Hannu meni ja täytti vuoden vajaa kuukausi sitten. Syntymäpäiviä ei juuri juhlittu, koska mun molemmat koirat olivat koko viikon kipeinä vatsataudissa. Superpöpö onnistui tartuttamaan jopa teräsvatsaisen Kertun. Vuoden ikäinen Hannu on edelleen todella lapsellinen ja pentumainen tyyppi. Hannu kävi hoidossa siskollani oman sairaalareissuni ajan, ja palauttaessa koiria kysyivät että olenko nyt ihan varma että Hannussa ei ole mäyrää tai vastaavaa ei-niin-domestikoitunutta eläinlajia seassa. Hannu ei kuulemma pysähtynyt oikeastaan hetkeksikään, koko ajan touhotti eikä juuri kuunnellut että mitä sille sanottiin.
Hannun kanssa siis edelleen opetellaan yhteiselämän pelisääntöjä. Arjessa elämä menee pääosin kivasti, kun lenkkeilytän koirat erikseen. Silloin Hannu lönkyttelee rentona vieressä, ei vedä eikä hösellä. Ohitustilanteissa siihen saa kontaktin, ja se on muutenkin kuten normaalit koirat. Yhdessä Kertun kanssa sitten Hannu pöljäilee huomattavasti enemmän. Kaikkeen suhtaudutaan varauksellisesti ja pöhinät ja rähinät on erittäin herkässä. Jos Kerttu edes katsoo jotain, niin Hannu lukee tilanteen niin, että siellä on uhka, ja siitä se riemu repeääkin. Itse olen pähkäillyt että tämä käytös varmaan johtaa juurensa sinne Hannun pentuaikaan, kun Kerttu käyttäytyi niin ylisuojelevaisesti Hannua kohtaan. Nykyään Kertun käytös on tasoittunut, eli se ei ylimääräisiä vahdi tai puolusta edes Hannun ollessa mukana, mutta Hannu silti on huomattavasti varauksellisempi Kertun kanssa. Ja jos Hannu saa Kertunkin haukkumaan, niin sitten Hannu taas saa vahvistusta omalle käytökselleen, koska jos Kerttukin haukkuu niin uhan on pakko olla todellinen.
Meidän taloyhtiötä on rempattu koko kevät. Ajattelin alkuvuodesta, että Kepen kanssa voi tulla ongelmia, koska Kerttu on hyvin reviiritietoinen vahtikoira. Kepe ei kuitenkaan mitään sano rappukäytävässä remontoijille, joskus jos on ylimääräistä virtaa niin saattaa pientä murinaa pitää. Joskus taas katselee remppamiehiä ja heiluttelee häntäänsä sen näköisenä, että miettii että olisikohan noista rapsuttajiksi. Hannulla on huomattavasti vaikeampi hyväksyä että rappukäytävä on täysi vieraita miehiä. Arkipäivinä siis mun pitää lenkittää koirat erikseen, muuten Hannu pitää mekkalaa. Toisaalta sitten jos remppamiehet tulee asuntoon, niin molemmat koirat käyttäytyvät kohtalaisesti. Pidän ne toki pääasiassa joko makkarissa tai häkissä että remontoijat saavat rauhassa tehdä töitä, mutta kerrankin kun Hannu oli irti, niin se kävi vaan esittelemässä lelujaan kun oli todennut remppaajan vaarattomaksi tyypiksi. Aina kun kuului kylppäristä ääni, Hannu haki Konginsa suuhun ja syöksyi häntä heiluen esittelemään miten ihana lelu hällä oli tällä kertaa tarjottavaksi.
Hannu on ihan täysi hulivili. Se on edelleen kuin 8-viikkoinen kakara, ainut vaan että se on 20 kiloa isompi. Jotenkin sillä on edelleen tämmöiset normaalit käytöstavat ihan hukassa, se esim. saattaa yöllä mun nukkuessa kävellä mun kasvojen päältä. Sen on tosi vaikea hillitä itseään minkään asian suhteen. Jos se haluaa moikata ihmistä, se ei pysty keskittymään mihinkään ennen kun se on saanut moikata kyseistä ihmistä. Se on impulssiivinen, sillä ei ole minkään vertaa pitkäjännitteisyyttä minkään asian suhteen. Se ei ajattele, vaan se reagoi ja tekee. Kaikki nämä on sellaisia asioita, joiden takia arkikäytöksen opettaminen on ollut vaikeampaa Hannulle mitä kellekään mun edellisistä koirista. Hannu edelleen hammastelee, ja leikkiessään se ottaakin monesti mun käden suuhunsa. Ja Hannu on siis todella, todella terävä, ja erittäin vahvasti vahtiva koira. Sinällään aika haastava yhdistelmä. Kyllä tuon vahtimisen kanssa pärjäisi, jos sitä terävyyttä ei olisi, ja toisaalta terävyyden kanssa pärjäisi jos se ei vahtisi niin järjettömästi. Musta aina välissä tuntuu että me ei Hannun kanssa olla ihan paras mahdollinen parivaljakko. Ollaan molemmat vähän turhan räjähdysherkkiä. Hannu tarviisi sellaisen ihmisen, jolla on kärsivällisyyttä oikeesti työstää näitä ongelmia, eikä sellaista niin kuin minä, että hermot menee heti ja sitten äristään yhdessä. Eli paljon on omistajallakin opeteltavaa.
Mutta Hannussa on sitten se toinenkin puoli. Se on äärettömän iloinen eläin, se on sosiaalinen (toki sen kova vahtivietti voittaa sosiaalisuuden 6-0, jos Hannun mielestä jossain on joku uhka), se on älyttömän kiintynyt perheeseensä ja se tekee kaiken täysillä. Se on semmoinen mamman oma kainaloinen, 55-senttinen sylivauva. Ja olen aina halunnut koiran, jolla on samanlainen draivi tekemiseen mitä Hannulla. Mulla on jatkuvasti kädet mustelmilla ja naarmuilla Hanskin takia, mutta on sitä silti kiva treenata, koska se tekee niin täysiä kaiken.
Mutta treenipuolella menee kivasti (jos ei oteta huomioon sitä hallin vahtimista). Tokossa ollaan naksuteltu oikeaa mielentilaa, ja ollaankin hyvällä mallilla ääntelyn kanssa. Kauan meni niin, etten tehnyt mitään lajitreeniä, mutta nyt ollaan päästy jo lajitreeneissäkin hyvälle mallille.
Hannu aloitti vähän aikaa sitten tokon ALO-ryhmässä, ja hyvin siellä pärjää. Liikkeet alkaa olla hyvällä mallilla seuraamista lukuunottamatta. Paikalloloja pitää treenata just tuon vahtimisen takia. Eilen Hannu rupesi murisemaan kun treenikaveri tuli piilopaikkiksesta. Lisäksi itseäni aina jännittää että ärähtääkö se liikkurille joka kävelee siihen eteen, vaikka tähän mennessä se ei ole liikkuriin reagoinut. Häiriötreeniä kaivataan ja paljon.
Agilityssä käytiin alkeiskurssi, ja Hannu löysi kutsmuksensa. Siitä tulee ihan järjettömän nopea koira, mulla on jo nyt ohjaukset myöhässä. Toukokuussa alkaa jatkokurssi, jonne ajattelin Hannun ilmoittaa.
Vetohommia ollaan aloiteltu. Vielä en ole kaupungissa uskaltanut Hannulle valjaita pukea, mutta maalla ollaan aloitettu juoksemisen opettelua. Hyvin se lähtikin sujumaan, varmasti tulee Hannusta hieno juoksukaveri. Jospa se ensi kesänä syrjäyttäisi Kertun, kun Kepe kuitenkin enemmän nauttii niistä lenkeistä, joilla saa nuuskutella sydämensä kyllyydestä.
Shelteille kuuluu hyvää. Nuutin kanssa ollaan käyty vähän juoksemassa pitkästä aikaa. En uskaltanut käydä kun pienen lenkin, koska Nuu ei ole pitkään aikaan vetohommia tehnyt, mutta Nuutti olisi ollut sitä mieltä, että voisi käydä pidemmälläkin. Wäinö on myös hyvissä voinneissa, käy vielä kevyesti 10 kilometrin lenkit ja palautuu hyvin. Välillä yskittää ja välillä ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti