No niin, jonkunlaista tavoitetta on mietitty ensi vuodelle. Sheltit taitaa päästä melko vähällä, kun aussikka-paran niskaan on ne isoimmat tavoitteet ladattu.
Eli Kerttu:
-Kertulle olisi tarkoitus hakea nyt keväällä tokosta ALO1 ja sen perään AVO1. Saa nyt nähdä miten käy, kun täällä ei kamalasti kokeita näytä alkuvuodesta olevan. Jos tuon AVO1:sen saa ennen kesää, niin kesäksi VOI-ryhmään treenaamaan, jos AVO1 tulee kesällä, niin syksyksi voittajaryhmään. Voittajan liikkeet loppuvuodesta ainakin jollekin mallille.
-Pk-lajeista tottikset BH-valmiiksi, ja jäljen tekoa enemmän mitä edellisenä kesänä. Ei kuitenkaan kisatavotteita.
-Agility aloitetaan, ja loppuvuodesta tavoitteena olisi pystyä menemään rataa. Ei kisatavotteita tähänkään.
-Canicrossaaminen olisi tarkoitus aloittaa, kunhan saan sopivat kamppeet ostettua.
-Paimennetaan kesällä ainakin jonkin verran.
-Luustokuvat, ainakin kyynärät ja lonkat. Mahdollisesti selkä, jos kuvaaminen venyy syksyyn. Muussa tapauksessa selkä otetaan myöhemmin (haluan sen spondarilausunnon).
Nuutti:
-Tokossa ei välttämättä kisatavotteita. Ehkä kokeillaan avointa kesällä, jos koiran pää on kunnossa.
-Rallytokoa olisi tarkoitus ainakin kokeilla kesällä.
-Agilityssä kontaktit varmemmiksi ja keppejen sisäänmenoaukon parempi hahmottaminen. Kisaamista aktiivisemmin. Nousu kakkosiin olisi ihan kiva juttu, mutta voi olla ettei tuon sähikäisen kanssa pahemmin nollia saada tällä ohjaamisella.
-Jälkeä aktivoinniksi.
-Mahdollisesti kesällä paimennusta.
-Terveenä pysyminen olisi huippu juttu.
Wäinö:
-Lepposia, kivuttomia ja mukavia eläkepäiviä koko vuoden edestä.
-Lihaskuntoon satsataan paremmin, muistetaan soitella sitä hierojaa vähän useammin.
-Kilppariarvojen tarkistus.
Omistaja:
-Kehitystä agilityssä.
-Olisi kiva keksiä, että mitä sitä tekisi isona.
-Ahkerampaa mutta maltillista treenaamista. Ei oleteta että aussie osaa kaiken vaan siksi, kun se sattuu olemaan aussie, eikä vaadita Nuutilta liikaa silloin, kun se ei selkeesti pysty suoriutumaan.
-Hermot Nuutin kanssa.
Ja vuoden päästä taas katsotaan, että osuiko mikään kohdalleen. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti