lauantai 12. huhtikuuta 2014

Kertun ekat tokokisat

Tänään Kerttu debytoi ihan virallisena kisakoirana, kun päätettiin mennä kokeilemaan miten käy kotikisoissa. Itteäni jännitti paljon (vaikka ihan vähän vähemmän mitä olin kuvitellut), ja Kerttuakin jännitti kun se lukee ohjaajaansa turhan tarkkaan. Tuomarin toimi Kivelän Päivi, ja tuomarilinja oli sen tyyppinen, ettei sieltä kyllä tipahtanut säälistä edes puolikasta pistettä. Mutta itse tykkäsin, osaapa arvostaa jokaista pistettä mitä sieltä tulee, ja kehässä oli kohtalaisen rento meininki.

Kerttu oli aivan älyttömän ylisosiaalisella tuulella. Se halusi rakastaa kaikkia, ja oli sitä mieltä että kaikki rakastaa Kerttua. Luoksepäästävyydestä tuli 8,5 pistettä, koska koira taas kovasti antoi tuomarille tassua ja lopulta nousikin vastaanottamaan rapsutukset. En muista millon se olisi viimeksi siitä sivulta noussut.

Paikkamakuu jännitti aluksi, koska ollaan tehty niin vähän paikkiksia, missä olen näkyvillä. Yksi rivissä ollut koira huusi koko kaksiminuuttisen, ja lopulta nousi ja lähti ohjaajaansa vastaan. Kerttu kuitenkin kesti hyvin häiriön, ja sai pisteitä 10. Palautetta tuli siitä, että koira menee vinoon maahan. Sanoi, että kunhan tästä luokasta noustaan pois, niin pisteet alkaa siitä ropisemaan.

Kytkettynä seuraaminen oli alussa ihan järkyttävää, mutta ensimmäisen käännöksen jälkeen Kerttu taisi muistaa että ollaan muuten töissä. Siitä arvosanaksi tuli 8.

Taluttimetta seuraaminen oli parempaa, mutta käännöksissä aukeili. Siitä 8½.

Liikkeestä maahanmeno oli liike, mitä jännitin valmiiksi kaikista eniten. Kerttu on nimittäin tässä parisen viikkoa vammaillut sen kanssa ihan urakalla. Annoin siis varmuuden vuoksi kaksoiskäskyn, vaikka tuomari oli sitä mieltä että olisi mennyt maahan ilmankin. Maahanmeno oli kuitenkin hidasta, ja pisteitä siitä 7.

Luoksetulossa Kerttu kyllä yllätti ja melko negatiivisesti. Ensimmäistä kertaa ikinä se pamahti suoraa mun ohi. Kaksoiskäskyllä siis koira sivulle, ja pisteitä tästäkin 7. Tämä oli vähän pettymys, koska odotin että olisi semmoinen melko varma 9-10 liike.

Liikkeestä pysähtyminen oli hyvä, mutta puolikas piste putosi kun sivulle istuessa Kerttu tepasteli takajaloillaan. Pisteitä siis 9,5.

Hyppy oli ihan kiva, mutta hyppäsi vähän laiskasti (lautoja 5, ollaan treenattu neljällä). Reagoi kyllä käskyyn heti, mutta vähän epävarman oloisesti. Siitä pisteitä 9.

Kokonaisvaikutus oli 9, koira tekee hyvin mutta hiukan on tekeminen epävarmaa.

Itseäni pitää sen verran kritisoida, että olisi pitänyt pistää pystyyn isommat bileet kun päästiin kehästä pois. Nyt päästin koiran vähän turhan laimeasti loppupalkalle, mutta kun jännittää niin ei pää pelaa.

Pisteitä siis yhteensä 169,5, mitkä riitti siihen ykköstulokseen ja sijoitukseen 2/6. Ei siis mikään huippusuoritus Kertunkaan tasoon verrattuna, mutta riittävän hyvä silti. Luultavasti noustaan tästä avoimeen, mutta ihan varma en vielä asiasta ole. Kun toisaalta tuntuisi, että sitä kisakokemusta pitäisi hakea, mutta sitähän tulee kyllä sieltä avostakin. Ja onpahan koiralle mielenkiintoisempi luokka mitä alo, kun tämä alo on jotenkin puuduttava. 
Kerttu ja Kertun ensimmäinen virallinen pokaali


No mutta ollaan me treenattukin, varsinkin Nuutin kanssa. Ja Nuutti on ollut superpätevää pikkushelttiä. Ylempien luokkien kaukot pelaa tosi hyvin takapalkalla. Mulla voi olla etäisyyttä koiraan viitisenki metriä, ja Nuutti suorittaa kaikki vaihdot. Välillä menee sekasin, mutta pääasiassa tulee vaan oikeet vaihdot eikä koira siitä mihkään liiku. Oikeestaan nämä ylempien luokkien kaukot menee paremmin mitä avoimen, koska avoimen kaukoissa se tepsuttelee ja liikuttelee takapuoltaan. Jostain syystä ylempien kaukoissa se ei sitä tee.

Nuutti on myös harjotellut hyppynoutoa. Ollaan sitä vähän vaikeutettu niin, että ollaan pari metriä hypyn vieressä, heitän kapulan ja Nuutti joutuu hakemaan sen koukkaamalla hypyn kautta. Hienosti se sen hakee.

Tunnarissa meillä on ilmaantunut mielenkiintonen ongelma. Sehän hakee tunnaria normaalisti tosi hienosti, ja käyttää tosi hyvin nenäänsä, mutta kisanomaisena liikkeenä liikuroituna Nuutti ei jostain syystä vaan oikeen osaa. Tai siis sillä menee hetki ennen kun se tajuaa että mitä tehdään. Muutaman toiston jälkeen alkaa usein toimia, mutta varsinkin eka on vaikea.

Ohjattua otettiin pitkästä aikaa Nuutin kanssa. Nuutilla hirveesti vetäis veri sinne oikealla olevalle kapulalle, ja sinne vasemmalle on vaikeempi mennä. Ollaan siis sitä treenattu, ja ollaan nyt helpotettu ottamalla vasenta kapulaa lähemmäksi.

Ruutukin Nuutilla toimii, mutta yleensä se toimii kaikista parhaiten sillon, kun treenataan omatoimisesti. Jotenkin se heti vaikeutuu, jos joku meitä ohjaa. Muita ihmisiä voi olla hallilla ja Nuutti tekee ihan hyvin, mutta tosiaan ohjatuissa treeneissä menee hetki ruutua hakiessa. Olen nyt yrittänyt alkaa vähentämään käsiapua, koska uusissa säännöissä muistaakseni käsiapu poistuu.

Suurin ongelma Nuutin kanssa on tällä hetkellä liikkuroinnin ennakointi. Se siis jo liikkurin käskyistä ennakoi tosi paljon, vähintään sivulle nousemiset ja maahanmenot sivulla. Mahdollisesti voitaisiin yrittää kertaalleen vielä kisoja, jos sen ennakoinnin saan pois, koska Nuutilla on mahottoman hyvä asenne nyt tokoiluun. Toisaalta meillä on ollut viimeset kaksi vuotta tavotteena saada hyvä asenne toikoiluun, ja ollaan aiankin nyt se saavutettu.

Meillä olisi tässä lähiaikoina melkoinen turkinhoitoprojekti tulossa. Nuu pitää puunata kuntoon, ja Kertunkin vähät karvat pitäisi laittaa osoittamaan oikeaan suuntaan. Sitten Julius haluaa kuulemma karvoistaan eroon, eli sekin pitäisi joku nätti päivä ajella. Tänään me ei kuitenkaan tehdä mitään (paitsi vähän lenkkeillään), vaan syödään pizzaa (Nuutti saa reunat, Kerttuki ehkä vähän) Kertun kunniaksi. On mulla huippu aussie. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti