sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Hannu 16 viikkoa

Aika kuluu kovaa vauhtia, ja tänään Hannulle tuli ikää 16 viikkoa. Kasvu on hetkeksi tauonnut, Hannu on pysynyt pari viikkoa suunnilleen saman kokoisena. Puntarille se pääsee huomenna rokotusten yhteydessä, mutta veikkaisin että kiloja on suunnilleen 12 ja korkeutta ehkä semmoinen 42 senttiä. Pikkupentuaika menee hirveän nopeasti ohi. Mulla on siitä vähän ristiriitaiset fiilikset, toisaalta olisi ihanaa kun olisi aina tuollainen söpö pentu, toisaalta pentuaika on hirveän raskasta. Varmaan oman lisän tekee vielä se, kun ei ole itsekään täysissä ruumiinvoimissa. Toisaalta, viimeiset neljä kuukautta on mennyt sairauslomalla, joten ei ole tarvinnut itseään töissä rasittaa.

Toisaalta koska sairauslomalla ollaan syystä, niin ei tämä ihan pelkkää onnea ja auvoa ole. Nukkumisessa menee kuitenkin puolet vuorokaudesta, eikä sitä toistakaan puolikasta jaksa täysillä vetää. Hannun kanssa esim. treenit on jääneet tosi vähiin (ja niin on kyllä Kertunkin). En kuitenkaan pidä asiaa mitenkään hirveän huolestuttavana, eipä ainakaan tule hoppuiltua toisin kun Kertun kanssa aikanaan. Hihnakävely sujuu jo välillä ihan kivasti, huomaa siitä että joka lenkillä ei välttämättä ole pinna kireällä. Pinna kiristyy nimittäin tosi nopeaa, mikäli joudun vasenta kättä käyttämään. Mieluitenhan nuita lenkittäisi erillään, se on kaikille kolmelle helpointa, mutta ainakin aamu- ja iltalenkit mennään porukalla.

Kerttu on ruvennut parantumaan leikkauksesta jo ihan kivasti. Nyt olen jättänyt haavapuvun ja kaulurin pois, koska Kerttua ei yhtään kiinnosta haavan nuoleminen. Antibiootti on auttanut myös pissiittiin, koska mitään oireita ei enää ole. Kuuri alkaa olla puolessavälissä. Huomenna jää agilityt vielä välistä, mutta tiistaina olisi tarkoitus jo palata treenikentille. Tiistaina on myös haavan jälkitarkastus.

Viikonloppuna käytiin taas Wäinöä ja Nuuttia katsomassa. Kerttu pääsi kertaalleen pinkomaan pihalle ilman lupaa, ja hetken se siellä juoksikin ennen kuin antoi kiinni. Alkaa vissiin energiaa olla jo, vaikka ollaan vähäsen lenkkejä pidennetty. Wäinön ja Nuutin kanssa käytiin lenkillä, ja molemmat sen kahdeksan kilometriä ihan mukavasti köpötteli. Pitäisi joskus muistaa ottaa Nuutin juoksuvaljaat mukaan, että voisi sen kanssa käydä vähän hölkkäämässä. Nyt ainakin tuntui että menohaluja oli.

Hannulla oli tänään pentutreffit puolivuotiaan collien kanssa. Hannu on päässyt kyllä tosi monenlaisen koiran kanssa leikkimään, ja kaikkien kanssa on toimeen tullut. Jospa se isonakin olisi yhtä koirasosiaalinen.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti