maanantai 1. tammikuuta 2018

2017 koosteena

Mitähän tästäkin kuluneesta vuodesta sanoisi... Pikakelaus vuodesta 2017 näyttää tältä:

Lähdetään kuitenkin liikkeelle joulukuusta 2016. Silloin nimittäin otin puhelimen käteen ja soitin Viitasaarelle, kun bongasin että siellä olisi mielenkiintoinen aussiepentue tulossa. Juteltiin Tiinan kanssa puhelimessa niin kauan, että olin myöhästyä töistä, ja lupauduin tulemaan tammikuussa näytille.

Tammikuussa käytiin Kertun kanssa Ristimäen Jessican tokokoulutuksessa. Jessica puhui paljon viretilasta, ja sainkin uutta ajatusta että miten Kerttua työstää eteenpäin. Kävin myös tammikuussa Viitasaarella katsomassa paria aussienarttua, Millaa ja Kioa, jotka oli juuri astutettu. Kertulla alkoi viimeiset juoksut, ja loppukevät olikin yhtä hormonimylläkkää. Kisoja piti perua juoksujen takia.


Helmikuussa Kerttu vaihtoi rallyryhmää. Treenattiin AVO-ryhmässä, mutta koska Kertulle ne jutut oli niin helppoja, niin se nakattiin MES-ryhmään. Paljon tuli uutta opeteltavaa mutta hyvin se sitten loppuviimein pärjäsi. Kertun silmät peilattiin terveeksi ja MyDogDNA-passi otettiin. Treenailtiin myös tokoa, ja Kertun aksaohjaaja vaihtui.

Maaliskuu. Heti maaliskuun alussa erään työpäivän jälkeen tuli lähtö sairaalaan, kun puhe rupesi sammaltamaan. Pari päivää siitä niin meni myös käsi. Lääkärit meinasivat että tämä on ohimenevää, ja määräsivät 10 päivää saikkua. Se sama saikku jatkuu edelleen, kymmenen kuukautta myöhemmin, eli se siitä ohimenevyydestä. Näyttelyt piti perua, onneksi oli tuomarinmuutos niin saatiin rahat takaisin. Viikon verran siitä, kun pääsin sairaalasta syntyi pari pentueellista pikkuausseja. Siinä sitten pähkäilin että pystynkö semmoista ottamaan, mutta kun tappavat taudit oli suljettu pois ja lääkärit olivat sitä mieltä, että kyllä se ohi menee, niin päätin ottaa pennun. Kerttu kävi juoksemassa pari hylkyä aksasta ja käytiin Kertun kanssa hakemassa RTK2. Molemmilta radoilta perusasentovirheet, toista en huomennut uusia eli pisteitä tuli 90 ja 97.

Huhtikuussa oli tämän vuoden AINOAT tokokisat. Jestas. Hyvä kakkonen tuli, Kerttu nollasi luoksarin. Kepe treenaili aksaa ja tokoa ja kävi juoksemassa aksasta vitosen ja kympin. Kepe myös sairastui kyseisellä reissulla, eli aksaepikset ja tokokoulutus jouduttiin jättämään välistä. Loppukuusta kävin katsomassa ensimmäistä kertaa Hannua ja kumppaneita.

Toukokuussa aloitettiin kesäkausi lumisateessa. Toukokuussa meille myös muutti pieni kiljukaula joka sai nimekseen Hannun. Treffattiin Hannun veljeä Reetua ja opeteltiin elämistä ja treenattiin pääasiassa Kertun kanssa, mutta pääsi Hannukin alottelemaan tokokoiran uraa. Kerttu sopeutui yllättävän hyvin Hannun tuloon, ehkä kiitos valeraskauden. Valeraskauteen ehdin jo hakea lääkkeet, mutta en ehtinyt sitä antaa ennen kun oireet sitten loppuivat.






Kesäkuussa Hannu treffaili paljon pentuja, niin sisaruksiaan kuin myös muita alueen samankokoisia pentusia ja Kerttu ui. Treenailtiin vähän.



Heinäkuussa Kerttu sterkattiin. Sterkan jälkeen Kerttu alkoi pissata verta, ja sai vielä lankareaktion mutta muuten parani hyvin. Vaikeaa oli pitää Hannu ja Kerttu leikkimättä keskenään... Hannu tuli neljän kuukauden ikään, alkoi väläyttelemään otteita vahtivietistä ja terävyydestä. Leikittiin muiden pentujen ja sisarusten kanssa ja treenailtiin. Hannu sai myös paikata Kerttua rallytreeneistä, kun Kerttu vielä paranteli haavaansa.






Elokuu meni niinkuin muutkin kesäkuukaudet. Uitiin, treenattiin ja leikittiin. Kerttu kävi juoksemassa jonkun agiradan ja omistaja kuntoutti kättään fysioterapiassa.





Syyskuussakin Kertulla oli aksastartteja. Kertun selkä alkoi oireilla, ja käytiin venyttelykurssilla. Ei enää uitu mutta käytiin rannalla leikkimässä. Hannua ei enää voinut terävyyden takia pitää irti paikoilla, missä oli muitakin, joten pentupainit loppuivat. Ohjaajan lisäksi myös Kerttu kuntoutti itseään fysioterapiassa. Talvikausikin alkoi, aloin kouluttamaan tokon lisäksi myös rally-tokoa




Lokakuussa Kerttu oli parilla rallyradalla MES-luokan nollakoirana. Ihan hyvältä sen tekeminen alkoi näyttää, oikea puoli vielä helposti vinotti. Wäinö kävi sydänlääkärissä. Keuhkot kuvattiin puhtaaksi. Kerttu kävi rally-tokokoulutuskessa ja oli pätevä.




Marraskuussa vietettiin kaksia syntymäpäiviä, kun Nuutti täytti 8 ja Kerttu 5. Kerttu kävi taas nollakoirana rallykisoissa ja käytiin hyppytekniikkakoulutuksessa. Sitä pitäisi muistaa treenata lisää.


Joulukuussa ei tapahtunut mitään kummempaa. Joulu vietettiin kotikotona ja Wäinö täytti 12. Minä vietin aikani pääasiassa joko koirien kanssa tai salilla, ihan kuten edellisinäkin kuukausina.





Tämmöset tavoitteet asetettiin kuluneelle vuodelle:

- Jos edes kisattaisiin siellä tokon puolella vähän ahkerammin. Helmikuussa olisi ensimmäiset kisat, mutta kun ne juoksut ajoittuu samalle ajalle...
* Jooei. Tasan yhdet kisat käytiin.

- Rallyn puolelta voitaisiin koittaa hakea se RTK3 tai ainakin nyt se RTK2. Tammikuussa (jos ei juoksut ala) käydään pari avoimen starttia ottamassa,
* RTK2 haettiin. Ei edes startattu voittajassa, kun omistajaa ei kiinnostanut.

- Aksassa Kertulla vaihtuu keväällä ohjaaja nykyisen ohjaajan muuttaessa pois, toivottavasti jotain kisastarttejakin mahtuu vuoteen.

* Jokunen joo. Kertulla vaan selkä reistaa, niin ei hirveästi ole aksattu.

- Uutta pentua voisi vähän tarkemmin miettiä.
* En tiedä mietinkö tarkasti, mutta ostin joka tapauksessa.

- Näyttelyt on katsottuna tälle vuodelle, ja tavoitteena olisi nyt se H.
* No ei tätäkään.

- Sterkkaus taitaa olla tälle vuodelle edessä.
* Tämä toteutui!

- Wäinölle ja Nuutille stressittömiä ja mahdollisimman terveitä eläkepäiviä.
* Ja tämäkin toteutui.

Tälle vuodelle ei edes kannattaisi laittaa tavotteita, mutta laitetaan nyt jotain ylös.

Mutta hyvähän olisi jos me Kertun kanssa tänä vuonna ehkä kisattaisiin tokossa. Olisi kiva saada Kerttu valioksi ennen kuin Hannu aloittaa kisauransa. Katsellaan Kertun kanssa tuota rally-tokon puolta että kiinnostaako siellä kisaaminen vai eikö kiinnosta. Hoidetaan tyttösen selkää kuntoon, ja katsellaan sen jälkeen aksaa. Varmaan pitää uusintakuvata selkä.


Hannu opettelee vielä elämistä. Ehkä voi olla että rally-tokoa kisataan, tai sitten ei. Tokoa ei kisata vielä tulevana vuonna, haluan hoitaa rauhassa sen ääntelyongelman kokonaan pois. Todennäköisesti kouluttelen Hannua kohti EVL:ää vaikkei kisaillakaan. Jospa sen saisi edes pitämään kapulaa sievästi suussa, tuommoinen kumileuka kun mielellään tekisi niistä hammastikkuja. Paimenessa pitäisi Hannun ainakin kertaalleen päästä käymään. Agilityyn ehkä pohjia? Luustokuvista en tiedä, että otanko ne sitten kun Hannu on vuoden ikäinen vai odotellaanko kahteen vuoteen spondarilausuntoa.


Sheltit saavat jatkaa elämäänsä niin kuin tähänkin asti.

Omistaja yrittää saada toisenkin käden nyrkkiin. On nimittäin vähän sellainen fiilis, että jos se ei lähde toimimaan tämän vuoden aikana niin ei se lähde toimimaan enää ikinä. Omistaja yrittää myös pähkäillä itselleen ammattia jossa pärjää kirjaimellisesti kädetönkin ihminen. Lisäksi jatketaan salilla käymistä ahkerasti.

Ja kaikki yritetään pysyä vähän terveempinä. Suurin huolenaihe on tällä hetkellä Kertun selkä, toivottavasti sieltä ei mitään ikävyyksiä paljastu.







perjantai 29. joulukuuta 2017

Wäinö 12 vuotta!

Taas juhlitaan Wäinön syntymäpäiviä, nyt tulee täyteen 12 vuotta. Hurjaa vauhtia kyllä vuodet vierivät. Wäinö on edelleen hyvissä voinneissa. Se jaksaa kymmenen kilometrin lenkit, häntä heiluttaa koiraa, se leikkii paljon leluilla ja se pitää nuorison kurissa. Erittäin iloinen ja pirteä pappa, jos sitä ei yskittäisi niin luulisin sitä kymmenen vuotta nuoremmaksi. Toki sillä on ikää jo sen verran, ettei ikinä tiedä milloin vointi romahtaa, mutta ainakin nyt Wäinö viettää onnellisia eläkepäiviä eikä tiedäkään että vanhemmiten vauhti normaalisti hidastuu. Muistiongelmia ei näytä olevan, valikoiva kuulo sillä on aina ollut, mutta rapisevan pussin se kuulee joten eiköhän ne korvatkin toimi. Silmät on vähän sumeat, mutta lääkärin mukaan ei niissä sinällään vikaa ole ja niillä pitäisi nähdäkin vielä. Jästipäisyys tuntuu vaan lisääntyvän iän myötä, ehkä osittain syystä että Wäinö saa tehdä melkeen mitä haluaa, ei sille enää oikein rajoja pidetä. Joulun aikaan jouduin sille sanomaan Hannun kohtelusta, kun Wäinö Hannun otti silmätikukseen, ja Wäinö sai jonkun kiukkupuuskan ja huusi niin, että Kirppukin huolestui. Ensin itsekin luulin että nyt Wäinöön sattuu, kun se siihen malliin kiljui, mutta ei siitä mitään kipukohtaa löytynyt ja heti kun muut koirat oli lukittu aidan taakse, alkoi taas Wäinön häntä heilua niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. On se semmoinen rakas pieni papparainen, toivottavasti vietetään vielä monia syntymäpäiviä.


Hannu puolestaan on yltänyt hurjaan yhdeksän kuukauden ikään. Nyt alkaa Hannun kanssa tuntua siltä, että alkaa yhteinen sävel löytymään. Edelleen se terävyydellään aiheuttaa harmaita hiuksia, mutta muuten se on melkoinen mussukka. Ja treenikentillä on nyt tehnyt ihan hiljaa töitä. Tai siis ei ihan hiljaa, aina välillä pääsee pieni piippaus, mutta se ei nyt ole mitään verrattuna syksyyn. Musta tuntuu että se auttoi paljon tämän ääntelyn kanssa, kun luovuin nollatoleranssista ja lopetin reagoimisen epävarmuusääntelyyn. Ihan loogista toki, että kun Hannu on epävarma, se piippaa, minä reagoin, Hannun epävarmuus lisääntyy, ja sitä kautta sen ääntelykin lisääntyy. Nyt jos Hannu piippaa epävarmuuttaan, olen kuin en huomaisikaan. Muuhun ääntelyyn edelleen puutun, mutta sitä muutakin ääntelyä tulee nykyään aika vähän.

Ja nyt kun tämä ääntely ei niin tuota päänvaivaa, niin Hannu on kyllä huippu treenikaveri. Se tykkää tosi paljon tekemisestä, ja sinällään helppo se on myös motivoida kun lelusta se kiipeää vaikka puuhun ja namitkin kelpaa. Se ei ole samanlainen perfektionisti mitä Kerttu, mikä toisaalta on ehkä hyväkin juttu. Kerttu kun tuppaa ottamaan itseensä jos tekee virheen, niin ei haittaa vaikka Hannu suhtautuukin virheisiin vähän kevyemmin, ainakin nyt.

Hannulla on edelleen pöhinätaipumusta, kun on siunaantunut terävyyttä, puolustustahtoa ja toimintakykyä. Mutta sitä en ymmärrä, että kun se huutaa vaikka hallia vahtiessa ihmiselle siihen sävyyn, että askelkin eteenpäin ja kuolema tulee, niin kuitenkin sitten kun se ihminen on kosketusetäisyydellä, niin Hannu vaan tahtoo pussailla ja halia ja vastaanottaa rapsutuksia. Outo tyyppi. Jospa se tuosta iän myötä tasoittuu. Muistan kun Kertun kanssa aikanaan painittiin saman jutun kanssa (paitsi että Kerttu ei halunnut halia ja pussailla), mutta iän myötähän Kepestä on tullut tosi kiltti ja tasainen tapaus.

Kertulle kuuluu myös hyvää. Ollaan senkin kanssa vähän treenailtu, mutta se meidän treenailu on ennemmin puuhailua. Tänään esim. otettiin vähän ruudun paikkaa alustalla, merkin kiertoa, seuraamista, tunnaria ja eteentuloa. Eteentulossa on nimittäin se ongelma, että se ennakoi sivulletulon. Yritän nyt siirtää loputkin noudot suoraa sivulle, mutta varalta pitää opettaa se siihenkin että edessä pitäisi malttaa olla vähän kauemmin mitä liikkurin käskyyn saakka.







lauantai 2. joulukuuta 2017

Kerttu 5 vuotta ja muita kuulumisia

Tämä ajankulku on kyllä ihan käsittämätöntä. Muistan hyvin tarkasti sen, kun puhelimeen kilahti viesti, että nyt ne on syntyneet ja narttuja tuli kolme, joista yksi voisi muuttaa meille. Ja viikko sitten se narttu meni ja täytti jo viisi vuotta.



Paljon on viiden vuoden aikana opittu, myös kantapään kautta. Alkuun Kerttu oli tosi varautunut vieraita kohtaan, murisi ja pärisi ja vielä ensimmäisessä EVL-kokeessakin meinasi tuomarin syödä, mutta niin siitä vaan kasvoi älyttömän kiltti ja helppo ja herttainen koira. Nykyään kun hän heittäytyy epävarmaksi ihmisiä kohtaan, niin Kee reagoi mielistelyllä, eli yrittää hypätä vasten ja kerjätä rapsuja ja olla niin söpö, ettei kukaan häntä vaan söisi. Iso työ tähän on tehty, mutta nyt mulla on erittäin mutkaton, helppo ja luotettava koira arjessa. Onhan Kertulla omat vinkeensä (esim. resurssien puolustus, lapsien ja narttujen kanssa toimeentulemattomuus) mutta niihin on niin tottunut, että ne eivät tuota mitään ongelmaa arkeen, koska ne tilanteet on helppo ennakoida. Eikä se niitä lapsia enää aktiivisesti yritä tappaa, niin kauan kun lapsi ei Kerttuun kiinnitä huomiota, niin se saa Kertunkin puolesta elää, vaikka ihan Kertun lähelläkin. En ehkä kuitenkaan sitä mihinkään lastentarhaan veisi...

On Kertussa huonotkin puolensa. Kerttu on tosi pehmeä, se paineistuu herkästi ja sen toimintakyky ei riitä. Arjessahan nämä ei niinkään vaikuta, mutta harrastuskentillä vaikuttaa. Tällä hetkellä painitaan Kertun paikkaistumisen kanssa, koska treenikaveri komensi jokunen viikko sitten omaa koiraansa Kerttu veti siitä herneen nenäänsä ja meni epävarmaksi, kun Kepehän oli sitä mieltä että hän teki ihan oikeen ja silti komennetaan. Jää nyt sitten se joulukuunkin koe väliin, kun en sitä kehtaa kisakehään paineistumaan viedä... Musta tuntuu että tämä mun pitkä sairausloma ei ole tehnyt Kertulle hyvää. Ollaan oltu keväästä asti joka päivä yhdessä, ja Kerttu ei enää seiso ollenkaan omalla neljällä tassullaan vaan nojaa liikaa minuun ja vaatii tosi paljon tukea. Yritän päivittäin jättää koiria yksin edes hetkeksi, mutta kyllä musta vähän tuntuu että Kertusta on tullut ihan mamman tyttö tämän vuoden aikana. Miinuspuolistaan huolimatta Kerttu on joka tapauksessa maailman paras Kerttu, ja hirveän tärkeä mulle. En sitä pois vaihtaisi vaikka minkälaisen kisatykin saisin tilalle.


Mutta on tässä blogihiljaisuuden aikana tapahtunut vähän muutakin. Syntymäpäiviään on viettänyt myös Nuutti, jolle tuli pari viikkoa sitten täyteen hurjat 8 vuotta. Veteraani-iässä siis hänkin.

Wäinö on käynyt lääkärillä sydänkontrollissa. Sivuääni vahvistunut, vuosi sitten oli 3/6 ja nyt 4/6, mutta muuten erittäin pirteä ja hyväkuntoinen. Keuhkoissa ollut samentumakin oli kadonnut uusissa kuvissa, joten nyt sen keuhkosyövänkin saa sulkea oikeasti pois eikä tarvii enää stressata. Yskä johtuu trakean kollapsista, ja siihen Wäinö sai lääkettäkin, jonka nimeä en nyt muista. Nestettä ei kerry, lihaskunto hyvä ja painokin on pudonnut normaalin tasolle, joten hyvin menee. Hampaat pitäisi vielä putsata, joten sitä sitten jännitetään seuraavaksi.



Siskon 13-vuotias Papi-sheltti kävi myös sydänultrassa, ja sekin oli oikeen hyväkuntoinen seniori.

Hannulle tuli ikää 8 kuukautta. Murkkuilu alkaa tasoittumaan, vaikka kyllä tuo edelleen osaa hankalaksi heittäytyä halutessaan. Nyt se on kuitenkin suurimman osan ajasta älyttömän herttainen pikkupoika. Tosi helppo se on ainakin käsitellä, leikkasin tänään sen kynnet ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen (liikutaan sen verran että ne on tähän asti kulunut), eikä tuo ukko sanonut yhtään vastaan.

Muutenkin arki alkaa olla helpompaa. Vähän se vielä pähähtelee, mutta musta tuntuu että sille on tehnyt hyvää että treenikaveritkin sitä komentaa. Välillä Hannu on maailman sosiaalisin pikkutyyppi joka pyrkii jokaiseen syliin ja yrittää pussata kaikkia lähialueen ihmisiä, välillä se taas pöhisee tukka pystyssä. Pöhinät kuitenkin tuntuu koko ajan vähenevän (siis silloin kun ei tarvii vahtia/puolustaa), eli taitaa saada murkkuilun piikkiin laittaa ne. Ja jos erikseen ulkoilutan Hannun ja Kertun, niin kumpikin on niin hienosti käyttäytyvää koiraa kun vaan osaavat. Ne on vähän sellainen "joukossa tyhmyys tiivistyy" -parivaljakko, eli kun toinen vähän höristää korvaansa niin toinen alkaa jo huutamaan, ja kumpikaan ei tiedä että mihin tässä reagoidaan.

Hannu on kova puolustamaan ja vahtimaan, mutta mun mielestä on tosi jännä ettei se kotona vahdi juurikaan, rappukäytävän ääniin ei edes reagoi. Hallilla taas on ihan täysillä vahtimassa, ja esim. siskon luona pöhisee kaikelle mitä rapusta kuuluu. Jännä tyyppi. Ilmeisesti se on sitä mieltä, että riittää kun Kerttu vahtii kotona.

Harrastuskentällä edelleen painitaan ääntelyn kanssa. Se ei rallyssä ääntele, mutta tokossa sitten taas piippaa. Musta tuntuu että kun rallyssä se saa kulkea hihnassa, enkä edes pyydä sitä seuraamaan, niin sillä ei vire ole korkea eikä sen tarvii ollakaan. Rallyssä tehdään nyt puolikasta rataa, kaikki alokasluokan kyltit menee ihan kivasti. Tokossa treenataan ylempien luokkien juttuja. Harjoitellaan ohjattua noutoa, ruutuja, kaukoja ja kiertoja ja tunnareita sun muita. Liikkeestä jäävät se erottelee kohtuudella, seisominen on vaikein ja istuminen helpoin. Nouto on mennyt eteenpäin! Se noutaa, muttei osaa palauttaa, eikä kapulan pitotreenit tunnu menevän eteenpäin. Seuraamisessa sillä pitäisi tosi hyvin paikka, mutta ääntää melkeen heti lähdössä. Kaukojumppa menee ihan kivasti. Jos me tuo ääntely saataisiin kuriin niin hirveän hyvä siitä tulee. Ollaan yritetty nyt patoamista, mutta jos tuntuu ettei auta niin pitää lähteä laskemaan virettä. En haluaisi Hannusta mitään matkalaukkua, kun sillä tuntuu olevan moottoria vaikka muille jakaa, mutta ei se voi äännelläkään jos se tokokoiraksi aikoo tulla.

Kerttu on käynyt parissa koulutuksessa tässä kuukauden aikana. Ensin rally-tokoa, sitten hyppytekniikkaa. Rallyssä ei oikeen saatu sitä ongelmaa esille, kun se ongelmahan on vireessä, Kerttu teki oikeen hienosti ja kouluttaja vaan kehui kun on niin teknisesti taitava koira. Ollaan Kertun kanssa nyt pyritty parantamaan ylipäänsä oikealla tekemistä, ja peruutuksia edessä ja oikealla. Vasemmalla peruuttaminen on kohtuu helppoa Kepelle, koska vasemmalla peruutetaan tokossakin.

Hyppytekniikkakoulutuksessa saatiin paljon vinkkejä tulevaisuuden treeneihin. Kertun ongelmana on se, että se hyppää pää pystyssä, ja sen takia ei juurikaan jousta laskeutuessaan. Tätä menoahan se on toki rikki koko koira, joten tuohon tekniikkaan pitäisi alkaa puuttumaan. Kerttuhan on ollut muutenkin aksasta tauolla selän takia, mutta pitäisi kyllä alkaa hyppytekniikkaa treenailemaan. En vaan tiedä millä ajalla (sanoo pitkäaikaissairauslomalainen).