Kerttu 2 vuotta!

Mihin nämä vuodet oikeen katoaa? Tuntuu, ettei siitä ole minkään vertaa aikaa, kun minä itselleni aussieta etsin, mutta kalenteri väittää että se etsintä loppui jo kaksi vuotta sitten.

Kaksi vuotta sitten tosiaan tuli kännykkään viesti, että 6 urosta ja 3 narttua on syntynyt, ja yksi niistä nartuista tulisi meille. Kolmen viikon päästä siitä lähdin ensimmäistä kertaa pentuja, ja siitä eteenpäin kävin kasvua katsomassa viikoittain. Mitään selkeetä suosikkia sieltä ei erottunut, mutta kasvattaja alkoi jo melko aikasessa vaiheessa puhumaan Kerttua mulle.

6-viikkosina oli pentutestaus, ja samana päivänä menin itsekin vielä katsomaan viimeistä kertaa ennen luovutusta pentuja. Kerttu oli pentueesta ainoa, joka ei saanut testistä avoimen papereita. Se ei mulle hirveänä yllätyksenä tullut, koska Kerttu ei samanlailla tehnyt tuttavuutta mitä muut pentueen pennut. Mutta kaikkien kaveria en hakenutkaan, joten sillä reissulla sovittiin että viikon päästä haen sen tumman merlenartun kotiin (koska nimenhän Kerttu sai vasta kotimatkalla).


Kerttu ei todellakaan ollut sosiaalinen pentu. Mulle on jäänyt mieleen, miten se pentutreeneissä sai kohtauksen, kun treenikaveri tuli pitämään Kertusta kiinni luoksetulotreenissä. Pentujen ollessa ehkä 3-kuisia emän omistaja tuli käymään paikkakunnalla, joten järkättiin pentutreffit. Kaikki muut pennut juoksivat vieraan jalkoihin, paitsi Kerttu, joka juoksi toiseen suuntaan. Kertun ollessa nelikuinen mietin jo että tuleeko tästä yhtään mitään, kun jouduin kaksin käsin pitämään Kerttua itseäni vasten, että eläinlääkäri sai katsottua korvan ja laitettua rokotukset. Mutta niin se siitä lähti meidänkin arki sujumaan. Lapset olivat Kertulle paha paikka, koska vaikka me kuinka pikkupentuaikana lapsia tavattiin, niin muuton jälkeen (Kerttu ~4-kuinen) naapurissa ei enää ollutkaan lapsia. Lapsia kohtaan Kerttu alkoi olla tosi epäluotettava, se pyrki tekemään valehyökkäyksiä, ja olikin saada itselleen kopan päähän aina junamatkoille, koska olin itsekin tosi kireänä sen kanssa matkustaessa, kun koko ajan piti vahtia koiraa.

Kerttu 4 viikkoa, kaikkensa antaneena

Nykyään Kertusta on kuitenkin kasvanut älyttömän fiksu tapaus. Vielä alkuvuodesta se saattoi rähädellä, mutta nykyään ei juurikaan. Kaikista se ei tykkää, lähinnä siksi että kokee joidenkin olevan uhkia, mutta enää ei juurikaan tarvii miettiä että mitenhän Kerttu tuohon suhtautuu. Ja vaikken kaikkien kaveria hakenutkaan, niin varsinkin hallilla kiinni ollessaan (ja välillä myös lenkkeillessä) tuo pyrkii halaamaan ja pussaamaan jokaisen, joka vaan sitä vilkaseekin. Vaikken vieläkään antaisi vieraiden lasten lähestyä sitä, mun ei myöskään tarvii enää pelätä että Kerttu tekisi jotain tyhmää. Nykyään lapset ohitetaan ihan samanlailla häntä heiluen mitä aikuisetkin.

Näiden kahden vuoden aikana Kerttu on päässyt harrastamaankin. Se käy kesäaikaan paimentamassa lampaita, ja me vähän toivotaankin että ensi kesänä päästäisiin ainakin paimennuksen esikokeeseen. Kerttu on hyvä paimen, mutta treeniä ei ole ihan hirveästi takana.

Kerttu on myös jäljestämisen alkeita opetellut, vaikkakin hyvin laiskasti. Koirasta olisi siihenkin, mutta ajokortittomuuden takia maastotreenit ei ole meille itsestäänselvyys.

Agilityä Kerttu on harjoitellut nyt puolisen vuotta. Kertun mielestä agility on ihan huippua, mutta välillä Kerttu unohtaa, että agilityradalla pitäisi tehdä muutakin kuin juosta päättömänä. Välillä agitreeneissä ihan hävettää, että miten huonossa hallinnassa tuo on radalla. Nopea se on kun mikä, ja jos tuo mitataan medi-kokoiseksi niin melko lujaa saa ohjaajakin juosta. Mutta hyvä siitä tulee, kunhan hallinta alkaa pelaamaan ja esteille tulee varmuutta.

Tokokoirahan tuo kuitenkin on. Pätevä semmoinen. Kyllä meillä omat haasteet siinäkin lajissa on, mutta eiköhän Kertusta kuitenkin valio joskus leivota. Toko on ainoa laji missä Kerttu on kisannut, ja Nuutin jälkeen arvostan suuresti Kerttua kisakoirana. Sillä on niin hyvin pakka kasassa, vaikka tekeekin välillä jotain tyhmää mistä tippuu pisteitä. Se on kisannut neljät kisat, saanut niistä neljä ykköstulosta, voittanut luokkansa kolmesti ja kerran tullut toiseksi. Se ei ole ikinä nollannut yhtään liikettä. Videossa 7-kuinen Kerttu harjottelee seuraamista:

Vähän on ehditty kaiken muun touhun lomassa myös sairastamaan. Pentuna sairastettiin korvatulehdus ja päälle vuotiaana pissatulehdus. Pissiitti ei kuitenkaan tahtonut parantua, joten koko kevät meni virtsakiviä liottaen. Puolivuotiaana Kerttu joutui toisen aussien purukalustoihin, ja sillon oli hyvin lähellä ettei näkö mennyt. Koska Kertun sosiaalisuus oli vasta lähtenyt parantumaan, niin hitusen kauhistutti että mitähän seurauksia kyseisellä tapahtumalla on. Suuria koiria kohtaan Kertusta tuli pelkoaggressiivinen (joka sekin on jo jonkin verran helpottanut), mutta muuten ei jääty asiaa sen kummemmin murehtimaan. Mikään koirapuistokoira Kerttu ei kuitenkaan ole, siitä löytyy sen verran dominanssia, että varsinkaan narttujen kanssa ei aina tulla toimeen.

Mutta on se vaan kaikin puolin mukava, tasapainoinen ja kiva elukka, johon olen tosi tyytyväinen. Se sopii mun omaan käteen tosi hyvin, paremmin mitä kumpikaan mun shelteistä. Se on vaan ihan mun koira, ja oon tosi ilonen että kasvattaja sen näki, vaikken minä sitä sillon pikkupennusta tajunnutkaan. Onhan siinä huonotkin puolensa, mutta kukapa meistä olisi täydellinen?

(Pitääköhän mun keksiä uusi tekosyy mitä käyttää sillon kun mikään ei toimi? Tähän asti oon tyytynyt toteamaan että Kerttu on vielä niin kakara ettei aina voi onnistua, mutta nythän se alkaa olla aikuinen. Siis iän puolesta, käytöksestä vaan ei ikinä uskoisi.)

Tämän näkönen se oli kun meille muutti

Ja tämännäköisenä se odotti synttärikakkuaan illalla