Murkun elkeet

Nyyh, meidän talossa on tainnut taas mennä pikkupentuaika ohi. Kerttu on nyt tasan 4-kuinen, ja nyt alkaa selkeesti näkemään että ihan pikkupentu tuo ei enää ole. Aikuisuuteen viittaavia fyysisiä muutoksia toki on, kasvaahan tuo jatkuvasti (neiti on nyt sen 10 kiloa), sillä on etuhampaista suurin osa tippunut ja ikenistä puskee uutta, pysyvämpää kalustoa tilalle. Aikuiskarvaakin alkaa muodostua selän päälle. Kertun kasvamisen on huomannut myös Nuutti. Nuuttihan on ihan pedobear, se on jo pitemmän aikaa yrittänyt Kertun takapuolta tai pissoja haistella alaleuka väpättäen. Nyt Nuutti kuitenkin on alkanut vähän pistämään pentua ruotuun. Sille tehdään kyllä selväksi että Nuutti ei nyt halua leikkiä, eikä niitä makupaloja saa sieltä Nuutin suusta ottaa. Ruuan kyllä saa edelleen viedä Nuutin kupista, Nuutti vaan väistää kauemmaksi. Että ei se vielä mitään natsikuria ole ruvennut pitämään.

Kertun murkkuikään viittaa myös se, että äiskä ei olekaan enää ehkä niin korkealla jalustalla mitä ennen. Huomio saattaa hyvinkin herpaantua, ja luoksetulokäskyä mietitään pari kertaa. Ja jos on jotain mielenkiintosta, niin sitä ei edes mietitä, vaan jätetään kylmästi tulematta. Ei se vielä mitenkään hirveän paljoa murkkuile, kunhan on alkanut ilmottelemaan että se omakin tahto on olemassa. Edelleen lenkit se lenkkeilee irti ilman sen suurempia ongelmia, edelleen ohitukset menee kontaktissa, edelleen luovutetaan suussa olevat tavarat ja annetaan käsitellä ynnä muuta. Edelleen se on, ei nyt ehkä helppo mutta tosi kiva pentu.

Kertulla oli tänään jumppapäivä. Harjoteltiin kaukoja, ja siinä samassa jumpattiin pikkusen muutakin. Kaukoissa ongelmana oli Kertun nopeus. Se on niin hirveen nopee, että mulla oli vaikeuksia palkata sitä hyvästä suorituksesta ennen kun se suoritus meni pilalle. Sitten vähän jumpattiin päälle pesuvadilla. Pitäisi ihan oikeasti tämänkin lihaskuntoon ja kropanhallintaan alkaa pikkuhiljaa kiinnittää enempi huomiota.

Kerttu 4kk ja Nuutti 3v 4kk 6pv kaverikuvassa

Nuutti käväsi eilen mölliageissa. Koko päivä meni sitten siellä talkoillessa, mutta ehittiin me Nuutin kanssa pari rataakin juosta. Möllirata meni kauheen kivasti, yks kieltäytyminen tuli putkelta ja viimesen esteen sijaan Nuutti päätti sitten mennä toiseen putkeen. Muuten kyllä olin tosi tyytyväinen. :) Kisaavien radalta haettiin hylsy, koska ohjasin Nuutin esteelle väärältä puolelta. Siihen lisäksi Nuutilla oli vaikeutta hahmottaa keppejen oikeaa väliä. Putket ja kepin ensimmäinen väli oli siis tällä kertaa ongelmina. Tai no, nehän on olleet päätreenattavanakin jo jonkin aikaa, mutta lisää treeniä siis kaivataan.

Se, mihin olin ehkä kaikkein tyytyväisin oli se, ettei Nuutti välittänyt yleisöstä yhtään. Yleisöä oli paljon (minimöllejä yksistään oli jo yli 20, joten ihmisiäkin oli ihan reilusti), oli miehiä ja lapsia, ja Nuutti ei välittänyt mitään. Sillä ei ollut mitään ongelmaa tulla ennen ensimmäistä estettä sivulle (jos oltaisiin oltu tokoilemassa, niin ei varmasti olisi tullut) eikä se radallakaan miettinyt mitään muuta kuin rataa. Minun pieni agilitypoika. :)
Tokoa ei olla Nuutin kanssa pahemmin otettu, mutta Kertun kanssa ollaan vähäsen. Noutoa olen sille naksutellut harvakseltaan, ja ei Kerttu vielä tiedä mitä kapulalle pitäisi tehdä, mutta kyllä se sitä kovasti kiinnostaisi. Katotaan saanko sille noutamista rakennettua ihan vaan sheippaamalla. Normaalisti kärsivällisyys ei riitä, koska mun mielestä kaiken pitäisi tapahtua hetijustnyt.

Tänään ei ollutkaan Nuutilla tokotreenejä tokoepisten takia. Nuuttia en viittinyt lähteä sinne kiusaamaan, joten kävin liikkuroimassa mölli- ja avo-luokat. Olihan tuo ihan jännää hommaa, kun en ole yhtään liikettä liikkuroinut sitten Kannus-aikojen. Oli se liikkuroiminen kuitenkin sen verran muistissa, ettei mitään suurempaa mokaa siinä päässyt tapahtumaan. 

Kerttu 16 viikkoa

Kerttu on tosiaan yltänyt jo hurjaan 16 viikon ikään, ja mulla neiti on asustellut jo 9 viikkoa. Rokotukset on kunnossa ja koska Kerttu on ihan minun koira, ensimmäistä tulehdustakin sairastellaan ja ensimmäinen lääkekuuri on päällä. Ensimmäiset hampaatkin on jo tippuneet. Painoakin löytyy tasan 9 kiloa, ja pikkuhiljaa alkaa tuntua käsissä tuon kantaminen kolmanteen kerrokseen muutaman kerran päivässä. Kertun kanssa on puuhailtu lähinnä leikkimisiä ja tokon tynkää. Melkeen joka päivä (paitsi iltavuoroina, kun ei vaan ehdi) oon pyrkinyt juoksuttamaan Kerttua Nuutin kanssa vapaana. Kerttu on myös pyörähtänyt mun kanssa töissä kattelemassa vähän mistä saaduilla rahoilla Kerttu elätetään.

Kerttu on kauheen lupaavanolonen pentu tokoiluun. Se seuraa jo ihan hyvänmittasta pätkää ja käännöksiä, tulee sivulle aika oikeaan kohtaan (pikkasen on ehkä turhan edessä) ja luoksetulossa se tarjoaa suurimman osan ajasta ihan suoraa eteentuloa. Eteentulo saisi olla vähän tiiviimpi, mutta kakara on 16-viikkonen, meillä on kyllä aikaa hioa sitä. Maahanmeno on vielä ulkona aika ällöä, mutta kyllä se sielläkin onnistuu. Paikallaoloa on otettu istuen, ja pysyy se siinä ainaki hetken. Noutoa ollaan vähän otettu, Kerttu ei ihan kauheesti kapulaa rakasta. Ottaa se silti sen suuhun, eli eiköhän tuostakin treenillä tule ihan hyvä.

Muutenkin Kerttu on myös kauheen kiva, ja jotenkin sen kanssa on sellainen tunne, että se sopii mun käteen paremmin mitä nämä shetlantilaiset. Se ei edelleen tykkää kamalasti vieraista, eikä se tykkäisi siitä että sitä käsittelee muut kuin minä. Suurimmaksi osaksi kuitenkin se ei välitä yhtään vieraista ihmisistä, sille on aivan sama että onko niitä vai eikö ole. Ohittaessa se ottaa automaattisesti minuun katsekontaktia, vaikka olisi irtikin. Tarkotuksena meillä on kuitenkin mennä näto-kurssille nyt kun rokotukset on kunnossa. Pitäähän sen tottua nyt siihenkin että vieraat sitä käpälöi.

Eläinlääkärissä se oli kyllä melkosen kauhuissaan. Se, että ihan vieras ihminen pistelee Kerttua, ei haitannut yhtään, mutta se, että se sama vieras menee ja sörkkii kipeitä korvia, ei ollutkaan enää yhtään jees. Kyllä se sen sieti namejen avustuksella. Diagnoosina tuli tosiaan hiivatulehdus, ja siihen saatiin Canofite-kuuri. Pikkasen saa painia että tipat korvaan menee, muttei tuo mitenkään mahdoton tehtävä ole.

Nuutti on saanut olla melkeen tokotauolla. Melkeen, muttei ihan. Sen kanssa tehään lähinnä sillon, kun koiralla on kiva vire päällä, eli agitreeneissä ja leikkiessä. Tokotreenejä meillä ei pariin viikkoon ole ollutkaan, ja pari seuraavakin jää töiden takia väliin. Nuutin kanssa ollaan harjoteltu lähinnä maahanmenoa luoksetulossa. Vielä se valuu, mutta koko ajan menee paremmaksi. Välillä pitää vaan muistaa ottaa pysähtymistäkin, muuten sekin rupeaa valumaan. Hyvällä fiiliksellä Nuu on nyt kyllä tehnyt, ei juuri säpsy. Paitsi tässä yhden kerran, kun herra päätti pelätä ihmistä, joka oli parinsadan metrin päässä olevan talon parvekkeella. Että semmonen kullanmuru minulla.

Agilityssähän tuo on super. Nyt on käynyt vielä niin hassusti, että tuntuu vähän että itekin opin pikkuhiljaa tuota ohjaamaan. Pariin viimeiseen treeniin Nuutti ei tosiaan ole yhtään virhettä tehnyt, eli aika ylpeä siitä saa olla. :) Paljon pitää kontakteja treenata, keppejä myös vähäsen, ettei ne unohdu. Nythän molemmat menee hyvin. Nuutti myös irtoaa hyvin, ja eteen-käskyä se on alkanut tajuta agiradalla. Tässä hirveän mielellään rupeaisin jo kisakalenteria katsomaan, mutta pakko tuo on ensin saada kastroitua. Muuten varmaan taas jäisi kastrointi tekemättä, mutta kun on tyttö talossa niin pakko mikä pakko.

Kertun virallinen 16-viikkoiskuva 

Viikon verran ollaan Nuutin lääkeannosta vähennetty, eli se saa vaan aamulääkkeensä. Mun mielestä mitään hirveen kamalaa muutosta huonoon suuntaan ei ole tapahtunut, ja ehkäpä sen mystinen oireilukin voi olla vähentynyt. Viikon päästä puolitetaan annos uudelleen. Sitten saadaan lääkitys lopettaa ja saadaan tuokin eläin leikkauspöydälle. :)

Hirveetä kuvaspämmiä taas, mutta olkoot.

Kuvapostaus

Ajattelin lisätä tämän päivän kuulumisia lähinnä kuvamuodossa. Pikkupaimenet pääsivät aurinkoisen kevätpäivän kunniaksi ulkoilemaan kameran kanssa.

Kävästiin vielä leikkejen päälle Kertun kanssa kaupungilla, missä Kerttua kiehtoi yli kaiken vesilätäköt. On se vaan sellainen vesipeto. Hienosti se käyttäytyi kaupungin ihmisvilinässä ja juna-asemalla, asemallakin se odotteli oikeen rauhassa mun jaloissa kiinnittämättä sen enempiä huomiota ympäristöön. Kotiin tullessa sitten vähän jo pöhistiin ihmisille, mutta se laitetaan nyt väsymyksen piikkiin. On kuitenkin penikalla ollut aika pitkä päivä.