Vuodenvaihteen yli on selvitty hengissä, eikä pojatkaan juuri säikähdelleet paukkuja. Nuutin kanssa ei mitään olla tehty, vaan poika on jäänyt antibiootin aloittamisen jälkeen saikkua viettelemään. Reppana on kyllä kaikin puolin niin huonovointisen oloinen ja näköinen, että ei edes kehtaa yrittää saada sitä mitään tekemään. Suuri osa päivästä meneekin nukkuessa, eikä toinen ole yhtään menossa mukana. Vielä olisi pari päivää kuuria jäljellä, toivottavasti sen jälkeen Nuutti lähtee piristymään.
Mutta asiaan. Nyt olisi ilmeisesti aika kerrata viime vuosi, ja asettaa tavoitteet tälle vuodelle.
NUUTTI
Nuutin suurin ja ainoa tavoite edelliselle vuodelle oli hengissä pysyminen, joka onneksi täyttyikin. Terveys on jopa parantunut, nyt uskaltaa jo hitusen katsoa kisakalenteriakin huolehtimatta doping-rajoista. Edistystä on tullut muutenkin aika kivasti, nenän käyttö on tosi hyvää, Nuutti on oppinut ilmaisemaan jälkikepit, agility on taas kivaa eikä mitään pakkopullaa ja tokosta saatiin TK1. Ei voi kyllä valittaa.
Seuraavalle vuodelle tavotteita on hitusen vaikea asettaa, joten pitää muistaa vuoden päästä olla kauheasti pettymättä itselleni jos ne kaikki ei täytykään. Keväälle näyttäisi tulevan parin kuukauden paussi, kun näillä näkymin lähden kohti suurta maailmaa. Keväällä pistetään myös elämä uusiksi, kun palattuani Suomeen pitäisi löytyä uusi koti uudesta kaupungista ja uusi työ. Toivottavasti siinä ehtii hitusen treenatakin koiraa, ja toivottavasti tulevasta kaupungista löytyy myös seura, mihin päästään sisälle.
Näin alustavasti laitamme kuitenkin vuodelle 2012 tokoon tavoitteeksi TK2:n, mutta vähintään pitää AVO-luokasta löytyä yksi 1-tulos. Olisi tietenkin kiva jos voittajasta olisi muutama liike jo valmiina. Tämä tietenkin edellyttää sitä että koira löytää sen kadoksissa olevan treenausintonsa. Katotaan mitä tästä tulee. Agility riippuu paljoltikin harrastusmahdollisuuksista, mutta kesällä koira ja ohjaaja saisi olla mölleihin kisakunnossa. Suurin ongelmahan on ohjaaja, ei uskoisi että muutama vuosi takaperin ollaan Wäinön kanssa kisattu. Nykyisin olen ihan hukassa kun koira on oikealla puolella.
Pk-lajeista saa haku jäädä kokonaan pois, ensinnäkin on vaikea löytää porukkaa joka ottaa mukaan ei-pk-rotuisia, toinen syy on aika. Ei vaan pysty enää työpäivän jälkeen lähteä moneksi tunniksi metsään, kun kotona odottaa koira. Kuitenkin tuo rulla olisi kiva saada valmiiksi, pitää yrittää saada se ennen koulun loppua.
Jälkeä jatketaan mahdollisuuksien mukaan omaksi iloksi ja aktivoinniksi, tavoitteena olisi FH-jäljen 1. luokan jälki. Toki siihen pitäisi löytää peltoa, jos ei onnistu niin pitää jatkaa metsäjälkeä.
Mejä olisi tarkoitus aloittaa, koiratanssi taas taitaa omistajan kädettömyyden takia jäädä, jos ei löydetä ohjattuja tunteja. Olisi kiva päästä Nuutin kanssa lappiin vaeltamaan, Wäinöä ei sille reissulle huolita mukaan.
Päätavoitteena on kuitenkin edelleen sama mikä viime vuonna, eli terveys ja hengissä pysyminen. Niiden pohjalta lähdetään.
WÄINÖ
Wäinön päätavoite oli edellisen vuoden aikana saada päänsä kasaan, mikä onnistuikin aika hienosti. Herra pärjää kivasti, ja voi jopa lähteä treeneihin mukaan vaikka siellä olisi vieraita koiria. Hermorakennettahan ei paranneta, mutta nykysin sen kanssa voi elää.
Tälle vuodelle toivomme kovasti, että Wäinön selkä pysyy kunnossa, jos ei muuten niin ainakin särkylääkkeillä. Olisi myös loistavaa, että Wäinön pää ei hajoa taas tulevassa muuttorumbassa, ja että Wee voi asua edelleen meillä kun muutamme isoon kaupunkiin. Ortopedille olisi tarkoitus matkustaa jossain vaiheessa, ja säännölliset hieromiset saavat jatkoa. Virallinen luonnetesti olis kiva, varsinkin jos tuomarit olisivat naisia. Olisi tosi kiva nähdä se ero, minkä pelkät tuomarit voi aiheuttaa. Muita tavotteita ei Wäinölle aseteta. Herra saa jatkaa antoisaa elämää maailman parhaana sohvakoirana, ja silloin tällöin poju pääsee treeneihin mukaan.
Omat tavoitteetkin olisi ihan hyvä listata, että saa sitten katsoa ensi vuonna mitkä kaikki meni pieleen. ;)
Valmistuminen olisi ykkösenä listalla. Vaikkei niitä papereita ajallaan saisi menemään, mutta ainakin tämän vuoden aikana.
Sitten tulee nämä perinteiset koulujen loppuun liittyvät jutut, kuten uuden kodin ja työpaikan ynnämuiden hommaamiset. Pitäisi myös jaksaa treenata koiria, ja alkaa miettimään tarkemmin sitä seuraavaa pentua. Ylimääräiset rahat haluaisin edelleen tuhlata ratsastukseen, mutta ehdottomasti pitäisi löytää harrastus mikä ei liity eläimiin. Ihan kauhulla odotan, mitä tästä elämisestä tulee kun kaikki ei pian pyörikään karvakorvien ympärillä. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti