Kasvattajatreffejä ja tokoiluja

Pari viikkoa sitten kävästiin Nuutin kasvattajan, Susadan-kennelin kasvattajapäivillä. Mukana koirista oli Nuutin lisäksi Uno, joka on myös aikanaan tiensä meille löytänyt kyseisten kasvattajien kautta. Uno oli ihan liekeissä, kun pääsi pitkästä aikaa isoon laumaan. Herrahan ei muistanut omistajiensa olemassaoloa lainkaan. Mutta hienosti se käyttäyty, tuli kaikkien ihmisten ja eläinten kanssa hyvin toimeen. Toisin kuin Nuu, joka oli alkuun kuspää mutta kivasti sekin rauhottui. Nuuttihan oli semmoinen egoilija, oli sitä mieltä että hän hurjalla viiden kilon elopainolla oli paikan suurin uros. Onneksi se siitä tasottui ja pystyi olemaan muiden uroksien kanssa ilman ärinöitä. Molemmat koirat saivat uudet kotitrimmit, ja tulipa siellä kuunneltua ruokintaluentokin. Nuutti oli myös hirveän reipasta poikaa, kun aikuiset ihmiset, miehet tai naiset, ei pelottaneet yhtään. Lapsethan sitten on tunnetusti kamalia ja niitä ei sitten suvaittu lähelle yhtään kappaletta. Voi kun päästäisiin tästä arkuusongelmasta erilleen...

Nuutin pikkusisarlauma ja maitobaari

Kävästiin viimeisenä kesäviikonloppuna vielä kertaalleen myös uimassa koko kolmikon kanssa. Nuutti uskaltautui ensimmäistä kertaa hyppäämään laiturilta veteen, mutta hyi kun se olikin inhottava kokemus kun vettä meni nenään ja kaikkea, ettei sitten toista kertaa hypännytkään. :D Uno ja Wäinö kahlasivat reippaasti, mutta kyllä Nuutin piti kaikki lelut uimalla hakea.

Nuutin kanssa ollaan yllättävää kyllä treenattu tokoa. Eipä siinä ole mitään valittamista. Hyvällä motivaatiolla tekee tosi reippaasti ja jos vaan käskyn ymmärtää niin tottelee sillä sekunnilla. Nyt yritetään keskittyä voittajan kaukoihin, jonka jälkeen meijän on pakko ruveta treenaamaan sitä tunnaria. Sehän on minun inhokkini siitä syystä, että se oli viime syksynä oikeen hienossa kunnossa ennen kun menin sen pilaamaan ottamalla noudon aivan liian aikaisin kuvioon. Nyt sitten Nuu nappaa ensimmäisen tunnarikapulan suuhunsa. Onhan tuo mahdollista korjata, ja onhan se pakkokin korjata, mutta näissä tilanteissa sitä toivoisi ohjaajalle huomattavasti enemmän kärsivällisyyttä.

Mutta ne liikkeet mitkä meillä on mukavasti jo kasassa voittajasta on istumaan jääminen ja luoksetulo. Luoksetulossa voi olla että maahanmeno on hitusen liian hidas, koska tuolla koiralla on turhan nopea vauhti. Eilen kuitenkin tässäkin asiassa alkoi näkymään parannusta, koira tuli kyllä reippaalla laukalla muttei liian reippaalla, ja molemmat stopit onnistui kamalan kivasti. Paikkamakuuta ollaan otettu aika lyhkäsissä pätkissä ihan syystä piippaaminen. Ärsyttävä, ärsyttävä tapa. Venytetään taas aikaa pikkuhiljaa ja katotaan jääkö piippaus pois. Mutta sentäs paikallaan se eläin pysyy. Askelsarjoista peruutusta ollaan jouduttu harjoittelemaan, koska Nuutti ei ilmeisesti hirveästi tykkää siitä että tallon sen häntää peruuttaessa. Olenkin yrittänyt liimata koiraa tuohon vasempaan jalkaan kiinni niin, että saisin rauhassa astuttua oikealla taakse ilman että hännänpuuhka jää kantapään alle. Seuraaminen muuten on ihan superia. Oikea paikka, käännöksey onnistuu ja kontakti pitää. Täyskäännöksissä irtoaa vähäsen, raasu kun pelkää häntänsä puolesta. Voi typerä arkuus, ilman sitä Nuutti olisi kyllä hirmu hieno tokokoira. Toivottavasti se arkuus lähtee pikkuhiljaa helpottamaan, kunhan kaupunkiin muutetaan. Siellä on pakko nähdä niin paljon ihmisiä, että kuvittelisi ettei pieni koira jaksaisi enää kaikkia pelätä.

Wäinö on vietellyt lokoisia eläkepäiviään. Sen kanssa ei ole tehty juuri mitään muuta kuin lenkkejä. Sitten kun saadaan muuttohässäkkä pois edestä, niin päästään tuotakin koiraa treenaamaan. Olisi tosi kiva ottaa sen kanssa agilityhommia, mutta pitää nyt katsoa missä kunnossa sen selkä on. Mahaongelmaa sillä on nyt ollut sen verran kauan, että pitää yrittää muklailla sen ruokintaa.


Ja koska kamera on taas välillä ollut mukana, niin kuvaspämmiä:

Huomenna olisi sitten aika jättää Kansas taakse ja viedä kamat uuteen asuntoon. Rempan takia me ei kuitenkaan jäädä siihen vielä asustamaan, vaan mennään hetkseksi vielä pohjoseen. Kyllä taitaa vähän tulla koti-ikävä, mutta ens kuussa olisi jo tarkoitus tulla täällä taas käväisemään, niin eiköhän se siitä. :)