Niin ne lapset kasvaa

Kertustakin on tullut jo iso tyttö. Vaakalukemat näyttää nykyään melkeen kahdeksaa kiloa. Säkäkorkeutta on enemmän mitä Nuutilla, ja vauhtia samoin. Kyllä sitä miettii, että miten ikinä tuota saa agilityssä ohjattua kun Nuutinkin perässä juokseminen tuottaa vaikeuksia. :D

Kerttu on myös niin iso, että ensimmäisen piikkinsä se sai pari viikkoa sitten. Käytiin Otuksessa isolla sisarusköörillä, olisikohan Ice-pentuja ollut mukana 6 kappaletta. Piikin lisäksi lapsoset saivat temuta ympäri eläinlääkäriasemaa, kun oltiin ne ihan viimeiset asiakkaat. Seuraavat piikit tuleekin jo ensi viikon lopussa. Ice-pentusia ollaan tapailtu muutenkin jonkin verran, on ollut mielenkiintoista verrata pentuja toisiinsa. :) Kerttu vaikuttaa muihin verrattuna tosi rauhalliselta, vaikka osasyynä on varmaan yksinkertaisesti se, ettei Kerttu toisista koirista tykkää eikä rupea riehumaan. Nuo vieraat koirat ovatkin meidän suurin ongelma tällä hetkellä, Kerttu pelkää niitä ja minä kasvattelen mielessäni jo kuvia Kerttu the Kulmakunnan Kauhusta, joka yrittää aikuisena syödä jokaisen vastaantulevan koiran... Onneksi vielä ei sen kummempia merkkejä aggresta ole, vähäsen pelkopöhinää kyllä kuuluu. Noh, eipä se auta kun yrittää sinnikkäästi totuttaa ja sosialistaa. Oman lauman koiriahan tuo rakastaa.

Kerttu on aloittanut myös pentukurssin. Pentukurssi on tokopainotteinen, mutta otetaan vähäsen agilityäkin. Ensimmäisellä kerralla keskityttiin ihan leikkimiseen, mutta ehditäänpä kurssin aikana käydä läpi kaukot ja ruudutkin. Kurssin jälkeen käytiin vielä pentuporukalla yhteislenkki. Kurssilla ja lenkillä Kerttu ei sen kummemmin välittänyt muista koirista, kunhan hengaili siinä mukana. Että ei se provosoi ketään (vielä), katsellaan kuitenkin mitä tästä koiriin suhtautumisesta tulee. Jännää sinänsä, että ihan pienestä sitä on viety pentukerhoilemaan ja muutenkin koiria tapaamaan ja asutaan kaupungissa missä näkyy kyllä koiria ja se on elänyt koiralauman keskellä, ja siitä huolimatta se pelkää. Varsinkin jos ne haukkuu.

Mutta älyttömän fiksu pentu tuo on. Ihmisiin suhtautuminen muuttuu koko ajan positiivisempaan suuntaan. Tänään pöhähti pihassa vieraalle miehelle, mutta tuota se ei tosiaan usein tee. Lenkillä se menee häntä heiluen ohi, yleensä menisi kyllä mielummin tutustumaan. Vasta muutettiin uuteen asuntoon, ja isännöitsijä kävi vilkasemassa paikat, ja Kerttu ei sanonut mitään. Siinä se omia aikoja kävi haistelemassa isännöitsijän lahetta, ja oli ihan OK sen kanssa, että meillä kävi vieras mies. Nuuppu sen sijaan oli kainalossa, koska se ei ollut asian kanssa OK.

 Kertun kanssa ollaan aina pihalla ollessa vähäsen jotain tehtykin. Ihan pientä tokoilua tai leikkiä tai jotain. Useimmiten se lenkkeilee vapaana, koska se tulee heti käskystä luokse. Vierailtakin se on saanut kehuja, kun on niin fiksunoloinen likka. Ja kuulemma rauhallinenkin.

Nuutti-nuppusen kanssa ollaan pikkusen jatkettu treenejä. Alkaa olla melko selvää, että meillä molemmilla on päätähtäin siellä agilityn puolella. Tokot käydään tekemässä joo, mutta siihen lajiin ei kummallakaan ole mitään suurta tunteenpaloa. Vähän mietin että ens kuussa oltaisiin kisoissa pyörähdetty kun on tuttu tuomari ja tuttu halli, mutta doping-säännökset meitä edelleen pidättelee. Ehkä kuitenkin tämän vuoden puolella saatettais kisatakin. Näkeepi sitten kun tietää miten pää pysyy toisella kasassa, vai pysyykö mitenkään.

Tokossa ollaan Nuppusen kanssa harjoteltu pääsääntöisesti ylempien luokkien liikkeitä. Eniten ollaan nyt hinkutettu luoksetuloa, missä maahanmeno valuu ja venyy. Eipä se oikeesti niin kamalaa ole, Nuu ei ikinä kisaa VOI:ssa, mutta jotainhan sitä pitää viilata. Tunnaria pitäisi ottaa enemmän vieraalla hajulla, mutta se on vaikia tehdä yksin. Kurssilla nyt käydään vähemmän, koska ei ehditä.

Agilityt menee hyvin. Ollaan tehty siivekkeen kiertämistä (helppoo, koska Nuu kiertää tokossakin) ja esteiden välistä vetämistä (helppoo, koska Nuu on niin pirun hyvin hanskassa että se tulee välistä ihan pelkässä käskysanalla, vaikken sitä ehikään ohjata). Sitten vähän irtoomista eteen ja kontaktin ja putken erottelua. Nuuttihan tykkää yli kaiken kontakteista, eli tuo putken kanssa erottelu tuotti pientä päänvaivaa. Tuo vaan pitää ohjata tosi liiotellusti sinne putkelle, koska jos se itse saa päättää se menee ehdottomasti kontaktille. Möllikisat meillä olis tässä kuussa, ja jos ne menee hyvin niin voisipa ruveta vähän kisojakin miettimään.

Nuutin arkuusongelmat on tulleet siihen pisteeseen, että minäkin olen päättänyt tehdä asialle jotain muutakin kun itkeä sen pskasta hermorakenteesta ja syöttää lääkettä. Sen sosialistaminen on alkanut ihan alusta (noin miljoonatta kertaa, mutta ehkä tämä olis se kerta mikä toden sanoo?). Koirankouluttajana mun ehdottomasti suurimpiin heikkouksiin kuuluu kärsimättömyys, ja se on varmaan osasyy siihen, miksi tämä tilanne Nuun kanssakin on päässyt etenemään näin pitkälle. Mulla on vähän semmonen asenne, että jos edistystä ei näy hetinytsamantien, niin ei tää toimikaan, annetaan periksi tai koitetaan muuta. Nyt sitten meidän on pakko alkaa etenemään asiassa pienin sheltin askelein, ja meidän ensimmäinen tavoite on saada koira rentoutumaan pihassa. Jos ei tämä Nuutin tilanne ala helpottamaan, niin mun on pakko alkaa miettimään vähän lopullisempaa ratkaisua. Tilanne on siis jo vähäsen parantunut siitä mitä se pahimmillaan oli, enää Nuutti ei esim. juokse mua karkuun kun otan hihnan käteen. Se lähtee uloskin ilman suurempia maanitteluja, ja päivästä riippuen saattaa olla välillä jopa rennohko. Välillä sitten tietenkin säpsytään jokaista ääntä ja varjoa ja tuulenvirettä, ja herranen aika sentään jos satutaan ihmisiä näkemään! Mutta tulehduksia sillä ei ole ollut lokakuun jälkeen. \o/

Nuutilta aletaan sivuoireiden takia purkamaan lääkitystä pois. Varmaan syötän muuton takia vielä viikon täydellä annoksella (vaikka eipä tuo muuttoon reagoinut mitenkään, on varmaan astetta tottuneempi muuttaja), sitten pitää purkaa puoleen, pari viikkoa siitä niin puolitetaan uudestaan, ja pari viikkoa siitä niin lopetetaan. Nuutti saa alkaa syömään Zylkeneä ainakin tämän lääkkeen purun ajaksi, ja ylimääräistä c-vitamiinia. Jos pamahtaa taas tulehdus päälle niin sitten katsotaan uudestaan mitä tehdään.

Nuutti alkaa näyttää ihan siltä, että se olisi kunnon harjauksen tarpeessa. Samalla varmaan nappaan sakset käsiin ja lyhentelen tuota puuhkaa pisimmistä kohdista. Pääsee Nuuttiki kunnon kevättukkaan. Sillä on ihan kivan mittainen turkki kyljissä, mutta lavoista, kaulasta/korvista, takapuolen päältä ja housuista lähtee turkki lyhenemään.

Me tosiaan muutettiin taas jälleen kerran, vaikka kaupunki ja jopa kaupunginosa pysyi samana. Molemmat piskit on ottaneet hirveen rennosti muuton, Kerttukin, vaikka tämä oli sille ensimmäinen lajiaan. Heti muutosta seuraavana päivänä oli töitä, ja kumpikin ovat olleet ihan hiljaa kotona. Mitään ääntä ole kuulunut sisältä, ja molemmat jää rauhallisesti kotiin joko yksin tai kahestaan. Seuraava muutto on heti, kun löydetään isompi asunto, toivottavasti sekin menee yhtä kivuttomasti.