Hannun ensimmäinen kyläilyreissu

Lauantaina pakattiin auto täyteen ja lähdettiin äitienpäivän viettoon kohti pohjoista. Ensin Hannu laitettiin siskoni syliin etupenkille, mutta kun huudosta ei ollut tulla loppua niin vaihdettiin niin että menin itse eteen istumaan Hannu sylissä. Vielä Hannu jaksoi vikistä jonkin aikaa, mutta sammui melko nopeasti ja nukkui loppumatkan.

Seitsemän koiran kuvaaminen on muuten ihan
mahdotona. Tätä parempaa otosta ei saatu.

Perille kun päästiin niin Hannu ei ujostellut yhtään mitään, ei vieraita ihmisiä eikä vieraita koiriakaan. Hannuhan onkin isoon laumaan tottunut, että varmasti oli kotoinen olo (kasvattajalla 5 aikuista aussieta, 2 estrelaa ja pentuja oli yhteensä 13). Shelteistä Papi ja Julius vähän arastelivat pentua, mutta Nuutti ja Wäinö ei niinkään. Kirppu isona poikana oli melkoinen herrasmies, ja suurimman osan ajasta oli tosi nätisti Hannun kanssa. Kirpun ja Kertun leikkiessä vaan meinaa pikkuiset jäädä jalkoihin, ja niin ne meinasi tälläkin kertaa.

Ensimmäisella kerralla kun jätin Hannun pentuaitaukseen nukkumaan, se huusi kuin syötävä. Ja se huuto ei meinannut loppua millään. Sen jälkeen se ilmeisesti vähän hoksasi ettei huutamalla saavuteta mitään, ja se ei ole kurkku suorana kiljunut. Vikisee kyllä, mutta se pahin huuto on (ainakin toistaiseksi) jäänyt. Ja kun jätin Hannun pentuaitaukseen ja vein Kertun lenkille, niin aluksi Hannu jäi vikisemään mutta oli kuulemma hiljentynyt aika nopeasti.

Nuutti ja Wäinökin siis pääsivät tutustumaan Hannuun. Nuutti näytti ottaneen oppia virheistään. Kerttu kun meille tuli, Nuutti oli maailman kilteintä pikkupoikaa, kesti kaikki Kertun riehumiset ja tykkäsi kun oli samankokoinen leikkikaveri. Sitten Kerttu kasvoi Nuuttia isommaksi, ja Nuutti huomasi olevansa pulassa sen kanssa. Hannua Nuutti erittäin fiksusti komensi heti alusta asti, eikä ruvennut Hannun räsynukeksi. Wäinön suhtautuminen pelotti etukäteen, mutta Wäinö otti tosi hienosti pennun vastaan. Se ei pennuista tykkää, joten se päätti jättää sen täysin huomiotta. Se myös päätti nyt että Kerttu on sittenkin ihan okei tyyppi, ikinä se ei ole hakeutunut niin lähelle Kerttua mitä nyt (Wäinö kun ei ole koskaan hirveästi Kertusta tykännyt). Pääasiassa jokainen aikuinen koira käyttäytyi niin kuin laumaan ei olisi uutta koiraa tullutkaan. Vähän tuntuu että noita koiria on jo niin monta, ettei ne itsekään enää muista että ketä tähän porukkaan kuuluu. Tähän porukkaan varmaan voi tuoda kenet tahansa urospuoleisen koiran, ja nämä on vaan että "jaa, meitäkö olikin näin monta".

Mutta siis Kerttu. Kerttu-Kyllikki on paljastunut varsin hyväksi isosiskoksi. Se pitää kyllä pennulle kuria, mutta ei ole turhaan väkivaltainen. Se ärisee kun pentu tekee jotain mitä sen ei pitäisi, ja jos Hannu ei ärinästä välitä, Kerttu ottaa Hannun pään suuhunsa muttei pure, vaan pitää sitä hampaiden välissä. Enää mun ei tarvii puuttua näiden kahden väleihin, vaan voin olla melko varma siitä, että Kerttu ei liian raju Hannun kanssa ole. Kerttu myös toimi poliisina Hannun ja Kirpun välillä, jos Hannua rupesi iso poika pelottamaan.

Eilen sitten ajeltiin takaisin Ouluun. Hannu taas volisi ensimmäiset 15 kilometriä, jonka jälkeen rauhottui nukkumaan. Käytiin vähän hihnakävelyllä molempien kanssa, ja Hannukin meni reippaasti eteenpäin kun oli Kerttu henkisenä tukena. Sitten pentu meni pentuaitaukseensa nukkumaan, ja oli ihan hiljaa sen ajan mitä olin suihkussa.

Seuraava projekti onkin saada pentu hiljaiseksi yksinolojen ajaksi. Luojan kiitos olen vielä kolme viikkoa kotona, koska jos olisi vaikka tällä viikolla töihin lähtö, niin yksinolot olisivat ihan mahdottomia. Nyt olen tehnyt sitä, että pentu kun on aitauksessaan, lähden rappukäytävään hetkeksi ja tulen takaisin. Välillä Hannua on itkettänyt kun ulko-ovi menee kiinni, mutta nopeasti se hiljenee. Aamusin se on äänekäs kun huomaa että herään, kun pitäisi lähteä äkkiä pihalle. Sisäsiiteyden kanssa menee ihan hyvin. Välillä tulee pissat sisälle, mutta silloinkin pissa-alustoille.


Ensivaikutelma Hannusta on kuitenkin vallan positiivinen. Siitä tulee kyllä hyvä aussie, mikäli omistaja sitä osaa viedä eteenpäin. Se on reipas, ei vähästä hätkähdä, ja on innoissaan mukana kun tehdään jotain. Se kävelee erilaisilla pinnoilla ilman mitään ongelmaa, edes ritilät ei ole homma eikä mikään. Ainoa miinuspuoli on tuo ääntely. Hannu on ehdottomasti kovaäänisin koira mitä mulla on ikinä ollut, ja mulla sentään on ollut shelttejä lähes aina. Hannu on myös nopea oppimaan. Se istuu ja menee maahan käskystä, se tietää oman nimensä ja tulee luokse kun kutsutaan. Se alkaa myös hakea perusasentoon hyvin. Olen palkkaillut sitä vasemman jalan viereen, ja tänään tuli ensimmäistä kertaa perusasentoon kun kutsuin sitä lenkillä. Tänään Hannu pääsee Kertun aksatreeneihin yleisöksi, ja huomenna mennään katsomaan työpaikkaa. Tälle viikolle suunnitelmissa on käydä myös Mustissa ja mirrissä, ja varmaan kaupungillakin pyörähdetään. Ja treeneihin mennään, pääsee pikkumieskin harjottelemaan tokon alkeita.

Julius ja Papi