Nuutti 18.11.2009-22.9.2020

Kuukausi sitten jouduttiin hyvästelemään Nuutti nopeasti edenneen sydänsairauden vuoksi. Nuutti oli pirteä loppuun asti, vasta ihan viime metreillä vointi huononi.

Vähän kuulumisia

Edellisen postauksen ja Kertun valioitumisen jälkeen on koirarintamalla ollut hiljaista. Helmikuussa Hannu sairastui kennelyskään, ja itse sairastuin samoihin aikoihin. Kun kennelyskäkaranteeni oli ohi, niin aussiet lähti pitämään shelteille seuraa ja itse lähdin sairaalaan. Oma parantuminen on ollut hidasta, ja olenkin saanut tottua koirattomaan elämään tämän kevään aikana. Koirat ovat siis koko kevään ja alkukesän asuneet mun vanhemmilla, mutta huomenna olisi tarkoitus ottaa Hannu vihdoinkin takaisin kotiin. Kerttu jatkaa maalaiselämää vielä pari viikkoa ennen kun tulee kaupunkiin.

Koirilla on mennyt hoidossa yllättävän hyvin. Hannu on ollut kiltti (mutta äänekäs, ja vähän harrastellut parkouria), ja Kerttu nyt ei juuri muuta kun kiltti osaa ollakaan. Hannun ja Wäinön välit on huonot, ja mulla olikin tosi huono omatunto siitä, että Wäinö ja Nuutti joutuu olemaan portin takana omassa kodissaan. Kuitenkin sheltit on olleet ihan hyvillä fiiliksillä, eikä stressissä ollenkaan. Shelteillä on tapana vähän stressaantua aina kun käydään kylässä, mutta ilmeisesti nyt pitkän visiitin aikana ne ovat tottuneet siihen että aussiet nyt vaan on siellä. Toki Wäinö käy heti Hannun päälle jos saa mahdollisuuden, joten samassa tilassa ei voida olla.

Hannu ja Kerttu on oppineet hyvin oman tontin rajat. Naapurin hirvikoira ajetaan omalle puolelleen, mutta naapurin puolelle ei mennä. Jos tiellä menee koira ohi, niin Hannu saattaa lähteä pihatielle räksyttämään muttei mene tielle asti. Lenkillä käyttäytyvät kiltisti niin kauan, kun vieraat menevät ohi eivätkä jää puhuttelemaan, koska Hannun mielestä puhuttelu on arveluttavaa käytöstä. Muuten siellä on onneksi mennyt hyvin.

Nyt tosiaan olisi tarkoitus ottaa Hannu hetkeksi kotiin, ja katsoa mitä se sanoo taas kaupungista. Se on kuitenkin asunut lähes 4 kuukautta maalla, ja on varmaan täysin metsittynyt. Kerttu ei vielä tule kotiin, jotta saan vähän totuttaa Hannua taas kaupunkiolosuhteisiin. Jännittää kyllä vähän että sopeutuuko se takaisin tänne. Äiti on niin tykästynyt Hannuun ettei raaskisi antaa sitä takaisin, joten jos Hannu ei meinaa enää kaupunkiin suostua muuttamaan, niin on kuitenkin varakoti tarjolla. Toki tässä yhden koiran ottamisessa on takana myös se, että näen että olenko vielä siinä kunnossa että pystyn koiria pitämään. Kertun kanssa elo olisi helpompaa, kun Kerttu on niin kiltti ja sitä on helppo pitää irti jos en pysty lenkkeilemään. Hannua ei voi irti päästää, joten sen kanssa on vähän vaikeampaa. Hallille kuitenkin päästään, joten voidaan edes vähän treenata vaikkei liikkuminen sujuisikaan.

Kertun menin ilmottamaan ruotsin rally-tokon kurssille, joten Ketekin pitää ottaa parin viikon sisällä kotiin. Kisakalenteriakin on vähän rally-tokon puolelta katseltu, ja pisteiden pitäisi riittää myös SM-kisoihin, joten toivottavasti syksyn aikana päästään normaalisti touhuamaan.

Sheltit on molemmat vielä menossa mukana. Wäinölle tuli ikää 14 vuotta ja 6 kuukautta, joten ei sitä enää nuoreksi pojaksi viitsi sanoa. Wäinöllä todettiin shelteille tyypillinen mukocele, joten sitä nyt lääkitään ja toivotaan parasta, koska tämän ikäistä ei lähdetä enää leikkaamaan. Verikokeissa oli maksa- ja munuaisarvoissa vähän sanomista, joten hammaslääkärin jouduin siltä perumaan kun nyt ei uskalla nukuttaa sitä. Muuten Wäinö on vielä pirteä vanhus, se lenkkeilee useamman kilometrin lenkit (liikkuu siis paremmin mitä omistajansa) ja leikkii leluilla ja touhuaa mielellään temppuja ja tokojuttuja. Nuutti on myös hyvässä kunnossa, ja nuortuu noin kymmenen vuotta kun pääsee vähän touhuamaan. Molemmat jaksoivat hellejakson hyvin, ja ovat ikäisekseen hyväkuntoisia. Jännityksellä odotellaan Wäinön sapen kontrolliultraa, toivottavasti lääkitys pitää taudin kurissa.

 

Kertusta RTVA

Onpa jäänyt blogin päivittäminen vähälle. Kuitenkin aika paljon on tapahtunut. Pitää kirjoittaa jossain vaiheessa vähän muistakin aiheista, kun tämä on nyt rally-postaus. (Instasta voi kurkkia kuulumisia ajankohtaisemmin.)

Kertusta tuli rallyvalio! Tarvittiin siihen 5 MES-kisaa, joista yksi oli harmittavat 94 pistettä ja joista yhden mokasin ihan itse.

Tuolla syyskuun 94 pisteen radalla kuitenkin voitettiin piirinmestaruus viime vuonna. Rata oli haastava, koiria vajaa 40 ja alle puolet saivat tuloksen. Mysteeriksi jäi että mistä menetettiin yksi piste (houkutuksen kontr, kun itse en huomannut siinä yhtään mitään), mutta vaikkei siitä valiotulosta saatukaan niin luokkavoitolla irtosi mestaruus silti.

Seuraavana kisattiin seuranmestaruudesta marraskuussa. Olin itse tosi huono. Jotenkin jännitti ja olin liian epäselvä, ja pyörähdykseen olin lähettää liian myöhään (siitä -3tvä). Siinä kuitenkin jännitys laantui kun kämmäsin ja hyvää tulosta ei kannattanut odotella, joten sen kummemmin virheitä ei tehty. Pisteitä 96, RTK4 ja ensimmäinen valiotulos. Kisoissa jäätiin kuitenkin neljänneksi. 

Joulukuussa lähdettiin ensimmäistä kertaa Tornioon kisaamaan. Tuplakisat oli tarjolla, valitettavasti toiseen kisaan jäätiin varasijalle. Kisarata meni kuitenkin mukavasti. Fiilis oli molemmilla hyvä, ja rata sujui kivasti. Yksi -1 kun tuli vähän huonosti eteen istumaan, joten 99 pistettä ja toinen valiotulos plakkariin. Harmitti että toiselle radalle ei mahduttu, koska se näytti myös sellaiselta jossa Kertulla olisi ollut hyvät mahdollisuudet pärjätä.

Valioituminen kuitenkin jäi tälle vuodelle. Kisoihin ilmottautuessa mietin, että mennäänkö riskillä ja kertalisenssillä, vai otetaanko kalliimpi lisenssi. Arverin kuitenkin että valioitumiseen on paremmat mahdollisuudet vuosilisenssillä, koska mun tuurilla kertalisenssejä olisi saanut ostaa useammankin.

Kotikisat oli kuitenkin kyseessä, tuomarin radoilla en ollut ennen käynyt joten vähän jännitti. "Vähän". Ja loppuun asti sai jännittää, kun huomasin hihnaa ottaessani että namikippo on samassa taskussa, joten tietenkin säikähdin että nyt se tippuu sieltä hihnan mukana. 

Rata näytti alkuun vaikealta, mutta tutustumisessa huomasin että ei se mahdoton ole. Lämmitellessä Kerttu ei lähtenyt kiertämään mua kummaltakaan puolelta, ja molemmat kierrot olivat radalla joten niitäkin sai vähän jännittää. Kerttu oli kuitenkin radalla hieno mun jännittämisestä huolimatta, ja veti puhtaan radan. Itsekään en pisteitä menettänyt, joten 100 pistettä, luokkavoitto ja kolmas valiotulos, eli Kee on nyt sitten FI RTVA Ghosteye's Ice Fern. Tosi hieno tyttö. 

Kertulla on nyt neljältä eri tuomarilta SM:iä ajatellen 389 pistettä. Neljän parhaan keskiarvo on 97,25. En tiedä että ollaanko lähdössä SM:iin koska ne on niin kaukana, mutta todennäköisesti pisteet riittää jos päätänkin lähteä. Ja onhan meillä aikaa vielä kisailla ennen SM:iä, ja pitääkin kisata kun menin sen lisenssin ostamaan. Pitää ainakin yrittää kerätä niin hyvät pisteet, että jos lähdetään, niin päästään seuran joukkueeseen.

Ei se huonolta näytä :)

Kisa-, treeni- ja terveyskuulumisia

Kesä on mennyt nopeasti. Paljon ollaan koirien kanssa touhuttu, mutta lähinnä treenirintamalla. Kerttu kävi kuitenkin kesäkuussa korkkaamassa rally-tokon MES-luokan 84 pisteellä. Kerttu teki hyvin, kaikki pistevähennykset lähti ihan mun omista toilailuista. Jostain syystä hidastin liikkeestä istumisen, josta lähti -3, ja yhden kyltin uusin turhaan ja uusin väärin, joten siitä -13. Seuraavana kisataan piirimestiksissä, joten nyt pitäisi mun ottaa sääntökirja käteen ja opetella laji, etten ihan noin pahasti kämmäile seuraavissa kisoissa. Olin ehkä vähän liian treenimoodissa, enkä ihan keskittynyt radalla.

Toiset viralliset "kisat" tälle kesälle oli Kertun näyttelyt. Kerttu kävi Kemin näyttelyissä pyörähtämässä. Käytiin parit nätöharkat ja yritin opetella seisottamaan Kerttua niin, ettei takakorkeus pistä kovin vahvasti silmään. Myös turkin kanssa tehtiin viikon verran töitä, että saatiin kaikki kiharat takapuolen päältä siliämään. Mutta hyvä siitä tuli, ja Ketekin sai sen harrastus-H:n plakkariin. :) Itse esitin koiraa kehässä ensimmäistä kertaa, mutta ei se niin paha nakki ollutkaan mitä pelkäsin. Tuomarina oli Jari Partanen. Kerttu käyttäytyi niin kiltisti kun vaan koira pystyy, ja kun odoteltiin kentän laidalla niin Kerttu köllötteli koivet taivasta kohti. Kyllä vaan hyväpäisen koiran kanssa kaikki on helppoa. :)

Arvostelu oli tällainen: "Hyvä kokonaisuus. Varsin hyvät pään mittasuhteet. Hyvä ilme, ruusukorvat, hyvä kuono-osa, riittävän vahva kaula, hyvä eturinta, riittävä raajavahvuus, löysät välikämmenet, hyvä rungon tilavuus, tiivis lanne, liian jyrkkä lantio. Väri vaikea arvioida. Viitteitä merle-väriin päässä ja muutamia pisteitä rungossa. Kokomusta runko, valkoiset tassut. Hyvä askelpituus."

Mietin että olisi varmaan pitänyt sittenkin esittää Kerttu "sinisempi" puoli tuomariin päin, sillä taitaa toisella puolella olla yksi sininen läntti enemmän, mutta eipä tuolla käytännön merkitystä olisi ollut. H:ta lähdettiin hakemaan ja se myös saatiin. Tuomari oli mukava ja käsitteli koiraa nätisti. Kertun ei siis enää näyttelyihin tarvii mennä. :)

Nyt Kertulla on loppukuusta tokokisat, syyskuussa rallyn piirimestikset ja lokakuussa taas tokoillaan.

Hannun meinasin ilmoittaa myös rally-tokokisoihin, mutta päätin odottaa sittenkin hallikautta. Olisihan Hannu tietenkin hihnassa, mutta ehkä parempi että ensimmäisissä kisoissa saan keskittyä pelkästään Hannuun eikä tarvii olla silmät selässä että mihinkähän Hannu voisi reagoida.

Hannun kanssa käytiin yksi kurssi rally-tokoa, ja Hannu oli hirveän pätevä. Kohtalaisen hiljaakin se pysyy, kun sitä saa kehua. Hannulle seuraaminen on melkein lempihommaa ja rallyn alemmat luokat on käytännössä pelkkää seuraamista, joten Hannun mielestä rally on kivaa.

Tokossakin Hannu on kehittynyt. Nyt alkaa olla voittajaluokan yksilöliikkeet kasassa, ja EVL:stäkin se osaa paljon.

Tulevalle talvikaudelle otin molemmille koirille vain tokopaikat. Piti ajatella vähän rahaakin, ja rallya kuitenkin pystyy itsekseenkin treenaamaan. Agilityyn minusta ei enää ole, ja Kerttuakaan en enää niin uskalla hyppyyttää.

Terveysongelmaa on ollut niin Kertulla kuin Wäinölläkin. Kerttu heräsi kesän aikana pari kertaa jalattomana. Kertullahan on ollut kulumaa kyynärissä jo pian kaksi vuotta, joten sen kuluman muuttuminen rikoksi oli kauhukuvana. Lähdettiin siis lääkäriin ja lääkäri oli sitä mieltä, että ongelma on selässä. Mentiin sen jälkeen fyssarille ja fyssari oli taas sitä mieltä, ettei selän jäykkyys tuota aiheuta, ja löysikin vian hauisjänteestä. Nyt on taas Kerttu liikkunut hyvin, joten toivottavasti tämä ongelma on takana.

Wäinöllä lisääntyi yskiminen lyhyen hellejakson jälkeen, joten vanha herra pääsi lääkäriin. Keuhkoista löytyi nestettä, joten aloitettiin nesteenpoistolääke ja verenpainelääke. Ennestäänhän Wäinöllä on mennyt jo yksi sydänlääke vajaatoiminnan takia. Wäinö pärjäsi sillä lääkkeellä kolme vuotta, ja nyt toivotaan että vielä olisi vuosia jäljellä näillä lääkkeillä. Wäinö täyttää loppuvuonna 14, mutta on pirteä koira ja ikäisekseen hyvässä kunnossa, joten toivottavasti elo jatkuu samanlaisena.

Suruakin on ollut, kun lauman vanhin, siskon 14½-vuotias shelttivanhus Papi jouduttiin lopettamaan kuun alussa. Papilla alkoi liikkuminen mennä huonoksi, ja muutakin vaivaa oli jo ikä ehtinyt tuomaan.

Papi, ikää 14 v 6 kk

Papi oli hauska persoona. Toisaalta hyvin kovapäinen, ja teki mitä halusi, toisaalta taas kiltein koira ikinä. Mua Papi ei totellut oikeastaan koskaan. Pari viikkoa ennen Papin lopetusta yritin ottaa yhteiskuvaa meidän shelteistä. Papi ei enää kuullut mitään, niin yritin sille viittoa että pysyhän nyt paikallaan niin otetaan kuva. Papi kääntää katseensa pois käsimerkistä, koska jos et näe niin et voi totella, ja tulee mun luokse häntää heiluttaen.

Viimeiseksi jäänyt kuva tästä porukasta

Papi tuli siskolle silloin kun oltiin kaikki vielä nuoria, kun meidän ensimmäinen Ryyni-sheltti vietti viimeistä kevättään. Ja olihan Papi ärsyttävä pentu, ja kun yritettiin laittaa Ryyni hetkeksi turvaan kiusaavalta pennulta portin taakse, niin Papi meni portin välistä härkkimään Ryyniä, ja juoksi äkkiä portin toiselle puolelle turvaan ettei Ryyni ehtisi antaa takaisin.

Ryyni lopetettiin, ja tilalle tuli Wäinö. Wäinö sitten taas otti luulot pois Papilta heti ensimmäisenä. Ikinä en ole nähnyt niin vihaista pentua, mitä Wäinö silloin puolivuotiaana kun se Papin päälle kävi. Kumma kyllä, nopeasti niistä tuli kaverit. Uno muutti siskon luokse, mutta Unosta ja Papista ei meinannut tulla kavereita ollenkaan, joten Uno vaihtoi kotia ja muutti äidille. Juliukselle ja Kirpulle Papi oli hirveän hyvä isoveli. Aikanaan Kirppu tuli ihan siitä syystä, ettei Julius jäisi yksin kun Papi lähtee.

Kolme jäljellä.

Nopeasti kuluivat vuodet. Vaikka koiran lopetus ei ikinä kivaa olekaan, niin toivoisin kuitenkin että muutkin meidän koirat yltää samaan ikään mitä Papi.

RTK3 ja EVL2

Kertun kanssa ollaan taas vähän kisailtu. Ensin oli tokokisat, joissa harmillisesti pisteet ei ihan riittäneet sinne valioitumiseen.

Paikkiksissa jo tapahtui jotain hassua: Kerttu valui maahan ennen käskyä. Pari koiraa meni maahan ennen aikojaan, ja kun niitä sieltä nosteltiin, päätti Kerttukin että nyt tässä on istuttu jo tarpeeksi kauan. Jännä ongelma, koska pelkäsin että se koomaa liikkuriin eikä mene maahan ollenkaan. Mutta taas löytyi asia mitä ei olla treenattu, eli pitkä istuminen sen jälkeen, kun ohjaajat on jo tulleet takaisin. Istuminen oli 10, mutta makaaminen 6½.

Yksilökehät alkoivat tunnarilla. Ensin vähän mietitytti että miten käy kun ensimmäinen liike on matalan vireen liike. Kerttu haisteli kovasti, löysi kapuloiden seasta namin, jatkoi haistelua ja toi oikean kapulan. Siitä tuli 9.

Seuraavana oli ruutu. Tiesin jo kehän rakentamista katsoessani, että tuohon se ykkönen kaatuu, ja siihen se kaatuikin. Eteenlähetys oli suoraa kohti sihteeripöytää, ja Kerttuhan ei halua ihmisiä kohti yksin juosta. Kaksi korjausta vaadittiin ennen kuin koira oli ympyrässä. Loppuliike meni hyvin, mutta pisteitä paloi liikaa, plakkariin jäi vain 5½ pistettä.

Seuraaminen meni yllättävänkin hyvin. Taustaa sen verran, että mulla on tämä keskuhermostosairaus, jonka vuoksi tulee halvausoireita. Kolme päivää ennen koetta meni vasen jalka. Jalka oli aika hyödytön, pysyin pystyssä mutta jalka vaan roikkui perässä. Kävin kerran treenaamassa pätkän seuraamista, katsoin että Kerttua ei haitannut huono liikkuminen, ja kokeessa tuli sitten se ensimmäinen pitkä seuraamiskaavio huonolla jalalla. Ja Kerttu oli hieno! Kerttu esitti ehkä parasta seuraamistaan ikinä. Itse vaan varmistelin liikaa, mistä lähti pistettä pois. Pisteitä jäi 8.

Inhokkimme zeta meni myös hyvin. Kerttua varmasti auttoi se, että kävelin tosi hitaasti. Kaikki asennot löytyi, paras zeta ikinä. Pisteitäkin hurjat 9½, ikinä ei olla näin hyviä pisteitä tästä saatu.

Ohjattuun noutoon loppui ensimmäinen osa. Vasen piti hakea, ja vasen sieltä tuotiinkin. 9 pistettä, varmaan vähän noottia tuli kaadetusta merkistä.

Hässäkkä oli taas iso kysymysmerkki sen suhteen, että malttaako Kerttu kuunnella. No ei malta ei. Omatoimisena tyttönä Kerttu valitsi asennon ihan itse, ja kyllä huokasin helpotuksesta kun kuulin että sain ohjata Kertun oikeanpuoleiselle esteelle, kun jo Kertun pysähtyessä näin että sen se lukitsi tällä kertaa. Tämä liike on vähän tuuripeliä, kun Kepe ei vaan kuuntele, enkä tiedä mitä mun pitää tehdä että saan sen kuuntelemaan. Pisteitä tuli 7.

Kaukoissa ei sen suurempaa, niistä 9.

Ja se luoksetulo. Se hemmetin luoksetulo. Käytiin ennen kehää ulkona vähän pysähtelemässä, ja Kerttu pysähtyi hyvin. Mutta pysähtyikö se kisakehässä? No eipä tietenkään. Tai siis pysähtyi joo, mutta valui runsaasti. Maahanmenossa koomasi. TAAS. Pisteitä 5,5, ja se viimeinen naula ykkösen arkkuun.

Yhteensä siis 247,5 pistettä, kakkostulos, ja valioituminen oli 8,5 pisteen (ja sen typerän ruudun) päässä. Toisaalta olen tosi tyytyväinen, että ruutuun tarvittiin juuri se 2 lisäkäskyä, koska yhdellä lisäkäskyllä oltaisiin saatu 255,5 pistettä, ja sitä en olisi ehkä kestänyt. 8,5 pistettä on jo ihan siedettävä, mutta 0,5 pistettä valioitumisesta koettelisi huumorintajua vähän turhan reippaasti.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Niin lähellä ja silti niin kaukana. 🙈 Tänään jäätiin ärsyttävät 8,5 pistettä siitä kolmannesta ykkösestä. Paikallaoloissa Kertulla kävi vähän kämmi, kun se ehti valua maahan ennen käskyä, kun piti odottaa että pari koiraa nostetaan uudestaan istumaan. Ruudussa oli merkitön hukassa, koska olisi pitänyt ihmisiä kohti juosta. Loppuosa oli kuitenkin hyvä. Hässäkässä ei taaskaan kuunnellut, mutta onneksi valitsi edes sen oikean kapulan, vaikka asento väärä olikin. 😂 Ja se luoksetulo. 🙈🙈🙈 Lähdetään ihan kohta uhraamaan vuohia ja lampaita pakanajumalille, koska ei me muuten saada sitä kisoissa ikinä toimimaan. Treeneissä jo sujuu, mutta kisoissa ei ollenkaan. Muuten Kerttu oli hieno ja pätevä. 😍😍 Se on kolme päivää ehtinyt mun tönkköjalkaan totutella, eikä sitä kehässä häirinnyt mun huono käveleminen yhtään. Itse varmistelin turhan paljon seuraamisessa, josta sitten vähän rokotettiin, mutta vissiin itseäni hermostutti kun oli ensimmäinen kokonainen kaavio tuon jalan menemisen jälkeen. Zeta oli hieno! 🎉 Noudot oli hyviä, vaikka palautukset saisi olla parempia. Ykköseen olisi riittänyt ihan vaan omalla tasolla tehty ruutu. Nyt jää Kete kesälomille tokokisoista, ja katsellaan syksyllä että ollaanko vielä kisakunnossa. Mutta hyvä koe oli, akka oli pätevänä. 😍 #australianpaimenkoira #aussie #australianshepherd #aussiesofinstagram #australianshepherdsofinstagram #australianshepherdworld #aussiesoftheworld #aussiesdoingthings #auspai #aussiegram #aussie_images #obediencedog #obedienceaussie #obediencetrial #toko #tokokisat #tokoaussie #pätevätyttö #tokokoira #instaaussie #instadog #dog #dogtrials #dogsports #dogsofinstagram #dogstagram

Henkilön Heidi Lukkarila (@heidilu_) jakama julkaisu Touko 30, 2019 kello 4.36 PDT

Kokeessa oli paljon hyvää. Oikeasti. Se, että Kerttu vetää näinkin hyvin puolikuntoisen ohjaajan kanssa on jo tosi hieno asia. Kerttu olisi saanut lähteä vahvemmin sosiaaliseen palkkaan mukaan, mutta vire ei laskenut missään vaiheessa. Sivulla maahanmenot oli kauan iso ongelma, nykyään ne onnistuu ilman lisäkäskyjä. Periaatteessa se jäi nyt kiinni siitä, että Kerttu ei halunnut juosta kohti vieraita ihmisiä. Jos ruutu olisi ollut toisin päin, olisi pisteitäkin ollut riittävästi. Mutta tämä on lajin henki, näillä mennään ja syksyllä katsellaan hommaa uudestaan. Toivottavasti ollaan syksylläkin molemmat vielä kisakunnossa.


Viikko tokokokeesta oli rally-tokokisat. Päästiin varasijalta mukaan, ja pakkohan se oli käydä yrittämässä. Kerttu oli aika pätevää tyttöä, sai täydet 100 pistettä ja voitti luokkansa. Se oli se kolmas tulos voittajasta, joten saatiin RTK3 ja noustiin sinne mestariin. Kete veti hienosti voittajaluokan, ainoat pistemenetykset koko luokassa oli se edellisten kisojen -3, kun jouduin uusimaan spiraalin kun lähdin kävelemään väärään suuntaan. Pätevä Keete.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Akkaeläin. 💕 Päästiin varasijalta rally-tokokisoihin, joten tänään viikon loman jälkeen oli kisahommia. Kerttua ei huono valmistautuminen haitannut, eikä sitä haitannut mun klenkkasu, vieras nurmikenttä tai lämpö (no okei, lämpö haittasi vähän), vaan Kerttu veti taas 100 pistettä ja sai koularin RTK3. 😍 Harmittaa se yksi spiraalin väärään suuntaan kiertäminen edellisissä kisoissa, koska muutenhan Kerttu veti koko voittajaluokan ilman yhtä ainutta virhettä. Pätevä akka, seuraavana sitten mestariluokkaan. 😁 #australianpaimenkoira #aussie #australianshepherd #aussiesofinstagram #australianshepherdsofinstagram #australianshepherdworld #aussiesdoingthings #aussiesoftheworld #auspai #aussiegram #aussie_images #rallytoko #rallyobedience #rallyo #dogsports #dogtrials #dogtraining #koiraurheilu #koiraurheilunilo #koiraharrastus #dogsofinstagram #instaaussie #instadog #dogstagram

Henkilön Heidi Lukkarila (@heidilu_) jakama julkaisu Kesä 6, 2019 kello 9.25 PDT

Kerttu on varasijalla kesäkuun lopun tuplakisoihin. Vähän veikkaan ettei ehditä tälle vuodelle enää hakea SM-tuloksia. Pitäisi saada kuitenkin ensi kuun loppuun mennessä 4 tulosta, ja kaikkien pitäisi olla varmaan lähemmäs 100 pistettä. En jaksa uskoa että onnistuu. Ensinnäkään ei varmasti edes ehditä kisaamaan neljää kertaa.

Vihdoinkin niitä kuulumisia

Jestas miten blogi laahaa jäljessä. Edellisestä päivityksestä on vierähtänyt pari kuukautta, ja onhan tässä nyt jotain tapahtunutkin. Instaan yleensä päivittyy tuoreemmat kuulumiset.

Ensin terveysjuttuja. Kertulle kasvoi toiseenkin etujalkaan patti, juuri ranteen kohdalle. Patti on vaalea, kiinteän oloinen eikä haittaa koiraa. Kokoa sillä on alle 5 mm. Semmoinen rauhallisen näköinen, tasainen pinta. Kuitenkin, koska ihokasvaimet voivat näyttää melkeen miltä vain, niin kovin kauaa ei oma hermo pitänyt tarkkailulinjalla, vaan kuskasin neitisen lääkäriin. Kerttu ei kovin arvostanut, ilmeisesti viime käynnin korvien sörkkiminen oli jäänyt mieleen (Kertulla on norsun muisti näissä asioissa...), ja Kete oli kovasti sitä mieltä, että häneen ei tarvii koskea. Yksikätinen omistaja sai tehdä ihan tosissaan töitä että sain Kertun pidettyä pöydällä. Patista napattiin ohutneulanäyte, ja tultiin siihen tulokseen että harmiton on. Nyt se patti saa olla ranteessa, otetaan se pois kyllä jos alkaa Kerttua häiritsemään.

Nuuttikin sairasti keväällä haimatulehduksen. Nuu oli tosi kipeä, ja porukat ehtivät jo miettiä että onko se Nuutin aika nyt tullut. Lääkkeillä kuitenkin olo parani nopeasti, ja kun itse ehdin muutaman päivän jälkeen Nuuttia katsomaan, niin vastassa oli jo ihan normaali Nuutti, josta ei hirveästi kyllä uskonut että oli ollut niinkin kipeä. Nuu ei ole vielä kontrollissa käynyt, mutta vointi on ihan sitä mitä pitää ollakin.

Papilla on kohta ikää 14½ vuotta. Vanhuuden vaivat ja jonkin asteinen dementia vaivaa, mutta toivottavasti Papi tämän kesän vielä näkee.

Wäinölle puolestaan on vaikea löytää sopivaa kipulääkettä, kun sillä maha menee niistä sekaisin. Onneksi Wäinö ei kipeä ole, mutta välillä sille joutuu parin päivän kuurin varmuudeksi antamaan. Onhan sillä ikää kohta 13½ vuotta, eli varmasti joitain kolotuksia välillä on. Wäinökin kävi senioritarkastuksessa, ja lääkäri oli sitä mieltä että harvoin näkee näin hyväkuntoisia tähän ikään ehtineitä koiria. Onni on pirteä vanhus. :)

Hannun vointi on ollut ihan hyvä. Sitä ei ole vieläkään luustokuvattu. Tätä se vähän on kun ei pysty autoa ajamaan, ja kun ei rauhoitettua Hannun kokoista eläintä oikeen bussissakaan voi kuljettaa. Pitää siis sumplia edelleen aikatauluja, että saataisiin Hannukin läpivalaistua. Eihän tuo ole kuin 26-kuinen, että ei sinällään paha, kun alle 2-vuotiaana en kuvaa. Ja kun ei tuo agilityeläin ole, niin ei sillä niin kiire ole.

Ja treenipäivitystäkin.

Talvikausi loppui ja kesäkausi alkoi. Hannulle en ottanut kesäkaudelle yhtään paikkaa, Kertulle vain yhden. Halvaksi tulee. :D

Hannuhan kävi tässä keväällä ensimmäisissä tokoepiksissäänkin. Olin ilmoittanut Kertun EVL:ään, joten ilmoitin Hannun ALO:on. Aikataulutusten vuoksi paikanpäällä siirsin kuitenkin Hannun avoimeen. Ja Hannuhan voitti luokkansa. Otti paljon häiriötä liikkurista, mutta teki silti mitä sanottiin. Plussana vielä että oltiin ihan ekaa kertaa kyseisessä hallissa.


Kerttukin voitti EVL:n, kun oli ainoa koira luokassaan. Ihan täysin tyytyväinen en ollut Keten suoritukseen, mutta ehkä ne epikset tulivat liian pian virallisten jälkeen.

Treeneissä Kete on vetänyt kuitenkin hyvin. Se on pirteä, tekee hyvällä vireellä ja joka kerta se pitää melkein väkisin raahata kotiin. Hässäkässä keittää yli, joten se on siinä ja siinä että saadaanko kisoissa pisteitä. Muuten Kepe tekee tasaisella vireellä.

Myös rallya ollaan jatkettu. Yritän nyt häivyttää Kertulta kaikki käsimerkit, koska se saattaa sormen heilahduksesta jo päätellä että mikä kyltti on kyseessä, ja yleensä Kerttu arvaa väärin. Ilman käsimerkkejä sen on pakko kuunnella. Radan ulkopuolella onnistuu jo kohtuudella, mutta radalla välillä Kerttu ennakoi. Pitäisi saada itseltäkin kaikki sormen nytkähdykset pois. Takapään käyttö on kehittynyt. Viimeksi oli rata lähes kokonaan oikealla, ja olin tosi tyytyväinen takapään käyttöön. Muutenkin Kepe on kiva rally-koira, tekee kyllä tarkasti kunhan malttaa kuunnella. Pitäisi sekin kisoihin kuskata, mutta niitä kisoja on täällä tos vähän.


Hannu se vaan kehittyy. Tokossa voittajan liikkeet alkaa olla hanskassa myös kisamatkoilla. Myös EVL:n liikkeet onnistuu kohtuudella, paitsi ohjattu, mitä en opeta näillä säännöillä ollenkaan. Todennäköisesti Hannu ei kuitenkaan ehdi EVL:ään ennen sääntömuutosta, ja jos ehtiikin, niin merkki on helppo opettaa. Kuitenkin näistä vanhenevista säännöistä esim. zetan olen opettanut, vaikka todennäköisesti Hannun ei tarvii sitä ikinä kokeessa tehdä. Myös luoksaria olen opettanut näiden sääntöjen mukaisesti. Pitää kuitenkin ehkä odottaa uusien sääntöjen virallista julkaisua ennen kun niitä alkaa opettamaan.

Hannu on myös hiljentynyt paljon, vaikka välillä sitä ääntä vuotaakin. Valitettavasti se ottaa häiriötä ympäristöstä niin paljon, ettei sen kanssa kokeeseen ole pitkään aikaan asiaa. Hannu on semmoinen hitaasti kypsyvä yksilö, Kerttu kun nousi tuossa iässä EVL:ään. Hannun kanssa ei kuitenkaan tehdä sitä virhettä, että liian aikaisin mennään kisaamaan, mielummin vaikka sitten ei kisata ollenkaan.

Arjessa Hannu on edelleen haastava. Se on impulsiivinen, terävä koira, joka ei hirveän hyvin muutoksiin suhtaudu. Kuitenkin meidän perusarki rullaa mukavasti, niin kauan kun ollaan täällä kaupungissa niin siinä se Hannu menee missä Kerttukin. Helppo se ei ole, muttei missään nimessä mahdotonkaan. Mua vähän jännittää että miten käy, jos tämän sairauden takia menetän jalan. Mulla on toinen jalka aika huono, kyllä sillä kävelee ja vähän hölkkääkin, mutta refleksit on ylivilkkaat, ei se ihan hallinnassa ole ja tasapaino meinaa heittää. Kertun kanssahan pärjää vaikka päällään seisten, ja olen miettinyt että Ketestä voisi tarvittaessa avustajakoirankin kouluttaa. Hannun kanssa kuitenkin voi mennä arki vaikeaksi. Sillä kuitenkin mennään mitä on, ja Hannusta en meinaa luopuakaan. Eiköhän me jotain sumplita, ja voihan se olla ettei jalka tuosta huononekaan.

Hannun treenivideoita, kun siitä on tullut niin pätevä poika:

Pitkästä aikaa kisajuttuja

Kertun ja mun kisatauko kesti aika tasan 2 vuotta. Itselläni ei huvittanut kisata ja kun Kertullakin on ollut omat ongelmansa, niin ei sitten kisattu. Viikko sitten kuitenkin tuli kisatauko päätökseen, kun ilmoitin Kertun korkkaamaan rally-tokon voittajaluokan tuplakisoissa.

Palkintopossu. :) Lelu kyllä kuoli jo samana iltana

Tietenkin ensimmäiset kisat kahteen vuoteen jännitti, mutta ihan turhaan. Kepe veti hienosti. Itse vähemmän hienosti.

Ensimmäisellä radalla tehtiin molemmat kaikki oikein, saatiin 100 pistettä ja TP. Tuomari on ennenkin tykännyt Kertun tekemisestä, ja aikanaan nollakoirana Kee on saanut samalta tuomarilta MES-radalta 99 pistettä. Nytkin tuomari sanoi että Kertun tekemistä voisi katsella koko päivän. Palautteeksi oli lappuseen kirjoittanut, että "Aivan mahtava! Herttainen pari, ilo katsoa. :)" Itseänihän jännitti ihan kunnolla, siis polvet tärräsivät joka pysähdyksessä, mutta Kepe veti kyllä homman kotiin.


Seuraavalle radalle Kerttu lähti taas sillä fiiliksellä, että tehdään toinen puhdas rata. Valitettavasti itse olin vähän pihalla, ja lähdin kiertämään spiraalia väärään suuntaan. Huomasin kuitenkin että hetkonen, rataantutustumisessa en tähän suuntaan kävellyt, joten uusittiin se. Muuten sitten virheetöntä menoa, joten 97 pistettä siltä radalta. Harmitti, koska olisihan se ollut hienoa korkata voittaja kahdella 100 pisteen radalla. Toisaalta se harmitus on jo vähän väistynyt, koska omasta kämmistä huolimatta olihan tuo siistiä tekemistä, ja se on se pääasia. Toisesta radasta tuomari kommentoi että "Nätti ohjaajankierto ja eteentulo. Nätti seuruu kummallakin puolen, hieno peruutus". Kiva saada positiivista palautetta seuraamisesta, koska se on aina ollut Kertulle vaikeaa. Nyt sitten vielä kolmatta tulosta hakemaan, ja sitten Keetu pääseekin isojen tyttöjen luokkaan. :)

Tokokisat olivat tänään. Menin tienkin itse saamaan alkuviikosta sairauskohtauksen, ja puhuminen on taas vähän epäselvää. Kävin siis alkuviikosta vähän treenailemassa, ja katsomassa miten epäselvä puhe vaikuttaa koiriin. Eipä tuo juuri vaikuttanut, joten en lähtenyt kisaa perumaan. Ketehän piti kyllä mua viimeiseen asti jännityksessä, kun edellispäivänä haisteli 3-4 kertaa omaa tunnaria ja toi sitten väärän. Ei ole ihan tuo hajuaisti palautunut kennelyskän jälkeen.

Mutta itse kisat meni näppärästi. Paikkiksista 9½ ja 9. Istuessa oli kerran nuuskassut maata. Kerttu meni vähän korppiasentoon ennen maahan-käskyä, kun sitä jännittää se liikkuri siellä takana. Vähän hidas maahanmeno, muttei siinä tainnut muuta olla.

Ruudulla aloitettiin yksilöliikkeet. Hyvä eteenmeno, hyvin meni ruutuun, mutta siellä pikkuisen haisteli. Hyvin maahan, hyvin sivulle, siitä 9.

Seuraamisessa samaa ongelmaa mitä aina, eli poikittamista. Hidas oli hyvä. Siitä tuli aluksi seiska, mutta nostettiin myöhemmin kasiin.

Seuraavana ohjattu, siinä ei ollut kummempaa. Aluksi 9, nostettiin 10:iin.

Tunnari oli ensimmäisen kehän viimeinen liike. Perusasento vino, siitä ensin 8, mutta sekin nousi 9:iin.

Seuraava kehä alkoi kaukoilla. Kaksoiskäsky s-i -välillä, siitä siis 8. Muuten hyvä, mutta yksi seisominen oli vähän vajaa.

Inhokkimme zeta oli seuraavana. Ei istunut, ennakoi mukaanlähdöt ja viimeinen perusasento oli siinä ja siinä että lasketaanko sitä edes perusasennoksi. Omasta mielestäni ei oltaisi ansaittu siitä yhtään pistettä, mutta tuomari oli kiva ja antoi 7.

Kiertonoudossa Kerttu taas koomasi maahanmenon, siitä siis 8.

Luoksetulossa stoppi vähän valui, ja taas koomattiin maahanmeno, eli pisteitä tuli hurjat 6.

Loppupalautteessa tuomari sanoi, että mun vasen käsi häiritsi, ja sen takia lähti pisteitä. Sanoin sitten että kun se käsi on osittain halvaantunut, että en oikein asialle voi mitään, joten sen takia tuomari päätti että kädestä ei voi rokottaa, ja nosti ne kolme numeroa. Ilman sitäkin pisteet olisivat riittäneet ykköseen, mutta pisteiden noston seurauksena tuli vielä luokkavoitto.

Mutta kyllähän tuo käsi tätä hommaa vähän vaikeuttaa. Seuraamisessa se tuntuu olevan aina huonosti, ja Kerttu tietenkin luulee että siellä on nami kun sormet on koukussa. Lisäksi se näyttää siltä että imutan. Jokainen kapulan otto on vaikeaa, ja on ihan tuuristaan kiinni tippuuko se kapula. Varsinkin tunnari on vaikea saada pudottamatta, kun siinä ei edes ole laippaa. Mutta näillä mennään, ja tuomari oli sitä mieltä että kunhan muistaa kertoa tästä tuomarille ennen kehää, niin tuomarin on pakko ottaa se arvostelussa huomioon.

Kerttu teki aika omalla tasollaan hommia. Paljon oli hyvää, mutta toki niitä parannuskohteitakin löytyi. Zetaa ja luoksaria pitää treenata ihan extrapaljon, että saadaan ne toimimaan. Maahanmenon koomauksille pitää keksiä jotain. Muuten Kee teki niin kivasti, että ei siltä parempaa voi vaatia. Ja tämä taso riittää valioitumiseen, ja Kertun tavoitteet ei sitä korkeammalla ole. Kerttu teki pirtsakkana töitä, eikä kisaaminen ahdistanut. Kerttu myös sai noin 400 grammaa nakkia, kolme kissanruokapussia ja yhden hampurilaisen palkaksi, että se jaksaisi vielä yhden samanlaisen suorituksen jossain vaiheessa. Vielä en tiedä, että yritetäänkö sitä viimeistä ykköstä tänä keväänä vai jätetäänkö syksyyn, Kerttu kuitenkin tarvii aikaa palautua.

Mutta kaikin puolin hieno lopetus pitkälle kisatauolle, kun ensin tuli tosi hyvät pisteet rallykisoista ja sitten vielä EVL1. Joskus tauko tekee hyvää, ja Kertulle tauko teki tosi hyvää.

Muut kuulumiset sitten eriin postaukseen, ettei tästä tule ihan kilometrin mittaista.

Rane-veli sai myös ykköstuloksen, ja tuli toiseksi

Hannu 2 vuotta!

Niin se vaan aika menee, ja meidän pikku-Hanttukin täytti jo kaksi. Hannu on edelleen hyvin lapsellinen tapaus, että ei siinä hirveästi ole aikuistumisen merkkejä, mutta kyllä tuo kaksivuotias Hannu on kivempi mitä vuosikas Hannu. Arki Hannun kanssa on alkanut olemaan helpompaa, tiedä sitten että johtuuko siitä että Hannu olisi alkanut tasaantumaan vai siitä, että pystyn jo kohtuudella ennakoimaan Hannun käytöstä.

Hannuhan on edelleen vähän tuommoinen erityislapsi. Jos se olisi ihminen, niin se varmaan olisi autismin kirjolla. Se alkaa pikkuhiljaa pystyä jonkinlaiseen itsehillintään kotona, esim. ulos lähtemiset on rauhoittuneet paljon. Kotona se on oikeastaan melkeen kuin normaali eläin. Vieraassa paikassa se meno on sitten vähän toista, kun Hannulla pyörähtää kierrokset kattoon. Kun me mennään esim. mun vanhempieni luo, mun on pakko ottaa Hannu syliin rauhoittumaan ensimmäiseksi puoleksi tunniksi.

Treeneihin ostin namimaton, jota tutkimalla Hannu saa aloittaa treenit. Tarkotus on siis se, että se nenää käyttämällä rauhoittaa itsensä. Idea lähti siitä, että vaikka sillä muuten menee tosi herkästi yli treeneissä, niin tunnarin se on aina tehnyt nätisti. Nenän käyttö onkin auttanut, koska nykyään ollaan saatu jo ihan hiljaisia lähtöjä kierrolle, ruutuun ja seuraamaan. Namimatto onkin auttanut, ja lyhyessä ajassa ollaan saatu hommaa edistymään tosi paljon.

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin jos silloin pari vuotta sitten joku olisi mulle sanonut, että millainen Hannusta kasvaa, niin olisin jättänyt ottamatta, sanonut että liian vaikea, helpommallakin pääsee. Mutta vaikka välillä on tehnyt mieli googlettaa, että paljonko maksaa parinkymmenen kilon paketin lähetys jonnekin Tiibetiin, niin pakko sanoa että en minä tuota pikkutihulaista vaihtaisi enää pois. Se on ihan todella hauska ja hellyyttävä tyyppi, aina se on valmis touhuamaan. Oikea mussukka, vaikka onkin vähän omalaatuinen. Ei se Kerttukaan tässä iässä kovin mukava ollut, mutta siitä kasvoi maailman helpoin koira, joten katsotaan mitä Hannusta kasvaa.

Nyt alkaa näyttää siltä, että Hannusta voi ehkä sittenkin tulla mulle kisakoira, vaikka kauan olin sitä mieltä, että kisoihin ei tämän kanssa lähdetä. Hannu on kuitenkin rentoutunut paljon, ja stressitaso on paljon alempana mitä alkuvuodesta. Tämän vuoden se saa vielä olla lapsonen, ja ensi vuonna katsotaan niitä kisahommia. Jos jostain asiasta olen varma, niin siitä, että kiirehtiminen Hannun kanssa on ehdoton no-no.

Hannulla on vielä arjessa asioita, missä on parantamisen varaa. Se herkästi alkaa räyhäämään lenkillä koirille, jollen ota sitä ihan viereeni. Joskus kyllä räykkää siltikin. Jos ollaan Hannun kanssa kahdestaan, niin on rennompi mitä Kertun kanssa, ja ohituksetkin on helpompia. Hannua ei myöskään voi pitää irti täällä kaupunkialueella, ei edes noissa meidän metsiköissä. Kun se näkee jotain, niin se lähtee eikä tule kutsusta takaisin. Talvella ollaankin ahkerasti käyty merellä, missä Hannu pysyy lähellä. Hannu myös räyhää ihmisille. Ei aggressiivisesti, vaan tyyliin "jumalauta rapsuta mua NYT!". Sen vieminen autoon on vaikeaa, koska päästään kivaan paikkaan ja Hannu ei voi hillitä itseään. Se on vielä aika villi tapaus, mutta koko ajan mulla vahvistuu se tunne, että tästä kasvaa kyllä ihan oikea koira. Koko ajan mennään oikeaan suuntaan.

Kaksivuotias Hannu on siis edelleen hieman haastava kaikkien vinkeidensä kanssa, mutta niin herttainen poikalapsi kun vaan olla voi. Mielenkiinnolla odotan, että mimmoinen poika tästä kasvaa, kunhan se malttaa aikuistua.

Kakkua odotellessa

Kakku (eli kissanruoka) oli hyvää, mutta sitä oli liian vähän

Aivan liian vähän

Hannun voivottelut

Koska Hannun avoimen luokan liikkeet sujuvat hyvin, testailtiin että missä vaiheessa ne voittajan liikkeet onkaan. Melkeen yllätyin, kuinka hyvään kuntoon ne on vahingossa päässeet. Toki viilattavaa riittää ihan jokaisessa liikkeessä.

Perusseuraaminenhan Hannulla on aika hyvällä mallilla. Paikka on vahva, ja Hannu tykkää kun saa olla äiskän vieressä. Pysähtymiset (tai liikkeellelähdöt oikeastaan) tuottaa edelleen ääntä, ja käännöksissä saattaa vuotaa. Juostessa saattaa vähän hyppiä, ja juoksukäännökset ei vielä oikein suju. Peruuttaessa takapää seilaa puolelta toiselle.

Jäävät on pääasiassa aika hyvät, ja ollaan alettu L:ää harjoittelema
an. Istu-seiso on sellainen yhdistelmä mikä ei oikein vielä onnistu. Tarvii palkkaa ensimmäisen jäävän jälkeen, vaikka otankin sen kehusanalla mukaan.

Luoksarin stoppia ei olla tehty koko matkalla. Terävyyttähän siinä saisi olla enemmän.

Ruutu on aika kiva. Pysäytys saisi tässäkin olla terävempi, mutta muuten hyvä. Ruutu löytyy vaikkei ole targettia, ja ääntä ei tule lähtiessä. Pysyy maassa ja tulee nätisti seuraamaan.

Ohjattu noutokin alkaa onnistumaan kokonaisena. Paitsi jos tehdään ensin hässäkkää, sitten on pikkupojan pää sekaisin kun ei oikeen tiedä mistä se kapula pitää hakea.

Tunnari onnistuu myös liikkuroituna. Alun ohjaajan kääntymistä pitää vielä treenata, ja palautuksessa saattaa kapula pyörähtää suussa.

Kaukot on eniten kesken. Jotenkin tosi työlästä lähteä hakemaan niihin matkaa.


Metallihyppynouto on myös kesken. Hannu kyllä tekee hyppynoutoa puukapulalla hyvin, ja hake myös vinot, mutta metallikapula vähän ällöttää. Ollaankin siis opeteltu metallin pitoa ja kuljettamista ruokakuppipalkalla.

Ei siis ihan hirveän paha. Todennäköisesti siinä vaiheessa, kun kaukot on kunnossa, niin on kaikki muukin. Vahvistustahan kaikki liikkeet vielä kaipaa, kun Hannu nyt on vähän sellainen epävarmuuteen taipuvainen eläin.

Kerttuhan on ilmoitettu ekaa kertaa kahteen vuoteen kisoihin, niin tokoon kun rallyyn. Jännää, miten se tuntuu ihan tosi pätevältä silloin, kun ei ole kisailmoa laitettu menemään, mutta heti kun on kisat näköpiirissä niin sen virheisiin suhtautuu ihan erillä tavalla. Nyt huomaa miten kapulan palautukset on huonoja, hässäkässä Kerttu tekee mitä tykkää, luoksarissa maahanmeno tarvii tuplakäskyn jne. Mutta eipä me jakseta näistä stressiä vetää, Kete saa nyt tulevissa kokeissa tehdä mitä haluaa, jos vaan saan sen vireen pysymään hyvänä. JOS nyt sattuu että Kepe vetää hyvällä asenteella, niin mietitään sitten sitä kuriinpalautusta, että saisin tytön kuuntelemaan myös siellä kisakehässä että mitä tehdään. Tässä tapauksessa kuitenkaan pääasia ei ole voitto, eikä edes ykköstulos, vaan se että Kertun kanssa voi kisata vielä myöhemminkin.

Käytiin myös shelttejä katsomassa. Wäinö ja sen pirteys jaksaa joka kerta hämmästyttää. Sillä on ikää yli 13 vuotta, mutta missään se ei näy. Nuuttikin on ihan yhtäkkiä ikääntynyt, jotenkin outoa ajatella että se täyttää tänä vuonna 10. Sisätiloissa Nuu on tosi rauhallinen, mutta narupallon saatuaan on ihan samanlainen pomppupallo mitä nuorenakin. Olen vähän suunnitellut että Nuu joutuisi senioritarkistukseen. Itse kun en ole Nuuttia joka päivä näkemässä, ja en ihan täysin luota vanhempiini siinä asiassa, että ne huomaisivat jos Nuuttia joku vaivaa, joten ajattelin että jos se lääkäriin pääsee kopeloitavaksi, kuunnellaan sydän ja otetaan perusveriarvot. Samalla voisi Wäinöltä ultrata sapen. Olen kuullut että jotkut sheltit on oireilleet mucocelea pelkällä yskimisellä, joten vähän mietin että pitäisikö se Wäinöltäkin sulkea pois, kun vähän epäilen että aikanaan Uno siihen meni (jännää että kukaan lääkäri ei ehdottanut ultraa, vaikka oli erikoisesti oireileva sheltti). Toki jos sieltä jotain löytyy, niin sitten pitää miettiä uudestaan että leikatakko näin iäkästä sydänvaivaista koiraa, vaikka se hyvässä kunnossa onkin.

Onhan se vähän haikeaa ajatella, että jokunen vuosi sitten meillä oli yhteensä viisi nuorta shelttiä, ja nyt on neljä vanhaa. Tietenkin hienoa että on vielä nämä neljä, varsinkin kun porukan vanhin, 14-vuotias Papi on välillä ollut siinä kunnossa, että on jo hyvästejä sanottu. Nyt kuitenkin on Papillakin lääkitys kohillaan, ja iästä on pudonnut puolet pois. Tai no, kuuloahan tuokaan lääkitys ei takasin tuo, mutta sekin pappa on nykyään pirteä ja kävelee paremmat lenkit mitä vuosi sitten. Kuvista puuttuu Papi kokonaan, koska sitä ei viitsi isossa porukassa viedä ulos, kun se niin herkästi lähtee vaeltamaan eikä kuule kun sitä kutsutaan takaisin.

Tältä tämä porukka näytti viisi vuotta sitten. Nuoria poikia ja narttupentu