Katsaus kuluneeseen vuoteen

Vuosi alkaa olla taas lopuillaan, joten taas on aika koota koko vuosi yhteen postaukseen.

Mennyt vuosi alkoi kurjasti, kun koirat sairastelivat. Kerttu sai heti vuoden alusta pissatulehduksen, jota paranneltiin kauan. Tammikuussa alotettiin ensimmäinen antibioottikuuri siihen. Tammikuussa käytiin myös mutka Kannuksessa näyttämässä Kerttuakin entisille luokkakavereille. Reissukokoonpanona oli Nuutti ja Kerttu. Kepe alkoi olla jo sen verran aikuista (tai teiniä oikeestaan), että vieraskoira-aggre alkoi nostaa päätään. Tässä vaiheessa se kuitenkin näkyi vain resurssiaggressiona, muut koirat siedettiin jos ei ollut leluja tai ruokia lähistöllä. Treenipuolella Nuutin kanssa tuskailtiin paikkamakuun kanssa, ja Kerttu oli kisavalmis, mutta sairastelujen takia ei pahemmin kisakalenteria avattu.

Helmikuussa pidettiin jonkin verran treenitaukoa. Syynä siihen oli Kertun juoksut ja pissiitti. Ensimmäinen kuuri antibiootteja ei tosiaan auttanut, joten Kertulle määrättiin kolmen viikon kuuri toista antibioottia. Doping-varoaikoja laskeskelin, ja seuraavalle kuulle ilmotin Kertun ekaa kertaa kisoihin. Nuutinkaan kanssa ei kamalasti treenattu, pelkästään ohjatuissa käytiin.

Maaliskuussa Kertun toinen antibioottikuuri loppui, mutta sisälle pissaaminen ei. Tässä vaiheessa aloin jo olla kohtuullisen epätoivoinen. Nuutin sairashistoria pissatautejen osalta on kilometrin pituinen, ja nyt kun Nuutti oli ollut kunnossa, niin Kertun piti sairastaa. Vein Kertun jälleen lääkäriin, tällä kertaa sellaiseen paikkaan, missä laajemmat tutkimukset oli mahdollisia. Virtsakiviähän sieltä löytyi, ja kisat oli pakko perua. Kerttu siirrettiin S/O-ruualle, ja minä mietin että miten saan sitä treenattua semmosilla nappuloilla, jotka se sylkee suustaan ulos. Loppukuusta Kerttu kävi möllitokoissa, sai ykköstuloksen 173 pisteellä ja tuli toiseksi. Harmillisesti liikkeestä maahanmeno nollaantui. Nuutin kanssa käytiin Rounajan agilitykoulutuksessa.

Naapurikyylä

Huhtikuussa alkoi sairauslomailut olla ohi, ja päästiin treenaamaan normaalisti. Päästiin myös vihdoinkin Kertun kanssa kisaamaan, ja vaikkei kisasuoritus kamalan nätiltä näyttänytkään, niin riitti ykköstulokseen.

Toukokuussa neljän kuukauden sairastelut oli ohi, kun Kerttu sai puhtaat paperit lääkäriltä virtsakivien suhteen, ja siirsin koiran taas normaalille ruualle. Käytiin molempien koirien kanssa Melakarin Tarjan tokokoulutuksessa, ja saatiin hyviä vinkkejä jatkoa varten. Käytiin katsomassa Wäinöä pitkästä aikaa, jaihan säikähdin kun huomasin, että poika oli harmaantunut ja alkoi näyttää ikääntyvältä. Kesäryhmätkin alkoivat pyörimään, eli Kerttu lopetti pk-tottikset ja aloitti agilityn.

Kesäkuussa alotettiin Nuutin kanssa rally-toko, paimennettiin molempien kanssa, käytiin katsomassa taas Wäinöä ja Kertun kanssa korkattiin avoin luokka. Tällä kertaa kisat meni mukavasti, pisteitä tuli 185,5, voitettiin luokka ja saatiin vielä KP päälle. Paljon myös uitiin ja vietettiin kesää.

Heinäkuussa jatkettiin kisaamista Kertun kanssa. Heti alkukuusta haettiin toinen AVO1, sekin luokkavoitolla. Heinäkuu oli niin lämmin, että vietettiin paljon aikaa rannalla, ja monesti Kertun Riimi-sisko oli myös mukana. Normaalit treenit kuitenkin pyöri, ja käytiin me Nuutin kanssa yksi agilitykoulutuskin juoksemassa. Kepekin alkoi juoksemaan loppukuusta.

Elokuu jatkui lämpimänä, eli edelleen vietettiin paljon aikaa uiden. Kertun juoksujen takia piti tokokisat perua. Nuutti vaihtoi agilityohjaajaa, käytiin paimenessa ja treenailtiin tokoa piirimestisjoukkueen kanssa. Kerttu kävi nuorten koirien tokoringin pääsykokeissa, jotka meni tosi huonosti. Jostain syystä vire ei pysynyt ollenkaan yllä.

Syyskuussa kesäkausi loppui ja talvikausi alkoi. Ensimmäistä kertaa ikinä Nuutin elinaikana jätin sen pois tokoryhmästä, ja otin sille vaan agilitypaikan. Kerttu puolestaan jatkoi agilitya ja tokoa. Nuorten koirien tokoringistä tuli semmosia uutisia, että Kerttu sai pääsykokeissa 85,4% pisteistä, ja lunasti itselleen kahden vuoden paikan ringistä. Ohjaaja sai jostain syystä moitteita, että voisi koittaa olla rennompi. ;) Käytännössä tuo ei ole vieläkään toteutunut, ja ohjaajan jännittäminen onkin ehkä meidän suurin ongelma, koska Kerttuhan huomaa sen heti. Kertun kanssa oltiin myös osa tokon piirimestisjoukkuetta, käytiin hakemassa kolmas AVO1, pisteitä 173 ja sijoitus oli 1/11, ja Kerttu sai koulutustunnuksen TK2. Joukkuekisassa meidän joukkue tuli toiseksi, vain pisteen päähän voittajista. Nuutti kävi agilityn epiksissä juosten mölliradalta nollan toiseksi parhaimmalla ajalla. Nuutilla alkoi tulla epämääräisiä vatsaoireita, kun koira oli lähes viikottain ripulilla. Loppukuussa oltiin koiravahtina Wäinölle ja Unolle jokunen päivä.

Lokakuussa alettiin vääntämään Kertun kanssa voittajaa. Koirilla kävi hieroja, ja varsinkin Kerttu oli pahasti jumissa, joten Kerttu hoidettiin kahteen kertaan. Pidettiin pitkää taukoa seuraamisesta, koska jumit vetivät koiran vinoon. Ahkerasti treenailtiin lähinnä tokoa (myös Nuutin kanssa), jonkin verran myös agilitya.

Marraskuussa Nuutilla oli kisoja. Ensin epiksiä, joissa Nuutti kävi juoksemassa nollat niin mölliradalta kuin kisaavienkin radalta. Kisaavien radalta Nuutti sijoittui kolmanneksi. Seuraavalla viikolla Nuutti kävi juoksemassa ensimmäisen virallisen nollan hyppäriltä, ja agilityradalla teki hyvää työtä loppusuoralle asti, mutta sitten alkoi jännittää ja Nuutti päätti lopettaa radan kesken. Kertun kanssa käytiin päivän mittainen rally-tokokurssi, minkä lopussa tehtiin pieni rata. Kerttu sai radalta 97 pistettä, ja oli kurssin priimus. :) Ehkä me sitten eläkeläisinä jatketaan tuota lajia. Marraskuussa vietettiin myös synttäreitä, ensin Nuutti täytti 5 vuotta ja sitten Kerttu täytti 2. Nuutin mahaoireiden aiheuttajaksi huomattiin vieraat ruuat (vaikka Nuu on tähän asti ollutkin varsinainen rautamaha), joten ruokavaliosta karsittiin pois kaikki muut, paitsi omat nappulat ja treenipalkat.

Joulukuussa Kerttu kävi luustokuvattavana. Lonkat ja kyynärät oli terveitä (A/A, 0/0), mutta selästä löytyi sanomista. Selän virallista tulosta ei ole vieläkään tullut, joten sitä mielenkiinnolla odotamme. Kerttu kävi myös epävirallisesti kokeilemassa voittaja-luokkaa. Tuloksena oli VOI2 241,5 pisteellä. Itse nollasin hyppynoudon, ja luultavasti pisteet olisivat yltäneet ykköseen jos en olisi sitä mokannut (pisteitä olisi lähtenyt huonosta palautusasennosta).Wäinökin meni ja täytti jo 9 vuotta.

Tavallaan ollut vähän rikkinäinen vuosi varsinkin kevään osalta. Kertun kanssa tuli kuitenkin edistyttyä ihan kivasti, kun ajattelee millä mallilla se oli vuosi sitten. Toivottavasti taas vuoden päästä ollaan opittu uutta.

Wäinön yhdeksännet synttärit

Tänään Wäinö viettää jo yhdeksänsiä synttäreitään. :) Ihan kauhistuttaa kuinka hirveetä vauhtia nämä vuodet on vierineet. Ei siitä niin kauaa ole, kun Wäinö meille haettiin, ja Wäinö heti ensitöikseen löylytti mun siskon sheltin. Kyllä sitä sillon vähän kauhistutti, että mimmonen peto meille justiin tuli. :)

Wäinö on sitä ikäluokkaa, että sen nuoruusajan kuvat on paperiversioita. Yksi löytyi kuitenkin koneelta, Wäinö vastatulleena ja vuotta vanhempi Papi

Näihin meidän yhteiseen kahdeksaan ja puoleen vuoteen mahtuu kaikenlaista. Heti Wäinön tultua meille, eli Wäinön ollessa noin puolivuotias, ilmotin sen tokokurssille. Itehän en tokosta mitään ymmärtänyt, olin vaan päättänyt Ryynin viettäessä viimeisiä vuosia, että seuraavan kanssa sitten harrastetaan. Tokokurssin jälkeen mentiin kokeilemaan agilityn alkeita, ja sille tielle jäimme. Wäinön kanssa muutettiin omillemme, ja Wäinö kulki mulla myös töissä mukana, kun olin siihen aikaan mielenterveyskuntoutujien pienkodissa.

Wäinö kisoissa -08, kuva: Sari Eskelinen

Wäinö oli hirveän hyvä agilitykoira. Sitä ei jännittänyt minkäänlaiset esteet, ei säikkynyt keinuakaan ja vaikka puomilta tultiinkin selälleen, niin sinne kiivettiin heti takasin. Wäinö oli helppo ohjattava, ja hemmetin nopea. Wäinöstä tulikin mun ensimmäinen kisakoira, kun muutaman startin verran agilityssä kisattiinkin.

Kuva: Sari Eskelinen

Wäinö 7-vuotiaana

Meillä kuitenkin loppui agility turhan aikaisin. Itse sairastuin muistaakseni -08, joten harrastukset jäivät reiluksi vuodeksi tauolle. Menetin sairastuessani ajokortin, joten ei päästy talvisin enää treenaamaan, kun lähin halli löytyi 20 kilometrin päästä. Wäinö siis rupesi viettämään kotikoiran elämää. Agilitykentille ei enää oikeastaan palattu (käytiin kyllä epiksissä juoksemassa putkiluokka ilman hyppyjä, vuosi taisi olla -11 tai -12, tultiin toiseksi 0-radalla), koska Wäinön selkä rupesi reistaamaan. Osittain syynä oli myös se, että Wäinö stressasi harrastamista niin paljon, että oli joka kerta kentälle kävellessämme ripulilla. Harmi sinällään, koska Wäinö oli tosi lupaava agilitykoira. Siihen aikaan radatkin oli niin yksinkertaisia, että jopa minä pystyin koiraa ohjaamaan. Treeneissä mentiin kolmosluokan ratoja virheittä, ja epiksissä myös. Wäinö olikin jossain vaiheessa KemKon agitulokas (tai kerhomestari tai joku vastaava? en edes muista enää), kun pärjäsi niin hyvin epiksissä. Melkeen kaikista epiksistä tuli pysti kotiin, Wäinö oli lähes aina palkintosijoilla.

Syksyllä -09 muutettiin Wäinön kanssa Kannukseen, ja siellä jatkettiin vähän tokoiluja, ja kokeiltiin myös jälkeä ja hakua. Varsinkin haussa Wäinö oli aika huippu. Wäinö kuitenkin stressasi niin paljon Kannuksessa, että kuusikiloisen koiran paino tippui pahimmillaan neljään kiloon, ja turkkikin putosi. Puolen vuoden jälkeen tein päätöksen päästää nelivuotiaan Wäinön eläkkeelle, ja Wäinö muutti vanhempieni luo, ja Nuutti tuli mulle.

Wäinön mielipide pennuista

Puolen vuoden poissaolon jälkeen Wäinö palasi kesäksi taas Kannukseen, ja siellä pärjäsikin hyvin, koska ei enää asuttu viiden kämppiksen kanssa eikä Wäinön tarvinnut harrastaa käytännöntunneilla mitään. Syksyllä Wäinö palasi taas eläkepäivien viettoon. Seuraavana kesänä Wäinö tuli mun ja Nuutin kanssa Kemiin, jossa suoritin työssäoppimista. Wäinön kanssa oltiin ennenkin kyseisessä kaupungissa asuttu, joten aika hyvin se sinne kotiutui. Syksyn tullen otin Wäinön mukaan Kannukseen. Selkä alkoi vihoittelemaan kunnolla, Wäinö joutui päivittäiselle kipulääkitykselle, ja pojat ottivat jatkuvasti yhteen, joten Wäinö kulki jonkin verran mulla tunneilla mukana.

Eka kuva otettu silloin, kun Wäinön selkävaivat oli pahimmillaan. Puoli vuotta lääkkeitä ja lihasten kuntoutusta
myöhemmin tilanne oli onneksi toinen

Syksyllä -12 Wäinö muutti (näillä näkymin) lopullisesti mun vanhempieni luo. Ensin oli tarkoitus, että Wäinö jää sinne joksikin aikaa, kun muutettiin kaupunkiin ja mulle tuli Kerttu, eikä Wäinö siedä pentuja silmissään. Mua myös pelotti se, että kun Wäinöllä on jo valmiiksi selkäkipuja, ja jos vaikka kymmenkiloinen pentu rämähtää sen selän päälle, niin huonosti käy (ja kun myöhemmin katsoin miten Kerttu kohtelee Nuuttia, niin ihan aiheellinen pelko olikin). Wäinöllä on myös ollut eroahdistusta, eikä senkään takia kerrostalo ole sille se paras paikka, varsinkaan kun mun vuorotyön takia meidän elämässä ei ole mitään rutiinia. Edelleen harmittaa hirveästi, että Wäinö ei ole enää osa meidän päivittäistä elämää, mutta Wäinöä kuitenkin nähdään säännöllisesti ja omakotitalossa sitä ei stressaa, joten tähän järjestelyyn pitää olla tyytyväinen.



Nykyään Wäinö voi hyvin. Se on saanut painon takaisin (ja vähän ylimääräistäkin), ja elää tyytyväisenä eläkeläisen elämää ilman sen suurempia huolen aiheita. Molemmat vanhempani ovat myös eläkkeellä, ja Wäinön velipuoli Uno pitää seuraa, joten yksin ei tarvitse olla oikeastaan yhtään. Metsätöissä Wäinö käy mukana, ja osallistuu muutenkin ulkotöihin ahkerasti. Sen ei enää tarvitse päivittäistä kipulääkettä, vaikka kylmää sen selkä ei kestä yhtään.

Vaikka välillä otettiin yhteen, niin kyllä ne kavereita ovat. Kuva alkuvuodelta -12

Pakko kuitenkin on hyväksyä se asia, että Wäinöllä alkaa olla enemmän vuosia takana mitä edessä. Toivottavasti saadaan kuitenkin viettää sen kanssa vielä monia, monia syntymäpäiviä. Paljon onnea siis Wäinölle, maailman hurmaavimmalle shelttipersoonalle!

Kannus-aikoina junamatkustelu kävi Wäinöllekin tutuksi.

Hyvää joulua!