Vihdoinkin niitä kuulumisia

Jestas miten blogi laahaa jäljessä. Edellisestä päivityksestä on vierähtänyt pari kuukautta, ja onhan tässä nyt jotain tapahtunutkin. Instaan yleensä päivittyy tuoreemmat kuulumiset.

Ensin terveysjuttuja. Kertulle kasvoi toiseenkin etujalkaan patti, juuri ranteen kohdalle. Patti on vaalea, kiinteän oloinen eikä haittaa koiraa. Kokoa sillä on alle 5 mm. Semmoinen rauhallisen näköinen, tasainen pinta. Kuitenkin, koska ihokasvaimet voivat näyttää melkeen miltä vain, niin kovin kauaa ei oma hermo pitänyt tarkkailulinjalla, vaan kuskasin neitisen lääkäriin. Kerttu ei kovin arvostanut, ilmeisesti viime käynnin korvien sörkkiminen oli jäänyt mieleen (Kertulla on norsun muisti näissä asioissa...), ja Kete oli kovasti sitä mieltä, että häneen ei tarvii koskea. Yksikätinen omistaja sai tehdä ihan tosissaan töitä että sain Kertun pidettyä pöydällä. Patista napattiin ohutneulanäyte, ja tultiin siihen tulokseen että harmiton on. Nyt se patti saa olla ranteessa, otetaan se pois kyllä jos alkaa Kerttua häiritsemään.

Nuuttikin sairasti keväällä haimatulehduksen. Nuu oli tosi kipeä, ja porukat ehtivät jo miettiä että onko se Nuutin aika nyt tullut. Lääkkeillä kuitenkin olo parani nopeasti, ja kun itse ehdin muutaman päivän jälkeen Nuuttia katsomaan, niin vastassa oli jo ihan normaali Nuutti, josta ei hirveästi kyllä uskonut että oli ollut niinkin kipeä. Nuu ei ole vielä kontrollissa käynyt, mutta vointi on ihan sitä mitä pitää ollakin.

Papilla on kohta ikää 14½ vuotta. Vanhuuden vaivat ja jonkin asteinen dementia vaivaa, mutta toivottavasti Papi tämän kesän vielä näkee.

Wäinölle puolestaan on vaikea löytää sopivaa kipulääkettä, kun sillä maha menee niistä sekaisin. Onneksi Wäinö ei kipeä ole, mutta välillä sille joutuu parin päivän kuurin varmuudeksi antamaan. Onhan sillä ikää kohta 13½ vuotta, eli varmasti joitain kolotuksia välillä on. Wäinökin kävi senioritarkastuksessa, ja lääkäri oli sitä mieltä että harvoin näkee näin hyväkuntoisia tähän ikään ehtineitä koiria. Onni on pirteä vanhus. :)

Hannun vointi on ollut ihan hyvä. Sitä ei ole vieläkään luustokuvattu. Tätä se vähän on kun ei pysty autoa ajamaan, ja kun ei rauhoitettua Hannun kokoista eläintä oikeen bussissakaan voi kuljettaa. Pitää siis sumplia edelleen aikatauluja, että saataisiin Hannukin läpivalaistua. Eihän tuo ole kuin 26-kuinen, että ei sinällään paha, kun alle 2-vuotiaana en kuvaa. Ja kun ei tuo agilityeläin ole, niin ei sillä niin kiire ole.

Ja treenipäivitystäkin.

Talvikausi loppui ja kesäkausi alkoi. Hannulle en ottanut kesäkaudelle yhtään paikkaa, Kertulle vain yhden. Halvaksi tulee. :D

Hannuhan kävi tässä keväällä ensimmäisissä tokoepiksissäänkin. Olin ilmoittanut Kertun EVL:ään, joten ilmoitin Hannun ALO:on. Aikataulutusten vuoksi paikanpäällä siirsin kuitenkin Hannun avoimeen. Ja Hannuhan voitti luokkansa. Otti paljon häiriötä liikkurista, mutta teki silti mitä sanottiin. Plussana vielä että oltiin ihan ekaa kertaa kyseisessä hallissa.


Kerttukin voitti EVL:n, kun oli ainoa koira luokassaan. Ihan täysin tyytyväinen en ollut Keten suoritukseen, mutta ehkä ne epikset tulivat liian pian virallisten jälkeen.

Treeneissä Kete on vetänyt kuitenkin hyvin. Se on pirteä, tekee hyvällä vireellä ja joka kerta se pitää melkein väkisin raahata kotiin. Hässäkässä keittää yli, joten se on siinä ja siinä että saadaanko kisoissa pisteitä. Muuten Kepe tekee tasaisella vireellä.

Myös rallya ollaan jatkettu. Yritän nyt häivyttää Kertulta kaikki käsimerkit, koska se saattaa sormen heilahduksesta jo päätellä että mikä kyltti on kyseessä, ja yleensä Kerttu arvaa väärin. Ilman käsimerkkejä sen on pakko kuunnella. Radan ulkopuolella onnistuu jo kohtuudella, mutta radalla välillä Kerttu ennakoi. Pitäisi saada itseltäkin kaikki sormen nytkähdykset pois. Takapään käyttö on kehittynyt. Viimeksi oli rata lähes kokonaan oikealla, ja olin tosi tyytyväinen takapään käyttöön. Muutenkin Kepe on kiva rally-koira, tekee kyllä tarkasti kunhan malttaa kuunnella. Pitäisi sekin kisoihin kuskata, mutta niitä kisoja on täällä tos vähän.


Hannu se vaan kehittyy. Tokossa voittajan liikkeet alkaa olla hanskassa myös kisamatkoilla. Myös EVL:n liikkeet onnistuu kohtuudella, paitsi ohjattu, mitä en opeta näillä säännöillä ollenkaan. Todennäköisesti Hannu ei kuitenkaan ehdi EVL:ään ennen sääntömuutosta, ja jos ehtiikin, niin merkki on helppo opettaa. Kuitenkin näistä vanhenevista säännöistä esim. zetan olen opettanut, vaikka todennäköisesti Hannun ei tarvii sitä ikinä kokeessa tehdä. Myös luoksaria olen opettanut näiden sääntöjen mukaisesti. Pitää kuitenkin ehkä odottaa uusien sääntöjen virallista julkaisua ennen kun niitä alkaa opettamaan.

Hannu on myös hiljentynyt paljon, vaikka välillä sitä ääntä vuotaakin. Valitettavasti se ottaa häiriötä ympäristöstä niin paljon, ettei sen kanssa kokeeseen ole pitkään aikaan asiaa. Hannu on semmoinen hitaasti kypsyvä yksilö, Kerttu kun nousi tuossa iässä EVL:ään. Hannun kanssa ei kuitenkaan tehdä sitä virhettä, että liian aikaisin mennään kisaamaan, mielummin vaikka sitten ei kisata ollenkaan.

Arjessa Hannu on edelleen haastava. Se on impulsiivinen, terävä koira, joka ei hirveän hyvin muutoksiin suhtaudu. Kuitenkin meidän perusarki rullaa mukavasti, niin kauan kun ollaan täällä kaupungissa niin siinä se Hannu menee missä Kerttukin. Helppo se ei ole, muttei missään nimessä mahdotonkaan. Mua vähän jännittää että miten käy, jos tämän sairauden takia menetän jalan. Mulla on toinen jalka aika huono, kyllä sillä kävelee ja vähän hölkkääkin, mutta refleksit on ylivilkkaat, ei se ihan hallinnassa ole ja tasapaino meinaa heittää. Kertun kanssahan pärjää vaikka päällään seisten, ja olen miettinyt että Ketestä voisi tarvittaessa avustajakoirankin kouluttaa. Hannun kanssa kuitenkin voi mennä arki vaikeaksi. Sillä kuitenkin mennään mitä on, ja Hannusta en meinaa luopuakaan. Eiköhän me jotain sumplita, ja voihan se olla ettei jalka tuosta huononekaan.

Hannun treenivideoita, kun siitä on tullut niin pätevä poika:

Pitkästä aikaa kisajuttuja

Kertun ja mun kisatauko kesti aika tasan 2 vuotta. Itselläni ei huvittanut kisata ja kun Kertullakin on ollut omat ongelmansa, niin ei sitten kisattu. Viikko sitten kuitenkin tuli kisatauko päätökseen, kun ilmoitin Kertun korkkaamaan rally-tokon voittajaluokan tuplakisoissa.

Palkintopossu. :) Lelu kyllä kuoli jo samana iltana

Tietenkin ensimmäiset kisat kahteen vuoteen jännitti, mutta ihan turhaan. Kepe veti hienosti. Itse vähemmän hienosti.

Ensimmäisellä radalla tehtiin molemmat kaikki oikein, saatiin 100 pistettä ja TP. Tuomari on ennenkin tykännyt Kertun tekemisestä, ja aikanaan nollakoirana Kee on saanut samalta tuomarilta MES-radalta 99 pistettä. Nytkin tuomari sanoi että Kertun tekemistä voisi katsella koko päivän. Palautteeksi oli lappuseen kirjoittanut, että "Aivan mahtava! Herttainen pari, ilo katsoa. :)" Itseänihän jännitti ihan kunnolla, siis polvet tärräsivät joka pysähdyksessä, mutta Kepe veti kyllä homman kotiin.


Seuraavalle radalle Kerttu lähti taas sillä fiiliksellä, että tehdään toinen puhdas rata. Valitettavasti itse olin vähän pihalla, ja lähdin kiertämään spiraalia väärään suuntaan. Huomasin kuitenkin että hetkonen, rataantutustumisessa en tähän suuntaan kävellyt, joten uusittiin se. Muuten sitten virheetöntä menoa, joten 97 pistettä siltä radalta. Harmitti, koska olisihan se ollut hienoa korkata voittaja kahdella 100 pisteen radalla. Toisaalta se harmitus on jo vähän väistynyt, koska omasta kämmistä huolimatta olihan tuo siistiä tekemistä, ja se on se pääasia. Toisesta radasta tuomari kommentoi että "Nätti ohjaajankierto ja eteentulo. Nätti seuruu kummallakin puolen, hieno peruutus". Kiva saada positiivista palautetta seuraamisesta, koska se on aina ollut Kertulle vaikeaa. Nyt sitten vielä kolmatta tulosta hakemaan, ja sitten Keetu pääseekin isojen tyttöjen luokkaan. :)

Tokokisat olivat tänään. Menin tienkin itse saamaan alkuviikosta sairauskohtauksen, ja puhuminen on taas vähän epäselvää. Kävin siis alkuviikosta vähän treenailemassa, ja katsomassa miten epäselvä puhe vaikuttaa koiriin. Eipä tuo juuri vaikuttanut, joten en lähtenyt kisaa perumaan. Ketehän piti kyllä mua viimeiseen asti jännityksessä, kun edellispäivänä haisteli 3-4 kertaa omaa tunnaria ja toi sitten väärän. Ei ole ihan tuo hajuaisti palautunut kennelyskän jälkeen.

Mutta itse kisat meni näppärästi. Paikkiksista 9½ ja 9. Istuessa oli kerran nuuskassut maata. Kerttu meni vähän korppiasentoon ennen maahan-käskyä, kun sitä jännittää se liikkuri siellä takana. Vähän hidas maahanmeno, muttei siinä tainnut muuta olla.

Ruudulla aloitettiin yksilöliikkeet. Hyvä eteenmeno, hyvin meni ruutuun, mutta siellä pikkuisen haisteli. Hyvin maahan, hyvin sivulle, siitä 9.

Seuraamisessa samaa ongelmaa mitä aina, eli poikittamista. Hidas oli hyvä. Siitä tuli aluksi seiska, mutta nostettiin myöhemmin kasiin.

Seuraavana ohjattu, siinä ei ollut kummempaa. Aluksi 9, nostettiin 10:iin.

Tunnari oli ensimmäisen kehän viimeinen liike. Perusasento vino, siitä ensin 8, mutta sekin nousi 9:iin.

Seuraava kehä alkoi kaukoilla. Kaksoiskäsky s-i -välillä, siitä siis 8. Muuten hyvä, mutta yksi seisominen oli vähän vajaa.

Inhokkimme zeta oli seuraavana. Ei istunut, ennakoi mukaanlähdöt ja viimeinen perusasento oli siinä ja siinä että lasketaanko sitä edes perusasennoksi. Omasta mielestäni ei oltaisi ansaittu siitä yhtään pistettä, mutta tuomari oli kiva ja antoi 7.

Kiertonoudossa Kerttu taas koomasi maahanmenon, siitä siis 8.

Luoksetulossa stoppi vähän valui, ja taas koomattiin maahanmeno, eli pisteitä tuli hurjat 6.

Loppupalautteessa tuomari sanoi, että mun vasen käsi häiritsi, ja sen takia lähti pisteitä. Sanoin sitten että kun se käsi on osittain halvaantunut, että en oikein asialle voi mitään, joten sen takia tuomari päätti että kädestä ei voi rokottaa, ja nosti ne kolme numeroa. Ilman sitäkin pisteet olisivat riittäneet ykköseen, mutta pisteiden noston seurauksena tuli vielä luokkavoitto.

Mutta kyllähän tuo käsi tätä hommaa vähän vaikeuttaa. Seuraamisessa se tuntuu olevan aina huonosti, ja Kerttu tietenkin luulee että siellä on nami kun sormet on koukussa. Lisäksi se näyttää siltä että imutan. Jokainen kapulan otto on vaikeaa, ja on ihan tuuristaan kiinni tippuuko se kapula. Varsinkin tunnari on vaikea saada pudottamatta, kun siinä ei edes ole laippaa. Mutta näillä mennään, ja tuomari oli sitä mieltä että kunhan muistaa kertoa tästä tuomarille ennen kehää, niin tuomarin on pakko ottaa se arvostelussa huomioon.

Kerttu teki aika omalla tasollaan hommia. Paljon oli hyvää, mutta toki niitä parannuskohteitakin löytyi. Zetaa ja luoksaria pitää treenata ihan extrapaljon, että saadaan ne toimimaan. Maahanmenon koomauksille pitää keksiä jotain. Muuten Kee teki niin kivasti, että ei siltä parempaa voi vaatia. Ja tämä taso riittää valioitumiseen, ja Kertun tavoitteet ei sitä korkeammalla ole. Kerttu teki pirtsakkana töitä, eikä kisaaminen ahdistanut. Kerttu myös sai noin 400 grammaa nakkia, kolme kissanruokapussia ja yhden hampurilaisen palkaksi, että se jaksaisi vielä yhden samanlaisen suorituksen jossain vaiheessa. Vielä en tiedä, että yritetäänkö sitä viimeistä ykköstä tänä keväänä vai jätetäänkö syksyyn, Kerttu kuitenkin tarvii aikaa palautua.

Mutta kaikin puolin hieno lopetus pitkälle kisatauolle, kun ensin tuli tosi hyvät pisteet rallykisoista ja sitten vielä EVL1. Joskus tauko tekee hyvää, ja Kertulle tauko teki tosi hyvää.

Muut kuulumiset sitten eriin postaukseen, ettei tästä tule ihan kilometrin mittaista.

Rane-veli sai myös ykköstuloksen, ja tuli toiseksi

Hannu 2 vuotta!

Niin se vaan aika menee, ja meidän pikku-Hanttukin täytti jo kaksi. Hannu on edelleen hyvin lapsellinen tapaus, että ei siinä hirveästi ole aikuistumisen merkkejä, mutta kyllä tuo kaksivuotias Hannu on kivempi mitä vuosikas Hannu. Arki Hannun kanssa on alkanut olemaan helpompaa, tiedä sitten että johtuuko siitä että Hannu olisi alkanut tasaantumaan vai siitä, että pystyn jo kohtuudella ennakoimaan Hannun käytöstä.

Hannuhan on edelleen vähän tuommoinen erityislapsi. Jos se olisi ihminen, niin se varmaan olisi autismin kirjolla. Se alkaa pikkuhiljaa pystyä jonkinlaiseen itsehillintään kotona, esim. ulos lähtemiset on rauhoittuneet paljon. Kotona se on oikeastaan melkeen kuin normaali eläin. Vieraassa paikassa se meno on sitten vähän toista, kun Hannulla pyörähtää kierrokset kattoon. Kun me mennään esim. mun vanhempieni luo, mun on pakko ottaa Hannu syliin rauhoittumaan ensimmäiseksi puoleksi tunniksi.

Treeneihin ostin namimaton, jota tutkimalla Hannu saa aloittaa treenit. Tarkotus on siis se, että se nenää käyttämällä rauhoittaa itsensä. Idea lähti siitä, että vaikka sillä muuten menee tosi herkästi yli treeneissä, niin tunnarin se on aina tehnyt nätisti. Nenän käyttö onkin auttanut, koska nykyään ollaan saatu jo ihan hiljaisia lähtöjä kierrolle, ruutuun ja seuraamaan. Namimatto onkin auttanut, ja lyhyessä ajassa ollaan saatu hommaa edistymään tosi paljon.

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin jos silloin pari vuotta sitten joku olisi mulle sanonut, että millainen Hannusta kasvaa, niin olisin jättänyt ottamatta, sanonut että liian vaikea, helpommallakin pääsee. Mutta vaikka välillä on tehnyt mieli googlettaa, että paljonko maksaa parinkymmenen kilon paketin lähetys jonnekin Tiibetiin, niin pakko sanoa että en minä tuota pikkutihulaista vaihtaisi enää pois. Se on ihan todella hauska ja hellyyttävä tyyppi, aina se on valmis touhuamaan. Oikea mussukka, vaikka onkin vähän omalaatuinen. Ei se Kerttukaan tässä iässä kovin mukava ollut, mutta siitä kasvoi maailman helpoin koira, joten katsotaan mitä Hannusta kasvaa.

Nyt alkaa näyttää siltä, että Hannusta voi ehkä sittenkin tulla mulle kisakoira, vaikka kauan olin sitä mieltä, että kisoihin ei tämän kanssa lähdetä. Hannu on kuitenkin rentoutunut paljon, ja stressitaso on paljon alempana mitä alkuvuodesta. Tämän vuoden se saa vielä olla lapsonen, ja ensi vuonna katsotaan niitä kisahommia. Jos jostain asiasta olen varma, niin siitä, että kiirehtiminen Hannun kanssa on ehdoton no-no.

Hannulla on vielä arjessa asioita, missä on parantamisen varaa. Se herkästi alkaa räyhäämään lenkillä koirille, jollen ota sitä ihan viereeni. Joskus kyllä räykkää siltikin. Jos ollaan Hannun kanssa kahdestaan, niin on rennompi mitä Kertun kanssa, ja ohituksetkin on helpompia. Hannua ei myöskään voi pitää irti täällä kaupunkialueella, ei edes noissa meidän metsiköissä. Kun se näkee jotain, niin se lähtee eikä tule kutsusta takaisin. Talvella ollaankin ahkerasti käyty merellä, missä Hannu pysyy lähellä. Hannu myös räyhää ihmisille. Ei aggressiivisesti, vaan tyyliin "jumalauta rapsuta mua NYT!". Sen vieminen autoon on vaikeaa, koska päästään kivaan paikkaan ja Hannu ei voi hillitä itseään. Se on vielä aika villi tapaus, mutta koko ajan mulla vahvistuu se tunne, että tästä kasvaa kyllä ihan oikea koira. Koko ajan mennään oikeaan suuntaan.

Kaksivuotias Hannu on siis edelleen hieman haastava kaikkien vinkeidensä kanssa, mutta niin herttainen poikalapsi kun vaan olla voi. Mielenkiinnolla odotan, että mimmoinen poika tästä kasvaa, kunhan se malttaa aikuistua.

Kakkua odotellessa

Kakku (eli kissanruoka) oli hyvää, mutta sitä oli liian vähän

Aivan liian vähän