Hannun ensimmäinen kerta lampailla

Olen jo jonkun aikaa miettinyt, että pitäisi käyttää juniorikin lampailla ihan sen takia, että näkee miten se niihin suhtautuu. Mietin sen viemistä jo keväällä, mutta vähän pelkäsin että kellään muulla ei olisi hauskaa paitsi Hannulla, joten en sitten uskaltanutkaan. Jännitti lähinnä se, että jos Hannu siirtyy täysin saalisvietille, ja mulla on liina vasemmassa kädessä, niin en saa sitä pideltyä. Nyt kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni, pakkasin koirat autoon ja lahjoin meille kuskin, ja lähdettiin lampaille.

Sukunsa puolestahan Hannun pitäisi osata paimentaa. Emä on saksantuonti, käyttölinjainen koira joka kotonaan paimentaa niin nautoja, lampaita kun ankkojakin. Isä, myöskin käyttölinjainen, Amerikasta aikanaan haettu koira paimentaa ainakin lampaita. Hannu on kuitenkin luonteeltaan niin impulsiivinen ja herkästi kuumuva, ja kun sen arkihallinta ei ole niin hyvää mitä toivoisin, niin vähän valmistauduin siihen, että ei välttämättä mene hyvin. Oma mielikuva oli lähinnä se, että Hannu huutaa ja kiskoo lampailla ihan saalisvietin vallassa, ja näkee lampaat paistina ennemmin mitä paimennettavina eläiminä.

Mutta Hannupa yllätti. Ei minkäänlaista kuumumista, ei ääntelyä, ei saalistamista, jahtaamista tai muutakaan hörsköttämistä, vaan nättiä työntekoa oikeassa vireessä. Häntä ei kertaakaan noussut tötterölle, välillä nousi ehkä turhan korkealle mutta koira korjasi itse vireensä tasaisemmaksi. Hannu paimensi tosiaan aivan hiljaa, ei pihaustakaan kuulunut. Välillä meni aika lähelle lampaita, välillä piti hyvin etäisyyttä. Tosi hyvin käytti silmää, oli rauhallinen ja lammasystävällinen tapaus. Hannu oli koko ajan viiden metrin liinassa, mutta mun ei tarvinnut juuri liinalla puuttua sen työskentelyyn. Se kuskaili lampaita tosi sievästi. Kyllä taas näki että mihin työhön on herra jalostettu.

Kerttu oli myös mukana. Kertulla on takana pitkä tauko, mutta teki siitä huolimatta hyvää työtä. Kerttu on maailman kiltein eläin myös lampailla, sen kanssa ei hirveästi tarvii huolehtia. Kerttu pitää sen etäisyyden minkä pystyy, ei turhaan tule lähelle lampaita. Kaarta siltä löytyy ihan hyvin, pitäisi vaan saada vähän rohkeutta lisää, Kepe nimittäin mielellään tulee mun lähelle hakeamaan tukea. Kaikissa muissa lajeissa se tykkää irrota, joten eiköhän se ala irtoamaan lampaillakin kun saa vähän treeniä ja varmuutta alle.

Tehtiin molempien koirien kanssa pari pätkää, ja Kertun toisen pätkän alussa iski kunnon ukkoskuuro. Kerttu herkkänä tyttönä vähän säikähti, kun yhtäkkiä rämähtää kunnon vesisade päälle, mutta kokosi itsensä ja teki työt. Molemmat paimenet oli tosi hienoja, molemmissa olisi varmasti potentiaalia tähänkin hommaan. Hannuhan olisi alle parivuotias, joten sen voisi syksyllä käyttää paimentaippareissa, mutta en kyllä tiedä miten me Kuopioon asti päästään, joten voi olla että jää väliin.

Ollaan me muitakin lajeja harrasteltu. Kerttu on jatkanut rally-tokouraansa nollakoirana ja kävi yhdet epiksetkin. Epiksissä kisattiin VOI-luokassa, 97 pistettä ja luokkavoitto. Kolme pistettä meni molemmat oikeaan -käännöksessä. En ymmärrä miten ne aina radalla on ihan yhtäkkiä ihan edessä. Nuo on Kertulle sinällään helppoja käännöksiä, mutta itse olen niissä aina myöhässä. Nytkin olin, joten siitä lähti se kolmonen. Virallisissa kisoissa käytiin nollakoirana MES- ja VOI-luokat. MES-luokasta jäi käteen 85 pistettä. Olin ottanut liian ison askeleen istu, käännös oikeaan, istu -kyltillä, joten siitä -10. Sitten oli joku kukkaiskäännös jonka kanssa olin taas myöhässä ja jouduin uusimaan, lisäksi pari OV:tä, todennäköisesti siitä kun mulla on paha tapa naputtaa jalkaa kun odotan että Kee istuu. VOI-radalta pisteitä jäi 93. Istumiset niin sivulle, eteen kun oikeallekin oli vaikeita. Jotenkin ärsyttää, että kun Kerttu on oikeasti tosi taitava, ja sitten se menee kisatilanteessa kipsiin eikä yllä omalle tasolleen. Pitää vaan alkaa omassa päässä erottelemaan treeni-Kerttu ja kisa-Kerttu, ettei oli kisa-Kerttuun pettynyt kun se ei vaan yllä sinne treeni-Kertun tasolle. Mutta kuulemma nuo radat oli ulkopuolisen silmään hyvältä näyttäneet, ja tuomarikin oli sitä mieltä ettei Kerttua enää nollakoiraksi vaan kisakoiraksi tästä lähtien.

Tokoja ollaan myös treenattu. Ei mitenkään vakvasti tai suunnitelmallisesti. Tarkoitushan oli käydä kisoissa, mutta en sitten uskaltanutkaan ilmottaa Kerttua niin ei mentykään. Todennäköisesti en enää tälle vuodelle ota lisenssiä, joten ensi vuonna sitten kahden koiran kanssa.

Hannukin on tokoillut. Seuraaminen on aika kivaa, mutta välillä alkaa edistää kun kuumuu. Jäävät tekee hyvin jos saa heti vahvistuksen oikeasta asennosta, jos ei saa, niin pomppaa mun perään. Pitää alkaa siihen kiinnittämään enemmän huomiota, että saadaan liikkeet kokonaisiksi. Nouto sujuu jo ihan kivasti, ja hässäkän palautuksiakin ollaan alettu ottamaan. Ruutua ollaan treenattu, ja vähän EVL-tyyliäkin niin, että vien koiran eteenmenopaikalle ja itse lähetän sen sieltä lähtöpaikalta. Se toimii, mutta eteenmeno ja ruutuunlähettäminen peräkkäin ei vielä toimi. Eteenmeno Hannulla on hyvällä mallilla muuten.


Muuten ollaan vietetty rauhallista kesää. Pahimimpia helteitä paettiin mun vanhempieni luo, kun onhan se koirien kannalta helpompi olla maalla mitä kaupungissa, ei tarvii kun päästää koirat ovesta ulos. Ja mielelläänhän nuo ulkona ovatkin, varsinkin Hannu. Hannu itse asiassa jopa karkasi tuuletusikkunasta useampaan kertaan, kun ovet oli kiinni. Siitä se repi hyttysverkon ja kömpi ikkunasta ulos, että saa viettää nättiä kesäpäivää pihalla... Uimassa nuo ovat myös käyneet. Varsinkin merlekolmikko, Wäinö ei vettä arvosta joten se on jätetty kotiin.

Nuutti ja Wäinö voivat myös hyvin. Nuutti ui paljon, mutta sen turkin kanssa on vähän hankala kun sitä on niin paljon. Jos se asuisi mulla täällä kotona niin sitä turkkia olisi huomattavasti vähemmän... Wäinö, tuo 12,5-vuotias sydänsairas koira vetää kolmenkympin helteillä ihan kun vuosikymmenen nuoremmatkin. Viihtyy ulkona ja touhuaa, jopa vähän temppujakin tehtiin. Ei se ole yhtään nuutuneen oloinen. Hannua se ei vaan enää valitettavasti juurikaan siedä, vaan heidät pitää erottaa niin sisällä kuin ulkonakin. Wäinölle riittää että se näkee Hannun, ja se lähtee sitä jahtaamaan ja kunhan pääsee tarpeeksi lähelle niin tulee päälle. Hannu toki pelkää Wäinöä, kun Wäinö on sen päälle muistaakseni kolmisen kertaa päässyt, ja yrittää väistellä sen minkä kerkeää. Onneksi ei ole takaisin antanut vielä. Sinällään Wäinö ei muutamine hampaineen saa Hannuun minkäänlaista reikää, mutta jos Hannu päättää antaa takaisin niin Wäinöstä tulee entinen. Siispä nämä kaksi ei samassa tilassa aikaansa vietä. Harmi. Wäinö ja Nuutti olivat siis kahdestaan portin toisella puolen ja Hannu ja Kerttu toisella. Wäinö on kyllä tosi jännä, kun se ei yski juuri lainkaan silloin kun olen siellä käymässä. Nytkin olin siellä kolme yötä, eikä yhtään yskimistä. Sitten kun lähden, niin kuulemma se yskiminen alkaa. En käsitä. Ehkä sillä on niin kivaa Hannua jahdatessa ettei se muista yskiä, ja kun Hannu lähtee kotiin, niin sitten pitää yskiä urakalla.