Katsaus kuluneeseen vuoteen

Vuosi alkaa olla taas lopuillaan, joten taas on aika koota koko vuosi yhteen postaukseen.

Mennyt vuosi alkoi kurjasti, kun koirat sairastelivat. Kerttu sai heti vuoden alusta pissatulehduksen, jota paranneltiin kauan. Tammikuussa alotettiin ensimmäinen antibioottikuuri siihen. Tammikuussa käytiin myös mutka Kannuksessa näyttämässä Kerttuakin entisille luokkakavereille. Reissukokoonpanona oli Nuutti ja Kerttu. Kepe alkoi olla jo sen verran aikuista (tai teiniä oikeestaan), että vieraskoira-aggre alkoi nostaa päätään. Tässä vaiheessa se kuitenkin näkyi vain resurssiaggressiona, muut koirat siedettiin jos ei ollut leluja tai ruokia lähistöllä. Treenipuolella Nuutin kanssa tuskailtiin paikkamakuun kanssa, ja Kerttu oli kisavalmis, mutta sairastelujen takia ei pahemmin kisakalenteria avattu.

Helmikuussa pidettiin jonkin verran treenitaukoa. Syynä siihen oli Kertun juoksut ja pissiitti. Ensimmäinen kuuri antibiootteja ei tosiaan auttanut, joten Kertulle määrättiin kolmen viikon kuuri toista antibioottia. Doping-varoaikoja laskeskelin, ja seuraavalle kuulle ilmotin Kertun ekaa kertaa kisoihin. Nuutinkaan kanssa ei kamalasti treenattu, pelkästään ohjatuissa käytiin.

Maaliskuussa Kertun toinen antibioottikuuri loppui, mutta sisälle pissaaminen ei. Tässä vaiheessa aloin jo olla kohtuullisen epätoivoinen. Nuutin sairashistoria pissatautejen osalta on kilometrin pituinen, ja nyt kun Nuutti oli ollut kunnossa, niin Kertun piti sairastaa. Vein Kertun jälleen lääkäriin, tällä kertaa sellaiseen paikkaan, missä laajemmat tutkimukset oli mahdollisia. Virtsakiviähän sieltä löytyi, ja kisat oli pakko perua. Kerttu siirrettiin S/O-ruualle, ja minä mietin että miten saan sitä treenattua semmosilla nappuloilla, jotka se sylkee suustaan ulos. Loppukuusta Kerttu kävi möllitokoissa, sai ykköstuloksen 173 pisteellä ja tuli toiseksi. Harmillisesti liikkeestä maahanmeno nollaantui. Nuutin kanssa käytiin Rounajan agilitykoulutuksessa.

Naapurikyylä

Huhtikuussa alkoi sairauslomailut olla ohi, ja päästiin treenaamaan normaalisti. Päästiin myös vihdoinkin Kertun kanssa kisaamaan, ja vaikkei kisasuoritus kamalan nätiltä näyttänytkään, niin riitti ykköstulokseen.

Toukokuussa neljän kuukauden sairastelut oli ohi, kun Kerttu sai puhtaat paperit lääkäriltä virtsakivien suhteen, ja siirsin koiran taas normaalille ruualle. Käytiin molempien koirien kanssa Melakarin Tarjan tokokoulutuksessa, ja saatiin hyviä vinkkejä jatkoa varten. Käytiin katsomassa Wäinöä pitkästä aikaa, jaihan säikähdin kun huomasin, että poika oli harmaantunut ja alkoi näyttää ikääntyvältä. Kesäryhmätkin alkoivat pyörimään, eli Kerttu lopetti pk-tottikset ja aloitti agilityn.

Kesäkuussa alotettiin Nuutin kanssa rally-toko, paimennettiin molempien kanssa, käytiin katsomassa taas Wäinöä ja Kertun kanssa korkattiin avoin luokka. Tällä kertaa kisat meni mukavasti, pisteitä tuli 185,5, voitettiin luokka ja saatiin vielä KP päälle. Paljon myös uitiin ja vietettiin kesää.

Heinäkuussa jatkettiin kisaamista Kertun kanssa. Heti alkukuusta haettiin toinen AVO1, sekin luokkavoitolla. Heinäkuu oli niin lämmin, että vietettiin paljon aikaa rannalla, ja monesti Kertun Riimi-sisko oli myös mukana. Normaalit treenit kuitenkin pyöri, ja käytiin me Nuutin kanssa yksi agilitykoulutuskin juoksemassa. Kepekin alkoi juoksemaan loppukuusta.

Elokuu jatkui lämpimänä, eli edelleen vietettiin paljon aikaa uiden. Kertun juoksujen takia piti tokokisat perua. Nuutti vaihtoi agilityohjaajaa, käytiin paimenessa ja treenailtiin tokoa piirimestisjoukkueen kanssa. Kerttu kävi nuorten koirien tokoringin pääsykokeissa, jotka meni tosi huonosti. Jostain syystä vire ei pysynyt ollenkaan yllä.

Syyskuussa kesäkausi loppui ja talvikausi alkoi. Ensimmäistä kertaa ikinä Nuutin elinaikana jätin sen pois tokoryhmästä, ja otin sille vaan agilitypaikan. Kerttu puolestaan jatkoi agilitya ja tokoa. Nuorten koirien tokoringistä tuli semmosia uutisia, että Kerttu sai pääsykokeissa 85,4% pisteistä, ja lunasti itselleen kahden vuoden paikan ringistä. Ohjaaja sai jostain syystä moitteita, että voisi koittaa olla rennompi. ;) Käytännössä tuo ei ole vieläkään toteutunut, ja ohjaajan jännittäminen onkin ehkä meidän suurin ongelma, koska Kerttuhan huomaa sen heti. Kertun kanssa oltiin myös osa tokon piirimestisjoukkuetta, käytiin hakemassa kolmas AVO1, pisteitä 173 ja sijoitus oli 1/11, ja Kerttu sai koulutustunnuksen TK2. Joukkuekisassa meidän joukkue tuli toiseksi, vain pisteen päähän voittajista. Nuutti kävi agilityn epiksissä juosten mölliradalta nollan toiseksi parhaimmalla ajalla. Nuutilla alkoi tulla epämääräisiä vatsaoireita, kun koira oli lähes viikottain ripulilla. Loppukuussa oltiin koiravahtina Wäinölle ja Unolle jokunen päivä.

Lokakuussa alettiin vääntämään Kertun kanssa voittajaa. Koirilla kävi hieroja, ja varsinkin Kerttu oli pahasti jumissa, joten Kerttu hoidettiin kahteen kertaan. Pidettiin pitkää taukoa seuraamisesta, koska jumit vetivät koiran vinoon. Ahkerasti treenailtiin lähinnä tokoa (myös Nuutin kanssa), jonkin verran myös agilitya.

Marraskuussa Nuutilla oli kisoja. Ensin epiksiä, joissa Nuutti kävi juoksemassa nollat niin mölliradalta kuin kisaavienkin radalta. Kisaavien radalta Nuutti sijoittui kolmanneksi. Seuraavalla viikolla Nuutti kävi juoksemassa ensimmäisen virallisen nollan hyppäriltä, ja agilityradalla teki hyvää työtä loppusuoralle asti, mutta sitten alkoi jännittää ja Nuutti päätti lopettaa radan kesken. Kertun kanssa käytiin päivän mittainen rally-tokokurssi, minkä lopussa tehtiin pieni rata. Kerttu sai radalta 97 pistettä, ja oli kurssin priimus. :) Ehkä me sitten eläkeläisinä jatketaan tuota lajia. Marraskuussa vietettiin myös synttäreitä, ensin Nuutti täytti 5 vuotta ja sitten Kerttu täytti 2. Nuutin mahaoireiden aiheuttajaksi huomattiin vieraat ruuat (vaikka Nuu on tähän asti ollutkin varsinainen rautamaha), joten ruokavaliosta karsittiin pois kaikki muut, paitsi omat nappulat ja treenipalkat.

Joulukuussa Kerttu kävi luustokuvattavana. Lonkat ja kyynärät oli terveitä (A/A, 0/0), mutta selästä löytyi sanomista. Selän virallista tulosta ei ole vieläkään tullut, joten sitä mielenkiinnolla odotamme. Kerttu kävi myös epävirallisesti kokeilemassa voittaja-luokkaa. Tuloksena oli VOI2 241,5 pisteellä. Itse nollasin hyppynoudon, ja luultavasti pisteet olisivat yltäneet ykköseen jos en olisi sitä mokannut (pisteitä olisi lähtenyt huonosta palautusasennosta).Wäinökin meni ja täytti jo 9 vuotta.

Tavallaan ollut vähän rikkinäinen vuosi varsinkin kevään osalta. Kertun kanssa tuli kuitenkin edistyttyä ihan kivasti, kun ajattelee millä mallilla se oli vuosi sitten. Toivottavasti taas vuoden päästä ollaan opittu uutta.

Wäinön yhdeksännet synttärit

Tänään Wäinö viettää jo yhdeksänsiä synttäreitään. :) Ihan kauhistuttaa kuinka hirveetä vauhtia nämä vuodet on vierineet. Ei siitä niin kauaa ole, kun Wäinö meille haettiin, ja Wäinö heti ensitöikseen löylytti mun siskon sheltin. Kyllä sitä sillon vähän kauhistutti, että mimmonen peto meille justiin tuli. :)

Wäinö on sitä ikäluokkaa, että sen nuoruusajan kuvat on paperiversioita. Yksi löytyi kuitenkin koneelta, Wäinö vastatulleena ja vuotta vanhempi Papi

Näihin meidän yhteiseen kahdeksaan ja puoleen vuoteen mahtuu kaikenlaista. Heti Wäinön tultua meille, eli Wäinön ollessa noin puolivuotias, ilmotin sen tokokurssille. Itehän en tokosta mitään ymmärtänyt, olin vaan päättänyt Ryynin viettäessä viimeisiä vuosia, että seuraavan kanssa sitten harrastetaan. Tokokurssin jälkeen mentiin kokeilemaan agilityn alkeita, ja sille tielle jäimme. Wäinön kanssa muutettiin omillemme, ja Wäinö kulki mulla myös töissä mukana, kun olin siihen aikaan mielenterveyskuntoutujien pienkodissa.

Wäinö kisoissa -08, kuva: Sari Eskelinen

Wäinö oli hirveän hyvä agilitykoira. Sitä ei jännittänyt minkäänlaiset esteet, ei säikkynyt keinuakaan ja vaikka puomilta tultiinkin selälleen, niin sinne kiivettiin heti takasin. Wäinö oli helppo ohjattava, ja hemmetin nopea. Wäinöstä tulikin mun ensimmäinen kisakoira, kun muutaman startin verran agilityssä kisattiinkin.

Kuva: Sari Eskelinen

Wäinö 7-vuotiaana

Meillä kuitenkin loppui agility turhan aikaisin. Itse sairastuin muistaakseni -08, joten harrastukset jäivät reiluksi vuodeksi tauolle. Menetin sairastuessani ajokortin, joten ei päästy talvisin enää treenaamaan, kun lähin halli löytyi 20 kilometrin päästä. Wäinö siis rupesi viettämään kotikoiran elämää. Agilitykentille ei enää oikeastaan palattu (käytiin kyllä epiksissä juoksemassa putkiluokka ilman hyppyjä, vuosi taisi olla -11 tai -12, tultiin toiseksi 0-radalla), koska Wäinön selkä rupesi reistaamaan. Osittain syynä oli myös se, että Wäinö stressasi harrastamista niin paljon, että oli joka kerta kentälle kävellessämme ripulilla. Harmi sinällään, koska Wäinö oli tosi lupaava agilitykoira. Siihen aikaan radatkin oli niin yksinkertaisia, että jopa minä pystyin koiraa ohjaamaan. Treeneissä mentiin kolmosluokan ratoja virheittä, ja epiksissä myös. Wäinö olikin jossain vaiheessa KemKon agitulokas (tai kerhomestari tai joku vastaava? en edes muista enää), kun pärjäsi niin hyvin epiksissä. Melkeen kaikista epiksistä tuli pysti kotiin, Wäinö oli lähes aina palkintosijoilla.

Syksyllä -09 muutettiin Wäinön kanssa Kannukseen, ja siellä jatkettiin vähän tokoiluja, ja kokeiltiin myös jälkeä ja hakua. Varsinkin haussa Wäinö oli aika huippu. Wäinö kuitenkin stressasi niin paljon Kannuksessa, että kuusikiloisen koiran paino tippui pahimmillaan neljään kiloon, ja turkkikin putosi. Puolen vuoden jälkeen tein päätöksen päästää nelivuotiaan Wäinön eläkkeelle, ja Wäinö muutti vanhempieni luo, ja Nuutti tuli mulle.

Wäinön mielipide pennuista

Puolen vuoden poissaolon jälkeen Wäinö palasi kesäksi taas Kannukseen, ja siellä pärjäsikin hyvin, koska ei enää asuttu viiden kämppiksen kanssa eikä Wäinön tarvinnut harrastaa käytännöntunneilla mitään. Syksyllä Wäinö palasi taas eläkepäivien viettoon. Seuraavana kesänä Wäinö tuli mun ja Nuutin kanssa Kemiin, jossa suoritin työssäoppimista. Wäinön kanssa oltiin ennenkin kyseisessä kaupungissa asuttu, joten aika hyvin se sinne kotiutui. Syksyn tullen otin Wäinön mukaan Kannukseen. Selkä alkoi vihoittelemaan kunnolla, Wäinö joutui päivittäiselle kipulääkitykselle, ja pojat ottivat jatkuvasti yhteen, joten Wäinö kulki jonkin verran mulla tunneilla mukana.

Eka kuva otettu silloin, kun Wäinön selkävaivat oli pahimmillaan. Puoli vuotta lääkkeitä ja lihasten kuntoutusta
myöhemmin tilanne oli onneksi toinen

Syksyllä -12 Wäinö muutti (näillä näkymin) lopullisesti mun vanhempieni luo. Ensin oli tarkoitus, että Wäinö jää sinne joksikin aikaa, kun muutettiin kaupunkiin ja mulle tuli Kerttu, eikä Wäinö siedä pentuja silmissään. Mua myös pelotti se, että kun Wäinöllä on jo valmiiksi selkäkipuja, ja jos vaikka kymmenkiloinen pentu rämähtää sen selän päälle, niin huonosti käy (ja kun myöhemmin katsoin miten Kerttu kohtelee Nuuttia, niin ihan aiheellinen pelko olikin). Wäinöllä on myös ollut eroahdistusta, eikä senkään takia kerrostalo ole sille se paras paikka, varsinkaan kun mun vuorotyön takia meidän elämässä ei ole mitään rutiinia. Edelleen harmittaa hirveästi, että Wäinö ei ole enää osa meidän päivittäistä elämää, mutta Wäinöä kuitenkin nähdään säännöllisesti ja omakotitalossa sitä ei stressaa, joten tähän järjestelyyn pitää olla tyytyväinen.



Nykyään Wäinö voi hyvin. Se on saanut painon takaisin (ja vähän ylimääräistäkin), ja elää tyytyväisenä eläkeläisen elämää ilman sen suurempia huolen aiheita. Molemmat vanhempani ovat myös eläkkeellä, ja Wäinön velipuoli Uno pitää seuraa, joten yksin ei tarvitse olla oikeastaan yhtään. Metsätöissä Wäinö käy mukana, ja osallistuu muutenkin ulkotöihin ahkerasti. Sen ei enää tarvitse päivittäistä kipulääkettä, vaikka kylmää sen selkä ei kestä yhtään.

Vaikka välillä otettiin yhteen, niin kyllä ne kavereita ovat. Kuva alkuvuodelta -12

Pakko kuitenkin on hyväksyä se asia, että Wäinöllä alkaa olla enemmän vuosia takana mitä edessä. Toivottavasti saadaan kuitenkin viettää sen kanssa vielä monia, monia syntymäpäiviä. Paljon onnea siis Wäinölle, maailman hurmaavimmalle shelttipersoonalle!

Kannus-aikoina junamatkustelu kävi Wäinöllekin tutuksi.

Hyvää joulua!

Kertun tokoepikset

Kertun kanssa kokeiltiin eilen epävirallisesti, että miten se voittajaluokka sujuisi. Ihan kohtalaisen hyvinhän se sujuu, vaikka vielä on hirveä määrä työtä edessä.

Kerttu alotti hommansa EVL-luokan häiriökoirakkona paikallaoloissa, kun EVL-koiria oli vain kaksi. Istuminen oli kuulemma ihan hyvä, ei ollut niin korppikotka mitä viime viikolla treeneissä. Makuussa ei mitään kummempia myöskään, meni ekasta alas, ei kuunnellut muiden käskyjä, ja ekalla nousi ylöskin.

Omaan paikkamakuuseen tullessa Kertun juoksutarkastus aiheutti ne ensimmäiset ongelmat. Kun ne perskarvat on sen verta pyhät, että jos Kertulta kysytään, niin niihin ei ihan kuka vaan saa koskea. Ja vaikka siltä ei kysytäkään, niin se tekee mielipiteensä selkeäksi siitä huolimatta. Viralliseen kehään ei oltaisi tuolla käytöksellä päästy (ei Kerttu siis mitenkään vihanen ole, mutta koittaa pyöriä ja rimpuilla ja iskeä takapuoltaan maahan, ja saan pitää siitä aika lujaa kiinni).

Paikkamakuuriviin mennessä Kertulla oli korvat ihan lukossa, ja se veti semmosta parin metrin ympyrää mun ympärillä. Oon sen sille sallinut viime syksyllä, kun oltiin avoimessa ja koira meni kehään hihnassa, mutta enää ylemmissä luokissa en haluaisi että se tuollain käyttäytyy. Plus sitten mua itseäni häiritsisi, jos kisakumppanin koira käyttäytyisi tuollain.

Mutta tämmöinen rivi siitä sitten tuli:

Paikkamakuu 10
-Ei mitään ihmeellistä

Seuruu 7
-Pääosin huonoa. Hidas käynti ja juoksu hyvää, askelsarjat ihan jees. Normaalikäynnissä paikka eli koko ajan, lisäksi joidenkin käännösten jälkeen kontakti tippui.

Liikkeestä istuminen 7½
-Hidas, niin hidas että aloin antaa kaksoiskäskyä. Katsoin siis aika kauan taakse, mikä sitten kaksoiskäskynä tulkittiin.

Luoksari 6½
-Kaksoiskäskyllä maahan, eka pysähtyminen olisi saanut olla parempi, maahanmeno hyvä, eteentulo vino. Pysäytyksistä kuulemma olisi tullut 9, jos homma olisi muuten onnistunut.

Ruutu 9½
-Muuten hyvä, mutta ruutuun mentyään lähti häntänsä kimppuun, pyörähti pari kertaa ja "top"-käskystä maahan, vaikka olisi pitänyt jäädä seisomaan. No, tuomarihan ei tiedä millä käskyllä se seisoo ja millä laittaa maahan, joten ei voinut siitä rokottaa.

Hyppynouto 0
-Oma moka. Heitin kapulan vinoon, Kerttu haki sen ihan oikeen, palautus TOSI vino ja kaukana, joten liikuin ennen kun otin kapulan pois suusta. Ja kun ohjaajan liikkuessa menee automaattisesti nollille, niin kävi nytkin.

Metallinouto 7½
-Meni hyvällä vauhdilla, palautus ravilla, jäi liian kauas ja vinoon.

Tunnari 8½
-Vähän sama mitä metallissakin. Huono palautusvauhti, mutta itse palautus oli hiukkasen parempi.

Kaukot 7½
-Kerttu otti alkuun häiriötä tuomarista, kun tuomari meni kyykkyyn katsomaan että pysyykö jalat paikallaan. Muuten teki ihan jees, mutta yhdessä vaihdossa tarvitsi lisäkäskyn kun katseli ihan muualle, ja samassa vaihdossa taisi jalatkin liikkua.

Kokonaisvaikutus 7½
-Koira oli vähän laama, ja se näyttää niin bortsulta ettei se saisi laama olla. Lisäksi se oma kämmi verotti pisteitä, samoin kuin koiran suhtautuminen tuomariin (yritti mielistellä aina kun tuomaria vilkaisi).

Yhteispisteet siis 241,5. Viitisentoista pistettä jäätiin ykkösestä, ja se me oltaisiin saatu hyppynoudosta, jos en olisi mennyt sitä mokaamaan. Sijoitus oli 1/5, tuomarina toimi Kivelän Päivi.

Plussaa oli se, että Kertulla on selkeesti joka liikkeestä päässä se, että mitä suunnilleen haetaan. Plussaa myös perusasennoista, joiden kanssa on ollut aiemmin ongelmia. Kerttu myös teki nöyränä tyttönä sen mitä siltä pyydettiin. Metallin se nouti, eikä vammaillut tunnarin kanssa.

Miinuksena jokainen eteentulo, kapulan kanssa tai ilman. Kaikissa niissä oli sanottavaa, kaikista lähti pisteitä. Ne pitää saada kuntoon. Seuraaminen ei ollut Kertun tasoa, mutta tuota se tuntuu monesti jännissä tilanteissa olevan. Kaksoiskäskyt pitäisi saada kokonaan pois, ihan turhaan lähtee pisteitä. Miinuksena myös juoksutarkastus, johon pitää nyt alkaa panostaa. Ei ole kauhean kiva, että joudutaan kotimatkalle ennen kuin edes kehään ehitään.

Mutta nytpä taas tiedän missä ollaan menossa ja mitä pitää vielä treenata. Ykköseen ei ole ihan hirveän pitkä matka, mutta parantamisen varaa on aika rutkasti. Vireen kanssa pitää tehdä töitä, koska voittaja on pitkä luokka, se pitäisi jaksaa loppuun asti ilman että kovin vire tippuu. Tästä tämä kuitenkin lähtee, suunta on vaan ylöspäin ja niin edelleen. Eiköhän tuosta elukasta vielä tokokoira tule. :)

Sisäisesti kaunis

Mennyt viikko on ollut melkosta jännittämistä maanantaisen luustokuvauksen jälkeen. Kerttu pääsi tosiaan kameroiden alle, siltä vilkastiin kyynärät, lonkat ja selkä.
Eläinlääkärillä Kerttu käyttäytyi hienosti. Puntarilla piti käydä, ja painoa on nyt 16,5 kiloa. Melkosesti kerännyt massaa, kun kesällä se painoi hädin tuskin 14 kiloa. Odotushuoneen lattialla se kelli selällään, kun mitään ei tapahtunut. Lääkärin huoneessa ei kuitenkaan meinattu alkaa koisimaan rauhotteesta huolimatta. Piti kuunnella mitä tapahtuu odotustilan puolella, ja aina jos silmät vähän luppasivat niin jossain rasahti ja Kerttu heräsi. Loppujen lopuksi lääkäri nappasi syliin hyvin väsyneen mutta puoliksi hereillä olevan Kertun, kun ei vaan tyttö ruvennut unille.

Tunnin verran pyörin kaupungilla, ja sitten palasin hakemaan koiran kotiin. Kerttu odotteli heräämössä hereillä, mutta vähän sekavana. Kun lääkäri tuli kuvia näyttämään, niin vähän piti murista, mutta aika nopeesti se kuitenkin hiljeni.

Lonkkakuvat näytti hyvältä. Toinen lonkka oli selkeä A, mutta toinen oli sitten jossain A:n ja B:n rajoilla. Asteita kun mitattiin niin saatiin 103, kun A:han vaaditaan se 105 (Kertun toisesta lonkasta mitattiin 112). Jonkin verran sai siis jännittää, kun mittauskohtakin on niin tarkkaa, että millin heitolla saadaan jo eri asteluku. Sen verran mittauskohta heittikin, että Kennelliitosta lonkat tulivat takaisin A/A:na.

Kyynärissä puolestaan ei näkynyt mitään ihmeellistä, arvio 0/0, ja Kennelliitto samaa mieltä.

Sitten selkä. Pääasiassa selkä näytti hirveen hienolta ja tasaselta, mutta parista kohdasta löytyi sanomista. Ensinnäkin ristiselän kohdalla oli selkäydinkanava pikkusen ahtaampi mitä muualla. Eläinlääkärin mukaan tämä tuskin tulee häiritsemään Kerttua mitenkään ikinä. Toinen muutos löytyi kaularangasta. Se muutos on vähän mystinen, lääkärin arvio oli että Kerttu on sen johonkin loukannut. Kerttu on kyllä just niin reikäpää, että olen vähän ihmetellyt että miten se pysyy ehjänä. Se vetää semmoista kuperkeikkaa että välillä hirvittää. Ikinä se ei kuitenkaan mitään ole valittanut, mutta ei se varmaan vauhdin hurmassa edes huomaa että sattuu. Kennelliitto ei ole vielä selästä sen kummempia vielä ilmotellut, eli jäädään jännäämään että mitä sieltä tulee. Sen mukaan sitten katsellaan jatkot. Kuvista ympyröin punasella muutokset, on vähän helpompi hahmottaa.

Maanantain treenit tosiaan jäi Kertulta väliin, vaikka se ite oli sitä mieltä, että ihan hyvin voi lähtee mukaan, vaikka treeneihin lähdettiin kolmisen tuntia rauhoituspiikin jälkeen, eikä askelkaan ollut ihan vakaa. Kerttu siis jäi kotia vahtimaan, ja Nuutti pääsi agilityyn. Nuutti oli taas ihan oma pätevä itsensä, ei sitä haitannut vaikka istuin kentän laidalla katsomassa.

Kertookohan Kertun normitilasta jotain,
jos kerron että tässä se on rauhotettuna? :D

Tiistaina pääsi jo Kerttukin treenailemaan. Otettiin luoksari, liikkeestä istuminen ja ruutu palkatta. Kaikki se suoritti, mutta liikkeestä istuminen jäi vinoon. Muuten ihan hyvä. Vähän vänkslättiin tunnareiden kanssa ja metallinouto otettiin loppuun.

Keskiviikkona treenattiin ohjattua noutoa. Ensin nouto vasemmalta, sitten oikealta. Molemmat suunnat vain yhdellä kapulalla. Hirveän hyvin se lähtee siihen suuntaan mihin pyydetään. Merkki on hyvä, mutta pitäisi enemmän tehdä niin, että kapulat on häiriönä taustalla. Tehtiin myös EVL-paikkis, eli 4 minuuttia piilossa, koirat yksitellen alas ja ylös, ja liikkuri häiriköi kävelemällä. Ei kuulemma Kerttu välittänyt häiriköinnistä, maahanmeno oli hidas (jostain syystä hidastelee nykyään liikkuroidut maahanmenot) mutta nousi hyvin sivulle.

Torstaina treenattiin taas ringin kanssa. Ruutu liikkuroitiin, ja se oli ihan hyvä. Ruudussa pysähtyminen saisi olla napakampi. Kuitenkin vieras ruutu ja vieraat merkit, ja Kerttu irtosi ruutuun hyvin ilman mitään targettia. Ruudun jälkeen väännettiin vähän kaukoja. Takajalat edelleen pomppaa vähän m-s-i-vaihdossa. Sitten otettiin tunnaria, mikä oli aika katastrofi. Ei edes tehty liikkuroituna, vaan niin että treenikaveri kävi viemässä kapulat. Kerttu lähti kapuloille ihan hyvin, mutta kapuloilla se lopetti työnteon ihan täysin. Se vaan katto mua sen näkösenä, että ei hän tiedä eikä osaa. Tehtiin sitten niin, että menin itse siihen kapuloille tueksi, mutta siitä huolimatta työskentely oli huonoa. Lopulta se oikea sieltä nousi, pidettiin bileet ja lopetettiin siihen. Loppuun vielä lyhkänen paikkamakuu ja istuminen. Kerttu istua könöttää semmosessa korppikotka-asennossa, joten nyt yritetään saada sille ryhdikkäämpää istumista.

Laitostunut eläin töissä

Tänään sitten lähdettiin Kertun kanssa hallille treenaamaan tunnaria. Kapuloita oli 6-12, tehtiin riviä, jonoa, ympyrää ja epämääräistä kasaa, ja jokaisella kerralla sieltä nousi oma. En kertakaikkiaan ymmärrä mikä siinä mättää, kun Kerttu kuitenkin osaa selvästi etsiä sen kapulansa. Mutta harjotukset jatkuu, tehdään nyt helppoa että koiran itsetunto kasvaa ja se tajuaa itsekin, että kyllä se sen handlaa. Muutenkin tämän päivän treenit menivät oikeestaan jopa hyvin. Ruutua tehtiin VOI- ja EVL-versioina. Pitää muistaa tästälähtien käyttää vielä EVL-ruudussa targettia, kun nyt meni ruudussa mua lähimpään nurkkaan. Luoksarin stoppi on parempi, mutta parantamisen varaa löytyy vielä reilusti. Vinot hyppynoudot onnistui ainakin tänään, ja vierasta metalliakin haettiin, palautus tapahtui taas ravilla. Me tullaan olemaan niin ongelmissa, kun sen pitää alkaa tuomaan metallia hypyn kautta.

Pk-treeniä ollaan tehty ihan hiukkasen. A:ta ollaan harjoiteltu vähän loivemmassa kulmassa, eikä Kertulla ole ollut sen kanssa mitään ongelmaa. BH:ta ajatellen jätin Kertun myös ensimmäistä kertaa ikinä vieraan kaupan eteen kiinni, ja kyyläsin itse kaupan eteisestä että mitä Kerttu touhuaa. Ihan kiltisti se siellä odotteli mua.

Kaverikoiraakin se pääsi leikkimään, kun käväsytin sen työpaikalla. Hoitajia tervehdittiin hirveen innoissaan, mutta hirveän rauhallinen se on potilaita kohtaan. Siinä se vaan istuskelee pyörätuolin tai sairaalasängyn vieressä rapsutettavana, eikä yritäkään tunkea jalkojaan syliin.

Nuutti on tälle viikolle päässyt kertaalleen tokotreeneihin. Seuraamisessa edistää tosi paljon, ja seuraakin oikeestaan paremmin oikeella puolella mitä vasemmalla. Luoksarin stoppi on ihan hirmu kiva, maahanmeno vaan valuu. Just siis toisin päin mitä Kertulla. Muuten se oli hirveen rauhallinen, vaikka treeniseuraakin sillä oli. En tiedä sitten että johtuko se rauhallisuus ihan siitä, että oli jokunen tunti aiemmin päässyt taas roskiksen kimppuun, kun unohdin laittaa keittiön oven kiinni. Siellä se oli taas kaikessa rauhassa syöpötellyt ja kantanut roskia pitkin kämppää, kun oltiin Kertun kans pois kotoa. Melkonen rosvo tuo Nuuttikin, aivan kun raukkaa ei ikinä ruokittaisi ja kaikki ruoka pitää dyykata roskiksesta.

Tilannekatsaus

Kertun kanssa ollaan nyt vihdoin ja viimein voittajaluokan liikkeissä sillä mallilla, että kisakalenteri on taas avattu. Alustavasti seuraavan kerran olisi tarkotus kisata ensi kuun lopussa, mikäli juoksut ei ala. Juoksuja odotellaan melkeen samalle päivälle, eli ihan on tuurista kiinni että miten käy.

Liikkeet on pääosin valmiit, vaikka toki niissä on paljon viilattavaa. Perusseuraaminen ei ole niin hyvää mitä toivoisin, mutta hidas seuraaminen ja juosten seuraaminen on molemmat sitä mitä pitääkin. Askelsarjat onnistuu eikä temponvaihdoissakaan ole ongelmaa. Täyskäännös saisi olla parempi, ja perusasennot nopeammat.

Liikkeestä istuminen on hyvä, siinä ei ainakaan tällä hetkellä ole mitään viilattavaa.

Luoksarin stoppi saisi edelleen olla täpäkämpi, mutta menee se noinkin. Maahanmeno hyvä, eteentulo yleensä hyvä. Sivulletulo on nyt ollut tosi surkeaa, kun on jäänyt perusasennot treenaamata.

Tunnarissa on vielä työstettävää. Perustyöskentely kapuloilla on yleensä ihan hyvää, mutta Kerttu on epävarma, mikä näkyy palautuksessa. Se pitää tunnaria suussaan vähän sikarimaisesti, ja pudottaa sen helposti jo matkalla. On vähän tuuripeliä, että saanko napattua tunnarikapulan Kertun suusta ennen kun se tippuu. Sitten jos teen vaan yhdellä tunnarilla palautustreeniä, niin palautus on paljon varmempi. Epävarmuus näkyy Kertun kanssa myös heti liikkeen alussa, se alkaa hermoilemaan ohjaajan täyskäännöksen kohilla, kun tajuaa että mikä liike on kyseessä. Oma moka, kun turhauduin sille kolmisen viikkoa sitten, kun haki tyyliin kolmesti väärän kapulan. Kerttu ei oikeen negatiivista palautetta osaa ottaa vastaan, vaikka sen kuinka nätisti koittaa Kertulle ilmottaa.

Hyppynoudossa ongelmana on vinot heitot, niissä monesti kiertää hypyn. Niitten harjoitteleminenkin on jäänyt kyllä tosi vähälle, joten ne laitetaan nyt treeniohjelmaan.

Kaukot on nyt ihan riittävän valmiit. Ei ne kympin kaukot ole, mutta varmaan 8-8½ on ihan mahdollinen. Pikkusen takajalat liikahtelee, mutta suurimmaksi osaksi ihan nättejä vaihtoja. Kestoa vaihtoihin pitäisi saada, Kerttu saattaa päättää joskus itse seuraavan vaihdon, jos ei käskyä kuulu.

Ruudussa on iso mahdollisuus työtapaturmalle. Kerttu menee ruutuun lujaa, yleensä oikealle paikalle. Se kuitenkin välillä menee liian sivuun, varsinkin jos vire on päässyt hiukkasen nousemaan. Nyt on pysynyt ihan hyvin ruudussa niin kauan että käsky sivulle kuuluu, mutta voipa se sieltä ryöstääkin pois.

Metalli on edelleen ällöttävä noudettava, mutta kyllä se tuodaan perille asti. Ravilla. Eteentulo on huono, jää liian kauas, ei halua vissiin ottaa yhtään ylimäärästä askelta metalli suussa.

Meille vähän uusi ongelma on vireen hallitseminen. Mulla ei ole mitään hajua, miten saan tuon sopivassa vireessä kisakehään. Voittajaluokka on kuitenkin pitkä, eli ihan kiva olisi jos Kerttu jaksaisi loppuun asti suorittaa, mutta toisaalta kivaa olisi myös jos Kerttu pysyisi lapasessa. Se käy välillä vähän kierroksilla, eikä välttämättä ole kovin kauniissa hallinnassa. Ensinnäkin pitää vetää ilokiekka kentällä, ja seuraaminen korkeassa vireessä on aika kauheeta. Myös kaukot kärsii, jos vire on turhan korkea. Toisaalta korkeessa vireessä luoksarin stoppi on hyvä, ja ruutu yleensä myös. Ja metallinouto, se jopa palauttelee sitä laukalla kun on viretila oikea.

Tästä lähdetään eteenpäin ensinnäkin korjaamalla perusasento. Huonot perusasennot syö kuitenkin joka liikkeestä pisteitä, joten ne pitää saada kuntoon. Myös tunnarin (ja muidenkin noutojen) palautukset pitää saada paremmiksi. Kaukoihin lisää varmuutta edelleen, ja vinot hyppynoudot kuntoon. Sitten pitää vielä rakentaa kisasuoritus, ja sitten se alkaisi olla siinä. Aikaa on vajaa pari kuukautta, uskoisin että ehditään.

Nuutti kävi mulla kouluttajien vuorolla treenaamassa tokoa, mutta se oli sille vähän liikaa. Irtoaminen oli vaikeeta, esim. merkille sai kunnolla sitä kannustaa. Ehkä me jatketaan vielä Nuutin kanssa tätä kolmisin treenaamista.

Agilityssä nössö-Nuutti otti itseensä, kun piti kisaamaan lähteä, ja seuraavissa treeneissä ei sitten ylittänyt yhtään estettä. Tällä viikolla se oli kuitenkin palautunut normaaliksi itsekseen, ja oli kuulemma hirveän taitavana. Virheettömästi kuulemma juoksi radat.

Ensi viikolla onkin kovasti jännäämistä, kun Kerttu lähtee läpivalaistavaksi. Toivottavasti ei mitään kovin hirveitä kamaluuksia luustosta löydy. Jos se terveeltä näyttää, niin pitäisi pikkuhiljaa Kertunkin rimakorkeutta alkaa nostamaan. Nykyään tuo hyppii 35-40 senttiä.