Työkoirana

Kerttu joutu tässä viikolla vähän toisenlaiseksi työkoiraksi, kun joutui vuodeosastolle paimentamaan potilaita. Ennen työpäivää (tai oikeestaan työiltaa) mun piti käyttää polvea lääkärillä, joten Kertun yksinolosta olisi tullut tosi pitkä jos olisin sen kotiin jättänyt. Niimpä lääkärireissun jälkeen pakkasin kevythäkin, omat eväät, pari kanatikkua ja pari kalkkunan kaulaa laukkuun, ja lähdettiin Kertun kanssa kohti työmaata.

Tämmösiäki työkavereita meillä välillä on

Kerttu sai alottaa päivänsä mukavasti kaukkukahvittelulla, jonka jälkeen joutui sitten kentälle. Kerttu on toki ennenkin käynyt töpaikalla, mutta en sitä ole koko päivää pitänyt ikinä mukana. Tiesin, että se käyttäytyy hyvin potilaita kohtaan, mutta omaisten kohtaaminen mua vähän jännitti. Ihan turhaan jännitin, Kerttu kävi kaikkia moikkailemassa häntä heiluen. Mikään kaverikoira se ei ole, eikä jää vastaanottamaan vieraiden rapsutuksia, mutta hetkisen kävi aina kiehnäämässä jaloissa ennen kun jatkoi matkaa. Mun ei itseni tarvinnut ihan hirveästi alkaa koiraan aikaani tuhlaamaan, vaan Kepe tuli kiltisti perässä ja sain itse hoidettua omat työni. Pari kertaa jouduin pyytämään Kertun pois potilashuoneesta, kerran kun se selkeesti pelkäsi kävelytelinettä ja toisen kerran, kun piti steriiliä hommaa tehdä. Kävelytelinettä lukuunottamatta Kerttu ei siis myöskään säikkynyt mitään vempaimia. Hienosti toimi siis työparina, ja tietääpä että jos tarve vaatii, niin uskaltaa tuon ottaa mukaan tulevaisuudessakin (ja onhan se huippua kun on semmonen työpaikka, mikä joustaa tarvittaessa myös näiden lemmikkien kanssa).

Ja olihan tuo väsynyt kun kotiin päästiin. Meni suoraan nukkumaan, ja seuraavana aamuna kun kuudelta kysäsin siltä että noustaisiinko, niin vastaukseksi tuli pari laiskaa hännänheilutusta ja neiti kömpi vaan paremmin kainaloon. Normiaamuna se kuitenkin ponnahtaa aika nopeasti ylös, kun tietää pääsevänsä aamupissalle.

Treenejäkin mahtuu tähänkin viikkoon. Maanantaina vähäsen tokoa. Mikään muu ei oikein onnistunut kuin luoksarin stopit. Merkittömälle merkille meno oli muka ihan uusi juttu, ja muutenkaan ei ollut mitenkään tässä päivässä. Käytiin treenien lopuksi kaverin koiralle ampumassa starttipyssyllä, Kepe ei mitenkään reagoinut.


Tiistaina oli tunnarisulkeiset. Kahdessa kasassa olleet tunnarit tuotti päänvaivaa, kun Kerttu ei heti oikeaa löytänyt. Se menettää nopeesti uskon itseensä ja nappaa vaan jonkun. Kisanomaisesti tehdyssä tunnarissa ei sitten ollut mitään ongelmaa, ja sieltä löytyi aina oma. Pitäisi varmaan alkaa tekemään enemmän vaihtelua tunnaritreeniinkin, kun ne kapulat voi EVL:ssä olla melkeen missä vaan järjestyksessä.

Keskiviikkona tehtiin taas ruutua, ja sillon oli ihan selkeetä eteenmenot.

Tänään sitten oli agilityä. Aiheena oli persjätöt ja takaaleikkaukset, ja kyllähän Kertun kanssa takaaleikkaukset on paljon helpommat. Radalla Kerttu etsii keppejä ihan älyttömän hyvin, jos annan sille tilaa enkä mene sotkemaan. Kontaktit taas vaatii treeniä.

Menin tosiaan ilmottautumaan viikonlopulle agilityn ratatreeniin, enkä nyt tiedä että oliko fiksu idea. Lääkäri antoi kyllä luvan magneettikuvaukseen asti käyttää jalkaa kivun sallimissa rajoissa, mutta kun se nyt on muutenkin ollut sen ronkkimisen jälkeen kipeempi, niin tuntui kyllä tämänkin päivän agitreenin jälkeen että ei tuo polvi välttämättä mitään rataa kestä juosta. Mutta homma on kuitenkin maksettu, joten käydään nyt edes katsomassa että miten käy.