Eilen tuli eteen se jännittävä päivä, kun oli aika viedä Wäinö sydäntutkimuksiin. Wäinöllä oireilu alkoi kesän lopulla, ja äiti mulle puhelimessa kertoikin että Wäinöä on alkanut yskittää aina välillä. Muuten oli kuulemma reipas poika, kävi pitkiä n. 10 kilometrin lenkkejä eikä lämpimästäkään hyytynyt. En siis ihan hirveästi huolestunut, ennen kuin elokuun puolessa välissä menin Wäinöä ja Nuuttia katsomaan. Wäinö tietenkin innostui minut nähdessään, ja yski ja köhi varmaan puoli tuntia. Yskä oli niin kovaa, että Wäinön piti laittaa lattialle makaamaan, että sai yskittyä kunnolla. Mitään limaysköksiä ei kuitenkaan ulos tullut.
Heti alkuviikosta Wäinö pääsi lääkäriin, kun aloin epäillä että yskimisen takana voi olla sydänvaivaa tai ongelmaa jossain nielun seudulla. Wäinö vietiin kunnalliselle, joka ei juuri mitään muuta sydäntutkimusta voi tehdä kuin kuuntelun, mutta pystyy kuitenkin nielun tsekkaamaan. Omasta mielestä yskä kuulosti siltä, että siellä voisi olla tulehdusta. Nielu oli kuitenkin puhdas, ja lääkäri suositteli tarkempaa sydäntutkimusta. Varasin siis ajan entiseen Akuuttiin, nykyiseen Evidensiaan, Niemelän Outille joka on Wäinön sydämen ennenkin ultrannut.
Kolmisen viikkoa jouduttiin aikaa odottelemaan. Välillä mietittiin koko ajan perumista, koska yskiminen selvästi vähentyi, mutta tulin kuitenkin siihen päätökseen, että parempi se on omankin mielenterveyden kannalta tutkia. Ja hyvä että tutkittiin.
Ensin kuunneltiin sydänäänet, ja sivuäänihän sieltä kuului, voimakkuudelta 3/6. Pulssi oli 80, syke tasainen. Wäinö pistettiin kyljelleen, ja sydäntä ultrattiin. Olin kyllä tosi tyytyväinen että Wäinöstä on ultra otettu aiemminkin, koska nyt oli niin helppo verrata näitä tuloksia kolmen vuoden takaisiin. Selvästi muutosta on tullut, vasen kammio on turhan iso ja vasemman puolen eteis-kammioläpät ei toimi ihan kunnolla. Vasemman kammion läpimitta diastolessa oli nyt 32 mm, kun edellisellä kerralla se oli 27. Systolessa vasen kammio oli läpimitaltaan 20 mm, kun kolmen vuoden takainen luku oli 17 mm. Sydämen vasen eteinen on siis suurentunut. Aortan läpimitta oli pysynyt kohtalaisen samana (nyt 14 mm, viimeksi 13,5 mm). Vasemman eteisen ja aortan suhde oli nyt 1,65, kun terveellä koiralla se on maksimissaan 1,5. Yleensä se on kuitenkin jo paljon suurempi (tyyliin 1,9) siinä vaiheessa, kun sairaus todetaan. Diagnoosina mitraaliläpän endokardoosi. Sairaus löydettiin aikaisessa vaiheessa, mutta päätettiin kuitenkin aloittaa sydänlääkityksenä Medvedin. Nestekertymiä ei löytynyt, joten nesteenpoistolääkitystä ei tarvitse ainakaan vielä aloittaa.
Seuraneidillä oli tylsää, kun kerrankin ei ollut huomion keskipisteenä
Ja sydämen oikea puoli toimii kuten pitääkin. Sillä puolen kaikki läpät toimii, eikä läppävuotoja löytynyt. Mutta niinhän se läppävian kanssa yleensä meneekin, että vasen puoli reistaa ensin. Sillä on kuitenkin raskaampi työtaakka.
Lääkäri oli kuitenkin vähän sitä mieltä, ettei Wäinön oireet ihan selity tällä, joten napattiin thorax-röntgen. Henkitorvi oli yhdestä kohtaa vähän matalampi, mutta ei kuitenkaan mitään minkä pitäisi aiheuttaa ongelmia. Se mikä mua näissä kuvissa huolestuttaa, oli yhdessä kuvassa sydämen päällä näkyvä vaalea laikku. Periaatteessa voi olla ettei se ole mitään. Voi olla jotain kuvausteknistä, tai voi olla jotain arpikudosta. Yksi mahdollisuus oli myös pneumoniamuutos, ja sen takia otettiin CRP ja PVK. Arvot oli kuitenkin kaikki ihan kohdillaan. Huonoin vaihtoehtohan olisi kasvain keuhkoissa. Kuukauden päästä otetaan kontrollikuvat, samalla hoidetaan hampaat kuntoon siinä tapauksessa, ettei se tiivistymä ole kasvain. Wäinöstä otettiin yhteensä neljä kuvaa, joista vaan yhdessä näkyi tuo muutos. Toivottavasti on siis vaan jotain harmitonta.
Wäinöhän on sitä mieltä että hän on varsin terve nuori mies. Mustakin tuntui vähän hassulta, kun lääkäri puhui Wäinöstä vanhana koirana, kun itse en sitä vanhukseksi miellä ollenkaan. Se on kuitenkin se, jota aina luullaan porukan nuorimmaksi. Täysi kakara, vaikka ikää on yli 10 vuotta.
Nuutti on sitä mieltä, että onneksi on edes maailman paras isoveli, kun on maailman raivostuttavin pikkusiskokin.
Nyt Wäinö saa kuitenkin rauhassa nauttia syksystä. Se tykkää kamalasti, kun pääsevät Nuutin kanssa joka päivä moneksi tunniksi metsään. Nuuttikin on tyytyväinen, kun on taas syksy ja saa syödä vaikka kuinka paljon marjoja. Itse olen tyytyväinen, että ne molemmat saavat viettää rauhallisia eläkepäiviä siellä jossain keskellä ei-mitään. Ei niistä kaupunkikoiriksi ole.
On ne molemmat (tai siis kaikki kolme) vaan semmosia kullanmurusia. Onhan niissä kaikissa omat puutteensa, mutta hirveän onnellinen olen että juuri nämä kolme ääliötä satuin itselleni ostamaan.
Alotellaan ensin muilla kuulumisilla. Melkeen pari kuukautta on taas ehtinyt vierähtää edellisestä päivityksestä. Laiskoja ollaan oltu, mutta vähän on kuitenkin ehtinyt tapahtua ja ihan pikkusen on tullut myös treenattua. Toko:
Ihan luvattoman laiska olen ollut tokon suhteen. Ensinnäkin kesällä ei juuri tullut treenattua kun Kerttu ei lämmintä ilmaa kestä, ja nyt loppukesäkin ollaan pidetty taukoa. Elokuussa treenattiin kerran, mutta jos vaikka laatu korvaisi määrän? Vähän piti merkin kiertoa muistella, mutta muuten tosi hyvät treenit, ja mielettömän hyvä vire. Talveksi on tokopaikka, joten otan itseäni niskasta kiinni ja palataan treenikentille. Nuorten koirien tokoringistäkin kasvettiin yli, kun elokuussa valittiin uudet koirat rinkiin. Niin se kaksi vuotta meni nopeasti, ja Kertustakin tuli entinen nuori.
Rally-toko:
RT on ollut sellainen laji, jota ollaan läpi kesän treenattu. Ei kylläkään kovin useasti, maksimissaan sen kerran viikossa. Mutta Kerttu on tehnyt tosi hyvää työtä, vire pysyy ja meillä on ihan kivaa. Viime talvena homma maistui vähän puulta, mutta nyt ollaan opittu ehkä jopa tykkäämään lajista. Talvelle on ryhmäpaikka, vaikka meneekin vähän päällekäin agilityn kanssa.
Agility:
Agilityssä Kerttu sai heinäkuussa itselleen uuden ohjaajan, kun mut laitettiin juoksukieltoon. Uuden ohjaajan kanssa kävivät mölleistä juoksemassa nollaradan, kävivät toisissa mölleissä juoksemassa pari hylkyä ja kävivät jopa virallisissa kisoissakin. Agilityradalta hakivat hylyn, mutta hyppyradalta komeasti nollavoitto! Ei huono alku kisauralle. Hyppyradalla Kerttu oli jo selkeesti väsynyt, kun hänen oli pitänyt pari tuntia kisapaikalla odotella ja ympäristöään tarkkailla. Vauhti oli siis jo aika laiskanpuoleista, mutta ne nopeamman radan juosseet pudottelivat rimoja, joten vauhti riitti voittoon. Nyt sitten niitä aginollia metsästämään. :)
Ja ei se agiratakaan huono ollut, mutta pari rimaa tuli alas, keppejen sijasta mentiin putkeen ja renkaalle ponnisti huonosti, joten meni väärästä välistä.
Videoitakin löytyy, tässä se möllin nollarata:
Ja tässä se virallinen nolla:
Ja sitten se agiratakin:
PK:
Tokon sijaan tehtiin tottista (vähän). Opittiin uutta, ja Kerttu menee esteet ihan kivasti jo. Vähän pitää vielä auttaa, että muistetaan A tulla takaisinkin eikä kierretä. Suurin vaikeus taitaa olla oma huono heittokäsi, mulla aina pelottaa että nakkaan kapulan A:n kautta koiran päähän. Mutta Kepe tykkää tosi paljon varsinkin näistä esteistä, eikä edes ottanut itseensä kun kerran kaatoi hypyn kun hyppäsi niin huonosti. Normaalistihan tuo juoksee toiseen huoneeseen jos kotona kaadan/pudotan jotain, joten oletin että Kerttu ei enää ikinä hyppää mitään esteen kaatumisen jälkeen. Tyttöpä ei ollut millänsäkään, ja hyppäsi heti perään uudestaan ja tällä kertaa paremmin. On myös menty henkilöryhmää (ei ongelmaa), eteenmenoa (jestas miten se pinkoo kun on ruokaa tiedossa...) ja on ammuttu seuratessa (ei ongelmaa). Ihan harmittaa, kun ei kisoihin tähdätä, koska tälle saisi tosi hyvät tottikset.
Nuutti:
Nuutista ei mitään uutta sanottavaa. Hyvin voi ja viettää edelleen eläkepäiviään. Se on mulle ehkä vähän möksähtänyt, ei tule tervehtimään pitkään aikaan kun menen käymään siellä. Pitkävihainen pikkukoira, se silloin mun Saksan reissun jälkeen mulle suuttui, eikä ole vieläkään leppynyt.
Wäinö:
Wäinöä on vähän yskittänyt viime aikoina, joten lähdemme ensi viikolla sydänultraan. Toivottavasti sieltä ei mitään löydy. Muuten Wäinö on erittäin pirteä tyyppi, mutta innostuessaan rupeaa kakomaan.
Ja tämmöinen otus on etälaumaamme liittynyt:
Vuodesta -94 on meidän perheessä ollut koiria, nyt tuli ensimmäinen joka ei ole paimen. Hän on Kirppu, siskon uusi galgo (tai no on vielä koeajalla, mutta todennäköisesti se niille jää). Kirppu on nuori, 1½-vuotias kastroitu uros. Oikea herrasmies, mitä nyt kotiaan vahtii. Kerttu on käynyt Kirppua leikittämässä koirapuistossa, vähän muka ujostelee kun yhdessä juoksevat, koska Kirppu on sen verran isompi, mutta sitten jos Kirppu ei Kerttuun kiinnitä huomiota niin Kerttu menee ja tökkii Kirppua nenällään niin kauan, että taas juostaan. Sheltitkin on ottaneet kohtalaisen hyvin uuden tulokkaan vastaan. Vähän jännittää, kun toinen on niin iso ja vauhdikas, mutta varsinkin sisätiloissa tuo menee osana laumaa niin kuin väärä raha.
Edellisestä päivityksestä siis. Tarkottaa siis sitä, että lomat on lusittu ja töihin on palattu. Nuuttikin lähti takaisin maalle, eli Kerttu elää taas ainoan koiran arkea.
Kotona ei ihan hirveästi ehditty lomalla olla, vaan piti viettää lähes koko neliviikkoinen reissussa, koska muuten vuoden aikana ei paljoa Oulusta pääse poistumaan. Kerttu (ja Nuutti) kulki matkassa Suomen rajojen sisäpuolella, ja Keski-Euroopan reissun ajan olivat hoidossa porukoilla.
Tehtiin vajaan viikon mittainen reissu vanhoille kotikonnuille Kannukseen. Mukana oli myös Nuutti, joka ensimmäiset elinvuotensa asui samoilla seuduilla. Kepehän mulle tuli vasta Kannuksesta muuton jälkeen, mutta sekin on jokusen kerran Kansasissa vieraillut.
Kaveri, jonka luona majoituttiin, asuu ehkä kilometrin päässä yhdestä kämpästä, missä aikanaan Nuutin ja Wäinön kanssa asuttiin. Käytiin siis kävelemässä (ja juoksemassa) samoja lenkkimaastoja mitä silloin viitisen vuotta sittenkin. Nuutti selkeesti muisti että missä ollaan, koska rähisi samalle pihalle missä aikanaan asui koira, joka Nuutille ja Wäinölle rähisi kun kuljettiin pihan ohi. Itsekään en olisi tuota enää muistanut, mutta ilmeisesti Nuutti on astetta pitkävihaisempi koira.
Kannuksessa treenattiin aika ahkerasti, ja taidettiin treenata viimeiset treenit entisessä kotihallissa, kun kuulemma syyskuun lopussa loppuu Dognessin vuokrasopimus. Ei siis kisata siellä enää ensi talvena, mutta ehkä meidän pitää käydä sitten katsomassa että millaisen hallin ne saavat tilalle. Itse treeneissä molemmat koirat pelasivat tosi kivasti. Nuutin kanssa kertailtiin yhdeksän kuukauden tauon jälkeen tokoa. Kertailtiin että miten ne jäävät eroteltiin (hyvin ne erottui), ja että mitä eroa olikaan ruudulla ja merkillä. Aloitettiin Nuutinkin kanssa merkittömän merkin opiskelut, ja hyvin näytti menevän perille. Luoksarin stopit oli paremmat mitä Kepellä, ja seuraamisen paikkakaan ei ollut yhtään niin edessä mitä viime syksynä. Ohjattua otettiin vähän vauva-matkoilla, koska irtoaminen on Nuutin mielestä suorastaan vaarallista.
Treenattiin me ulkonakin pariinkin otteeseen. Toisella kerralla otettiin Kepen kanssa ruutua kahdella ruudulla, siis niin että kentän pitkän sivun molemmissa päissä oli ruudut. Lähetin eteen keskelle, ja siitä sitten jompaan kumpaan ruutuun. Hienoja eteenmenoja tuli. Nuutin kanssa jatkettiin humputtelulinjalla, ja Nuutti myös opetteli vähän erottelemaan kiertoa ja noutoa (kapula ja tötsä lähekkäin, joka toisella kerralla nouto ja joka toisella kerralla kierto).
Toisella kerralla ulkona treenatessa otettiin paikallaoloja, mitkä ovat siis Kertulle vähän vaikeita. Se kun tykkää karata liikkurin alta luoksetulovaiheessa, niin nyt tehtiin niin etten ota ollenkaan luokse, vaan käyn palkkaamassa sitten kun liikkuri oli sanonut käskyn. Ekalla kerralla Kerttu karkasi, sen jälkeen pysyi.
Muuten reissun ajan koirat käyttäytyivät molemmat ihan kivasti. Nuuttia ei hirveesti ahdistanut ja Kerttu ei ihan täysi sika ollut. Vähän kyllä, kun joutui käymään hihnalenkeillä, koska on sika eikä suostu tulemaan toimeen muiden narttujen kanssa.
Mitäs sitä muuta? Kerttu kävi EVL:n paikkamakuun tekemässä kokeessa häiriökoirana. Itse en olisi halunnut sitä sinne viedä, koska se on meidän ongelmaliike, mutta koska ketään muita ei saatu, ja koska Kerttu ei ikinä koskaan milloinkaan lähde muiden koirien luo, niin suostuttiin sitten kuitenkin. Istuminen oli hyvä, makuusta lähti siinä vaiheessa, kun liikkuri tuli Kertun taakse. Nollaksi siis olisi mennyt, jos oltaisiin kisaamassa oltu. Samalla reissulla Nuutti pääsi poseeraamaan Koiramme-lehteen, ja poseerasi Kerttukin osiin kuvista.
Meinaa ottaa voimille labradoorejen ja aussien kanssa juokseminen
Agilityssäkin käytiin, ja Nuuttikin pääsi parina kertana mukaan. Ekalla kerralla pelotti, mutta sitten Nuu taisi muistaa että tää olikin ihan kiva laji. Ei se irronnut kyllä yhtään, ihan jalan vieressä juoksi, mutta vaikutti vähän siltä että saattoi sillä kivaakin olla. Kerttuki on agilitannut. Välillä treenit menee ihan hirveän hyvin ja koira toimii kuin ajatus, ja välillä taas sitä ei kiinnosta tippaakaan mihin sitä ohjataan, pääasia että pääsee juoksemaan. Esim. viime kerralla en saanut sitä takaakiertoon muuta kuin kirjaimellisesti nenästä viemällä. Ja sittenhän sitä oltiin myöhässä seuraavalta esteeltä, kun edellisellä esteellä meni liian kauan, kun piti saatella koiraa nenästä pitäen.
Lopun lomasta koirat viettikin porukoiden luona, kun itse matkustelin Euroopassa. Ajattelin että kotiintullessa lentokentällä on odottelemassa eräs aussikka, mutta niin vaan jaksoivat katsoa Kertun perään koko reissun ajan, eikä edes ongelmista mulle raportoitu. Kertulla oli tosi kivaa, kun sai juosta isolla pihalla ja leikkiä kahdella sheltillä, ja ihmisseuraakin oli tarjolla jatkuvasti. Mitä sitä muuta voi pieni aussie toivoa? Kun viime perjantaina vietin 12 tuntia (tai 13?) kotimatkalla, niin lauantaina matka sitten jatkui hakemaan Kerttua kotiin. Maanantaina päästiin sitten vihdoin omaan sänkyyn nukkumaan, ja tiistaina olikin taas töihin meno.
Maanantaina ehdittiin ottaa kyllä vielä loman viimeiset treenit, tällä kertaa tottista. Otettiin esteitä ja noutoja. 650-grammaista kapulaa Kerttu haki (hyvin!) ihan vaan tasamaannoutona, kun A-esteellä ja matalalla hypyllä käytettiin vähän pienempää kapulaa. Metristä estettä mentiin ilman kapulaa, ja mennään ilman kapulaa niin kauan, kunnes Kertu hyppää sen hyvin. Pienellä koiralla tuntuu olevan vähän ongelmaa siinä, kyllä se yrittää mulla kolauttelee. Uskoisin kuitenkin että kunhan saa varmuutta, niin hyppääkin paremmin. Muutenhan Kertulla oli tosi huiput treenit, kun sai juosta ja noutaa ja hypätä ja mennä A:ta. Melkeen kun olisi ollut agilityssä! Siitä kyllä kertoi myös ryöstöyritykset, kun ei Kerttu olisi millään malttanut odottaa lupaa lähteä.
Muuten Kepellä on ollut tosi tylsä viikko. Lauantaina käytiin vähän treenaamassa, muuten on Kepe viettänyt vapaata. Toissapäivänä otettiin vähän ruutua. Eteenmenot hyviä, mutta ruudun paikka huono. Pitäisi taas ottaa kosketusalusta käyttöön. Luoksariakin otettiin, ja edistystä on tapahtunut. Ei niin hyvä mitä toivoisin, muttei ihan hirveän huonokaan. Zeta oli hyvä, kaikki vaihdot tuli eikä seuruukaan ollut huonoa. Kuuma sille tuli, vaikka ihan hirveän lämmin keli ei ollutkaan (max. +15). Oonkin nyt vähän ajatellut, että Kepe kisaisi vaan hallikokeissa, kun tämän lämmönkeston kanssa on vähän niin ja näin. Ylihuomenna pitäisi ilmota piirimestiksiin, mutta saatetaanpa jättää nekin kinkerit välistä. Ensinnäkin olen iltavuorossa, ja toiseksikin en tiedä saanko paikkamakuuta siihen mennessä kuntoon ja kolmanneksi kisataan ulkona elokuun alussa, eli voi olla aika kuuma (ja neljänneksi juoksujakin odotellaan). Näiden kisojen väliinjättäminen tarkottaisi sitä, että seuraavan kerran kisataan näillä näkymin vasta ensi vuonna. Mulla ei ole kyllä mikään hirveä hinkukaan kisaamaan, joten jos nyt loppuvuodelle ei ilmaannu hallikoetta naistuomarilla niin kyllä me voidaan odotella sinne tammikuulle.
Pentukuumekin vaivaa, mutten osaa päättää rotua. Jostain syystä olen alkanut miettimään shelttiä, vaikka Nuutin jälkeen itselleni lupasin ettei enää ikinä. Mutta mitä jos jostain löytyisikin hyvä sheltti? Toisaalta mulla on jo vaikeuksia Kertun herkkyyden suhteen (se kyllä on herkkis aussieksi), niin mitä se sitten on sheltin kanssa? Kuitenkin haluaisin sellaisen koiran, jonka kanssa voi kisata vähintään siellä TVA-tasolla. Sheltin kanssa saa käydä astetta parempi tuuri, että sillä pää kestää. Aussie olisi varmempi valinta, mutta vielä en ole päätöstä tehnyt. Toki on listalla muitakin rotuja (esim. bc ja käy-kultsu/-labbis), mutta päätin etten edes vilkuile niiden pentueita. Helpommalla pääsee kun tappelee itsensä kanssa vain kahden rodun välillä. Ensi keväänä tai kesänä voisi olla hyvä aika pentu ottaa, jos joku hyvä pentue löytyy. Jospa siihen mennessä oltaisiin Kertunkin kanssa kisattu sen verran, että valioitumiseen tarvittavat käyttötulokset olisi kasassa.
Mutta hei, videoita! Ja vielä Nuutista! Kolmesta ekasta kannattaa melkeen laittaa äänet pois, jos ei hyttysten ininää halua kuunnella.