Kesäkausi ja koiralle pitää pukea treeneihin villapaita |
Tiistaina oli rally-tokot. Tehtiin vähän käännöksiä molemmilla puolilla ja sitten pieni radanpätkä, joka oli pääosin oikealla puolella seuraamista. Pujottelussa Kerttu meinasi karata pari kertaa vasemmalle puolelle, mutta sain sen ongittua ajoissa takaisin oikealle. Vielä pitää vahvistaa oikealla seuraamista.
Tiistain treeneissä Kerttu onnistui rouhasemaan minua käteen, kun olisi pitänyt leluun tarttua. Sen verran tuli haavaa, että keskiviikkona piti käydä työterveydestä hakemassa tetanusrokote. Toisaalta olihan tuo jo aikakin, se kun on mulla vanhentunut jo vuonna 2009. Ups.
Keskiviikko oli siis vapaapäivä meillä molemmilla. En oikeen kehdannut kotoa kovin kauas lähteä, koska terveydenhoitaja varoitteli mahdollisista rokotteen sivuvaikutuksista. Sen verran kuitenkin kävin että hain pennulle pentuaitauksen ja kassillisen luita pureskeltavaksi. Eilen posti toi myös 15 kiloa Eukanuban penturuokaa. Pentu on sitä kasvattajallaan syönyt, joten syötän nyt ainakin tuon yhden säkin sitä ja katsellaan sitten että onko syytä vaihtaa merkkiä. Toivoisin kuitenkin että tämä pentu kuivaruualla pysyisi ainakin jonkin aikaa, vaikka Kerttu onkin viimeiset kolme vuotta ollut raakaruualla. Lihaa tulee pentukin saamaan, mutta ehdoton pääpaino on kuitenkin kuivamuonalla.
Tämä päivä on mennyt sitten siivoillessa ja muutenkin on pentua varten laitettu kämppää kuntoon. En ihan ehtinyt saada kevätsiivousta valmiiksi ennen pennuntuloa, kun
huomenna se termiitti sitten kotiutuu. :) Ja viikonloppuna lähdetäänkin heti käymään äitienpäivän vietossa, joten paljon tulee pienelle uutta heti alussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti