, ja itse vaan vaadin sitä tekemään jotain mikä mun mielestä olisi pitänyt olla Hannulle ihan itsestäänselvyys. Ihmekään jos piipityttää, kun äiskä on tosi epäselvä ja vaativa.

Tänään oli ohjatut tottistreenit, ja mietin hetken että lähdetäänkö me ollenkaan, kannattaako mun treenata tuota eläintä jos se ei yhtään tiedä mitä yritän sille sanoa. Päätin kuitenkin että jotenkin nuo eiliset treenit on nollattava, ja lähdettiin treenaamaan ihan vaan leikkimistä. Ja Hannulla oli ehkä parhaat tottistreenit ikinä. Se oli aivan vallattomalla tuulella, kun sai vaan leikkiä ja mitään ei vaadittu. Kävi halimassa vähän treenikavereitakin ja annoin sen olla vähän löysemmässä kurissa tänään. Ja mikä nyt oli tosi isona edistyksenä, että meidän kentälle tuli pari ihmistä ja yksi koira sen jälkeen kun aloin Hannua leikittämään, mutta Hannu ei luopunut lelustaan että olisi lähtenyt huutamaan ja vahtimaan, vaan jatkoi leikkiä. Vähän saattoi silmäkulmastaan vilkaista, mutta sitten puri uudelleen leluun.

Mutta siis treenithän nuo oli, ja tultiin siihen mielipiteeseen että Hannulle pitäisi vahvistaa huomattavasti saalista. Se taistelee lelusta tosi hyvin, mutta ei saalista. Tai siis jos hetsaan lelulla niin lähtee hyvin saalistamaan, ja sitten jos nappaan pannasta kiinni ja nakkaan lelun, niin se saalis ei enää niin kiinnostakaan. Joten pitää nyt alkaa saalisleikkiinkin kiinnittämään huomiota. Nyt siis tiedän mitä tehdään Hannun kanssa niin kauan, että alkaa taas puhuminen kuulostamaan normaalilta. Kaikki muu treeni jätetään pois, ja me vaan leikitään. Saa nähdä mennäänkö sunnuntaina ollenkaan rallytreeniin vai jätetäänkö kokonaan välistä, koska siellä kylttejen keskellä on vähän vaikeaa leikkiä.

Kerttua ei sen sijaan haittaa vaikka äiskän puhe vähän sammaltaakin, mutta toki Kertulla on paljon enemmän kokemusta mitä Hannulla. Kertun kanssa käytiin rally-tokotreeneissä, ja Kertulla oli tosi kivaa. Jätettiin nimittäin Hannu kotiin, kun normaalisti treenaan Hannun Kertun jälkeen. Treenit oli vähän vapaammat mitä normaalisti, pari radanpätkää joita sai suorittaa omaa tahtia. Kertulla tämmöiset treenit sopii hyvin, ja se teki tosi hyvällä fiiliksellä. Eka merkille lähetys oli vähän huono, Kepe yritti mennä eteen sen sijaan että olisi lähtenyt viistoon, mutta muisti sitten että kumpi laji tässä olikaan kyseessä ja teki sitten hienoa merkkiä. Toisella radalla oli käännöksiä, jotka onnistui kivasti molemmin puolin. Käytösruudussa tehtiin vasemmalla seisomista, ja siitä Kepe pääsi palkalle.

Arjessa meillä on ollut nyt pientä muutosta, kun olen alkanut päiväsellään lenkittämään koirat erikseen. Meillä on remontti rappukäytävässä, ja Kerttu suojelee muuten Hannua niin paljon, että on vaikea päästä remppamiehien ohi. Jos mulla on vaan yksi koira, niin ei mitään ongelmaa, kummallakaan. Ja nyt kun lenkitetään koira kerrallaan, niin olen myös alkanut työstää Hannun irtipito-ongelmaa. Aloitettiin metsässä, missä ei ole häiriöitä, pelkästään minä ja Hannu ja karkkia kasa. Aina kun Hannu tulee vapaaehtoisesti mun luokse, se saa karkkia. Aina kun Hannu lähtee kauas, lähden karkuun. Eli ihan näitä perusasioita. Nyt ollaan päästy jo hakemaan vähän häiriötä. Meillä on tuossa lähellä kenttä, missä treenaan koirien kanssa kesäisin. Se on tien vieressä, mutta siinä on verkkoaita tienpuoleisella sivulla. Siitä kuitenkin hyvin näkee tielle ja kävelytielle. Ollaan nyt sitten siellä käyty harjoittelemassa eikä Hannu mitään uhkia ole bongaillut, eikä suuremmin kiinnitä huomiota ohi käveleviin ihmisiin. Ongelmahan on se, kun mulla on molemmat koirat vapaana, niin Hannu alkaa heti hakea jotain mihin reagoida. Jotain miltä meitä voi puolustaa, ja jotain mille saa räyhätä. Ja Hannun korvat kokee jonkun äkkikuoleman, eikä äiskän olemassaolo kiinnosta enää tippaakaan. Mutta kun ollaan Hannun kanssa kahdestaan, niin tuosta käytöksestä ei ole mitään näkyvissä. Se keskittyy minuun eikä mihinkään muuhun. Hihnassakin ottaa halukkaasti minuun kontaktia ohitustilanteissa, ja muutenkin on niin kilttiä poikaa kun vaan ikinä pystyy.

Myös Kertun kanssa elämä on helppoa kun kuljetan sitä yksin lenkillä. Ei sinällään yllätä, koska Kerttu oli kauan ainoana koirana ennen Hannua, eikä sen kanssa ollut mitään ongelmaa. Kerttu tulee kiltisti ohituksissa kävelemään vasemmalle puolelle, Kerttu ei vahdi rappukäytävää yksin, Kerttua on helppo pitää irti kun se tekee kaiken mitä siltä pyytää. Ainoa ongelma on Kertun nemesis, meidän kadulla asuva bordercollie. Sen Kerttu mielellään teurastaisi, oli se sitten yksin tai oli sillä taustatukea Hannusta. Muutenkin molemmat koirat lenkkeille rennommin yksin, ja toki helpottaa myös yksikätisen taluttajan asemaa. Lisäksi varsinkin Hannulle tekee hyvää olla ihan yksin kotona. Ainoa miinuspuoli on se, että väkisinkin koirien lenkkimäärä pienenee.

Shelttejä käytiin katsomassa loppuviikosta. Wäinö on ihan mahdoton. Se on niin onnellinen pieni eläin ettei mitään rajaa. Mietin jo että onko sillä joku dementia, kun kaikki on niin mahdottoman ihanaa sen mielestä (paitsi Hannu), mutta hyvähän se on että vanhus on pirteä. Nuutti ei ole ihan yhtä iloista luonteenlaatua, mutta hyvin silläkin menee. Huomasin että sekin on alkanut harmaantumaan, vaikka ikää on vasta 8 vuotta.