sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Voihan juoksut

Voihan nartut ja niiden juoksut. Kerttu aloitti tiistaina juoksunsa, mikä tarkoittaa sitä, että lauantain rally-tokokisat jouduttiin perumaan, ja samoin ensi viikon tokokisat. Hyvin ajoitetut juoksut, koska jos juoksut olisi alkaneet vähän aiemmin, olisi ollut mahdollista että ne olisivat loppuneet ennen tokokisoja, tai jos olisivat alkaneet muutamaa päivää myöhemmin, niin oltaisiin ehditty rally-tokokisoihin. Harmittaa varsinkin nämä rally-kisat, koska olisi ollut mahdollista saada RTK2 ja keskittyä voittajaluokkaan. Mutta tämmöistä tämä on, nartun kanssa harrastaminen. Lupailin Kertulle että kostoksi näistä hyvinajoitetuista juoksuista vien sen sterkattavaksi.

Vaikka sterakkaus olisi todennäköisesti edessä muutenkin, kun olen urospennun hankintaa miettinyt. Narttuja olen jo kläynyt katsomassa, ja jos kaikki sujuu hyvin niin kesän alussa saattaa meillä olla kaksi aussikkaa. Vielähän ei mikään ole varmaa, ei edes se että nartut olisi kantavina.

Tässä kun muka kokeeseen ollaan tokon puolella valmistauduttu, niin kootaanpa taas yhdelle sivulle miltä ne liikkeet nyt näyttää.

Paikallaolot:
- Istuminen hyvä, välillä näyttää vähän hakatulta, mutta nyt on kuitenkin parempi fiilis mitä aiemmin. Liikkurikaan ei enää NIIN paha ole, ei ole nyt karannut liikkurin alta. Maahanmeno hidas, yleensä vähän siinä vaiheessa luimii kohti liikkuria eikä niin kuuntele.

Seuraaminen:
- Aika kiva. Oikealle käännöksiä ollaan hiottu, ja on nyt parempia. Peruuttaminen tosi kiva ja suora. Liikkuroituna pitäisi tehdä enemmän, ja pitkiä pätkiä pitäisi myös tehdä.

Zeta:
- Jäävät hyvät, mutta kulmissa irtoaa.

Luoksari:
- Edelleen ongelma. Osaa se pysähtyä, mutta kun aina ei pysähdy. Maahanmeno hyvä.

Ohjattu:
- Hyvä.

Kierotonoutohärdelli:
- Lähtee tosi hyvin kiertoon. Asennoista istuminen epävarma. Vasemmalta hakee huonommin, saattaa lähteä oikealle, mutta lisäkäskyllä hakee vasemman. Tulee aina esteen kautta.

Tunnari:
- Hyvä muuten, mutta palautuksessa pitää tosi huonosti kapulasta kiinni.

Kaukot:
- Tosi hyvät! Nyt ollaan saatu m-s-i-vaihtoa selkeesti paremmaksi. Nousee edelleen tosi etupainotteisesti seisomaan, mutta on tajunnut että istuessaan ei siitä huolimatta saa ottaa takajalkojaan eteenpäin, vaan takajalat pysyy paikallaan. Ollaan nyt tehty paljon lyhyellä matkalla, kun ollaan tuota vaihtoa korjattu, mutta pitää alkaa taas ottamaan lisää etäisyyttä.

Ruutu:
- Eteenmeno ei ole mitenkään varma, sitä pitää ottaa lisää. Reagoi tosi vahvasti teippeihin, joten nyt vaan juoksutetaan teippien yli. Itse ruudussa edelleen pienetä tassuttelua pysähdyskäskyn jälkeen, mutta en oikeasti jaksaisi mitenkään puuttua siihen.

Viilaamista siis riittää, mutta ei kuitenkaan ihan mahdoton homma. Ja nyt kun nuo tokokisat piti perua, niin ehditään palkattomuuttakin treenailla. Kyllä tämä tästä, vielä kun kisoihin pääsisi.

Agilityssä Kertulla vaihtuu taas ohjaaja, kun nykyinen muuttaa paikkakunnalta. Uusi ohjaaja Kerttua jo viime viikolla kokeili, ja hyvin meni. kerttu lähti tosi hyvin mukaan, ja ainoa missä vähän tökki oli kepit, mutta kunhan nämä vähän yhdessä treenaa niin varmasti hyvä tulee. Tosi kivalta näytti jo nyt tekeminen, ja vaikeissakin kuvioissa Kerttu tuli tosi hyvin mukana. Kerttu nyt onkin sellainen toko-ohjaajalle eksynyt agilitykoira. :)

Nuutti-parka, mitähän se sitten sanoo kun aussieita onkin kaksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti