perjantai 4. lokakuuta 2013

Pikapäivitystä

Ollaan täällä edelleen hengissä. Ainakin kaikki muut paitsi läppäri, enkä uutta ole saanut ostettua joten päivityksiä ei varmaan kamalaan tahtiin ole tulossa.

Jos Kertulta kysytään, meillä ihan selkeesti treenataan liian vähän
Ajattelin kuitenkin vähän yrittää raapustaa kasaan viimeisen parin kuukauden tapahtumia. Kertun tokot menee ihan kivasti muuten, paitsi seuraamisen käännökset on surkeita. Kerttu palkkautuu nykysin tosi hyvin myös lelusta, joten sillä ja kaukopalkalla ollaan pyritty saamaan virettä ja kestävyyttä kohilleen. Kerttu vaatii myös lepopäivät treeneistä, muuten into tippuu turhan paljon. Mutta ALO:n ja AVO:n liikkeet on kaikki kunnossa, paitsi että paikkamakuuta ei olla otettu kolmea minuuttia näkösuojassa. Mutta paria minuuttia ollaan ja sen se pysyy. Tottiksissa paikkis onnistuu myös kivasti (ollut noin kolmea minuuttia), eikä reagoi maatessa siihenkään että koirakkoja tulee halliin. Ammuttu ollaan myös seuraamisen yhteydessä, ekalla kerralla käänsi päätään katsomaan, mutta sen jälkeen ei kontaktikaan tippunut. Tokokisoihin ei olla vielä ilmottauduttu, tarkoitus olisi käydä kisoissa kunhan olen varma ettei se kehässä ollessaan reagoi muihin koirakkoihin (ei pöhise, ei välitä kun tulevat halliin yms.).

Nuutille piti kutoa hallikaudelle villapaita
Nuutille hallikauden alkaminen oli vaikeampaa mitä Kertulle. Nuutilla tuntuu pää hajoavan hallin reunalle, se on tyytyväinen (ja hiljainen) vain käskyn alla ollessa. Ei kiva yhtään. Muuten se kyllä toimii. Viime treeneissä otettiin voittajan seuraamiskaavio, eikä kontakti tippunut hetkeksikään. Noudotkin onnistui kivasti. Nuutti ja Kerttu treenaavat molemmat hallikauden pienissä ryhmissä, jossa kaikki koirakot on kouluttajia. Nuutti treenaa voittajaa ja Kepe ALO/AVOa. Nuutin kanssa jatketaan myös agilityjä, missä on nyt ollut ongelmana koiran totaalinen ylikuumuminen. Varsinkin kontakteilla, mutta myös muutenkin. Kyllä se kuuntelee, mutta heti kun teen virheen alkaa kamala komentaminen, ja muutenkin on aika äänekästä menoa. Kontakteilla se pysähtyy ja jää sinne räkyttämään. Meillä on nyt tosiaan kisat tauolla niin kauan, että koira on taas hanskassa.

Kertulle alotettiin matkapahoinvointiin Vet's Best sarjan Travel Calm. Toistaiseksi on toiminut. Edelleen on matkapahoinvointia, mutta enää ei oksenna. Toivottavasti tämäkin ongelma ohittuu.

Muuten meidän elämä pyörii ihan ennallaan. Käydään välillä katsomassa Wäinön vointia (ihan hyvin se siellä voi), lenkkeillään metsässä sen mitä huono polvi antaa periksi, vähän treenaillaan ja yritetään leikkiäkin jonkun verran.

Haastekin saatiin Essiltä, mutta se jää sitten toiseen päivään.

Tänään oli taas kamera mukana metässä, joten kuvasaastetta olkaa hyvät:













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti