Ääh. Ollaan vissiin sen verran lähellä taas kisoja, että tuntuu että pakka taas hajoaa käsiin. Epävarmat liikkeet on epävarmoja, ja nyt on sitten kunnolla kämmäilty niissä varmoissakin. Kaikki siis paperille ja ylös, ja sitten päätetään että mitä vielä yritetään korjailla ennen kokeita.
Paikkis: Maahanmeno hidas, jos menee ollenkaan. Sivulle istuminen jää puolitiehen. Tähän vielä ehtii puuttua.
Seuraaminen: Joka ainoa perusasento meinaa jäädä väliin. Tähän on pakko puuttua.
Luoksari: Jostain syystä Kerttu ei mene maahan, vaikka se maahanmeno on ollut tähän asti se helpompi stoppi. Tähän puututtiin jo nostamalla luuri ja soittamalla koiralle ensi viikoksi hieroja. Ennakoi perusasennon, eteentulo vino. Perusasennon ennakoimiseen on puututtava, mutta eteen saa nyt tulla vinoon. Muutenkin saatan siirtää palautukset sivulle kisojen jälkeen, kun vähän alkaa näyttää siltä etten jaksa opettaa kunnollisia eteentuloja.
Liikkeestä istuminen: Jää
seisomaan. Wat? Se ei ole jäänyt seisomaan sitten lokakuun. Kertaakaan, edes satunnaisesti. Eilen jäi seisomaan kolmesti. Hitusen ihmetyttää.
Ruutu: Ollut varma jo kauan, nytpä ei ollutkaan. Meni hitaasti ja epävarmasti ruutuun. Oli ihan hukassa ruudussa, vaikka jäi tuurilla ruudun sisälle. Seuraamispätkän jälkeen ei tehnyt perusasentoa. Siis oikeesti, mitä? Sille on toitotettu sitä perusasentoa kohta kaksi vuotta (tai oikeestaan jo kaksi vuotta? Siitä on aika tarkalleen pari vuotta kun neiti meille muutti), miten se nyt yhtäkkiä on niin vaikeaa?
Tunnari: Tuuripeliä. Vaikka tekee hyvin työtä kapuloilla, saattaa menettää kokonaan itseluottamuksen, "ei se vissiin ollutkaan täällä, otan nyt tästä tämän ja toivon ettei kukaan huomaa eroa". Välillä toimii myös vierailla liikkureilla, on toiminut jo jonkin aikaa. Tällä viikolla taas nappasi väärän. Ennakoi lisäksi perusasennon, kun palauttaa eteen.
Metalli: Ravipalautus, ennakoi perusasennon. Palauttakoot ravilla ja palauttakoot vinoon, se taistelu on jo hävitty, mutta tuo ennakointi...
Hyppynouto: Perusasennon ennakointi tässäkin.
Kaukot: Toimii! Toistaiseksi, meillä on vielä hyvin aikaa hajottaa tämäkin liike. Toki jos liikkuri liikkuroi koiran takaa, niin sitten menee pipariksi nämäkin. Sen lisäksi, että Kepe luulee liikkurin tulevan päälle, en näe lukea kylttiä (ai miten niin pitäisi varata se aika optikolle?)
Kokonaisvaikutus: Ei se eläin kovin hanskassa ole. Tai siis on, mutta pitäisi olla paremmin. Varsinkin paikkamakuuseen mennessä lähtisi mielellään omaa reittiään. Vire laskee, kun liikkuroidaan. Ei siis kymppiä ole tulossa tästäkään.
Liikkeet on siis tällä mallilla, puolentoista viikon päästä näillä liikkeillä pitäisi kisata. Hieronta voi auttaa, koska Kerttu reagoi lannerangan koskemiseen, eli se voi olla taas jumissa. Selittäisi osaltaan maahanmenon ja perusasentojen vaikeutta. Viime kuussa mietin, että pitäisikö se hierottaa nyt ennen kokeita, mutta ajattelin että ei se mitenkään jumeja oireile. Eikä oireillutkaan, ennen eilistä. Nyt sitten hirveällä kiireellä piti hierojaa varata, ja aikakin meni torstaille asti. Jos tästä vaikka vähän ottaisi opikseen, ja hierottaisi tuon elukan kolmen-neljän kuukauden välein kisakaudella.
On liikkeissä toki hyvääkin. Kaukot esimerkiksi. Samoin seuraamisen askelsarjat on saatu mallilleen. Luoksarin stoppi on parantunut. Ei se ihan täyttä shaibaa ole, mutta melkeen. Melkeen tekisi mieli jättää koko karkelot välistä, mutta jäädään kuitenkin juoksutauolle viimeistään kuun vaihteessa, joten helmikuun kisoihin ei ole asiaa. Sitten onkin pelkkiä miestuomareita, joten niiden kisoihin osallistuminenkin on vähän epävarmalla pohjalla, neiti kun ei ole aina ihan superavoin (vaikka se semmoista esittääkin 99% ajasta). Saa nyt nähdä että panikoidaanko turhaan, koska vielä ei ole tietoa että mahdutaanko kokeisiin vai ei. Ja ne juoksut, ne voi tulla myös ennen kisoja, jolloin nämä kisat jää automaattisesti väliin. Kertun viime juoksut alkoivat muistaakseni 30.7 (vai 31.7?)., ja Kertulla on lähes päivälleen säännöllinen juoksukierto. Jos nyt juoksut tulevat yhtä säännöllisesti mitä tähän mennessä, ne alkavat 28.1. Kokeet on 27.1., joten tiukille vetää. Sterkkausta olen vähän mietiskellyt näiden juoksujen jälkeen, kun tuo 6 kk on aika lyhkänen väli meidän arjessa, mutta sen näkee sitten keväämmällä mitä tehdään.
Agilityt on jatkuneet. Nuutti alkaa taas olla oma itsensä treeneissä, joten mahdollisesti sillä on ensi kuussa kisat edessä. Kerttukin on aika pätevä ollut. Sille pitää alkaa ensi kuussa nostamaan rimakorkeutta, että päästään joskus hyppimään maksi-esteitäkin. Kerttu on nyt viime aikoina saanut niin paljon massaa, etten enää usko sen menevän medeihin mitenkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti