Sellasiakin on näköjään olemassa, hyviä kolmostuloksia. Live and learn.
Tokosta siis puhutaan. Käytiin Kertun kanssa tänään (ehkä lievästi pakotettuina) tokokokeessa, ensimmäistä kertaa sitten edellisvuoden kesäkuun. Pitkä taukohan johtui Kertun paineistumisongelmasta, jota ollaan edellinen vuosi yritetty ratkoa. Ilmeisesti jotain on tehty oikein, koska tänäänpä ei paineistuttukaan.
Oma seura siis järjesti 10 koirakon kisat, joihin etusija oli VOI-EVL-koirakoilla. Ilmotin sitten Kertunkin mukaan, koska kisataukohan on joskus pakko katkaista, mikäli meinaa elukastaan valion saada. Sitä paitsi tuomari ja tuomariharjoittelija oli molemmat tuttuja, eikä liikkurikaan ihan vieras ollut, eli hyvä paikka siis aloittaa taas kisaaminen.
Paikallaolot mua jännitti ehkä eniten, koska Kepe saattaa liikkurista ottaa häiriötä. No, otti se nytkin, mutta aika vähän.
Paikallaistuminen: 10
Paikkamakuu: 9
- Eli ennakoi liikkurin käskystä, ja tuli rumasti sivulle.
Muuten mentiin aika perinteisellä liikejärjestyksellä, aloitettiin siis seuraamisella.
Seuraaminen: 7
- Poikitti, tökki käteen ja suurin osa oikealle kääntymisistä oli huonoja. Häntä kuitenkin heilui ja vire oli hyvä, se on pääasia.
Zeta: 8
- Se teki kaikki vaihdot! Seurasi joo huonosti, ja vaihdot ei nopeita ollut. Vähän tuli myös noottia siitä, että otin mukaan sanalla "jes". Mutta siis Kertuksi tosi hyvä zeta!
Luoksari: 0
- Lisäkäskyiksi meni molemmat maahanmenot, ja stoppi valui. Ai pitikö tätäkin liikettä treenata täydellä matkalla joskus?
Ruutu: 8½
- Merkitön löytyi ihan mukavasti, ruutuun meni ensin takareunan ohi, mutta korjasi itsensä takaisin ruutuun. Hidas maahanmeno.
Ja sitten välipalkalle, pallottelemaan ja levähtämään.
Ohjattu nouto: 8½
- En tiedä mistä lähti pisteitä, ihan perussiisti suoritus. Palautuksessa varmaan vinoutta?
Tunnari: 8½
- Sama kommentti mitä edelliseen.
Kaukot: 5½
- Kaksoiskäskyjä. Itse menin vähän hämilleen kun järjestys oli i-s-m-i-s-m, muistelin että se on mahdollista vain voittajassa.
Kiertohyppynouto: 6
- Asento olisi ollut istuminen, ja Kerttu seisoi, en alkanut korjaamaan. Unohdin käskysanan, ja liikkuri joutui pariin otteeseen sanomaan että avohyppy, ennen kuin lähetin Kertun jollain epämääräisellä muminalla. Oikean kapulan silti haki. :)
Pisteitä siis 214 ja EVL3. Sijoitus oli 2/4. Kivelän Päivi oli tuomarina.
Mutta vire oli äärettömän hyvä koko kisan ajan. Häntä heilui, ja jotenkin onnistuttiin Kertun kanssa pysymään omassa kuplassa, eikä keskitytty mihinkään muuhun. Kepe kuunteli että kummalle ohjatulle lähetän, mitä ei tehnyt viime viikolla, se malttoi odottaa vierellä esim. ohjattujen liikkuroinnin ynnä muuta pikkujuttua, mitkä ei Kertun kohdalla ole ihan itsestäänselvyyksiä. Paineistumisesta ei ollut nyt tietoakaan. Nyt tähdätään siihen, että tämä mielentila pysyy tästä lähtienkin kisoissa. Kyllä ne ykköset sieltä tulee, jos saadaan pidettyä hyvä fiilis. Nyt on taas vähän semmonen olo, että ehkä tämän koiran tokourasta sittenkin jotain tulee.
Miinuksena kokeesta sivulta maahanmenot, jotka tökkivät. Muutenkin kaikki maahanmenot oli semmosia nihkeitä ja huonoja. Muuten hirveen kivaa tekemistä, ja tästä on taas hyvä jatkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti